Verta ja märät sukat
Pidätettäessä miesten vaatteista löydettiin verijälkiä, joista nämä antoivat sellaisia selityksiä, jotka voitiin täydellisesti kumota. Miesten vaatteissa, kengät ja sukat mukaan lukien, todetut verijäljet olivat näin ollen tulleet niihin todennäköisesti Järvisen pahoinpitelyn yhteydessä.
Sama koskee myös Koskisen ja Luomanmäen jalkojen kastumista kysymyksessä olevan yön aikana.
Kumpikaan heistä ei pystynyt luotettavasti selittämään, missä heidän jalkansa olivat kastuneet.
Koskinen jopa keksi aina uuden selityksen, kun edellinen selitys oli osoitettu paikkansapitämättömäksi. Siinä vaiheessa, kun Koskinen tarkastettiin pidätyksen yhteydessä hänen jalassaan olleesta sukasta, löytyi noin 500 markkaa rahaa.
Koskinen sanoi, että hänellä piti olla rahaa mukanaan noin 2.000 markkaa. Tämä hänen väitteensä saattoikin johtua siitä, että anastettuaan Järvisen lompakosta rahat hän ei ollut laskenut niitä, vaan oletti niitä olleen tuon 2.000 markan verran.
Koskisen sukasta löytyneet rahat olivat kuivia, joten ne eivät olleet voineet olla Koskisen sukassa silloin, kun hänen jalkansa olivat kastuneet. Hän oli ilmeisesti laittanut ne sukkaansa vasta tässä kuvatun pahoinpitelytapauksen jälkeen.
- Uhrin puukassilla vietiin anastetut tavarat piiloon.jpg (142.79 KiB) Katsottu 5500 kertaa
Avainnippu ja kello
Kalliolan pidätyksen yhteydessä hänen taskustaan löytyi avainnippu, joka myöhemmin tunnistettiin siinä olleiden avainten perusteella Ahti Järviselle kuuluvaksi. Millä tavoin tämä avainnippu oli joutunut hänen haltuunsa, sitä hän ei osannut selittää.
Noin viikko Järvisen pahoinpitelyn jälkeen tuotiin poliisilaitoksen löytötavaratoimistoon teräskuorinen, tummatauluinen ja teräsrannekkeella varustettu Finlandia-merkkinen rannekello, jossa oli veritahroja. Kellon oli löytänyt Pappilankatu 20:ssa asuva Eero Myllymaa. Hän kertoi löytäneensä sen huonettaan siivotessaan sen sängyn alta, jossa Jorma Luomanmäki oli nukkunut 10.5.1979 aamulla.
Kun kelloa näytettiin Luomanmäelle, hän väitti, ettei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt sitä.
Sen sijaan hän myönsi nukkuneensa Myllymaan mainitsemana aamuna siinä sängyssä, jonka alta kello löytyi. Myöhemmin tämä kello
tunnistettiin Ahti Järvisen kelloksi.
- Uhrin avainnippu joutui ”tuntemattomalla tavalla”yhden tekijän taskuun..jpg (50.5 KiB) Katsottu 5500 kertaa
Muistikuvia
Toimitetuissa kuulusteluissa Koskinen ja Luomanmäki kiistivät tietävänsä mitään Ahti Järvisen kuolemaan liittyvistä seikoista.
Luomanmäki kertoi kyllä olleensa kyseisenä yönä kaupungilla. Hän oli lähtenyt noin kello 01.30 aikoihin ulos eräästä asunnosta, jossa hän oli nukkunut päästyään pois juoppoputkasta edellisenä iltana kello 19.15. Sinä yönä hän ei muistanut liikkuneensa lainkaan Jokirannassa.
Kalliolaa kuulusteltaessa hän kertoi, että hänen mieleensä oli jäänyt muistikuva eräästä tilanteesta kanaalin rannalla. Hän tähdensi sitä, ettei hän itsekään tiennyt oliko tämä hänen muistikuvansa kuvittelua vai todellisuutta. Kalliola ja kaksi hänen toveriaan, joista toinen oli Koskinen, olivat olleet yöllä Jokiranta 5:n kohdalla ja nähneet jonkun miehen juoksevan kanaalin yli.
Päästyään sen toiselle rannalle oli mies alkanut huudella Heinoselle ja hänen tovereilleen.
Tämän johdosta ja ehkä sen kimpaannuttamana Koskinen oli juossut kanaalin toiselle rannalle ja lyönyt siellä kiinni
saamaansa miestä ja raahannut miehen sitten sille rannalle.
Kalliola selitti kuitenkin, ettei hän ollut täysin varma siitä, oliko miestä kanaalin toisella rannalla lyönyt ja sitten kanaalin yli raahannut mies Koskinen.
Se saattoi yhtä hyvin olla hänen, ja Koskisen seurassa ollut kolmas mieskin, jonka nimeä Kalliola ei muistanut. Hän ei myöskään muistanut, että Jokiranta 5:n kohdalla olisi ollut tappelua kenenkään kanssa.
Kanaalin rannasta löydetty veitsi ei näyttänyt tutulta, hän ei muistanut nähneensä sitä aikaisemmin. Hän lisäsi kuitenkin, että veitsi saattoi olla sellainen, jolla hän ja Koskinen leikkasivat leipää Tallikedonkatu 8:n yhteiskeittiössä 9.5.1979 ruokaillessaan.
Antton tapaus
Edellä kerrotun tapauksen jälkeen Luomanmäki erosi Koskisen ja Kalliolan seurasta ja meni Savilanpuistossa olevalle grillille ostamaan lihapiirakoita. Hänen niitä syödessään tulivat sinne myös Koskinen ja Kalliola, joilla oli mukanaan puolitoista pulloa Aperita-viiniä. Koskinen suuttui heti grillin luo saavuttuaan grillimyyjälle siitä, että tämä ei myynyt hänelle mitään, kello oli jo 02.00 ja niin ollen grillin sulkemisaika. Hän haukkui myyjää muun muassa huoraksi ja lupasi tehdä myyjästä valituksen grillin omistajalle.
