Sivu 23/140

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:04 am
Kirjoittaja lumiaura
Näen monesti nuorten hengailupaikkojen ohi kulkiessa lähes väliinmenemisen arvoisia kuvottavia tilanteita, joissa nimenomaan lähi-idästä olevat nuoret miehet lähestulkoon alistavat teini-ikäisiltä näyttäviä tyttöjä. He tuntuvat hyvin omistushaluisilta ja vahvasti painostavilta. Voi vain arvailla paljonko raiskaukseksi luokiteltavaa seksiin painostamista tapahtuu nuorten suomalaistyttöjen kohdalla. Kaksi päivää rakastetaan puheissa jonka jälkeen kieltäytyminen ei ole enää vaihtoehto.

En ymmärrä mikä suomalaisvanhemmissa on vialla kun sinisilmäisesti ei osata lapsia valmistaa ja kasvattaa kulttuurierojen kanssa varovaisuuteen. Se että yhteiskunta vaikenee sysää vastuun jokaiselle vanhemmalle. Ja luulisi vanhempia kiinnostavan.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:14 am
Kirjoittaja lumiaura
Täähän on muuten kauheimmillaan polttomurha, joka on sytyttänyt koko ladon. Tällöin tapahtumat ennen kuolemaa voivat olla raakuudessaan suomalaisittain käsittämättömät.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:21 am
Kirjoittaja Rotten Ralph
No sen muistan ainakin tosta asevarkaudesta että, ei ollut ainakaan suomalainen.
Kohta kuullaan lisää.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:24 am
Kirjoittaja Sionnach
Minusta kaappaus ja polttaminen kuulostaa suomalaisen kriminaalin tekosilta. Samaan hengenvetoon totean, että tekijällä vaikuttaa olleen tietämystä tuosta paikasta. Liikun itse paljon metsäteillä myös talvella, enkä lähtisi summanmutikassa auraamattomalle tielle auton kanssa. Kiinnihän sinne tod. näk. jää tuollaisilla keleillä kun lunta on paljon. Vai oliko tie aurattu?

Toisekseen teko vaikuttaa suunnitellulta. Jotakin sytykettä on pitänyt käyttää, että roihun on saanut aikaan.

Kokemäellä on kyllä ollut/on pakolaiskeskus, joten sitä kautta ulkomaalaistausteiselkakin voisi tietämystä olla seudusta.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:26 am
Kirjoittaja Doctor Crimine
lumiaura kirjoitti:Täähän on muuten kauheimmillaan polttomurha, joka on sytyttänyt koko ladon. Tällöin tapahtumat ennen kuolemaa voivat olla raakuudessaan suomalaisittain käsittämättömät.
Tätä vaihtoehtoa olen koittanut varovasti väläyttää vai olenko vain mielessäni ajatellut.. Kunniamurha/polttomurha välähtää väkisin mieleen. Toivon kuitenkin että tyttö on surmattu jo ennen mahdollisimman kivuttomasti ettei olisi joutunut kärsimään, mutta väkisin on mietittävä muutkin mahdollisuudet.

Kuinkahan pahaksi ruumis kerkesi palaa? Onko tietoa että ellei käytä suoraan jotain bensiiniä esim. päälle valelemalla, niin kuinka nopeasti ja pahaksi ruumis pääsee tuhoutumaan? Kuinkahan pian palomiehet oli paikalla... Ja palaako luut kovinkaa helposti ja miten paljon niistä pystyy enää selvittämään miten tyttö lopulta kuoli. Kunhan tässä mietin.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:32 am
Kirjoittaja Kyllikki S
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020 ... 8_uu.shtml
Poliisi on edistynyt Porissa perjantaina kadonneen 17-vuotiaan tytön henkirikostutkinnassa.

Lenkille lähteneen tytön hiiltynyt ruumis löytyi autiotilalta, palaneen ulkorakennuksen raunioista. Paikka sijaitsee yli 30 kilometrin päässä tytön kotoa.

Poliisin pidättämää 25-vuotiasta miestä epäillään yhä vahvemmin henkirikoksesta. Miestä vaaditaan vangittavaksi taposta epäiltynä.

Satakunnan käräjäoikeudesta vahvistetaan Iltalehdelle, että poliisilta tuli tiistaiaamuna esi-ilmoitus vangitsemisvaatimuksen jättämisestä. Istunnon ajankohta selvinnee iltapäivällä.

Epäilty mies on surmatun ystävä ainakin Facebookissa.

Mies toimii suuren turvallisuuskonsernin palveluksessa vartijana. Yhtiöstä ei tarkemmin kerrota, millä alueella hän työskentelee. Mies ei ole antanut henkilötietojaan yhtiön puhelinvaihteeseen sen enempää kuin hälytyskeskukseenkaan.
Kuvantapaista mukana jutussa.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:40 am
Kirjoittaja sine qua non
^Jep, jep. Sama hemmohan tuo on, jota jo on ehdoteltu.

Paljonko uskaltaisi veikata, että vangitsemisoikeudenkäynti on yleisöltä suljettu? Vastaajan nimihän on kyllä julkista tietoa.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:41 am
Kirjoittaja Doctor Crimine
Tässäkin tapauksessa ne huhut sitten varmistuivat että ihan oikeilla jäljillä ollaan oltu vaikka kovasti eri foorumeilla on koitettu toppuutella että ei voi varmuudella tietää ja kyllä varmasti on ihan kantasuomalainen humalainen tai vastaavaa :roll:

Tässä äsken linkatun Iltalehden sumennettu kuva tekijästä

Kuva

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:47 am
Kirjoittaja Muumi
Kyllikki S kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020 ... 8_uu.shtml
Poliisi on edistynyt Porissa perjantaina kadonneen 17-vuotiaan tytön henkirikostutkinnassa.

