Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Pe Joulu 04, 2020 2:36 pm
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9e2e ... 63b016d2bd
Eerikan tapaus
Rikos- ja oikeustoimittaja Vera Miettisen uutuuskirja kertoo surmatun 8-vuotiaan Vilja Eerikan elämästä. Miettinen keskittyy kertomaan, millaisen elämän pieni tyttö eli.
Tästä minä teen kirjan.
Nämä sanat toimittaja Vera Miettinen lausui kollegoilleen elokuussa 2012. Miettinen istui käräjäoikeuden kahvilassa lounastauolla.
8-vuotiaan Vilja Eerikan murhaa käsiteltiin sinä päivänä toisen kerroksen salissa.
– Työskentelin tuolloin Lehtiyhtymällä rikostoimittajana, ja jo ennen oikeuden käsittelyä minulle oli tullut vahva tunne siitä, että tytön elämästä pitää kirjoittaa kirja.
Vilja Eerika murhattiin äitienpäivänä 2012 pitkään kestäneen kaltoinkohtelun seurauksena. Tekijänä olivat tytön oma isä Touko Tarkki sekä tämän naisystävä Sirpa Laamanen.
Miettisen päätöksen taustalla vaikuttivat yhteiskunnallisuus sekä asiakirjojen poikkeuksellinen julkisuus.
Oikeudessa käytiin seikkaperäisesti läpi Eerikan kuolemaan johtaneet tapahtumat. Niiden kuuleminen meni monella ihon alle. Syyttäjäkin kuvaili, että kyseessä on Suomen historian iljettävin rikos. Tapaus kosketti erityisellä tavalla kaikkia, Miettinen muistelee.
Osittain kirjan tekoon vaikutti myös se, että Miettisen oma esikoistytär oli lähes samanikäinen kuin Eerika.
– Onhan se sydäntä murskaavaa, että pieni tyttö joutui kärsimään niin paljon.
Eerikan muistoa kunnioitettiin toukokuussa 2012 hänen kotinsa edessä kynttilöin. [Matti Matikainen]
Vera Miettinen on kahdeksan vuoden ajan perehtynyt Eerikan tapaukseen. [Riitta Heiskanen]
Kuolinyön tapahtumia ei käsitellä
Vaikka ensimmäinen askel kirjan kirjoittamisessa olikin kaikkien julkisten asiakirjojen läpi käyminen sekä yhteydenotto haastateltaviin, Miettinen keskittyi myös siihen, millä tyylillä hän tulisi kirjan rakentamaan.
Lopulta rakenne ja tyyli muuttuivat vuosien saatossa useampaan kertaan.
– Alusta saakka minulle oli kuitenkin selkeää, että en halua käsitellä tapahtumia uutisen tavoin. Hain pitkään oikeaa tapaa kertoa Vilja Eerikan elämästä mahdollisimman tarkalla kokonaiskuvalla. Halusin myös, että kirja on helppolukuinen.
Kirjoittamispäätöksestä lähtien Miettinen tiesi myös sen, että hän ei tulisi käsittelemään kirjassa pienen tytön kuolinyötä.
– Valmiissa teoksessa siihen viitataan vain lyhyesti. Kuolinyön tapahtumista on puhuttu julkisesti moneen kertaan. Minulle on tärkeää, että kirjan pystyisi lukemaan hekin, jotka eivät pystyneet muuta uutisointia seuraamaan.
Poliisin esitutkintamateriaali vuodelta 2012 puhui karua kieltään. [Poliisi]
Pitkä prosessi
Aloittaessaan kirjan kirjoittamisen Miettinen ei pohtinut julkaisuajankohtaa tarkasti. Hän ei voinut kuvitellakaan, kuinka pitkään sen valmistumisessa todellisuudessa menisi.
– Ei käynyt kyllä mielessäkään, että vasta reilua kahdeksaa vuotta myöhemmin kirja on valmis.
Pitkään jatkunut prosessi ei kuitenkaan harmita kirjailijaa, päinvastoin. Hän uskoo, että oikea aika kirjan julkaisemiseen on juuri nyt.
–Aihe on niin rankka, että monen on ollut vaikea puhua siitä aiemmin.
Miettinen kertoo projektin venyneen myös monesta muustakin syystä. Toisinaan oma henkinen kapasiteetti paukkui punaisella.
–Oli ajanjaksoja, jolloin en pystynyt työstämään kirjaa eteenpäin. Esimerkiksi vuonna 2015 oma veljeni menehtyi, eikä kirja edistynyt pitkään aikaan millään tavalla. Viimeksi kuluneen kahdeksan vuoden aikana Vilja Eerika on kuitenkin vähintään käynyt mielessäni päivittäin.