Koskisen riidellessä myyjän kanssa Luomanmäki ja Kalliola keskustelivat jälleen kerran suunnitellusta Kööpenhaminan matkastaan.
Koskisen lopetettua riitelynsä grillimyyjän kanssa he alkoivat kolmisin nauttia Koskisen tarjoamaa viiniä.
Sen käytyä vähiin Koskinen sanoi, että viinaa pitäisi saada jostakin lisää.
Luomanmäki ehdotti menoa Eteläpitkäkatu 28:ssa asuvan Antton luo, häneltä varmaan saisi viinaa. Hänen ehdotuksestaan he sitten lähtivätkin Antton asunnolle. He saapuivat sinne ennen kello 03.00 ja Luomanmäki koputti asunnon ikkunaan kolme kertaa. Luomanmäen kertoman mukaan tämä oli sovittu merkki hänen ja Antton kesken. Antto puolestaan kiisti kuulusteluissa, että mistään koputusmerkistä olisi sovittu.
Antton herättyä koputuksiin ja tultua ikkunaan hän näki ulkona ennestään tuntemansa Luomanmäen sekä tämän seurassa kaksi muuta miestä. Hän meni ovelle ja kysyi, mitä miehet etsivät. Antto huomasi toisen Luomanmäen seurassa olevista miehistä ulkomuodoltaan tutuksi, mutta hänen nimeään hän ei tiennyt. Kolmatta miestä hän ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut.
Kuivat sukat
Luomanmäki pyysi, että he saisivat tulla sisälle asuntoon. Antto suhtautui aluksi pyyntöön kielteisesti, mutta päästi miehet kuitenkin, koska nämä niin innokkaasti halusivat päästä sisälle.
Luomanmäki ja Anttolle täysin tuntematon mies, Jarmo Koskinen, olivat melko selviä, kun taas kolmas mies, Jorma Kalliola, oli melko vahvasti humalassa. Antto itse oli tuolloin täysin selvin päin.
Sisälle tultuaan miehet istuutuivat ja Luomanmäki ja Koskinen tiedustelivat, olisiko Anttolla antaa heille kuivat sukat, koska heidän omat sukkansa ja ken känsä olivat aivan märät. Luomanmäki pyysi sukkia ystävällisesti, kun taas Koskinen pyysi niitä siinä äänilajissa, että sukat oli annettava. Antto ei tullut tietämään, missä miehet olivat jalkansa kastelleet.
Anttolla oli vanhoja sukkia, ja hän antoi yhdet Luomanmäelle ja yhdet Koskiselle. Kalliola ei sukkia pyytänyt eikä Antto sen takia niitä hänelle tarjonnutkaan. Kalliola vain nuokkui ja sittemmin nukahti istualleen asunnon sohvalle.
Luomanmäki ja Koskinen vaihtoivat märät sukat Anttolta saamiinsa kuiviin sukkiin.
Antto huomasi Koskisen panevan märät sukat taskuunsa, kun taas Luomanmäki aikoi laittaa omat sukkansa ensin roskien
joukkoon muovipussiin, mutta jätti ne sitten kuitenkin lattialle.
Kun Luomanmäki ei sanonut sukista mitään Antto päätti ottaa ne omaan käyttöönsä ja pani ne pesua varten lattialla olevaan vesisankoon.
Lisää viinaa
Saatuaan kuivat sukat jalkoihinsa Koskinen pyysi saada ostaa Anttolta viinaa. Antto vastasi, että hänellä oli kyllä varattuna erästä harjakaistilaisuutta varten viinaa, mutta että sitä hän ei myy.
Koskinen veti taskustaan irrallisia setelirahoja esiin ja sanoi niitä näytellen, että rahaa kyllä oli. Koskisen kädessä oli useita seteleitä, päällimmäisenä 500 markan seteliraha.
Kun Antto kieltäytyi myymästä Koskiselle viinaa, tämä löi yllättäen Anttoa nyrkillä kasvoihin ja Antton nenästä alkoi vuotaa hieman verta. Lyönnin jälkeen Koskinen otti pöydältä talteen Antton lompakon, jossa oli rahaa 1.020—1.030 markkaa ja pani sen taskuunsa. Rahat olivat 100 markan ja sitä pienempiä seteleitä.
Koskisen pantua Antton lompakon taskuunsa Antto nousi ylös tuoliltaan ja sanoi, ettei hänen lompakkoaan niin vain oteta. Koskinen vastasi, että kyllä hän lompakon takaisin antaa, mutta rahat hän pitää.
Koskinen ottikin sitten lompakon taskustaan, pani siinä olleet rahat taskuunsa ja heitti lompakon takaisin pöydälle.
Antton ja Koskisen välille syntyi käsikähmä Antton yrittäessä saada rahojaan pois Koskiselta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Antto kertoi myöhemmin, että hän ei lyönyt käsikähmän aikana Koskista, mutta myönsi, että olisi kyllä lyönytkin, jos olisi saanut käsiinsä Luomanmäen metallisen voimisteluvälineen, joka oli huoneen nurkassa.
Koska Koskinen ei luovuttanut anastamiaan rahoja takaisin, vaikka Luomanmäkikin häntä kehotteli, Antto ähti ulos asunnostaan ilmoittaen menevänsä hakemaan poliisit paikalle. Hän juoksi läheiselle puhelinkioskille ja soitti sieltä poliisilaitokselle selostaen asian ja pyytäen poliisia saapumaan asunnolleen.