Lenkille lähteneen tytön hiiltynyt ruumis löytyi autiotilalta, palaneen ulkorakennuksen raunioista. Paikka sijaitsee yli 30 kilometrin päässä tytön kotoa.

Poliisin pidättämää 25-vuotiasta miestä epäillään yhä vahvemmin henkirikoksesta. Miestä vaaditaan vangittavaksi taposta epäiltynä.

Satakunnan käräjäoikeudesta vahvistetaan Iltalehdelle, että poliisilta tuli tiistaiaamuna esi-ilmoitus vangitsemisvaatimuksen jättämisestä. Istunnon ajankohta selvinnee iltapäivällä.

Epäilty mies on surmatun ystävä ainakin Facebookissa.

Mies toimii suuren turvallisuuskonsernin palveluksessa vartijana. Yhtiöstä ei tarkemmin kerrota, millä alueella hän työskentelee. Mies ei ole antanut henkilötietojaan yhtiön puhelinvaihteeseen sen enempää kuin hälytyskeskukseenkaan.
Kuvantapaista mukana jutussa.
Puhelimella pelaillen lainaaminen ja boldaaminen hankalaa, mutta mitä tarkoittaa uutisen viimeinen lause? Yhtiö ei tiedä työntekijänsä henkilötietoja? What? Toivon ymmärtäväni lukemaani väärin...

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:52 am
Kirjoittaja Elias Nessinen
Vaaditaan vangittavaksi TAPOSTA epäiltynä?????

Selkeästi kunniakansalaisesta kyse, kun on lievin mahdollinen rikosnimike.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:53 am
Kirjoittaja observer
Selvä, eli ilmeisesti aiemmin tänne linkattu kaveri siis kyseessä. Tappona menossa, vaikka täällä olleiden tietojen perusteella vaikuttaisi harkitulta..voi olla tietenkin vaikea todistaa murhaksi. Ihan sivuhuomiona mietitytti myös tuo asevarkaus ja ampuma-aserikos, että voi kuitenkin sen jälkeen työskennellä turvallisuusalan firmassa..

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:54 am
Kirjoittaja makrilei
http://monikulttuuri.blogspot.fi/2008/1 ... 8.html?m=1
Iltalehti 5.11.2008
Ampuja varasti aseen radalta

Mies ampui kierroksensa ja käveli ulos vuokra-ase mukanaan. 

Poliisi tutkii Helsingin keskustassa sattunutta poikkeuksellista asevarkautta.

Ulkomaalaistaustainen mies oli ollut sunnuntaina ampumassa Tähtitorninmäen väestönsuojassa sijaitsevalla West Shootersin ampumaradalla. Mies oli vuokrannut radalta 22-kaliiperisen aseen ja ostanut patruunat, joilla hän ampui kierroksensa.

Ampumisen jälkeen mies ei kuitenkaan palauttanut asetta, vaan poistui radalta ja seuran tiloista pistooli mukanaan.

Ampuja oli seuran jäsen 

IL:n tietojen mukaan radan henkilökunta lähti ensin itse tavoittamaan asevarasta. Vasta kun asetta ei saatu takaisin, asiasta olisi ilmoitettu poliisille.

Tutkintaa johtava komisario Jari Illukka kertoo, että asevarkaaksi epäilty mies oli ampumaseuran jäsen, joten seuralla oli miehen yhteystiedot.

- Sieltä soitettiin miehen perään. Tämä sanoi heittäneensä aseen jokeen. Sen jälkeen poliisi sai ilmoituksen asiasta, Illukka sanoo.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:57 am
Kirjoittaja Topi77
Voisko joku laittaa yksityisviestinä linkin tuon epäillyn tekijän fb-profiiliin, on näköjään huono päivä kun en sitä löydä.

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 11:59 am
Kirjoittaja mämmi
Doctor Crimine kirjoitti:Tässäkin tapauksessa ne huhut sitten varmistuivat että ihan oikeilla jäljillä ollaan oltu vaikka kovasti eri foorumeilla on koitettu toppuutella että ei voi varmuudella tietää ja kyllä varmasti on ihan kantasuomalainen humalainen tai vastaavaa :roll:

Tässä äsken linkatun Iltalehden sumennettu kuva tekijästä

Kuva
Ja sumennos poistettuna:
Kuva

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2015 12:07 pm
Kirjoittaja MarkusV
gettiz kirjoitti:
MarkusV kirjoitti:Käytiin tänään kattomassa Myönteentien palanutta latoa. Syrjäisessä paikassa tosiaan sijaitsee ja alkupätkässä on asuttu talo. Alue oli poliisin nauhojen eristämä ja poliisin teltta pystytetty ladon päälle. Kurkistettiin telttaan varovasti sisälle ja vahva palaneen haju tuli. Kuvia laitan paikasta viimeiseksi.
Ei sitten tullut mieleen että se paikka on ihan syystä eristetty? Ei näin, ei todellakaan näin.

Emme ole käyneet poliisin eristämän alueen sisäpuolella. Kaikki kuvat on otettu eristysnauhojen ulkopuolelta. Teltan sisäkuvat ovat myös napsittu nauhojen ulkopuolella, teltan reuna oli hiukan avoinna ja raotin hiukan reunaa lisää ja napsin sokkona kuvia. Korostan siis vielä, että EMME ole käyneet eristysalueen sisäpuolella, joten ei tässä mitään lakia ole rikottu.