Sivu 219/219
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: La Heinä 04, 2026 2:52 pm
Kirjoittaja siiantaika
Cohle kirjoitti: La Heinä 04, 2026 2:46 pm
40 vuotta vanhaa rikosta, varsinkin kolmoismurhaa, on vaikea näyttää toteen niin, että langettava tuomitsemiskynnys ylittyisi. Tuominenkin sanoi, että Bodomin murhat olisi pitänyt tutkia uudelleen jo 80-luvulla.
80-luvulla ei ollut DNA-tutkimuksia eikä olisi ollut mitään tutkittavaa. Veikkaisin Bodomin murhien päätyneen uudestaan pöydälle juuri siitä syystä, että 2000-luvun alussa DNA-tutkimuksia pystyttiin jo tekemään aika hyvin menetelmien kehityttyä.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: La Heinä 04, 2026 3:15 pm
Kirjoittaja Cohle
siiantaika kirjoitti: La Heinä 04, 2026 2:52 pm
80-luvulla ei ollut DNA-tutkimuksia eikä olisi ollut mitään tutkittavaa. Veikkaisin Bodomin murhien päätyneen uudestaan pöydälle juuri siitä syystä, että 2000-luvun alussa DNA-tutkimuksia pystyttiin jo tekemään aika hyvin menetelmien kehityttyä.
Totta tämäkin. Tuomisen mukaan Jorma Palon kirja (2003) ja toimittajien kiinnostus toimi osaltaan kipinänä tutkimusten aloittamiselle.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: La Heinä 04, 2026 3:42 pm
Kirjoittaja Cohle
LexVeritas kirjoitti: La Heinä 04, 2026 2:48 pm
Olen samaa mieltä palstaidiootin kanssa siitä, että tekijä tai tekijät ovat olleet hyvinkin mahdollisesti kännissä.
Tekotavaltaan hyvin tavallinen suomalainen henkirikos.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: La Heinä 04, 2026 4:50 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Cohle kirjoitti: La Heinä 04, 2026 3:42 pm
LexVeritas kirjoitti: La Heinä 04, 2026 2:48 pm
Olen samaa mieltä palstaidiootin kanssa siitä, että tekijä tai tekijät ovat olleet hyvinkin mahdollisesti kännissä.
Tekotavaltaan hyvin tavallinen suomalainen henkirikos.
Olen palstaidiootin kanssa eri mieltä siitä, että Bodomin kolmoismurha olisi tekotavaltaan hyvin tavallinen suomalainen henkirikos. Esimerkiksi Björklundia oli pistelty tämän kuoleman jälkeen myös pinnallisesti teräaseella, mikä viittaa piquerismiin. Lisäksi keskeltä murhapaikkaa löytyi vankilasta vapautuneen venkulan omaisuudeksi tunnistettu rätti, jossa tuntemattoman veripirskeitä ja spermaa. Viitteet seksuaaliseenkin motiiviin ovat siis olemassa. Tekotavasta mainittakoon vielä, ettei käytettyjä murha-aseita tiedetä, joten se siitä tavallisuudesta.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: La Heinä 04, 2026 10:16 pm
Kirjoittaja JasseHames
LexVeritas kirjoitti: La Heinä 04, 2026 4:50 pm

Tekotavaltaan itse asiassa hyvin samanlainen henkirikos kuin myöhemmin Ruotsin Jällivaarassa telttaan surmattu hollantilaispariskunta, jonka tavaroita oli myös viety ilmeisesti tekijän toimesta.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: Su Heinä 05, 2026 10:59 am
Kirjoittaja Cohle
LexVeritas kirjoitti: La Heinä 04, 2026 4:50 pm
Lisäksi keskeltä murhapaikkaa löytyi vankilasta vapautuneen venkulan omaisuudeksi tunnistettu rätti, jossa tuntemattoman veripirskeitä ja spermaa.
Ainiin, tämä runkkuliinamurhaaja.
LexVeritas kirjoitti: La Heinä 04, 2026 4:50 pm
Tekotavasta mainittakoon vielä, ettei käytettyjä murha-aseita tiedetä, joten se siitä tavallisuudesta.
Teräase taitaa olla yleisin tekoväline suomalaisissa henkirikoksissa. Kovin suuri ajattelija ei tarvitse olla, että päättelee Bodomillakin teräasetta käytetyn. ==> tavallisuus.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: Su Heinä 05, 2026 11:12 am
Kirjoittaja siiantaika
Cohle kirjoitti: Su Heinä 05, 2026 10:59 am
Teräase taitaa olla yleisin tekoväline suomalaisissa henkirikoksissa. Kovin suuri ajattelija ei tarvitse olla, että päättelee Bodomillakin teräasetta käytetyn. ==> tavallisuus.
Kehäpäätelmä. Bodomin murha oli tavallinen, koska siinä käytettiin teräasetta. Bodomin murha-asetta ei tiedetä, mutta koska murhat olivat tavallisia, niin ase oli varmasti veitsi.
Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: Su Heinä 05, 2026 12:26 pm
Kirjoittaja LexVeritas
siiantaika kirjoitti: Su Heinä 05, 2026 11:12 am
Cohle kirjoitti: Su Heinä 05, 2026 10:59 am
Teräase taitaa olla yleisin tekoväline suomalaisissa henkirikoksissa. Kovin suuri ajattelija ei tarvitse olla, että päättelee Bodomillakin teräasetta käytetyn. ==> tavallisuus.
Kehäpäätelmä. Bodomin murha oli tavallinen, koska siinä käytettiin teräasetta. Bodomin murha-asetta ei tiedetä, mutta koska murhat olivat tavallisia, niin ase oli varmasti veitsi.
Täytyy tosiaan olla suuri idiootti, jos "ajattelee":
"Koska murhat olivat erikoisuudesta huolimatta hyvin tavallisia, niin keskeltä murhapaikalta löytynyt yli 10 vuoden vankeustuomion istuneen väkivaltaisen omaisuusrikollisen veri- ja spermarätti on pelkkää sattumaa, ja koska murha-aseista toinen saattaa olla uhrin isältä lainassa ollut puukko, joka kateissa, kuten moni muukin tavara, niin murhaaja on tietenkin tavallinen Gustafsson".
Kauko Paavolan partiopari Gösta Lönnbergin piirtämä rikospaikkapiirros uhrien asennoista. Gustafsson oli poliisin saapuessa ja Lönnbergin piirtäessä, viety jo murhapaikalta pois:

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !
Lähetetty: Su Heinä 05, 2026 12:49 pm
Kirjoittaja Cohle
siiantaika kirjoitti: Su Heinä 05, 2026 11:12 am
Kehäpäätelmä. Bodomin murha oli tavallinen, koska siinä käytettiin teräasetta. Bodomin murha-asetta ei tiedetä, mutta koska murhat olivat tavallisia, niin ase oli varmasti veitsi.
Uhrien vammoista voi tehdä päätelmiä tekovälineistä. Tai kaikki eivät näköjään voi.
LexVeritas kirjoitti: Su Heinä 05, 2026 12:26 pm
Täytyy tosiaan olla suuri idiootti, jos "ajattelee":
Jotain mysteerinaineksia Bodomissa toki on, etenkin rikoksen peittelytoimet. Tavallisesta poikkeavan siitä tekee myös uhrien lukumäärä ja raakuus.
Tavallisuutta on erityisesti: uhrit ja tekijä entuudestaan tuttuja, känni, mustasukkaisuus, teräase + astalo (kivi), lisää känniä, tunnetason haava, ryyppyriita.
Saako puupää näistä ajatuksista kiinni?