Re: Cannonball MC
Lähetetty: Ma Joulu 23, 2019 7:45 am
Voi jumalauta.nyt sitten väitellään että kuka tietää ja kuinka paljon jostain vitun bitcoineista.

Lisäksi isompi määrä juomia oli varattu häitä ja syntymäpäivä varten. Häät olivat tulossa helmikuussa 2014, mutta poliisin kotietsintä tammikuun puolivälissä kerholaisten mukaan pilasi juhlat, kun virkavalta vei mukanaan juhlajuomat.
Samoin kävi toukokuun syntymäpäiville. Poliisi teki toisen ratsian tiloihin toukokuun alussa.
Näin on ja kaikille pimeän viinan myynnistä kiinni jääneille manneille kunnon korvaus ja ministerin eläke.Doctor Lecter kirjoitti: Ma Joulu 23, 2019 12:05 pm
Olisikohan poliisilla, oikeuslaitoksella ja lainsäätäjillä ihan oikeasti jotain muuta tekemistä, kun kytätä myykö joku verovapaata viinaa? Saati vaikkapa oikesasiamiehellä ja peräti oikeuskanslerilla jotain sanomista siihen, miten helvetissä tälläisten(kin) asioiden veivaaminen kestää näinkin kauan. Asioiden (tahallinen?) viivyttely tuskin kuuluu itseään oikeusvaltiona pitävän maan periaatteisiin.
Toivotaan, että valtio korvaa nuo juomat ja että korvaus on reilu. Olisihan se hienoa pitää hääjuhlat valtion maksamilla päihteillä.
Naccilla on valmis tuomio ja tästä huumehommasta saa sen ja muiden lisäksi maksimin. 2026 pääsee koevapauteen. Ranta-Aho saa myös maksimin ja pääsee samoihin aikoihin koevapauteen.talliportto kirjoitti: Ma Joulu 23, 2019 5:25 pm hih... jouluks pääsin ulos!!!![]()
Oli aikakin kyl.Muutama kilo piriä joka ei ees ollu mun
![]()
ja nyt sitte ku näkee mitä tapahtunu sitten viime näkemän ni voi voi voi... Nacci (mun suosikki) vangittu. nikon tunnen myös (en tykkää Sofiasta) syvemmin kuin pintapuolisesti if you know whadaimean?
Molemmat poitsut varmasti vapautuu helmikuussa jo.Ei niillä oo mitään näyttöö niit vastaan. nikon aa:kin sanoo et ei oo näyttöö.NIkolta ei oo löytyny mitään ei oo rahaa huumekaupoista eikä oo huumeita. Miks ihmisiä pidetään vangittuina ilman näyttöö? en aiemmin tajunnu mut ku ite sain tuomion syyttäsuotta niin nyt tiedän. En kuiteskaa toivota tsemppiä Sofialle kun hän on mikä on... Nacci on putkas vaan ihan sen takii kun vidailee kytille koko ajan mikä on hyvä asia
Nacci ehkä korkeintaa jonku testonapin myyny mut siinä se onki. joku on vasikoinu valheita Naccin ja NIkon päälle?! Onks tietoo kuka?
![]()
Siis löytyi rahaa, huumeita ja hormoneja.talliportto kirjoitti: Ma Joulu 23, 2019 5:25 pm hih... jouluks pääsin ulos!!!![]()
Oli aikakin kyl.Muutama kilo piriä joka ei ees ollu mun
![]()
ja nyt sitte ku näkee mitä tapahtunu sitten viime näkemän ni voi voi voi... Nacci (mun suosikki) vangittu. nikon tunnen myös (en tykkää Sofiasta) syvemmin kuin pintapuolisesti if you know whadaimean?
Molemmat poitsut varmasti vapautuu helmikuussa jo.Ei niillä oo mitään näyttöö niit vastaan. nikon aa:kin sanoo et ei oo näyttöö.NIkolta ei oo löytyny mitään ei oo rahaa huumekaupoista eikä oo huumeita. Miks ihmisiä pidetään vangittuina ilman näyttöö? en aiemmin tajunnu mut ku ite sain tuomion syyttäsuotta niin nyt tiedän. En kuiteskaa toivota tsemppiä Sofialle kun hän on mikä on... Nacci on putkas vaan ihan sen takii kun vidailee kytille koko ajan mikä on hyvä asia
Nacci ehkä korkeintaa jonku testonapin myyny mut siinä se onki. joku on vasikoinu valheita Naccin ja NIkon päälle?! Onks tietoo kuka?