Eihän se niin ollut ...
Koskisen kertoman mukaan edellä selostettu tapaus ei tapahtunut sukkien vaihtamista lukuun ottamatta sillä tavoin kuin Antto kertoi. Hänen mukaansa Antto lupautui myymään hänelle pullon kirkasta viinaa joko 60 tai 65 markan hinnasta, Anttolla ei ollut Koskisen haluamaa viiniä.
Kuultuaan pullon hinnan Koskinen alkoi hakea taskustaan 50 markan seteliä, jollainen hänellä piti olla. Hänen tarkoituksenaan oli tinkiä pullo siihen hintaan. Kun hän ei löytänyt rahaa taskustaan hän otti sukanvarressaan säilyttämänsä setelit esille, mutta niidenkään joukossa ei ollut 50 markan seteliä. Siellä oli vain neljä 500 markan seteliä. Tästä syystä hän antoikin sitten Anttolle tämän hänen eteensä pöydälle laittaman pullon maksuksi 500 markan setelin. Tämän jälkeen Antto otti lompakostaan joko 300 tai 350 markkaa ja antoi ne Koskiselle, joka huomautti, että rahaa piti saada enemmän takaisin.
Antto laittoi pöydälle nyt toisen pullon kirkasta viinaa ja kehotti Koskista ostamaan kaksi pulloa.
Koskinen ilmoitti Anttolle, että juodaan ensin yksikin pullo, jonka jälkeen hän itse sekä Luomanmäki ja Kalliola ottivat pullosta ryypyt.
Tämän tapahduttua Koskinen tarjosi Anttolta saamiaan rahoja tälle takaisin ja vaati hänelle antamaansa 500 markkaa itselleen. Kun Antto ei tähän suostunut Koskinen pani omat rahansa, kolme 500 markan seteliä, ja Anttolta saamansa rahat takkinsa sivutaskuun. Hän aikoi siirtää rahat sukan varteen vasta sitten, kun kukaan ei olisi sitä näkemässä.
Tämän jälkeen Koskinen ryhtyi pelaamaan Luomanmäen kanssa korttia asunnon pöydän ääressä.
Kesken pelin Antto löi häntä äkkiarvaamatta jollakin esineellä päähän ja sieppasi samalla hänen takkinsa taskusta hänen sinne panemansa setelirahat.
Tästä suuttuneena Koskinen nousi välittömästi ylös ja lähti tavoittamaan Anttoa, joka juoksi ulos ja heitti lattialle hänen taskustaan ottamansa rahat.
Koskinen ei saanut Anttoa kiinni, ja hän palasi takaisin sisälle ja keräsi lattialla olleet rahat haltuunsa. Hän ei laskenut niitä, mutta oletti lattialla olleen hänen kolme 500 markan seteliään sekä ne setelit, jotka Antto antoi hänelle takaisin 500 markasta eli 300 tai 350 markkaa. Nämä setelit, yhteensä 1800 tai 1850 markkaa, hän piilotti sukanvarteensa.
Tämän tehtyään Koskinen etsi asunnosta jotain arvotavaraa, jota voisi ottaa tappion peittämiseksi, mutta ei löytänyt kuin 200 markkaa eräästä maljakosta. Nämäkin setelirahat hän piilotti sukanvarteensa. Mitään arvoesineitä hän ei ottanut asunnosta mukaansa.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että Antton asunnossa ei ollut sellaista maljakkoa, jossa hän olisi säilyttänyt setelirahoja.
.... eikä niinkään
Luomanmäki puolestaan kertoi, että sukkien vaihtamisen jälkeen hän ja Kalliola saivat Anttolta luvan ottaa pöydällä olevista pulloista ryypyn. Antton nimenomaisesta kiellosta huolimatta Koskinenkin otti ryypyn, jolloin Antto nimitti tätä siaksi. Tästä suuttuneena Koskinen löi Anttoa kämmenellään kasvoihin. Antto otti nyt käteensä asunnossa olleen Luomanmäen vankilasta aikanaan tuoman jumppausjousen, ja
löi sillä Koskisen selkään.
Sen tehtyään Antto juoksi ulos asunnostaan Koskisen seuratessa häntä. Ennen poistumistaan Antto uhkasi hakea poliisit paikalle.
Jossakin vaiheessa edellä kerrotun tapauksen aikana rahoja alkoi lennellä pitkin lattiaa.
Mistä ne sinne ilmestyivät, ei Luomanmäki osannut sanoa. Lattialla oli myös lompakko, jonka Luomanmäki arveli kuuluvan joko Koskiselle tai Anttolle. Luomanmäki ei nähnyt Koskisen missään vaiheessa ennen Antton lyöntiä käsitelleen rahoja.
Koskisen luovuttua Antton takaa-ajosta ja palattua takaisin hän alkoi kahmia lattialla olleita seteleitä käsiinsä ja työnsi ne sitten sukanvarteensa. Luomanmäki painotti kuulustelussa erikoisesti sitä, että hän ei itse ottanut lattialta yhtään seteliä itselleen, ei myöskään Kalliola, joka oli jo silloin "sammunut”.
Poliisit tulevat
Antton palatessa yhdessä poliisien kanssa asunnolleen ulko-ovi oli lukittu sisäpuolelta, eivätkä sisällä olijat tulleet avaamaan koputuksista huolimatta.
Vasta, kun Antto antoi poliiseille luvan murtaa ovi, sisällä olijat avasivat sen vapaaehtoisesti.
Sisälle tultuaan Antto huomasi miesten penkoneen hänen laatikoitaan, joista oli heitelty tavaroita lattialle. Lattialla oli myös 500 ja 100 markan setelirahat, jotka Antto nosti ylös poliisien nähden.
