Sivu 23/703

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: To Tammi 15, 2015 8:13 pm
Kirjoittaja sisotalo
irmuska kirjoitti: Komppaus WDlle. Itseasiassa ennemminkin jo hirvittää. Asia ei tietenkään minulle kuulu, mutta kun se nyt on täältä julkisesti luettavissa niin toteanpa silti että luulisi että siinä kohtaa jos ja kun elämä on niin täynnä Ulvilaa että lapsenkin aikana sekoilee puheissaan verijälkien ja hevonpaskan haisun välillä olisi ehkä ihan kohdallaan miettiä onko sitä päästänyt itsensä piirun liian pitkälle siinä pohdintatouhussaan.
Olen asiasta aivan eri mieltä. Olen tehnyt ja teen juuri nytkin monta projektia, mutta Ulvilan surma on niistä mielenkiintoisin kun se elää koko ajan. Luxetveritas ja Pieni liekki ovat tehneet valtavan työn asian selvittämiseksi. En huomaa heidän toistavan itseään, vaan menevät asiasta toiseen sitä mukaan kun keskusteluun tulee uusia elementtejä. Enpä usko, että tällaista keskustleua on missään muualla verkossa. Tietenkin media auttaa kun se ei päästä irti minkään laista keskustelua asiasta.

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 4:20 am
Kirjoittaja Chikatilo
Naurattaa, kun Ulvila-poppoo ei osaa lukea edes ketjun otsikkoa. :D

Täälläkin niitä pyörii mesoamassa ja raivoamassa!

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 8:47 am
Kirjoittaja Rescuer
Chikatilo kirjoitti:Naurattaa, kun Ulvila-poppoo ei osaa lukea edes ketjun otsikkoa. :D

Täälläkin niitä pyörii mesoamassa ja raivoamassa!
Sen lisäksi osa Ulvilan keskustelijoista kuvittelee, että jokainen on lukenut KAIKKI Ulvilaa koskevat postaukset. Eihän niiden määrä arkistoidut ja kakkelit mukaan luettuna taida olla vasta kuin joku 75000...
Eli jokainen "uusi" Ulvilaan kirjoittelija joka on hyvin perillä siitä mitä aikaisemmin on kirjoiteltu, on käytännössä joko jonkun bannatun tai pihalle potkitun tuplanikki. Eihän noiden lukemiseen kahden viestin minuuttivauhdilla mene kuin 26 vuorokautta, joten tokihan jokainen uusi nimimerkki on kaikki lukenut :D
(Eikä tuo 26 vuorokautta riitä, vaikka yhteen putkeen lukisi. Sen verran p#$kaa sinne tunnutaan syytävän koko ajan lisää...)

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 10:00 am
Kirjoittaja HowItWorks
HejaCCi foorumi, jonne vain Hejac RYn jäsenet kirjoittelevat, on täynnä vajaCCeja. Yhdistyksellä on vain yksi virallinen ja heidän mielestään oikeamielipide. Joka toista sanoo saa bannit kuten sisotalo ja veritas.
Himo uskovainen MinnaJokiErkkilä on heidän jumalansa, palvonnan kohde,joka Uv-valoillaan sai saatananpalvontaAuerin satimeen. Kaikki lasten jorinat uskotaan nielemättä mitään kyseen alaistamatta. Heranjösses mitä porukkaa.Foorumi täynnä pöpipäitä. Pysykää omassa rauhassanne älkääkä tulko ihmisten ilmoille tänne murhainfoon ainakaan. :D :D

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 12:13 pm
Kirjoittaja annaanna
:lol: ^ yritys on kova, lopputulos kehno.

Liikkeellä ollaan varmaan irmuskan siunaamana ja innostamana:
Käsitykseni mukaan täältä joukkoroviolle kaksoisnickeilyn takia joutuneilla on kuitenkin oikeus (?) palata paikalle uudella nickillä, vai onko? Tottahan sekin on, että usein kirjoittajan saattaa tunnistaa kirjoitusasusta vaikka nicki vaihtuisikin mutta oikeasti. Mitä väliä?
Siis käsityksesi on, vai onko?

Mitä väliä, tosiaan.
Vissiin oot asian loppuun asti harkinnut.

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 1:50 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
HowItWorks kirjoitti:HejaCCi foorumi, jonne vain Hejac RYn jäsenet kirjoittelevat, on täynnä vajaCCeja. Yhdistyksellä on vain yksi virallinen ja heidän mielestään oikeamielipide. Joka toista sanoo saa bannit kuten sisotalo ja veritas.
Himo uskovainen MinnaJokiErkkilä on heidän jumalansa, palvonnan kohde,joka Uv-valoillaan sai saatananpalvontaAuerin satimeen. Kaikki lasten jorinat uskotaan nielemättä mitään kyseen alaistamatta. Heranjösses mitä porukkaa.Foorumi täynnä pöpipäitä. Pysykää omassa rauhassanne älkääkä tulko ihmisten ilmoille tänne murhainfoon ainakaan. :D :D
Uskoisin, että suurin osa Hejacissa kirjoittavista henkilöistä on ihan tavallisia mattimeikäläisiä, kuten on täällä murhainfossakin. Hejacista poiketen kuitenkin toivon, että täällä murhainfossa suvaittaisiin ihmisiltä asioissa erilaisia mielipiteitä varsinkin, jos ne on asiallisesti perusteltu.