![]()
Viisi vuotta miljoonasta on 200 000€/vuosi, ilmaisella ylläpidolla, joten ei se tosiaan kovin pahalta kuullosta. Tosta 1-2 suvea kivitalossa ja saman verran jossain Naarajärven leirikeskuksessa, loput panta jalassa.hutkivajournalisti kirjoitti: La Joulu 21, 2019 5:56 amNo eipä elämäsi hääviä ole, tai ainakaan et sitä arvosta, jos istuisit linnassa viisi vuotta miljoonasta. Sitten pääsisit siviiliin ja saisit kuulla, että sinulla on syöpä ja elinaikaa kaksi kuukautta. No elämä on ja elämän kalluilla on erilaiset arvostukset elämän suhteen.Kastelija kirjoitti: Pe Joulu 20, 2019 2:26 pm
Kyllä mä itse miljoonasta tai kahdesta istuisin sen reilun kympin - itse pääsisi vielä puolikkaalla, Nakin osuuksia en jaksa alkaa laskemaan/selvittämään, mutta mikäli rahaa on saatu jemmaan, niin tuo on ollut hyvinkin kannattava juttu. Tossa tapauksessa sen tuomionkin saisi suorittaa ihan täydessä rauhassa, vaikka olisi aiemmin kusettanut rahat alta keneltä tahansa - kyllä se raha puhuu vankiloissakin.
Tästä ihan samaa mieltä - jos jonkun tohtoriksi itseään kutsuvan mukaan eriväriset tai eri tavalla uskovat ihmiset ovat se suurin uhka yhteiskunnalle, niin ei voi kuin nauraa. Totta helvetissä pimeän viinan myyntiin puututaan, etenkin jos ja kun sitä tehdään niin avoimesti, että siihen on mahdollisuus.Kardemumma kirjoitti: Ti Joulu 24, 2019 9:18 amNaccilla on valmis tuomio ja tästä huumehommasta saa sen ja muiden lisäksi maksimin. 2026 pääsee koevapauteen. Ranta-Aho saa myös maksimin ja pääsee samoihin aikoihin koevapauteen.talliportto kirjoitti: Ma Joulu 23, 2019 5:25 pm hih... jouluks pääsin ulos!!!![]()
Oli aikakin kyl.Muutama kilo piriä joka ei ees ollu mun
![]()
ja nyt sitte ku näkee mitä tapahtunu sitten viime näkemän ni voi voi voi... Nacci (mun suosikki) vangittu. nikon tunnen myös (en tykkää Sofiasta) syvemmin kuin pintapuolisesti if you know whadaimean?
Molemmat poitsut varmasti vapautuu helmikuussa jo.Ei niillä oo mitään näyttöö niit vastaan. nikon aa:kin sanoo et ei oo näyttöö.NIkolta ei oo löytyny mitään ei oo rahaa huumekaupoista eikä oo huumeita. Miks ihmisiä pidetään vangittuina ilman näyttöö? en aiemmin tajunnu mut ku ite sain tuomion syyttäsuotta niin nyt tiedän. En kuiteskaa toivota tsemppiä Sofialle kun hän on mikä on... Nacci on putkas vaan ihan sen takii kun vidailee kytille koko ajan mikä on hyvä asia
Nacci ehkä korkeintaa jonku testonapin myyny mut siinä se onki. joku on vasikoinu valheita Naccin ja NIkon päälle?! Onks tietoo kuka?
![]()
Pimeän viinaan myynnistä. Se on yksinkertaisesti laitonta. Ravintolatoiminta vaatii luvan ja verot pitää maksaa. Poliisi ratsaa jengien salakapakoita muun tutkinnan lisäksi ja se on mielestäni täysin normaalia. Enemmän ihmetyttää miksei poliisi puutu facebookin joogiabi-ryhmiin, joissa pimeää viinaa myyvät virolaiset tekevät sitä ammatikseen. Ei ole kovinkaan vaikeaa toteuttaa valeostoja ja laittaa myyhiä koppiin odottamaan kuulusteluja. Näytön saa helposti kasaan ja kovimmille tekijöille ihan kunnon tuomiot. Pimeää rahaa pimeän viinaan myynnissä liikkuu isoja.