Nämä rahat jäivät hänen haltuunsa, vaikka ne eivät hänen rahojaan olleetkaan, jonka hän tiesi siitä, että hänellä ei ollut ollut 500 markan seteliä.
Lisäksi Antton poissa ollessa asunnon pöydälle oli ilmestynyt pöytäviinapulloja.
Ne olivat samat pullot, joita hän oli säilyttänyt eräässä laatikossa avaamattomina. Nyt pullot oli avattu ja jonkin verran vajaat.
Pöydällä oli myös kaksi täysinäistä Aperita-viinipulloa, joista Koskinen sanoi toisen olevan hänen.
Yritettyään turhaan selvittää tilannetta Antton asunnossa poliisit ottivat Antton, Luomanmäen ja Koskisen mukaansa poliisilaitokselle Kallioan jäädessä asuntoon nukkumaan.
Ennen asunnosta poistumistaan poliisit ottivat mukaansa myös Luomanmäen sukat, jotka Antto oli laittanut vesisankoon. Kun sukkia tarkemmin tutkittiin niissä, havaittiin verijälkiä. Asiaa kysyttiin Luomanmäeltä ja hän selitti sukkiensa tulleen vereen 7.5.1979 sattuneen tappelun aikana, kun hän oli potkaissut erästä miestä otsaan.
Kun poliisit kysyivät, miksi Luomanmäki halusi vaihtaa sukkansa vasta nyt muutamien päivien kuluttua tappelusta, ei hän osannut vastata.
Tarkastus
Poliisilaitoksella Koskisen sukasta löydettiin hänen sinne piilottamansa rahat. Tosin niitä oli vain hieman vajaa 500 markkaa eikä noin 2.000 markkaa, kuten Koskinen itse väitti. Vaikka hänellä, kun hänet muutamaa päivää aikaisemmin pidätettiin Porissa epäiltynä ryöstöstä, oli rahaa hallussaan vain 7,77 markkaa ja pankkitilillään 16,63 markkaa.
Edellä mainittujen rahojen lisäksi hänellä tavattiin neljä rannekelloa taskussa olevien märkien ja veristen sukkien alta. Näistä kelloista Antto tunnisti aluksi vain yhden omakseen. Myöhemmin hän sitten ilmoitti muidenkin rannekellojen olevan hänen omaisuuttaan. Koskinen ihmetteli pitkään, mistä kellot olivat hänen taskuunsa joutuneet, mutta kertoi sitten myöhemmin ottaneensa ne Antton asunnossa siitä maljakosta, josta hän kertoi ottaneensa 200 markkaa rahaakin. Antton mukaan kolme näistä kelloista taas oli ollut hänen asunnossaan eräässä laatikossa ja neljäs pöydällä lompakon vieressä.
Koskisen taskuista löytyi myös hopeakuorinen taskukello, jonka hän kertoi ostaneen edellisenä iltana Tallikedonkatu 8:ssa asuvalta Järviöltä 65 markan hinnasta.
Kuten jo aikaisemmin on tullut ilmi, oli Koskinen todennäköisesti anastanut tämänkin kellon, vaikka hän ei sitä myöntänytkään.
Loppuun saakka Koskinen kiisti jyrkästi syyllistyneensä Antton asunnossa ryöstöön. Hän väitti ottaneensa Antton asunnosta omaisuutta vain sen verran, että sai omansa takaisin.
Luomanmäeltä tarkastettaessa hänen taskuistaan löydettiin yksi 100 markan seteli ja kaksi 50 markan seteliä. Poliisien tiedustellessa Luomanmäeltä, paljonko hänellä piti olla rahaa, hän sanoi sitä olevan noin 600 markkaa.
Tällaisen vastauksen Luomanmäki myöhemmin kiisti.
Luomanmäeltä kysyttiin, mistä hän oli saanut hallussaan nyt olevat rahat, 200 markkaa, kun hänellä edellisenä iltana juoppoputkasta päästessään oli ollut rahaa vain 55 markkaa. Hän ilmoitti useita henkilöitä, joilta oli mahdollisesti saanut rahaa yön aikana. Kukaan hänen mainitsemistaan henkilöistä ei kuitenkaan ollut tavannut Luomanmäkeä sinä yönä eikä niin ollen voinut antaa hänelle rahaakaan. Luomanmäki painotti sitä, että Antton asunnosta hän ei ainakaan muistanut ottaneensa rahaa.
Koskinen pidätettiin syylliseksi epäiltynä Antton ryöstöön, mutta Luomanmäki pääsi vapaaksi, koska Antto ei kohdistanut häneen minkäänlaisia syytöksiä. Luomanmäkeä ja Anttoa kehotettiin saapumaan poliisilaitokselle kuulusteluun aamulla kello 08.00.
Aamusiivous
Antto ja Luomanmäki menivät tämän jälkeen yhdessä takaisin Antton asunnolle noin kello 04.00.
Antto ryhtyi siivoamaan asuntoaan ja Luomanmäki istui sohvalla. Luomanmäki näki pöydällä pöytäviinapulloja ja hän pyysi saada ostaa ne Anttolta, joka kuitenkin sanoi, ettei hän myy pulloja, mutta voi ne kyllä antaa Luomanmäelle ehdolla, että tämä hankkisi tilalle saman määrän viinaa. Tähän ehdotukseen Luomanmäki suostuikin, jonka jälkeen hän otti yhdestä pullosta ryypyn ja nukahti sitten istualleen sohvalle.
Melko pian tämän jälkeen poliisit saapuivat uudelleen Antton asunnolle ja veivät Kalliolan mukanaan. Kalliola nukkui niin sikeästi, ettei hän herännyt poliisien kuljettaessa häntä autoon.
Luomanmäki nukkui Antton asunnossa noin kello 06.00 saakka ja poistui sitten sieltä vieden mukanaan pöydällä olleet viinapullot.