Vuoden 2016 aikana kirja eteni paremmin, sillä Miettinen kävi läpi tapaukseen liittyviä uusia asiakirjoja.
–Vuonna 2015 tuli julkiseksi noin 1500 sivua Vilja Eerikaan liittyvää materiaalia esimerkiksi lastensuojelusta. Piirsin tuolloin entisen kotini seinään koko seinän mittaisen aikajanan, jotta sain selkeytettyä itselleni tytön elämän kulkua, Miettinen muistelee.
Murhasta syytetty ja siitä tuomittu äitipuoli peitti kasvot oikeudessa keväällä 2013. [Matti Matikainen]
Tekijöissä ei havaittavissa katumusta
Mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi Miettinen halusi haastatella myös niitä henkilöitä, jotka olivat viettäneet kaikkein eniten aikaa Vilja Eerikan kanssa.
Tämä tarkoitti tytön isän ja äitipuolen tapaamista.
–Toimittajan tehtävä ei ole tuomita tai suhtautua haastateltaviin ennakkoluuloisesti, sillä se vaikuttaisi epäsuotuisasti lopputulokseen.
Kummankin tuomitun kertomuksiin oli kuitenkin suhtauduttava varauksella.
– Heidän sanomisiaan on tarkistettu muun muassa asiakirjoista.
Miettinen haastatteli Tarkkia ja Laamasta pitkään, ja hän kertookin saaneensa lisää tietoa pienen tytön elämästä.
Katumuksen merkkejä tai ikävää Vilja Eerikaa kohtaan Miettinen ei havainnut kummassakaan.
– On normaalia ja inhimillistä, että aluksi vakavankin rikoksen tekijä kieltää kaiken. Kun sitten tekoa käsitellään vankeinhoidossa ja aikaa kuluu, tilalle tulee katumus.
Vilja Eerikan isän ja äitipuolen kohdalla näin ei ollut. Miettinen haastatteli kumpaakin yli vuosi tuomion langettamisen jälkeen, mutta syyllisyydentunteesta ei ollut jälkeäkään.
– Tämä kertoo paljon siitä, miten kylmäävien persoonien kanssa olin tekemisissä. He käyttäytyivät aivan kuin eivät olisikaan murhanneet 8-vuotiasta tyttöä. He keskittyivät lähinnä omiin tuntemuksiinsa. Laamanen kertoi esimerkiksi sen, että häntä oli kohdeltu vankilassa huonosti.
Isää tuotiin Helsingin käräjäoikeuteen maaliskuussa 2013. [Matti Matikainen]
Kirjassa ei puhuta itse kuolinyöstä, vaan tarkoitus on kertoa, millainen tyttö Eerika oli. [Riitta Heiskanen]
Pakeni mielikuvitusmaailmaan
Vuosien varrella Miettinen sai hyvän kuvan pienen tytön elämästä, sekä siitä, millainen tyttö Eerika oli.
– Tytön lähiomaiset kertoivat hänen luonteestaan sekä tapahtumista, joita ei voi lukea viranomaisten asiakirjoista.
Asiakirjat, lastensuojelun kirjaukset sekä viranomaisten ja läheisten haastattelut kertoivat karun tarinan julmasti kohdellusta pienestä tytöstä, joka kaikesta kokemastaan huolimatta oli iloinen ja positiivinen lapsi.
– Eerika oli elämänmyönteinen tyttö, jolla oli hyvä huumorintaju. Eerika rakasti eläimiä ja erityisesti omaa mäyräkoiraansa Ukea, Miettinen kertoo.
Miettisen mukaan Vilja Eerikan elämässä oli myös hyviä ajanjaksoja. Silloin tyttö oli selkeästi turvassa ja onnellinen – ainakin hetken.
– Eerika sijoitettiin Meripihan perhetukikeskukseen neljäksi kuukaudeksi. Siellä hän oli voinut selkeästi paremmin. Myös äidin sekä isovanhempien tapaamiset olivat hopeareunuksia tytön arjessa.
Miettinen näkee tytön eläneen eräänlaista kaksoiselämää, jossa kodin sijaan koulu vaikutti toimineen turvasatamana.
– Eerika pakeni kohtaamiaan julmuuksia myös mielikuvitusmaailmaansa. Kirjan teon aikana minulle tuli yllätyksenä se, miten monen aikuisen kanssa Eerika oli keskustellut niin, että paikalla ei ollut hänen isänsä tai äitipuolensa. Silti Eerika oli niin pahasti pelolla hallittu, ettei hän uskaltanut kertoa kokemuksistaan kenellekään.
