No niin. Täältä pesee vielä yksi tarina.
Magnus Lindström
Ikä: 23 (s. 30.11.1970)
Ammatti: Yliopisto-opiskelija
Asuinpaikka: Borlänge, Ruotsi
Magnus Lindström oli lähtenyt huvimatkalle vanhempiensa Kjell ja Margareta Lindströmin, sekä kihlattunsa Katarina Nordqvistin kanssa. He olivat menneet laivalla Tallinnaan, käyneet ostoksilla ja katselleet nähtävyyksiä.
He palasivat Estonialla. Heillä oli kaksi vierekkäistä hyttiä kannelta neljä. Magnus ja Katarina yöpyivät toisessa ja Magnuksen vanhemmat toisessa.
Perhe söi illallisen yhdessä laivan seisovasta pöydästä ja sen jälkeen he istuivat baarissa puoli yhteentoista asti. Sitten he menivät nukkumaan.
Magnus ei saanut unta. Laiva huojui ja keinui raskaasti myrskyävällä merellä. Unet karkasivat vielä kauemmas, kun heidän hyttinsä alapuolella olevalta autokannelta rupesi kuulumaan vieriviä ääniä. Katarina oli jo nukahtanut, mutta Magnus makasi sängyssään hereillä ja hänestä tuntui, että kaikki ei ollut kunnossa. Hän arveli kuulleensa rekan liikkuneen autokannella. Hänen mieleensä tuli puolalainen autolautta Jan Heweliusz, joka upposi tammikuussa 1993 vieden mukanaan 54 ihmistä.
Puolen yön aikaan vessassa olleet hammasharjat lennähtivät vesilaseista altaaseen ja hyllyillä ja pöydillä olleet tavarat vierivät lattialle. Magnus oli vakuuttunut, että jotain tapahtuisi.
Yhtäkkiä Magnus kuuli metallisen pamahduksen ja laiva kallistui. Hän hyppäsi sängystään ylös ja herätti Katarinan kiskoen housuja jalkaansa.
Magnus juoksi koputtamaan vanhempiensa ovelle ja herätti heidätkin. He tulivat käytävälle.
Käytävällä oli paljon ihmisiä. Kallistumisesta huolimatta siellä pystyi liikkumaan, valot toimivat, eivätkä ihmiset olleet paniikissa. Kaiuttimista ei tullut tietoa tilanteesta, eikä missään oltu kerrottu hätäuloskäynneistä tai siitä, mitä onnettomuustilanteessa tulisi tehdä. Magnus kuitenkin tiesi, että laivasta pitäisi päästä pois.
He lähestyivät laivan keskiosaa, jossa oli pääportaat sekä alas- että ylöspäin.
Ei tietoa, mutta ehkä nämä portaat?
Laiva oli kallistunut, mutta he pystyivät etenemään. Portaille menevä käytävä oli kuitenkin tukossa loukkaantuneista tai jopa kuolleista ihmisistä. Magnus pääsi käytävän läpi, mutta portaille tullessaan hän kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi, että hänen vanhempansa tai Katarina eivät olleet hänen perässään. Magnus huomasi heidän seisovan neljännen kannen sisäänkäynnin kohdalla, joka oli täynnä loukkaantuneita ihmisiä, jotka joko seisoivat tai makasivat.
Laiva kallistui entisestään ja Magnus huusi, että heidän täytyy päästä portaille ja ulos laivasta. Hän sai vastauksen, joka oli joko hänen isältään, äidiltään, Katarinalta tai heiltä kaikilta.
"Juokse sinä!"
Magnus luuli, että he lähtivät hänen peräänsä ja hän juoksi sisäänkäynnin ohi kaltevaa lattiaa pitkin portaisiin ja kiipesi niitä yhden tai kahden kerroksen verran. Sen jälkeen hän huomasi, ettei häntä oltu seurattu ja hän kääntyi takaisin.
Hän huomasi vanhempiensa ja Katarinan pitelevän portaikon kaiteesta kiinni, kun asiat myllersivät heidän ympärillään. Jotkut tappoivat itsensä.
Katarina oli paniikissa. Hänen isänsä vaikutti apaattiselta. Magnus huusi uudelleen, että heidän täytyy tulla ylös ja ulos laivasta.
"Emme pääse. Juokse sinä!"
Magnus kääntyi ja juoksi portaat ylös uudelleen. Myöhemmin hän on kertonut, ettei hänellä ollut sillä hetkellä tunteita. Ihan kuin vain osa aivoista olisi toiminut. Hän oli keskittynyt eloonjäämiseen.
Magnus saavutti kuudennen kannen, mutta portaat rupesivat käymään ahtaiksi. Ne olivat täynnä ihmisiä. Monet olivat pyrkimässä ylöspäin, mutta jotkut olivat lamaantuneita järkytyksestä ja jotkut eivät jaksaneet kiivetä kallistuman takia. He seisoivat paikallaan ja pitelivät kaiteista kiinni. Joku ojensi Magnukselle käden ja kiskoi hänet seitsemännelle kannelle.
Siellä hän huomasi, että vastakkainen puoli laivasta oli kallistunut jo vesirajaan. Hän näki laivan henkilökunnan yrittävän irrottaa pelastusveneitä, mutta se ei onnistunut kallistuman takia. Yksi miehistön jäsenistä sai irrotettua useita pelastuslauttoja.
Magnus yritti keskittyä pelastautumiseen, eikä pelkäämiseen.
Joku ojensi hänelle pelastusliivin, mutta se oli liian löysä ja hän menetti sen jo veteen pudotessaan. Magnus onnistui tarttumaan yhdestä pelastuslautasta roikkuneeseen köyteen.
