Sivu 214/313
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 3:55 pm
Kirjoittaja Oikeusnotaari
ammattiamatööri kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 3:35 pm
Anderssonin liikkeet on kyllä myös JAIC:n raportissa täysi mysteeri. Linden kertomuksessa mainitaan että on itse palannut komentosillalle hetkeksi ennen uutta tarkistuskäskyä klo 01.00 ja kapteeni on tullut sillalle joko ennen tai jälkeen. Tuossa on ristiriita toisessa kuulemisessa sanonut että ennen ja toisessa että jälkeen.
Aikaisemmissa vaiheissa onkin sitten ristiriitaa kerrakseen. Perämiesharjoittelijan lausunnossa mainitaan, että Piht sekä Andersson olisivat olleet komentosillalla kello 21 aikaan pienen hetken. Linde taas tietää kertoa, että samat naamat ovat olleet komentosillalla joskus 22.30 - 23.00 ja sen jälkeen poistuneet. Ovatko käyneet useampaan kertaan sillalla vai onko kellonajoissa muuten vaan noin railakas heitto sitä ei tiedetä.
Pihtin liikkeistä (käytetään tuolla sanaa vaihtomiehistön päällikkö eihän tuo voi olla kukaan muu) on muutama yksittäinen silminnäkijähavainto eli olisi ollut keulakannella jakelemassa liivejä sekä nähty myös peräkannella antaen käskyjä leikata jotain lauttoja irti naruista tms. Nämä silminnäkijähavainnot ei ole kokonaiskuvan kannalta isoja mutta mielestäni tukee sitä seikkaa, että Piht tuskin laivan sisältä löytyy eikä löydy komentosillaltakaan.
Eli mitä tapahtui Anderssonille kello 01.00 jälkeen sitä ei raportti tiedä. Siellä puhutaan tuon kellonajan jälkeen vain komentosillasta yleisesti mistä on käskyjä annettu.
Hyvin mahdollista on, että Andersson on ollut poissa pelistä jo aikaisessa vaiheessa koska kapteenista ei tuon kellonajan jälkeen ole enää minkäänlaisia mainintoja tai näköhavaintoja. Yksikään komentosillalla tuolloin 01.00 jälkeen olijoista ei tiedettävästi hengissä selvinnyt eikä se ole vieläkään ainakaan julkista tietoa että ketä siellä sillalla lopulta oli joten mysteeriksi taitaa tuon kaverin kohtalo jäädä. Sen verran voi tulkita että jos jotain on päälle tullut mikä on Anderssonin eliminoinut niin se on tapahtunut komentosillalla.
Tietysti vähän mystistä jos sisäisessä radioliikenteessä ei erikseen olla mainittu, että päällikkö on pois pelistä. Aika tärkeää tietoa tuollainen muulle henkilökunnalle.
Tätä on kritisoitu jälkikäteen, että 1994 sukelluksissa olisi tullut selvittää tarkemmin komentosillalla olleiden kohtalo. Vasta-argumenttina oli, että henkilöiden tunnistaminen olisi liian vaikeaa. Tämä on sinänsä outoa, koska ruumiit olisi ollut melko helppo tunnistaa esim. päällystön univormuista ja esimerkiksi d-playn dokkarissa haastateltu Rockwaterin sukeltaja kertoi ruumiiden kasvonpiirteidenkin olleen vielä joulukuussa 1994 hyvin tunnistettavissa. On "väitetty", että Andersson olisi löytynyt komentosillalta luodinreikä päässään. Tämä vaan on taas jälleen sellainen väite, jolle ei ole mitään vahvistusta. Kaappiteoriasta en olekaan ennen kuullut. Olisivatko radistit kuitenkin hätäviestissään ilmoittaneet, jos kapteeni olisi kohdannut loppunsa jo onnettomuuden alkuvaiheessa? Nämä kaiketi komentosillalla kuitenkin työskentelivät. Tuskinpa hätäviestejä olisi ylipäänsä lähetetty, jos asemiehet olisivat ottaneet komentosillan haltuun. Tai sitten Andersson onnettomuuden loppuvaiheessa päätti päivänsä oman käden kautta. Tai sitten kaikki em. spekulaationi ovat täysin tuulesta temmattua huhupuhetta, joka ei perustu mihinkään

mene ja tiedä
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 4:26 pm
Kirjoittaja Arkipäiväinen
Ei juurikaan uutta tietoa, mutta Kurmin robotti kävi eilen tonkimassa tuota laivan oikealta puolelta merenpohjaa ja videosta hyvin näkee, miten koko pohja on pehmeää, varsin huokoista savea. Eli tämähän nyt on alusta asti tiedetty ja nyt vaan odotellaan, löytääkö Arikaksen tutkimus sieltä hylyn alta jonkun sopivan kokoisen kiven järkäleen vai ei.
