Sivu 23/70

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: Pe Loka 18, 2024 9:36 pm
Kirjoittaja Sipi
ristweiler kirjoitti: Pe Loka 18, 2024 9:22 pm Eikös poliisi nyt jo kertonut mitä on tapahtunut? Eläin löytänyt haudatun ruumiin. Ja koska rikosta ei edelleenkään epäillä, tapahtumakulun on oltava se, että marjastaja on kuollut metsään ja haudannut itse itsensä.

Suosittelisin Pohjanmaan poliisille tiedottajan palkkaamista ja sen jälkeen jokaiselle poliisille kielto puhua medialle.
:lol:
Juu. Se itsesyttymisen legenda on edelleen tietyissä piireissä voimissaan, joten miksei myös raajan amputoinnin jälkeinen itsensähautaaminen olisi mahdollisuuksien rajoissa?

Tuo sun kuvaama tapahtumien järjestys on myös kiinnostava; marjastaja on ensin kuollut, ja sen jälkeen haudannut itsensä muilta osin paitsi käden. Jonka on siis ensin irrottanut ja liimannut siihen mustikanlehden. Hautautumisen osalta on myös toiminut siten, että on vaeltanut kuolleena ja kädettömänä riittävän pitkälle irtokädestään, jottei koirat haista ruumista lähietäisyydeltä. Tai sitten on vaan päättänyt maatua poikkeuksellisen nopeasti.

Voi maailma taas. Kai seuraavaksi syytetään sitä eläintä, joka on ruumiin esiin kaivanut. Koska kädessä ei ole mitään hampaanjälkiä, kyseessä on todennäköisesti jokin kala tai nilviäinen. Ehkä mahdollisesti kuristajakäärme.

Jäljet johtavat Korkeasaareen.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: Pe Loka 18, 2024 9:53 pm
Kirjoittaja Touhupuntti
Eikös Mika Moring pyörinyt myös tuolla seudulla

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: Pe Loka 18, 2024 10:39 pm
Kirjoittaja Verinuoli
ristweiler kirjoitti: Pe Loka 18, 2024 9:22 pm Eikös poliisi nyt jo kertonut mitä on tapahtunut? Eläin löytänyt haudatun ruumiin. Ja koska rikosta ei edelleenkään epäillä, tapahtumakulun on oltava se, että marjastaja on kuollut metsään ja haudannut itse itsensä.

Suosittelisin Pohjanmaan poliisille tiedottajan palkkaamista ja sen jälkeen jokaiselle poliisille kielto puhua medialle.
:D Kamu vain heitti absurdia läppää siitä että juuri kun ovat saaneet dna näytteet niin lähtevät etsimään monttua mistä joku kanakoira olisi kaivanut tapaturmaisesti kuolleen henkilön käden.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: Pe Loka 18, 2024 11:11 pm
Kirjoittaja Sanie
Touhupuntti kirjoitti: Pe Loka 18, 2024 9:53 pm Eikös Mika Moring pyörinyt myös tuolla seudulla
Lähin tiedossa oleva paikka missä Moring ja Miinalainen olivat, taitaa olla Pihtipudas sadan kilometrin päässä Toholammilta. Mutta ovathan he saattaneet seikkailla muuallakin, kuin tiedossa olevissa paikoissa.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 6:34 am
Kirjoittaja kaalimatte
Moring ja Miinalainen kävi mullakin mielessä.
Pururadalle Toholammilla pääsee useita metsäteitä pitkin, mistä sitä tietää jos Moring on ajeluttanut tytön ruumiin sinne.

Käsi vaikuttaa kuvan perusteella tosin aika tuoreelta. Ei ole mädäntyneen tai kovin hajonneen näköinen..

Toivottavasti viikonlopun etsinnöissä löytyy jotain ratkaisevaa, ei poliisi varmaan turhaan järjestä etsintöjä.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 8:29 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Otetaan DNA-näytteet. Verrataan onko poliisin rekisterissä, kadonneiden omaisilta voidaan ottaa näytteet, onko omainen kyseessä, saadaan tieto onko mies vai naispuolinen,, yms. yms.

Raajan iästäkin saadaan tietoa, miten kauan ja miten se sinne joutunut. Meillä on ihan hyvä lääketiede ja tutkimukset näihin tapauksiin.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 11:00 am
Kirjoittaja Jarmomurha
Joo, nyt etsitään loppua kroppaa. Ruumiskoirat on jo alueella käyneet, mutta nyt etsitään lisäksi vapaaehtoisvoimin. Metallinetsijöitä mm menossa paikalle. Toivottavasti löytyy!

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 1:18 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Jarmomurha kirjoitti: La Loka 19, 2024 11:00 am Joo, nyt etsitään loppua kroppaa. Ruumiskoirat on jo alueella käyneet, mutta nyt etsitään lisäksi vapaaehtoisvoimin. Metallinetsijöitä mm menossa paikalle. Toivottavasti löytyy!
Tää oli hyvä tieto. Jos vaatteissa esim. metallisia vetoketjuja tai nappeja niin antaa singnaalia suht syvältäkin.
Laittakaa tänne jotain tietoa jos siellä alkaa tapahtua.
Mielelläni olisin mukana, mutta on niin pitkä matka, eikä ollut kukaan halukas lähteen kaveriksi ajelemaan.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 2:12 pm
Kirjoittaja Tessu
Tottahan metallinpaljastin antaa signaalin jos on metallia vaatteissa,jollei joku haudannu riittävän syvään.
Tosin kaikkea muutakin rojualöytyy yllin kyllin yleensä että seki nriippuu paikasta...