Hän suunnisti kulkunsa Eero Myllymaan asunnolle Pappilankatu 20:een. Hänen ollessaan matkalla sinne Myllymaa tuli häntä vastaan. Luomanmäki ilmoitti olevansa matkalla tämän luokse, mutta siitä huolimatta Myllymaa vain jatkoi matkaansa päinvastaiseen suuntaan.
Luomanmäki totesi Myllymaan asunnon oven olevan auki. Hän meni sisälle paneutuen välittömästi nukkumaan siellä olevaan sänkyyn. Asunnossa ei ollut ketään. Nukuttuaan siellä vain lyhyen ajan Luomanmäki lähti omaan asuntoonsa, josta hänet samana päivänä pidätettiin.
Mies kanaalissa
Luomanmäen poistuttua Antton asunnolta Antto lähti noin kello 06.30 aikoihin kauppatorille tarkoituksin nauttia siellä aamukahvit. Torilla hän tapasi erään tuttavansa, jolle hän kertoi muun ohella
siitä, että hänen piti mennä kello 08.00 poliisilaitokselle kuulusteluun. Kuluttaakseen aikaa he lähtivät yhdessä kävelemään satunnaiseen suuntaan.
Heidän tultuaan Kiviniemenkadun päähän havaitsi Antto kanaalin rannalla ruohikossa kiiltävän veitsen.
Ottaessaan sitä käteensä hän huomasi samalla kanaalissa veden alla miehen ruumiin.
Tämän havainnon tehtyään Antto pudotti veitsen takaisin maahan ja ilmoitti näkemästään toverilleen. He aikoivat ensin vetää ruumiin rannalle, mutta päättivät sitten jättää sen tekemättä, koska katsoivat paremmaksi tehdä siitä ensin ilmoituksen poliisille. He lähtivätkin poliisilaitokselle ja tulivat sieltä yhdessä poliisien kanssa takaisin kanaalin rannalle. Poliisit vetivät ruumiin maihin.
Antto ja hänen tuttavansa eivät tunteneet vainajaa, joka myöhemmin tunnistettiin vuonna 1958 syntyneeksi soodamies Ahti Järviseksi.
Asiaa tutkivat poliisimiehet eivät täysin uskoneet siihen, että Antto olisi aikaa kuluttaakseen
osunut sattumalta kävelemään juuri sille kohdalle kanaalin rantaa, josta Järvinen oli työnnetty veteen. Tutkijat epäilivät Koskisen, Kalliolan ja Luomanmäen puhuneen Antton asunnossa ollessaan
jotain yöllisistä tapahtumista, jotka Antto halusi tarkistaa tapahtumapaikalla.
Tämän seikan Antto jyrkästi kielsi ja vakuutti osuneensa paikalle täysin sattumalta.
Tapausten käsittely oikeudessa
Edellä selostettuja tapauksia käsiteltiin Rauman raastuvanoikeudessa kaikkiaan kahdeksan kertaa,
ensimmäisen kerran 31.5.1979 ja viimeisen5.9.1979. Oikeudessa vangittuina olleet syytetyt Jarmo Koskinen, Veikko Kalliola ja Jorma Luomanmäki, niin paatuneita rikollisia kuin olivatkin, kuuntelivat vakavina virallisen syyttäjän oikeuskäsittelyn alussa esittämiä rangaistusvaatimuksia, jotka olivat melkoisen ankaria.
Virallinen syyttäjä vaati rangaistusta Koskiselle ja Kalliolalle, Ahti Järviön tapauksessa törkeästä ryöstöstä, murhasta ja murhapoltosta sekä Koskiselle, Kalliolalle ja Luomanmäelle, Ilmari Ojalan tapauksessa ryöstöstä, Ahti Järvisen tapauksessa törkeästä ryöstöstä ja murhasta ja Antton tapauksessa ryöstöstä.
Lisäksi virallinen syyttäjä vaati Koskiselle rangaistusta kahdesta omaisuuden vahingoittamistapauksesta. Koskinen oli nimittäin pidätettynä ollessaan rikkonut 10.5.1979 Rauman nimismiespiirin pidätettyjen säilytyshuoneen ikkunan, sen puitteet, ovisilmän ja hälytyslaitteen painikkeen sekä13.5.1979 Rauman poliisilaitoksen pidätettyjen säilytyshuoneen valaisimen.
Erilaisia kertomuksia
Oikeuskäsittelyn aikana syytetyt antoivat tapahtumista useita ristiriitaisia ja toisistaan eroavia selityksiä, kuten he tekivät jo poliisitutkimustenkin aikana. Heistä etenkin Koskinen oli valmis keksimään aina uuden selityksen, kun edellinen oli osoitettu paikkansapitämättömäksi.
Tämän lisäksi syytetyt, varsinkin Koskinen ja Kalliola syyttelivät toisiaan, mutta kukaan heistä ei suoranaisesti väittänyt jonkun heistä syyllistyneen niihin rikoksiin, joista heille rangaistusta vaadittiin. Jokainen syytetty kielsi myös oman osuutensa syytteen mukaisiin rikoksiin.
Osoittaaksemme syytettyjen oikeudessa antamien kertomusten epäluotettavuuden esitettäköön tässä niistä muutamia kohtia.
Esimerkiksi tapaus, joka koski Ahti Järviön omistamaa taskukelloa. Kuten muistetaan, Koskinen kertoi poliisikuulustelussa pyytäneensä ensin saada ostaa kellon Järviöltä, mutta kun tämä ei sitä myynyt, hän pyysi sitä lainaksi.
Samassa kuulustelussa Koskinen muutti kertomustaan niin, että hän olikin pyytänyt kelloa ensin lainaksi Järviöltä, mutta kun tämä ei ollut suostunut hän oli suostuttelun jälkeen saanut tämän myymään kellon hänelle.
