Susku London kirjoitti:Pieni Liekki kallistuu rahakätkön olleen lavastus Aarniota vastaan. En ihmettele Pienen liekin päättelyä ollenkaan, kun viranomaiset syyllistyvät epärehelliseen toimintaan yrityksissään todistaa/lavastaa syytetyistä syyllisiä. Mikä sitten erottaa syyttäjät syytetyistä, kun samoilla likaisilla korteilla kerran pelataan? Tämä likainen PELI romuttaa syyttömyysolettaman, sekä kansalaisten luottamuksen viranomaisiin, ja koko oikeuslaitokseen. Syyttävän puolen pitäisi pysyä totuudessa, ja lain kirjaimessa. (Edesmenneen kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkaman lausumat julkisuudessa ovat olleet todella paljastavia näin jälkikäteen ajatellen).
NS:n postauksessa alempi kuva ei latautunut, joten viittaan ylempään kuvaan, jossa näkyy tummmia kasoja. Ovatko nämä multaa, vaiko kuorikatetta?
Pitäisi tietää milloin kuva on otettu? Kotietsinnän yhteydessäkö? Pitäisi tietää mikä oli briiffi kuorikatteen/mullan toimittaneelle kuorma-auton kuskille, ja oliko paikalla ketään ohjaamassa mihin kasat lavalta laitetaan? Veikkaukseni on, että kuski haluaa tehdä homman nopeasti, ja mahdollisimman pienellä vaivalla päästäkseen jatkamaan matkaansa.
Kun ihminen pidätetään, irrotetaan hänet yllättäen omasta arjestaan, ja viedään pieneen selliin, niin kaikkien asioiden hoito jää kesken. Sinällään en pidä Aarnion pyyntöä levittää tontille toimitetut kuorikatteet yhtään ihmeellisinä noissa olosuhteissa, vaikka se voi jonkun mielestä kuullostaa ihan triviaalilta, tai epäilyttävältä.
Mikäli rahakätkö oli lavastus, niin se olisi sitten ollut "inside job" mikä tekee asiasta entistäkin häiritsevämmän. Kuorikatteen levitystoiveesta tietoiset poliisit olisivat neuvoneet rikollisia toimimaan.
Minulla on sellainen käsitys, että rahoista löytyi rikollisten sormenjälkiä, muttei mitään mikä olisi yhdistänyt Aarniota rahoihin. Tämän takia syyttäjäpuolen ja Helsingin Sanomien luottotodistaja, valehtelustaan tunnettu prostituoitu Saara todisti oikeudessa kuinka Aarnio käsitteli rahoja aina hanskat käsissään. (Osoitus syyttäjäpuolen likaisesta pelistä rakentaa syyllisyystaakkaa).
Muistelen myös jostakin kuulleeni, että puolustus olisi pyytänyt rahoista hiukkastestiä, mutta syyttäjät eivät suostuneet. Tästä voi jokainen tehdä johtopäätöksiä sen suhteen kumpaan osapuoleen haluavat rahakätkö-asiassa luottaa.
Mun mielestä toi Aarnion toive on niin normaali kun vaan voi olla.
Kuvittele, että sulla on vaikka auto koti pihassa, joka pitäisi toimittaa pikimmiten Rinta-joupille takaisin, mutta olet itse kiinniotettuna.
Seuraavana päivänä saat 1-2 minuuttia puhuttua alaisen kanssa, niin etkö sä silloin esittäisi ihan normaalin toiveen, että voisitko auttaa auton viemisessä?
Sama asia kuorikatteiden kanssa. Kuvista näkee, että sähköjohdot ovat levällään ja oikealta puolelta puuttuu mullat ja kuorikatteet pitäisi levittää, että kasvit eivät kuole.
Tutkinta yrittää vahvistaa Aarnion syyllisyyttä asiassa toteamalla mm. "Aarnio reagoi voimakkaasti seuraavana päivänä löytöön, mikä ihmetyttää tietenkin"
Miten sä reagoisit, jos oot kopissa ja sulle tullaan kertomaan, kuinka sua lavastetaan para-aikaa entistä enemmän syylliseksi?
Niinpä.
KRP:hän otti RHU:n asentamat kamerat 2/2014 pois Aarnion tontilta, eli KRP on saanut touhuta ominpäin sielä tontilla ennen kotietsintää.
Rahakoirat juoksutettiin Aarnion tontilla sopivasti ennen Aarnion asianajajan paikalle tuloa, jotta voidaan myöhemmin sanoa "paikalla oli 2 rahakoiraa ja he eivät haistaneet mitään - aivan niinkuin ensimmäisessäkin kotietsinnässä"
"Ensimmäisessä kotietsinnässä rahakoira myös oli enemmän sisällä"
Tietysti oli. Tietysti koirat ei haistanut mitään myöskään toisella kotietsinnällä, että voidaan perustella ensimmäisenkin kotietsinnän tuloksettomuus koirien suhteen.
Aarnion asianajaja tuli paikalle juuri kun rahat löydettiin.
Tietystikkään ei löytynyt Aarnion DNA:ta eikä sormenjälkiä rahoista - mutta rahoilla saatiin jonkinlainen yhteys luotua Keijo Vilhuseen
HS uutisoi samantien kun selvisi, ettei rahoja saatu yhdistettyä Aarnioon että - Aarnio käytti aina hansikkaita!
Myös se on merkillepantavaa tässä asiassa, että niiden 7 rikollisen sormenjäljet jotka löytyivät rahoista, niin
KRP on suorittanut heiltä takavarikkoja
Suomeksi: Keskusrikospoliisilla on ollut hallussa näiden 7 ihmisten takavarikkorahoja - Nyt KRP sitten itse löytää nämä rahat - Aarnion tontilta
Tätä on vaikeaa todistaa, että tämä olisi lavastus, mutta tuokaa ihmeessä kaikki tieto tapauksesta esille, niin tuurilla asiasta voi joskus selvitä enemmän.