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 2:24 pm
Kirjoittaja Kaarma
Vesqu kirjoitti: Pe Loka 18, 2024 9:06 pm Tuota ei ole kaivettu mistään, käsi on ollut kuivahkossa ympäristössä useamman vuoden, irronnut ruumiista ehkä vuosi sitten ja eläin raahannut paikalle.
mikäköhän sellainen kuivahko ympäristö voisi tässä tapauksessa olla? pohdintasi kuulostaa sellaiselta että mielelläni kuulisin lisää.
luontoymmärrykseni ei ole niin kehittynyt että osaisin mielessäni moisen paikan rakentaa.

yritin löytää alueesta tarkempaa karttaa jossa kaikki pikkupolut näkyvät. en valitettavasti tällä tietotekniikalla sellaista löydä.
mikähän mahtaa olla etsintäsäde? hengessä ollaan mukana, ilmeisesti on jotain etsintäkoiria vapella mukana?
peukut pystyyn ja nupit kaakkoon!

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 2:28 pm
Kirjoittaja Touhupuntti
Havupuiden alaoksien alle olis hyvä kans etsijäiden kurkkia jos laitettu puuhun roikkumaan. Kuivista paikoista tulee myös joku kallion uoma mieleen

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 2:31 pm
Kirjoittaja Okariina
Kaarma kirjoitti: La Loka 19, 2024 2:24 pm
Vesqu kirjoitti: Pe Loka 18, 2024 9:06 pm Tuota ei ole kaivettu mistään, käsi on ollut kuivahkossa ympäristössä useamman vuoden, irronnut ruumiista ehkä vuosi sitten ja eläin raahannut paikalle.
mikäköhän sellainen kuivahko ympäristö voisi tässä tapauksessa olla? pohdintasi kuulostaa sellaiselta että mielelläni kuulisin lisää.
luontoymmärrykseni ei ole niin kehittynyt että osaisin mielessäni moisen paikan rakentaa.

yritin löytää alueesta tarkempaa karttaa jossa kaikki pikkupolut näkyvät. en valitettavasti tällä tietotekniikalla sellaista löydä.
mikähän mahtaa olla etsintäsäde? hengessä ollaan mukana, ilmeisesti on jotain etsintäkoiria vapella mukana?
peukut pystyyn ja nupit kaakkoon!
Esimerkiksi heinälato, vanha pikkulato pellolla tai metsässä, jossa käytön jäljiltä vielä heinämoskaa. Sinne voi kadonnut itsensä kaivaa NS. Turvaan, toinen vaihtoehto hylätty auto.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 2:38 pm
Kirjoittaja Kaarma
Okariina kirjoitti: La Loka 19, 2024 2:31 pm
Kaarma kirjoitti: La Loka 19, 2024 2:24 pm
Vesqu kirjoitti: Pe Loka 18, 2024 9:06 pm Tuota ei ole kaivettu mistään, käsi on ollut kuivahkossa ympäristössä useamman vuoden, irronnut ruumiista ehkä vuosi sitten ja eläin raahannut paikalle.
mikäköhän sellainen kuivahko ympäristö voisi tässä tapauksessa olla? pohdintasi kuulostaa sellaiselta että mielelläni kuulisin lisää.
luontoymmärrykseni ei ole niin kehittynyt että osaisin mielessäni moisen paikan rakentaa.

yritin löytää alueesta tarkempaa karttaa jossa kaikki pikkupolut näkyvät. en valitettavasti tällä tietotekniikalla sellaista löydä.
mikähän mahtaa olla etsintäsäde? hengessä ollaan mukana, ilmeisesti on jotain etsintäkoiria vapella mukana?
peukut pystyyn ja nupit kaakkoon!
Esimerkiksi heinälato, vanha pikkulato pellolla tai metsässä, jossa käytön jäljiltä vielä heinämoskaa. Sinne voi kadonnut itsensä kaivaa NS. Turvaan, toinen vaihtoehto hylätty auto.

kiitos vastauksesta. lähialueen mahdolliset heinäkeskittymät siis tutkitaan.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 3:14 pm
Kirjoittaja K9Wifey
Suot, ja turvealueet, joissa vain vähän happea, voivat säilyttää ruumista hyvänä pitkänkin aikaa. Joku uponnut suonsilmäkkeeseen lakkoja tai karpaloita toimiessa? Tai joku haudattu suohautaan? Liekö tuolla soita lähimainkaan? 4 km2 on ilmoitettu etsintäalueeksi ja toivottavasti edes jotain selventävää löytyy.

Niin siis tuolla aikaisemmin ilmeisesti vihjattiim, että joku hirttäytynyt tai hirtetty puunoksaan. Ja käsi sieltä mahdollisesti pudonnut. Esim. linnut nokkineet tuosta katkeamakohdasta. On kai sitä ihmeellisempääkin tapahtunut.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta

Lähetetty: La Loka 19, 2024 3:29 pm
Kirjoittaja Touhupuntti
K9Wifey kirjoitti: La Loka 19, 2024 3:14 pm Suot, ja turvealueet, joissa vain vähän happea, voivat säilyttää ruumista hyvänä pitkänkin aikaa. Joku uponnut suonsilmäkkeeseen lakkoja tai karpaloita toimiessa? Tai joku haudattu suohautaan? Liekö tuolla soita lähimainkaan? 4 km2 on ilmoitettu etsintäalueeksi ja toivottavasti edes jotain selventävää löytyy.

Niin siis tuolla aikaisemmin ilmeisesti vihjattiim, että joku hirttäytynyt tai hirtetty puunoksaan. Ja käsi sieltä mahdollisesti pudonnut. Esim. linnut nokkineet tuosta katkeamakohdasta. On kai sitä ihmeellisempääkin tapahtunut.
Tommi Lukkarinen oli aikanaan kadonneena Poliisi TV:ssä asti, ja löytyi juurikin puusta