Oikeuskäsittelyssä kertomus tästä kellosta muuttui siten, että Kalliola oli anastanut kellon Järviöltä ja antanut sen sitten velkansa osasuorituksena Koskiselle.
Kalliolan velka Koskiselle oli muka syntynyt aikanaan vankilassa, kun Kalliola oli jättänyt tilittämättä Koskisen hänelle myytäväksi antamista pillereistä saamansa rahat.
Tälle pilleritarinalle, joka oikeuskäsittelyn aikana osoitettiin paikkansapitämättömäksi, oli hankittu kaksi todistajaakin. Poliisikuulustelussa he syyllistyivät perättömään lausumaan, mutta välttyivät syyllistymästä perättömään lausumaan oikeudessa Koskisen luovuttua heidän kuulemisestaan.
Tyypillistä Koskisen selitysten jatkuvalle muuttumiselle oli, että 26.6.1979 pidetyssä oikeudenistunnossa hän sanoi pillerikaupalla olevan erittäin ratkaisevan vaikutuksen tutkittavana oleviin rikoksiin, kun taas 21.8.1979 pidetyssä istunnossa ei sillä hänen sanojensa mukaan enää ollutkaan tätä merkitystä.
Koskinen tyytyi nyt vain toteamaan, että hän ei oikeastaan tiennyt, miten Järviön omistama kello oli joutunut hänen haltuunsa.
Ilmari Ojalan tapausta käsiteltäessä Koskinen kiisti jyrkästi pahoinpidelleensä Ojalaa. Sen sijaan hän myönsi painineensa tämän kanssa 10.5.1979 yöllä.
Painiminen oli alkanut hänen kertomansa mukaan kinastelusta siitä, kuka on painin päävalmentaja.
Painimisen aikana paikalla olivat myös Kalliola ja Janne-niminen mies, jotka eivät ottaneet osaa painiin. Luomanmäki ei ollut silloin ollut paikalla. Ojalan rannekello oli irronnut Ojalan ranteesta painiskelun aikana. Kalliola oli nostanut kellon maasta ja antanut sen takaisin Ojalalle.
Ojala puolestaan kiisti, että paikalla olisi kinasteltu urheilusta tai jostakin muusta asiasta. Myöskään mistään painimisesta ei ollut ollut kysymys, painimisesta ei tule sellaisia vammoja, joita hän oli tapauksen yhteydessä saanut.
Virallinen syyttäjä totesi puheenvuorossaan, että koska Ojalalta ryöstettiin rannekello välittömästi sen jälkeen, kun hänet oli isketty maahan ei häneen kohdistetun hyökkäyksen tarkoituksena todennäköisesti ollut ollut pahoinpitely, eikä siihen olisi ollut syytäkään, vaan tarkoituksena oli ilmeisesti yksinomaan ryöstäminen.
Omaa verta ja pudonneita hiuksia Ahti Järvisen tapausta käsiteltäessä Koskinen kertoi oikeudessa, että tappelu Järvisen ja Kalliolan välillä oli syntynyt sen jälkeen, kun Kirjavainen oli ottanut maassa olleesta viinipullosta ryypyn. Kalliola oli tästä suuttunut ja lyönyt Järvistä, jonka jälkeen nämä olivat ryhtyneet tappelemaan keskenään. Tämän enempää Koskinen ei sanonut asiasta tietävänsä.
Järviseltä anastettiin Rauman kanaalin rannassa ja osittain myös kanaalissa tapahtuneen pahoinpitelyn yhteydessä muun muassa lompakko rahoineen, rannekello ja avainnippu, jonka jälkeen hänet työnnettiin tajuttomana kanaaliin, jonne hän hukkumalla kuoli.
Tästä tapauksesta olivat peräisin ne verijäljet, jotka todettiin pidätettäessä Koskisen, Kalliolan ja Luomanmäen vaatteissa, sekä ne veriset hiukset, jotka olivat tarttuneet kiinni Luomanmäen puukenkään. Luomanmäki väitti poliisikuulustelussa, että hänen vaatteissaan oleva veri oli peräisin 7.5.1979 tapahtuneesta tappelusta. Tämän tappelun aikana hän oli kertomansa mukaan potkaissut erästä miestä päähän ja todennäköisesti silloin oli hiuksia tarttunut hänen kenkäänsä.
Oikeudessa Luomanmäki väitti vaatteissaan olleiden veritahrojen olevan hänen omaa vertansa, vaikka hän oli poliisikuulustelussa kertonut, ettei hänellä ollut sellaisia vammoja, joista olisi tullut verta. Toisessa oikeuden istunnossa Luomanmäki muutti kertomustaan ja selitti veritahrojen tulleen hänen vaatteisiinsa Koskisen tai Kalliolan vaatteista Savilanpuiston grillillä tai sitten Antton asunnossa. Kengästään löydetyt hiukset olivat saattaneet pudota hänen kenkänsä päälle Koskisen tai Kalliolan vaatteista, joihin niitä oli ehkä tarttunut kanaalin rannassa Järvisen raahaamisen yhteydessä.
- Koskisen hallusta tavatut anastetut kellot..jpg (204.79 KiB) Katsottu 5500 kertaa
Kello ja avaimet
Järviseltä anastettiin pahoinpitelyn yhteydessä muun muassa rannekello. Tämä kello löydettiin myöhemmin siitä asunnosta, jossa Luomanmäki nukkui pahoinpitelyä seuranneena aamuna. Luomanmäen pyynnöstä tämä kello tuotiin oikeuteen, jossa sitä kokeiltiin hänen ranteeseensa, johon se vain vaivoin mahtui. Tällä Luomanmäki halusi osoittaa, että kello ei ole voinut olla hänen hallussaan,
koska ranneke oli liian ahdas.