Tehtiinkö sitä avoimesti? Pääsikö sinne kuka tahansa ostamaan juomaa? Syyttäjä oli epävarma; no en tiedä kuinka paljon oli omia, mutta...". Takavarikoitiinko juomat? Ei. Sinun elämäs oli 80-luvulla, jolloin viinapoliisi Hannu Pasanen kyttäsi pimeän pullon myyjiä Helsingissä. Silloin julkaistiin tuomittujen nimet lehdissä. Se oli sinulle hyvää aikaa. Saatiin ne oikeat rikolliset pois kaduilta. Moraalia rappeuttamasta ja yhteiskuntaa tuhoamasta.Kastelija kirjoitti: Ti Joulu 24, 2019 3:01 pm
Tästä ihan samaa mieltä - jos jonkun tohtoriksi itseään kutsuvan mukaan eriväriset tai eri tavalla uskovat ihmiset ovat se suurin uhka yhteiskunnalle, niin ei voi kuin nauraa. Totta helvetissä pimeän viinan myyntiin puututaan, etenkin jos ja kun sitä tehdään niin avoimesti, että siihen on mahdollisuus.
Johonkin se vedetään nytkin, sillä ei poliisi nytkään tutki, tai syyttäjä lähde viemään asiaa eteenpäin, jos ja kun kyse on pienestä, tarkemmin määrittelemättömästä summasta. Eikä myöskään tule vankeutta, kun kyseessä on sosiaalitukien jne kusetus. KKO on päättänyt, että yli 60 000 euron kusetus ei ollut rangaistava teko, mutta joku Kastelija tai muu typerys kyttää oluttölkkien muutamien kymppien ohimarssia. Mitä tulee maksimituomioihin, niin vaaditko niitä myös raiskaajille ja muille väkivaltarikollisille - vai suojeletko kavereitasi? Kerro myös, että mistä nykyään annetaan se kaipaamasi maksimituomio? Puhut pulvereista tässä yhteydessä. Miksi? Kyse oli alkkoholin myynnistä. Todistamattomasta sellaisesta.Kastelija kirjoitti: Ti Joulu 24, 2019 3:01 pmTyhmemmille vielä tarkennus, että viinan tapauksessa kyse ei ole päihderikoksesta, vaan veropetkuista - ja jos veropetkuja ei saisi tutkia, niin mihinkä euromäärään sitä vedetään raja? Saako tehdä vaikka nettipetoksia jostain iphoneista, jos tekee niitä vain muutaman vuodessa? Lisäksi selvää on, että noista jo tehdyistä takavarikoista tulee maksimituomiot kaikille osallisille. Ikävä sanoa, että siinä voi ehkä mennä joku puolisyytön sivussakin, mutta jokainen pulvereihin kätensä iskevä kyllä tietää lopputuleman jo rikosta valmistellessaankin.
Juu, se varmaan sopii sinulle; Kannabis ja essot vapaaksi, voit rauhassa olla pöllyssä kaiken ikääsi ja funtsia samanmielisten kanssa kivoja juttuja. Nollakate -höpinäsi jo kertookin talouden ymmärryksen periaatteesta, että yritykset voivat toimia nollakatteella - kulut maksaa valtio. Sehän ei ole keneltäkään pois.Kastelija kirjoitti: Ti Joulu 24, 2019 3:01 pmItse kuulutan edelleenkin sitä tervettä järkeä ja sellaista päihdepoliittista linjausta, jossa kaikki mahdolliset päihteet otetaan pois rangaistavuuden piiristä ja laitetaan apteekkeihin kenen tahansa täysi-ikäisen ostettaviksi nollakatteella... Simsalabim ja näiltä Nakeilta sun muilta lähtee bisnes alta ja joutuvat jatkossa tulemaan toimeen työttömyyskorvauksillaan. Toisaalta tajuan, että liian moni taho on riippuvainen siitä, että aineet pidetään laittomina, mutta ennemmin tai myöhemmin näin tulee tapahtumaan.