Myös äidin sekä isovanhempien tapaamiset olivat hopeareunuksia tytön arjessa.
Isä ja tytär. [Iltalehden arkisto]
Irti päästäminen vaikeaa
Miettinen koki kirjan teon viimeisimmät metrit haastaviksi, sillä Eerikan tarinan kokonaiskuvasta tuli todellisempi.
– Näin unia tytöstä. En silti ole missään vaiheessa kokenut sitä tuskaa, mitä Eerika, hänen läheisensä tai viranomaiset kokivat, Miettinen korostaa.
– Ilman omia läheisiäni en kuitenkaan olisi kyennyt saamaan kirjaa valmiiksi. Puolisollani oli suuri rooli siinä, että kirja nyt julkaistaan.
Toivon myös, että kirjan ansiosta Eerikan tarina ei koskaan unohdu.
Kirjasta irti päästäminen osoittautui kuviteltua vaikeammaksi.
– Viilasin ja viilasin. Tuntui, että aina on jotain muutettavaa. Lopulta graafikko sanoi, että nyt kirja menee painoon, eikä mitään voi enää muuttaa.
Kirja julkaistaan 4.12. ja se on Miettiselle odotettu kokemus, mutta helpotuksen tunnetta hän ei ainakaan toistaiseksi vielä koe.
– Fiilikset ovat ristiriitaiset. Kirjan valmistuminen on iso asia. Aihe on kuitenkin niin rankka, että en varmaan missään vaiheessa tunne varsinaista iloa.
Miettinen kertoo varautuneensa siihen, että kirjan julkaisu herättää reaktioita sekä puolesta että vastaan.
– Vilja Eerikan elämä piti kuitenkin kirjoittaa kansien väliin. Kirja voi antaa lukijalleen mahdollisuuden ymmärtää, miksi kävi niin kuin kävi. Ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen. Toivon myös, että kirjan ansiosta Eerikan tarina ei koskaan unohdu.
Muutaman kuvan kokoa kohtuullistettu. Kuva nimeltä CD käännetty "oikein päin" alkuperäiskuvaan verraten.
-NILS-
Eerikan tapaus
Rikos- ja oikeustoimittaja Vera Miettisen uutuuskirja kertoo surmatun 8-vuotiaan Vilja Eerikan elämästä. Miettinen keskittyy kertomaan, millaisen elämän pieni tyttö eli.
Tästä minä teen kirjan.
Nämä sanat toimittaja Vera Miettinen lausui kollegoilleen elokuussa 2012. Miettinen istui käräjäoikeuden kahvilassa lounastauolla.
8-vuotiaan Vilja Eerikan murhaa käsiteltiin sinä päivänä toisen kerroksen salissa.
– Työskentelin tuolloin Lehtiyhtymällä rikostoimittajana, ja jo ennen oikeuden käsittelyä minulle oli tullut vahva tunne siitä, että tytön elämästä pitää kirjoittaa kirja.
Vilja Eerika murhattiin äitienpäivänä 2012 pitkään kestäneen kaltoinkohtelun seurauksena. Tekijänä olivat tytön oma isä Touko Tarkki sekä tämän naisystävä Sirpa Laamanen.
Miettisen päätöksen taustalla vaikuttivat yhteiskunnallisuus sekä asiakirjojen poikkeuksellinen julkisuus.
Oikeudessa käytiin seikkaperäisesti läpi Eerikan kuolemaan johtaneet tapahtumat. Niiden kuuleminen meni monella ihon alle. Syyttäjäkin kuvaili, että kyseessä on Suomen historian iljettävin rikos. Tapaus kosketti erityisellä tavalla kaikkia, Miettinen muistelee.
Osittain kirjan tekoon vaikutti myös se, että Miettisen oma esikoistytär oli lähes samanikäinen kuin Eerika.
– Onhan se sydäntä murskaavaa, että pieni tyttö joutui kärsimään niin paljon.
Eerikan muistoa kunnioitettiin toukokuussa 2012 hänen kotinsa edessä kynttilöin. [Matti Matikainen]
Vera Miettinen on kahdeksan vuoden ajan perehtynyt Eerikan tapaukseen. [Riitta Heiskanen]
Kuolinyön tapahtumia ei käsitellä
Vaikka ensimmäinen askel kirjan kirjoittamisessa olikin kaikkien julkisten asiakirjojen läpi käyminen sekä yhteydenotto haastateltaviin, Miettinen keskittyi myös siihen, millä tyylillä hän tulisi kirjan rakentamaan.