Virallisen syyttäjän mielestä asia oli täysin päinvastainen ja osoitti, miksi kello löytyi edellä mainitun asunnon sängyn alta. Hänen mukaansa Luomanmäki oli ollut otettava kello pois ranteestaan makuulle paneutuessaan, koska hän ei ollut voinut pitää sitä rannekkeen pienuuden takia pitkää aikaa ranteessaan. Otettuaan kellon ranteestaan oli Luomanmäen ollut pantava se ainakin osittain sängyn
alle, jotta sen päälle ei pienessä huoneessa astuttaisi. Kello oli häneltä sitten unohtunut sängyn alle hänen lähdettyään omalle asunnolleen. Koska Luomanmäki sitten pidätettiin asunnostaan, ei hän ollut voinut käydä unohtamaansa kelloa noutamassa.
Virallisen syyttäjän mukaan sekin osoitti kellon olleen Luomanmäen hallussa, että Luomanmäki poliisikuulusteluissa kertoi Koskisen ja Kalliolan tulleen Savilanpuistossa olevalle grillille kello 02.00. Kellonajan Luomanmäki oli mitä ilmeisemmin tarkistanut ranteessaan olleesta Järviseltä anastamastaan rannekellosta.
Luomanmäki puolestaan kiisti tämän ja samoin kelloa edes aikaisemmin nähneensä.
Järvisen hallussa ollut avainnippu löytyi Kalliolan taskusta pidätyksen yhteydessä. Kalliola tyytyi oikeudessa, samoin kuin poliisikuulustelussakin vain toteamaan, ettei hän tiennyt, miten se hänen taskuunsa oli joutunut.
Jokainen syytetty kiisti anastaneensa Järviseltä ryöstettyjä rahoja. Muun muassa Koskinen selitti oikeudessa, että hän oli ottanut hänellä pidätyshetkellä olleet rahat Antton asunnon lattialta. Todistettavasti Koskisella oli kuitenkin useita setelirahoja hallussaan jo hänen Antton asunnolle
mennessään, joten ne todennäköisesti olivat juuri niitä rahoja, jotka Järviseltä oli ryöstetty.
Kastuivatko kengät
Viimeisenä esimerkkinä syytettyjen kertomusten jatkuvasta muuttumisesta kerrottakoon tässä vielä tarinaa, joka koskee Koskisen ja Luomanmäen jalkojen kastumista Ahti Järvisen pahoinpitelyn yhteydessä. Koskinen oli mestari keksimään tarinoita. Tässä hänen selityksensä siitä, miten hänen kenkänsä olivat kastuneet.
Poliisikuulustelussa Koskinen ilmoitti aluksi kenkiensä kastuneen erään määrätyn kadun vesilätäkössä. Kun tutkijat tarjoutuivat viemään hänet kyseiselle paikalla, äkkäsi Koskinen heti, ettei hän sellaista paikkaa ehkä löytäisikään ja muutti siitä syystä kertomustaan selittäen kulkeneensa kahden pihan kautta ja kastelleensa kenkänsä pihoilla olleissa lätäköissä. Koskinen näyttikin sitten hänelle esitetystä kartasta kyseiset pihat uskoen tarinansa nyt menneen täydestä.
Kun tämäkin selitys osoittautui paikkansapitämättömäksi, esitti Koskinen oikeuskäsittelyn aikana jälleen uuden tarinan. Tutkijoiden toimesta osoitettiin oikeudelle jopa valo kuvin, ettei Koskisen kertomaa polkua kuralätäkköineen voinut olla hänen väittämässään paikassa.
Tämän jälkeen Koskisella oli neljäs selitys valmiina. Nyt hän ei enää yrittänyt selittää paikkaa, missä hänen kenkänsä olivat kastuneet, vaan pyrki todistamaan, etteivät hänen kenkänsä ollenkaan olleetkaan märät.
Tämäkin väite kumottiin oikeudessa. Koskisenpidättänyt poliisi oli suorittanut välittömän tarkastuksen ja todennut hänen jalkojensa olleen märät lähes polviin asti.
Jotain tottakin
Viimeisessä oikeudenkäyntitilaisuudessa Koskinen sanoi olleensa koko asian käsittelyn ajan psyykkisesti erittäin huonossa kunnossa ja joutuneensa kahteen eri otteeseen jopa vankimielisairaalaan hoidettavaksi. Tämä muuten oli eräs niistä harvoista asioista, jotka Koskinen oikeudenkäynnin aikana kertoi totuudenmukaisesti.
Lisäksi Koskinen kertoi, että poliisikuulusteluissa kuulusteltujen henkilöiden kertomuksilla hänet oli pyritty leimaamaan erittäin väkivaltaiseksi yksilöksi. Tämä ei hänen mielestään pitänyt paikkaansa muihin kuin viranomaisiin ja erityisesti virkapukua käyttäviin viranomaisiin nähden.
Virallinen syyttäjä puolestaan totesi, että kun tutkitaan Koskisen rikosrekisteriotetta kymmenen vuoden ajalta, voidaan hänet todeta esiintyneen väkivaltaisesti myös viranomaisia kohtaan, mutta että hänen ryöstöjensä kohteeksi joutuneet henkilöt ovat olleet tavallisia yksityisiä kansalaisia, eivätkä viranomaisia.
Lisäksi virallinen syyttäjä totesi, että kun otetaan huomioon Koskisen rikosrekisteriotteesta ja muista asiakirjoista ilmenevät teot sekä nyt käsiteltävänä olevat rikokset, on Koskista pidettävä vaarallisena rikoksen uusijana, jonka johdosta hän esitti Koskisen eristämistä pakkolaitokseen.
Eihän sitä verisissä sukissa ...