(tosin noissa Ruotsin lehdistön vuotamissa videoissa näkyy ikään kuin kivistä pohjaa, tai sitten se on jotakin muuta...)
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 4:42 pm
Kirjoittaja Jori Puska
Arkipäiväinen kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 3:50 pm
*** Jaksan jankata tuosta JAICin tutkimuksesta: tuo todistajien kuulematta jättäminen on järkyttävän käsittämätöntä.
Turhaan jankkaat. Kaikki pelastuneet (paitsi 3) kuulusteltiin. Parhaimpia miehistön jäseniä jopa 8 kertaa.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 4:56 pm
Kirjoittaja ammattiamatööri
Arkipäiväinen kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 4:26 pm
(tosin noissa Ruotsin lehdistön vuotamissa videoissa näkyy ikään kuin kivistä pohjaa, tai sitten se on jotakin muuta...)
Eikös toi ole sitä soraa tai muuta kiviainesta mitä Ruotsi kävi kippaamassa tuonne hyvän kasan. Ainakin dplay-dokkarin mukaan sitä kamaa ihan vaan sattumalta löytyi siitä jostain reiän läheisyydestä kun nämä kävivät sukeltamassa.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 5:34 pm
Kirjoittaja hi3
CPO kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 2:57 pm
factlover kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 12:25 pm
MissMallard kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 11:58 am
"Autokannelta johti sen alapuolelle useampia rappukäytäviä, eikä yksikään noihin käytäviin johtava ovi ollut vesitiivis. Nuo olivat palo-ovia ja vesitiiviit ovet olivat kaikki autokannen alapuolisissa tiloissa."
"Sinänsä se on aika yhden tekevää, oliko autokannelta johtavat ovet ja muut luukut kiinni vai ei, koska vettä pääsi kuitenkin sisään hajonneista ikkunoista ja muista vastaavista."
Olennaista tässä taitaa olla se, että jos nuo ovet olisivat olleet alkuvaiheessa auki, niin niistä olisi päässyt huomattavia määriä vettä sisään, mikä olisi voinut nopeuttaa kallistumista. Vaikka ovet eivät ole vesitiiviitä, niin kyllä ne silti aika tehokkaasti rajoittavat veden suoraa virtaamista valtavalla voimalla portaisiin. Nuo hajonneet ikkunat yms. alkavat olla merkityksellisiä vasta siinä vaiheessa, kun alus on jo merkittävästi kallistunut tai osittain uponnut. Eli nopeaa uppoamista olisi osittain perusteltu sillä, että autokannelta pääsi virtaamaan huomattavan suuria vesimassoja myös autokannen alapuolelle.
Oikeusnotaari kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 12:18 pm
Onko tätä linkattu vielä tänne? Eli ajantasaisin videomateriaali kyljen reiästä. Ilmeisesti Viron otkesilta "vuotanut".
Tätä on ruodittu sivulta 205 lähtien.
Olen jo aikaisemmin tuonut esiin, että en millään usko, että Estonian autokannelta vesitiiviys alakansille olisi ollut kunnossa. Voi olla, että uutena aluksella on pystytty saamaan jonkinlainen taso aikaiseksi, mutta pikkuhiljaa sinne on tehty asennusten yhteydessä kaikenlaisia läpivientejä ja muutoksia. Kaikki sivujen sekä keskilaivan jakajan ovet ja pystykuilut muodostavat melkoisen määrän aukkoja joista vesi pääsee alas. Paljon puhutaan vesitiiviistä ovista, mutta pitää ottaa huomioon, että siellä oli erilaisia tekniikkaa sisältäviä kuiluja ja hissejä, joiden laippoja on auottu vuosien saatossa, ja mitä useammin joutuu sinne menemään, sen todennäköisemmin laippa jätetään jossain vaiheessa kiinnittämättä (ei tarvitse aina ruuvata). Tämän voin sanoa ihan kokemuksesta, sillä tiedän, että edelleen seilaavalla matkustaja rollikalla näihin kiinnitettiin erikseen huomiota, ja tulos oli karmaiseva.