Lopulta rakenne ja tyyli muuttuivat vuosien saatossa useampaan kertaan.
– Alusta saakka minulle oli kuitenkin selkeää, että en halua käsitellä tapahtumia uutisen tavoin. Hain pitkään oikeaa tapaa kertoa Vilja Eerikan elämästä mahdollisimman tarkalla kokonaiskuvalla. Halusin myös, että kirja on helppolukuinen.
Kirjoittamispäätöksestä lähtien Miettinen tiesi myös sen, että hän ei tulisi käsittelemään kirjassa pienen tytön kuolinyötä.
– Valmiissa teoksessa siihen viitataan vain lyhyesti. Kuolinyön tapahtumista on puhuttu julkisesti moneen kertaan. Minulle on tärkeää, että kirjan pystyisi lukemaan hekin, jotka eivät pystyneet muuta uutisointia seuraamaan.
Poliisin esitutkintamateriaali vuodelta 2012 puhui karua kieltään. [Poliisi]
Pitkä prosessi
Aloittaessaan kirjan kirjoittamisen Miettinen ei pohtinut julkaisuajankohtaa tarkasti. Hän ei voinut kuvitellakaan, kuinka pitkään sen valmistumisessa todellisuudessa menisi.
– Ei käynyt kyllä mielessäkään, että vasta reilua kahdeksaa vuotta myöhemmin kirja on valmis.
Pitkään jatkunut prosessi ei kuitenkaan harmita kirjailijaa, päinvastoin. Hän uskoo, että oikea aika kirjan julkaisemiseen on juuri nyt.
–Aihe on niin rankka, että monen on ollut vaikea puhua siitä aiemmin.
Miettinen kertoo projektin venyneen myös monesta muustakin syystä. Toisinaan oma henkinen kapasiteetti paukkui punaisella.
–Oli ajanjaksoja, jolloin en pystynyt työstämään kirjaa eteenpäin. Esimerkiksi vuonna 2015 oma veljeni menehtyi, eikä kirja edistynyt pitkään aikaan millään tavalla. Viimeksi kuluneen kahdeksan vuoden aikana Vilja Eerika on kuitenkin vähintään käynyt mielessäni päivittäin.
Vuoden 2016 aikana kirja eteni paremmin, sillä Miettinen kävi läpi tapaukseen liittyviä uusia asiakirjoja.
–Vuonna 2015 tuli julkiseksi noin 1500 sivua Vilja Eerikaan liittyvää materiaalia esimerkiksi lastensuojelusta. Piirsin tuolloin entisen kotini seinään koko seinän mittaisen aikajanan, jotta sain selkeytettyä itselleni tytön elämän kulkua, Miettinen muistelee.
Murhasta syytetty ja siitä tuomittu äitipuoli peitti kasvot oikeudessa keväällä 2013. [Matti Matikainen]
Tekijöissä ei havaittavissa katumusta
Mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi Miettinen halusi haastatella myös niitä henkilöitä, jotka olivat viettäneet kaikkein eniten aikaa Vilja Eerikan kanssa.
Tämä tarkoitti tytön isän ja äitipuolen tapaamista.
–Toimittajan tehtävä ei ole tuomita tai suhtautua haastateltaviin ennakkoluuloisesti, sillä se vaikuttaisi epäsuotuisasti lopputulokseen.
Kummankin tuomitun kertomuksiin oli kuitenkin suhtauduttava varauksella.
– Heidän sanomisiaan on tarkistettu muun muassa asiakirjoista.
Miettinen haastatteli Tarkkia ja Laamasta pitkään, ja hän kertookin saaneensa lisää tietoa pienen tytön elämästä.
Katumuksen merkkejä tai ikävää Vilja Eerikaa kohtaan Miettinen ei havainnut kummassakaan.
– On normaalia ja inhimillistä, että aluksi vakavankin rikoksen tekijä kieltää kaiken. Kun sitten tekoa käsitellään vankeinhoidossa ja aikaa kuluu, tilalle tulee katumus.
Vilja Eerikan isän ja äitipuolen kohdalla näin ei ollut. Miettinen haastatteli kumpaakin yli vuosi tuomion langettamisen jälkeen, mutta syyllisyydentunteesta ei ollut jälkeäkään.