Loppulausunnossaan virallinen syyttäjä toi muun ohella esille Koskisen, Kalliolan ja Luomanmäen suunnitteleman Kööpenhaminan matkan. Hänen mukaansa nyt käsiteltävinä olevien rikosten perusmotiivina oli todennäköisesti pidettävä kysymystä matkarahojen hankkimisesta tavalla tai toisella.
Miesten lähtö Kööpenhaminaan olisi ilmeisesti tapahtunut jo 10.5.1979, ellei poliisi olisi puuttunut asiaan edellisen yön aikana. Tähän viittaa kaiken muun lisäksi myös Luomanmäen vastaus oikeuden puheenjohtajan kysymykseen käsiteltäessä sukkien vaihtamista, että ”eihän Kööpenhaminaan olisi voinut verisissä sukissa lähteä”.
Oikeuden päätös
Rauman raastuvanoikeudella oli vaikea tehtävä selvittää mihin rikoksiin kukin syytetty oli nyt kysymyksessä olevien tapausten aikana todella syyllistynyt. Vaikka tapausten poliisitutkinta oli toimitettu erittäin perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti vaikeutti oikeuden työskentelyä syytettyjen sekä joidenkin muidenkin oikeudessa kuultujen henkilöiden antamat epäluotettavat, ristiriitaiset ja alati muuttuvat kertomukset.
Käsiteltyään asiaa kaikkiaan kahdeksassa istunnossa antoi oikeus 5.9.1979 päätöksensä, jonka mukaan syytetyt tuomittiin alla mainittuihin rangaistuksiin. Oikeudessa esitettyihin korvausvaatimuksiin ja tuomittuihin korvauksiin ei tässä yhteydessä katsota olevan aiheellista puuttua.
Jarmo Koskinen tuomittiin Ahti Järviön tapauksessa yksin teoin tehdyistä pahoinpitelystä, tappelusta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 3 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen sekä törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi ja murhapoltosta 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, Ilmari Ojalan tapauksessa pahoinpitelystä 5 kuukaudeksi vankeuteen, Ahti Järvisen tapauksessa yksin teoin tehdyistä tappelusta ja taposta 8 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen sekä törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi vankeuteen, Antton tapauksessa pahoinpitelystä 2 kuukaudeksi ja varkaudesta 5 kuukaudeksi vankeuteen.
Näiden lisäksi Koskinen tuomittiin kahdesta omaisuuden vahingoittamistapauksesta kummastakin 1
kuukaudeksi vankeuteen. Koskisen katsottiin olleen täyttä ymmärrystä vailla tehdessään edellä mainitut rikokset, joista tuomiot yhdistettyinä olivat 12 vuotta 3 kuukautta vankeutta.
Samalla oikeus julisti 23.4.1979 alkaneen Koskisen ehdonalaisen vapauden menetetyksi. Syyttäjän vaatimuksen Koskisen eristämisestä pakkolaitokseen oikeus hylkäsi perusteettomana.
Veikko ”Tapu” Kalliola tuomittiin Ahti Järviön tapauksessa yksin teoin tehdyistä tappelusta ja lievästä pahoinpitelystä 1 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeuteen sekä törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi vankeuteen eli tuomiot yhdistettyinä 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Muilta osin oikeus
hylkäsi Kalliolaan kohdistuneet syytteet. Kalliolan 6.10.1978 alkaneen ehdonalaisen vapauden
oikeus julisti menetetyksi.
Jorma Luomanmäki tuomittiin Ahti Järvisen tapauksessa yksin teoin tehdyistä tappelusta ja taposta 9 vuodeksi vankeuteen sekä törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi vankeuteen, Antton tapauksessa varkaudesta 1 kuukaudeksi vankeuteen eli tuomiot yhdistettyinä 9 vuodeksi 5 kuukaudeksi vankeuteen. Muilta osin oikeus hylkäsi Luomanmäkihän kohdistuneet syytteet. Sen sijaan oikeus julisti hänen 14.2.1979 alkaneen ehdonalaisen vapautensa menetetyksi.
Sekä tuomitut että virallinen syyttäjä valittivat raastuvanoikeuden päätöksestä Turun hovioikeuteen, joka antoi asiassa päätöksensä 11.2.1980.
Hovioikeuden päätös
Antamallaan päätöksellä hovioikeus muutti
Jarmo Koskisen tuomiota Ahti Järvisen tapauksen
osalta siten, että tuomitsi Koskisen täyttä ymmärrystä vailla olevana yhdellä teolla tehdyistä
tappelusta, taposta ja törkeästä ryöstöstä 8 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen sekä
Antton tapauksessa siten, että tuomitsi Koskisen täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä ryöstöstä 10 kuukaudeksi vankeuteen. Muilta osin raastuvanoikeuden päätös jäi pysyväksi. Hovioikeuden päätöksen mukaan Koskinen tuomittiin rangaistukset yhdistettyinä 12 vuodeksi vankeuteen.
Jorma Luomanmäen Ahti Järvisen tapauksessa saamia tuomioita hovioikeus muutti siten, että
tuomitsi Luomanmäen yhdellä teolla tehdyistä tappelusta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä ryöstöstä 7 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Muilta osin raastuvanoikeuden päätös jäi hänen osaltaan pysyväksi. Hovioikeuden päätöksen mukaan Luomanmäki tuomittiin rangaistukset yhdistettyinä 7 vuodeksi 6 kuukaudeksi 10 päiväksi vankeuteen.
Veikko ”Tapu” Kalliolan osalta hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.
sen aikanen emäntä oli vissiin saanut ihan hyvin runtua kyseisessä asunossa mitä alakerran naapurin kanssa välillä savukkeet parkkipaikalla poltin ja utelin mimmosta elämä alapuolella on