Viikolla tuli MTV3 "Missä olit kun Estonia upposi?", ja korvaan pisti JAIC Kari Lehtolan vanhassa haastatteluklipissä kohta, jossa puhuttiin miehistön toimista onnettomuustilanteessa, ja siitä, että heidän syyttäminen olisi politisointia. Hän sanoi, että osasyy siltahenkilöstön toimintaan, tai sen puutteeseen voisi olla se, että aluksen kapteeni oli mahdollisesti toimintakyvytön, koska merenkäynnissä/onnettomuuden alussa, hänen päälle olisi kaatunut joku raskas kaappi.
Tämä oli minulle ihan uusi tieto, mistä lie Kari oli tuon arvailun poiminut.
Näinpä. Mistähän uppoamisesta tuli luettua niin ei ollut yksittäisiä kiloja tullut jälkimuutoksista vaan arvio oli 250 tonnin edestä ylimääräistä painoa muutosten vuoksi, jota ei ollut huomioitu missään. Näin ne laivat muuttuvat matkan varrella ja kontrolli voi pettää monella tapaa.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 5:36 pm
Kirjoittaja MissMallard
"Saksalainen asiantuntijaryhmä on laskenut, että Estonialla oli oikealla puolella ”noin 200 tonnin selittämätön lisäpaino” . ”Tällöin kysymyksessä voi olla joko kätketty lasti tai jonkin vaurion takia laivan runkoon päässyt ja havaitsematta jäänyt vesimäärä”. ”Se tosiasia, että kukaan päällystöstä ei millään tavalla reagoinut tähän ongelmaan, viittaa ehkä siihen, että sellaiseen oli jo totuttu. Joka tapauksessa kansainvälinen tutkintakomissio ei tutkinut, mikä aiheutti tämän alkavan oikean puolen kallistuman”
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 6:04 pm
Kirjoittaja sikakoira
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 10:10 am
hi3 kirjoitti: Ti Syys 28, 2021 7:24 pm
Omasta mielestäni tämänpäiväinen tiedotustilaisuus oli liian huomiohakuista ja juurikin salaliittojen lietsomista. Näyttöä ei varsinaisesti ollut vedenpitävästi, mutta silti tultiin kumoamaan viralliset raportit. Kukaan ei ymmärtääkseni tämänkään jälkeen voi poissulkea visiirin irtoamista spontaanisti aaltojen toimesta. Johan tässä on erittäin nolo asia tiedotustilaisuudesta ja tästä ryhmästä, jota ei tunnu kukaan huomioivan.
VÄITE OLI: Virallinen raportti on väärässä, visiiri ei ole irronnut "pomppimalla"
Todellisuudessa tätä ei poissuljettu. Erityisesti tätä ei poissuljettu sen vuoksi, että tätä väittämää vastaan on erittäin suuressa roolissa tutkijoiden spekulointi siitä, että räjähdys on tapahtunut uppoamisen jälkeen. Miten uppoamisen jälkeen tapahtunut räjähdys poissulkee teorian visiirin irtoamisesta spontaanisti aaltojen voimasta?
Eikös tässä ole pointtina se, että visiirin on ilmoitettu löytyneen pitkän matkan (tyyliin kilometrin) päästä aluksesta, ja siis irrallaan. Miten siinä irrallaan löytyneessä visiirissä olisi voinut joku räjähdys tapahtua uppoamisen jälkeen? Siis jos itse visiirissä oli merkkejä räjähdyksestä.
Vai tajuanko nyt asioita väärin?
Edit:
"Visiiri löytyi 18.10.1994 noin yksi
meripeninkulma hylystä länteen paikasta 59°23,0'P 21°39,2'I. ROV-videokuvauksella varmistettiin, että löydetty esine oli visiiri."
Jollen väärin muista niin visiirin "löytyessä" julkisuuteen annettiin täysin virheelliset koordinaatit koska paikalle ei haluttu missään nimessä ulkopuolisia. Oikaiskaa mikäli olen väärässä.
Ettei visiiri nyt olisikin löytynyt ihan siitä hylystä ja muu tarina on harhautusta.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 6:15 pm
Kirjoittaja Rasvamaha
Muistan itsekkin lukeneeni että visiirin löytöpaikalle annettiin eri koortinaatit ettei laivalle tule yleisöryntäystä.
Mutta visiiri ei voinut olla laivassa kiinni, koska muuten vesittyy minun teoria visiirin aiheuttamasta reijästä laivan kyljessä, jonka takia estonia upposi

Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 6:52 pm
Kirjoittaja hi3
Rasvamaha kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 6:15 pm
Muistan itsekkin lukeneeni että visiirin löytöpaikalle annettiin eri koortinaatit ettei laivalle tule yleisöryntäystä.