– Tämä kertoo paljon siitä, miten kylmäävien persoonien kanssa olin tekemisissä. He käyttäytyivät aivan kuin eivät olisikaan murhanneet 8-vuotiasta tyttöä. He keskittyivät lähinnä omiin tuntemuksiinsa. Laamanen kertoi esimerkiksi sen, että häntä oli kohdeltu vankilassa huonosti.
Isää tuotiin Helsingin käräjäoikeuteen maaliskuussa 2013. [Matti Matikainen]
Kirjassa ei puhuta itse kuolinyöstä, vaan tarkoitus on kertoa, millainen tyttö Eerika oli. [Riitta Heiskanen]
Pakeni mielikuvitusmaailmaan
Vuosien varrella Miettinen sai hyvän kuvan pienen tytön elämästä, sekä siitä, millainen tyttö Eerika oli.
– Tytön lähiomaiset kertoivat hänen luonteestaan sekä tapahtumista, joita ei voi lukea viranomaisten asiakirjoista.
Asiakirjat, lastensuojelun kirjaukset sekä viranomaisten ja läheisten haastattelut kertoivat karun tarinan julmasti kohdellusta pienestä tytöstä, joka kaikesta kokemastaan huolimatta oli iloinen ja positiivinen lapsi.
– Eerika oli elämänmyönteinen tyttö, jolla oli hyvä huumorintaju. Eerika rakasti eläimiä ja erityisesti omaa mäyräkoiraansa Ukea, Miettinen kertoo.
Miettisen mukaan Vilja Eerikan elämässä oli myös hyviä ajanjaksoja. Silloin tyttö oli selkeästi turvassa ja onnellinen – ainakin hetken.
– Eerika sijoitettiin Meripihan perhetukikeskukseen neljäksi kuukaudeksi. Siellä hän oli voinut selkeästi paremmin. Myös äidin sekä isovanhempien tapaamiset olivat hopeareunuksia tytön arjessa.
Miettinen näkee tytön eläneen eräänlaista kaksoiselämää, jossa kodin sijaan koulu vaikutti toimineen turvasatamana.
– Eerika pakeni kohtaamiaan julmuuksia myös mielikuvitusmaailmaansa. Kirjan teon aikana minulle tuli yllätyksenä se, miten monen aikuisen kanssa Eerika oli keskustellut niin, että paikalla ei ollut hänen isänsä tai äitipuolensa. Silti Eerika oli niin pahasti pelolla hallittu, ettei hän uskaltanut kertoa kokemuksistaan kenellekään.
Myös äidin sekä isovanhempien tapaamiset olivat hopeareunuksia tytön arjessa.
Isä ja tytär. [Iltalehden arkisto]
Irti päästäminen vaikeaa
Miettinen koki kirjan teon viimeisimmät metrit haastaviksi, sillä Eerikan tarinan kokonaiskuvasta tuli todellisempi.
– Näin unia tytöstä. En silti ole missään vaiheessa kokenut sitä tuskaa, mitä Eerika, hänen läheisensä tai viranomaiset kokivat, Miettinen korostaa.
– Ilman omia läheisiäni en kuitenkaan olisi kyennyt saamaan kirjaa valmiiksi. Puolisollani oli suuri rooli siinä, että kirja nyt julkaistaan.
Toivon myös, että kirjan ansiosta Eerikan tarina ei koskaan unohdu.
Kirjasta irti päästäminen osoittautui kuviteltua vaikeammaksi.
– Viilasin ja viilasin. Tuntui, että aina on jotain muutettavaa. Lopulta graafikko sanoi, että nyt kirja menee painoon, eikä mitään voi enää muuttaa.
Kirja julkaistaan 4.12. ja se on Miettiselle odotettu kokemus, mutta helpotuksen tunnetta hän ei ainakaan toistaiseksi vielä koe.
– Fiilikset ovat ristiriitaiset. Kirjan valmistuminen on iso asia. Aihe on kuitenkin niin rankka, että en varmaan missään vaiheessa tunne varsinaista iloa.
Miettinen kertoo varautuneensa siihen, että kirjan julkaisu herättää reaktioita sekä puolesta että vastaan.
– Vilja Eerikan elämä piti kuitenkin kirjoittaa kansien väliin. Kirja voi antaa lukijalleen mahdollisuuden ymmärtää, miksi kävi niin kuin kävi. Ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen. Toivon myös, että kirjan ansiosta Eerikan tarina ei koskaan unohdu.
Muutaman kuvan kokoa kohtuullistettu. Kuva nimeltä CD käännetty "oikein päin" alkuperäiskuvaan verraten.
-NILS-