Todennäköisesti suurin osa Hejaciin ja tänne kirjoittavista henkilöistä on täysi-ikäisiä, joten tietysti odottaisi heiltä myös aikuismaista käytöstä toisia kirjoittajia kohtaan. Kunnon keskustelua saadaan aikaiseksi sillä, että kirjoittajilla säilyy rohkeus kirjoittaa asioista ilman, että heti aletaan piikitellä jostain epäoleellisuuksista ja sillä varjolla saadaan hyvät pohdinnat tyrehtymään.

Monesti murhainfossa naurattaa, kun alkaa mielessään kuvitella, kuinka asiat esimerkiksi Ulvilassa ovat surmayönä menneet erilaisten Anneli Aueria syyllisenä pitävien henkilöiden kertomana. Yksi uskoo, että Anneli on tehnyt murhan suihkuhattu päässä. Toinen uskoo, että pieni lapsi on käynyt kalauttelemassa isäänsä vasaralla päähän. Kolmas uskoo, että uhrin verta on otettu talteen myöhempää ruumiin freesausta varten. Neljäs uskoo, että lapsi on nähnyt mielikuvitushahmon eikä murhaajaa. Jne. lista on loputon.

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 3:56 pm
Kirjoittaja WalkingDisaster
No eipä ollut tuokaan kovin suvaitsevaista kirjoittamista toisinajattelevia kohtaan.

Mutta hei, noita Ulvilaketjuja on tämä palsta pullollaan, menkää nyt jo vittu niihin jallittelemaan. Tässä ketjussa kuuluu pyrskähdellä nauruun.

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 10:03 pm
Kirjoittaja irmuska
:lol: :lol: :lol: Nyt kieltämättä naurattaa ja ihan simona! Jiihaa!

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2015 10:14 pm
Kirjoittaja J.Maybrick
sine qua non kirjoitti ketjussa tänään tapahtuneesta Pariisin panttivankidraamasta:
Onhan nuo frankkien jälkeläisetkin yleensa aika tummia, mutta kyllä tämä mies minun silmääni näyttää tullista tulleelta, oululaista sanontaa lainatakseni.
Ex-oululaisena naurattaa tämä tuttu sanonta Pariisin yhteydessä :D

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: La Tammi 17, 2015 10:45 pm
Kirjoittaja Jane T
Taidanpa alkaa syväluotaamaan vauva.fi-palstan kirjoittaja ja kirjoituksia täällä m.infossa.

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: La Tammi 17, 2015 10:50 pm
Kirjoittaja WalkingDisaster
Jane T kirjoitti:Taidanpa alkaa syväluotaamaan vauva.fi-palstan kirjoittaja ja kirjoituksia täällä m.infossa.
Älä! Mie en kestäis. Tai no, hyvät naurut on aina paikallaan kaiken synkkyyden keskellä.

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Tammi 18, 2015 8:38 pm
Kirjoittaja Underdog
Insallah kirjoitti:http://aijaa.com/fvoCbK
Tuo on aivan hulvaton!

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Ti Tammi 20, 2015 7:44 pm
Kirjoittaja Rescuer
Taitaa olla Ulvilassa jankattu vuosien kuluessa kaikki samat jankutukset loppuun, kun ovat siirtyneet lautamiehiin tekemään ketjuja toisistaan. Tulis se tuomio niin voisivat lopettaa vatkaamisen, vaikka se taitaa olla turha toive. Siiis se vatkaamisen lopettaminen.

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Ke Tammi 21, 2015 12:13 am
Kirjoittaja sisotalo
Tuomiosta tulee niin paljon keskusteltavaa, että näihin toistensa murjomisiin ei ole aikaa. Aivan riippumatta tuomion sisällöstä

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Lähetetty: Ke Tammi 21, 2015 12:23 am
Kirjoittaja WalkingDisaster
sisotalo kirjoitti:Tuomiosta tulee niin paljon keskusteltavaa, että näihin toistensa murjomisiin ei ole aikaa. Aivan riippumatta tuomion sisällöstä
Kyllä se murjominen tulee jatkumaan entistä pahempana, etenkin, jos Auer todetaan syylliseksi. Sen verran pahasti te Annelistit rökitätte niitä, jotka uskovat, että tuomiot ovat tähän saakka olleet oikeita.
Kannattaisi ihan oikeasti jättää päätökset ammattilaisille ja lopettaa tuo naurettava vasikkanappien painaltaminen ja muu typeryys. Kuten mm. tämä ilmiö, että tehdään omia ketjuja niistä, jotka pitävät Aueria syyllisenä. Te oikeasti teette itsestänne naurettavia nappien popsijoita.