Hän kävi monta kertaa upoksissa, mutta hän ui joka kerta takaisin pintaan.
Magnus näki Estonian uppoavan ja oli vakuuttunut, että sen kyljessä oli iso reikä. Samalla hän ymmärsi menettäneensä perheensä.
Laivan uppoaminen aiheutti kovan imun ja hän upposi entistä syvemmälle. Hän sai kuitenkin uitua taas pintaan.
"Ota kiinni!"
Magnus kääntyi ympäri ja näki toisen lähestyvän pelastuslautan. Hänet nostettiin sen kyytiin. Siellä oli 12 muutakin ihmistä. Heistä kaksi menehtyi ennen pelastumista. Toisella miehistä oli ollut sydänvika ja toinen heistä oli ollut pelkissä alushousuissa.
Pelastuslautalla olleessaan he olivat ampuneet kolme hätärakettia. Joku oli luovuttanut Magnukselle omat pelastusliivinsä. Vanhemmat ihmiset istuivat hiljaisina ja välinpitämätön katse silmissään.
He olivat lautalla noin viisi ja puoli tuntia. Lähistöllä oli laivoja, mutta yksikään niistä ei pystynyt pudottamaan pelastusveneitä aallokon takia. Laivat vastasivat kuitenkin taskulampun väläytyksiin.
Kymmenen eloonjäänyttä pelasti lopulta suomalainen helikopteri. Pintapelastajana toimi Risto Leino, joka nosti heidät kaksi kerrallaan kyytiin. Heidät lennätettiin Silja Symphonyn kannelle, jonka henkilökunta huolehti heistä Helsinkiin asti.
Wikipediassa kerrotaan, että Silja Symphonylle lennätettiin kaiken kaikkiaan 21 eloonjäänyttä. Yksi heistä kuoli matkalla Helsinkiin.
Helsingissä Magnus kuljetettiin Töölön sairaalaan, jossa hän oli pari tuntia. Sieltä hänet siirrettiin Hotelli Haagaan, jossa pelastuneilla oli mahdollista saada kriisiapua.
Magnuksen setä oli järjestänyt lentolipun Ruotsiin ja hän pääsi lähtemään kotiin muita aikaisemmin.
Magnus vietti viikon tätinsä luona Tukholmassa ja viikon päästä siitä hän palasi yliopistoon suorittamaan viimeistä vuottaan.
Onnettomuuden jälkeen Magnus kärsi suljetun paikan kammosta ja ahdistui hisseistä, lentämisestä ja tietysti laivalla matkustamisesta. Kahden viikon kuluttua hän astui Silja Symphonyn kannelle voittaaksen pelkonsa ja istui siellä katsellen merta. Hän matkusti sillä kolme kertaa ja tuli tutuiksi niiden miehistön jäsenten kanssa, jotka olivat huolehtineet hänestä onnettomuusyönä.
Puoli vuotta myöhemmin keväällä 1995 Magnus myi perheensä ainoana lapsena vanhempiensa talon Grängesbergistä ja osti uuden Klenshyttanista. Hän ajatteli, että hänen perheensä olisi halunnut hänen jatkavan elämäänsä, eikä hautaavan itseään heidän mukanaan Estoniaan.
Heidän perheessään kuolemaa ei oltu käsitelty koskaan pahana asiana. Magnuksen äiti Margareta työskenteli vanhusten parissa ja hän joutui usein huolehtimaan kuolleista ihmisistä.
Tammikuussa 1995 Magnus tapasi uuden naisen, Saran. He rakastuivat, menivät naimisiin ja saivat kolme lasta. Magnus työskenteli ensin ohjelmoijana ja sitten hänestä tuli konsultantti.
Magnus Lindström lastensa ja vaimonsa Saran kanssa vuonna 1999.
Magnuksen kanssa samalla pelastuslautalla olleet pitivät yhteyttä toisiinsa vuosien ajan, mutta vähitellen yhteydenpito harveni, vaikka ei loppunutkaan kokonaan. Vuonna 1997 sama porukka kokoontui Tukholmaan Estonian vuosipäivänä.
Magnus on kertonut, että onnettomuus opetti häntä rauhallisemmaksi. Hän ei ole enää yhtä kiireinen tai stressaannu samalla tavalla.
Vuonna 2004 Aasian tsunamin yhteydessä Magnus otti yhteyttä Emergency Management Agencyyn ja toivoi, ettei uhreja kohdeltaisi samalla tavalla kuin Estoniassa olleita, vaan heidän toivomuksiaan kuunneltaisiin. Magnus oli pakotettu tapaamaan psykiatria kaksi päivää pelastumisensa jälkeen Karoliinisessa yliopistosairaalassa Tukholmassa. Hän ajoi tapaamiseen ja odotti odotushuoneessa tunnin. Sinä aikana hän välitti henkilökunnalle tiedon, että hän oli menettänyt onnettomuudessa koko perheensä. Psykiatri kysyi ensimmäiseksi, että onko hän tiedottanut perhettään pelastumisestaan. Magnus nousi, lähti ja palasi takaisin kotiinsa Borlängeen.
Magnus Lindström tänä vuonna.
Pitäisi lukea uudelleen kaikki Estonia-kirjat. Tuolta estline.ee-nettisivuilta löytyi joku lista Estonian työntekijöistä. Siinä listassa ei ollut Avo Pihtiä. Lista siis oli maaliskuulta 1994. Onko Piht siis siirtynyt Estonialle vasta vähän ennen onnettomuutta? Vai olikohan kyseessä vain jonkin tietyn päivän lista...? Näistä listoista siis puhun: 