Tosta Kastelijan näkemyksestä että olisi tervettä järkeä poistaa kaikilta mahdollisilta päihteiltä rangaitavuus,niin olen täysin eri mieltä.se mikä toimii Potugalissa ei todellakaan välttämättä toimi täälä meillä.totta ja riidatonta on tietysti se että tolla mallilla kaikkien päihteiden pimeä myynti romahtaisi nolliin koska ei olis mitään katetta koko touhulla ja jne. Mutta muuten sitten se ei täälä toimisi,ei rangaistavuuden poistaminen poistaisi jo olemassa olevia riippuvuuksia.Kastelija kirjoitti: Ti Joulu 24, 2019 3:01 pmTästä ihan samaa mieltä - jos jonkun tohtoriksi itseään kutsuvan mukaan eriväriset tai eri tavalla uskovat ihmiset ovat se suurin uhka yhteiskunnalle, niin ei voi kuin nauraa. Totta helvetissä pimeän viinan myyntiin puututaan, etenkin jos ja kun sitä tehdään niin avoimesti, että siihen on mahdollisuus.Kardemumma kirjoitti: Ti Joulu 24, 2019 9:18 amNaccilla on valmis tuomio ja tästä huumehommasta saa sen ja muiden lisäksi maksimin. 2026 pääsee koevapauteen. Ranta-Aho saa myös maksimin ja pääsee samoihin aikoihin koevapauteen.talliportto kirjoitti: Ma Joulu 23, 2019 5:25 pm hih... jouluks pääsin ulos!!!![]()
Oli aikakin kyl.Muutama kilo piriä joka ei ees ollu mun
![]()
ja nyt sitte ku näkee mitä tapahtunu sitten viime näkemän ni voi voi voi... Nacci (mun suosikki) vangittu. nikon tunnen myös (en tykkää Sofiasta) syvemmin kuin pintapuolisesti if you know whadaimean?
Molemmat poitsut varmasti vapautuu helmikuussa jo.Ei niillä oo mitään näyttöö niit vastaan. nikon aa:kin sanoo et ei oo näyttöö.NIkolta ei oo löytyny mitään ei oo rahaa huumekaupoista eikä oo huumeita. Miks ihmisiä pidetään vangittuina ilman näyttöö? en aiemmin tajunnu mut ku ite sain tuomion syyttäsuotta niin nyt tiedän. En kuiteskaa toivota tsemppiä Sofialle kun hän on mikä on... Nacci on putkas vaan ihan sen takii kun vidailee kytille koko ajan mikä on hyvä asia
Nacci ehkä korkeintaa jonku testonapin myyny mut siinä se onki. joku on vasikoinu valheita Naccin ja NIkon päälle?! Onks tietoo kuka?
![]()
Pimeän viinaan myynnistä. Se on yksinkertaisesti laitonta. Ravintolatoiminta vaatii luvan ja verot pitää maksaa. Poliisi ratsaa jengien salakapakoita muun tutkinnan lisäksi ja se on mielestäni täysin normaalia. Enemmän ihmetyttää miksei poliisi puutu facebookin joogiabi-ryhmiin, joissa pimeää viinaa myyvät virolaiset tekevät sitä ammatikseen. Ei ole kovinkaan vaikeaa toteuttaa valeostoja ja laittaa myyhiä koppiin odottamaan kuulusteluja. Näytön saa helposti kasaan ja kovimmille tekijöille ihan kunnon tuomiot. Pimeää rahaa pimeän viinaan myynnissä liikkuu isoja.
Tyhmemmille vielä tarkennus, että viinan tapauksessa kyse ei ole päihderikoksesta, vaan veropetkuista - ja jos veropetkuja ei saisi tutkia, niin mihinkä euromäärään sitä vedetään raja? Saako tehdä vaikka nettipetoksia jostain iphoneista, jos tekee niitä vain muutaman vuodessa? Lisäksi selvää on, että noista jo tehdyistä takavarikoista tulee maksimituomiot kaikille osallisille. Ikävä sanoa, että siinä voi ehkä mennä joku puolisyytön sivussakin, mutta jokainen pulvereihin kätensä iskevä kyllä tietää lopputuleman jo rikosta valmistellessaankin.
Itse kuulutan edelleenkin sitä tervettä järkeä ja sellaista päihdepoliittista linjausta, jossa kaikki mahdolliset päihteet otetaan pois rangaistavuuden piiristä ja laitetaan apteekkeihin kenen tahansa täysi-ikäisen ostettaviksi nollakatteella... Simsalabim ja näiltä Nakeilta sun muilta lähtee bisnes alta ja joutuvat jatkossa tulemaan toimeen työttömyyskorvauksillaan. Toisaalta tajuan, että liian moni taho on riippuvainen siitä, että aineet pidetään laittomina, mutta ennemmin tai myöhemmin näin tulee tapahtumaan.