Mutta visiiri ei voinut olla laivassa kiinni, koska muuten vesittyy minun teoria visiirin aiheuttamasta reijästä laivan kyljessä, jonka takia estonia upposi
Medialle ehkä, mutta eiköhän tutkintaraporttien luvut ole oikeat. Ei liene kovin järjellistä nähdä salaliittoja joka käänteessä ja olla uskomatta mihinkään.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 6:57 pm
Kirjoittaja Jori Puska
MissMallard kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 5:36 pm
"Saksalainen asiantuntijaryhmä on laskenut, että Estonialla oli oikealla puolella ”noin 200 tonnin selittämätön lisäpaino” . ”Tällöin kysymyksessä voi olla joko kätketty lasti tai jonkin vaurion takia laivan runkoon päässyt ja havaitsematta jäänyt vesimäärä”. ”Se tosiasia, että kukaan päällystöstä ei millään tavalla reagoinut tähän ongelmaan, viittaa ehkä siihen, että sellaiseen oli jo totuttu. Joka tapauksessa kansainvälinen tutkintakomissio ei tutkinut, mikä aiheutti tämän alkavan oikean puolen kallistuman”
Estonian pumput pumppaa ulos 300 tonnia vettä tunnissa. Tuollaisella pikkumäärällä ylimääräistä vettä ei olisi ollut mitään merkitystä. Painolastitankitkin vetävät vettä 1200 tonnia.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 8:19 pm
Kirjoittaja Ballasti
Jori Puska kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 6:57 pm
MissMallard kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 5:36 pm
"Saksalainen asiantuntijaryhmä on laskenut, että Estonialla oli oikealla puolella ”noin 200 tonnin selittämätön lisäpaino” . ”Tällöin kysymyksessä voi olla joko kätketty lasti tai jonkin vaurion takia laivan runkoon päässyt ja havaitsematta jäänyt vesimäärä”. ”Se tosiasia, että kukaan päällystöstä ei millään tavalla reagoinut tähän ongelmaan, viittaa ehkä siihen, että sellaiseen oli jo totuttu. Joka tapauksessa kansainvälinen tutkintakomissio ei tutkinut, mikä aiheutti tämän alkavan oikean puolen kallistuman”
Estonian pumput pumppaa ulos 300 tonnia vettä tunnissa. Tuollaisella pikkumäärällä ylimääräistä vettä ei olisi ollut mitään merkitystä. Painolastitankitkin vetävät vettä 1200 tonnia.
Oli sillä lisäpainolla sellainen merkitys että se aiheutti parin asteen kallistuman jota ei saatu oikaistua.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 9:22 pm
Kirjoittaja Postimies
Joskus sitä miettii, kuinka tarkasti voidaan
halutessaan hylkyjä tutkia.
https://yle.fi/uutiset/3-12120402
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 9:39 pm
Kirjoittaja ammattiamatööri
Estoniastahan pitäisi tulla virallinen 3D-mallinnus oletan sen olevan hyvinkin tarkka koska elämme vuotta 2021. En muista kyllä olikohan tuosta mitään puhetta että koska se on mahdollisesti tulossa.
Re: Estonia
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 10:52 pm
Kirjoittaja Murheli
ammattiamatööri kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 9:39 pm
Estoniastahan pitäisi tulla virallinen 3D-mallinnus oletan sen olevan hyvinkin tarkka koska elämme vuotta 2021. En muista kyllä olikohan tuosta mitään puhetta että koska se on mahdollisesti tulossa.
Mutta olikohan se niin, että mallinnus tehdään vain ulkopuolelta? Ainakin sen lupasi silloin se ryhmä, joka tutki kesällä hylyn vain ulkopuolelta
Re: Estonia
Lähetetty: To Syys 30, 2021 7:34 am
Kirjoittaja hi3
Murheli kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 10:52 pm
ammattiamatööri kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 9:39 pm
Estoniastahan pitäisi tulla virallinen 3D-mallinnus oletan sen olevan hyvinkin tarkka koska elämme vuotta 2021. En muista kyllä olikohan tuosta mitään puhetta että koska se on mahdollisesti tulossa.
Mutta olikohan se niin, että mallinnus tehdään vain ulkopuolelta? Ainakin sen lupasi silloin se ryhmä, joka tutki kesällä hylyn vain ulkopuolelta
"Vain ulkopuolelta"? Olisi kyllä melkoinen maailmanluokan saavutus mallintaa uponnut matkustajalautta sisältä
