Sivu 23/71

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 2:36 am
Kirjoittaja Hexan
Canaris kirjoitti: Olen yllättynyt, miten paljon tällä sivustollla pyörii vasureita ja ilmeisesti aika huonosti toimeentulevia, koska ei tällaista porua muuten olisi syntynyt. Kateudesta kai tässä on kyse, eikä mistään muusta.


Myönnän että olen hiukan kade ihmisille jotka ovat syntyneet hyvin varakkaiksi. Oman omaisuutensa luoneille en ole kade, mutta oikeasti rikkaista sellaisia on loppujen lopuksi tosi vähän, useimmat ovat saaneet jotain vähän isompaa hjelppiä jolla ovat päässeet alkuun.

Joskus mietin mitä kaikkea olisin itse voinut saada aikaan jos olisi ollut rahaa ja mahdollisuuksia. Mutta sitten taas tulee mieleen, että en ehkä olisi niitä silloin osannut arvostaa, enkä saanut senkään vertaa aikaiseksi kuin nyt.

Kohtalolle olen vähän katkera, aina on tullut uusia vastoinkäymisiä juuri kun olen ollut pääsemässä jaloilleni. Toki olen itsekin ollut sössimässä mutta siihen nähden "rangaistukset" ovat olleet aika kohtuuttomia.

Mutta ei auta, elämä on elettävä. Yritän olla ainakin tekemättä elämää vaikeammaksi kärsiville ja tuomitsematta toisia mutta se on välillä vaikeaa kun on paha suustaan! :D
Asun mahdollisimman kaukana kaupungin vuokrataloista.
Niin minäkin. Olen kasvanut sellaisessa ja vihasin sitä menoa joka sekunti. Sellaiseen en takaisin enää mene kuin jalat edellä.

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 8:30 am
Kirjoittaja Chopper
Tämä kommentti :lol:
Matula kirjoitti:
HerloCCi Solmunen kirjoitti:Matula, nyt se fakta pöytään siitä b-rapusta ja heti!!!
Vai onko paikat hellänä? (siis kirjoituskäsi :lol: )
Fakta on se, etta tuhkaluukkusi on jo sen verran valja, ettei seinamat tule vastaan vaikka nyrkilla kokeilisi...

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 6:40 pm
Kirjoittaja Canaris
OT

Hexan kirjoitti:Asun mahdollisimman kaukana kaupungin vuokrataloista.


Niin minäkin. Olen kasvanut sellaisessa ja vihasin sitä menoa joka sekunti. Sellaiseen en takaisin enää mene kuin jalat edellä

Nuoruudessani tulin asuneeksi vähän aikaa kerrostalossa, jossa oli välillä rauhatonta. Mittani tuli täyteen, kun eräänä sunnuntai-aamuna naapurin rouva oksensi parvekkeeltaan maahan (4.kerros). Silloin ajattelin, etten enää jaksa katsoa tällaista.

OT päättyy

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 11:30 pm
Kirjoittaja loneliness
Canaris kirjoitti:
Nuoruudessani tulin asuneeksi vähän aikaa kerrostalossa, jossa oli välillä rauhatonta. Mittani tuli täyteen, kun eräänä sunnuntai-aamuna naapurin rouva oksensi parvekkeeltaan maahan (4.kerros). Silloin ajattelin, etten enää jaksa katsoa tällaista.

OT päättyy
Fkn shit, miehellä ollut rankka nuoruus :lol: Jos se oli ostanut Siwasta vanhan janssoninkiusauksen ja pilaantuneen maun maistaessaan lensi yrjöt katutasolla röökiä imuttavan mopoteinin niskaan. Sori tästä, oli vaan aika "rankka" esimerkki nuoruudesta :lol:

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 11:38 pm
Kirjoittaja Canaris
loneliness kirjoitti:Kirjoittaja loneliness päivämäärä Pe Elo 28, 2009 11:30 pm
Canaris kirjoitti:

Nuoruudessani tulin asuneeksi vähän aikaa kerrostalossa, jossa oli välillä rauhatonta. Mittani tuli täyteen, kun eräänä sunnuntai-aamuna naapurin rouva oksensi parvekkeeltaan maahan (4.kerros). Silloin ajattelin, etten enää jaksa katsoa tällaista.

OT päättyy


Fkn shit, miehellä ollut rankka nuoruus Jos se oli ostanut Siwasta vanhan janssoninkiusauksen ja pilaantuneen maun maistaessaan lensi yrjöt katutasolla röökiä imuttavan mopoteinin niskaan. Sori tästä, oli vaan aika "rankka" esimerkki nuoruudesta
Ko. rouva oli paikallisen paikallisen pubin kantaruusu, niin monta kertaa hänet ohikävellessäni ko. paikan terassilla näin. Joo, voin olla sillä tavalla herkkä, etten jaksa katsella juoppoja, enkä haistella ihmisiä, jotka eivät peseydy. Siksi pysyn heistä kaukana aina kuin vain mahdollista.

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 11:44 pm
Kirjoittaja loneliness
Canaris kirjoitti:
Ko. rouva oli paikallisen paikallisen pubin kantaruusu, niin monta kertaa hänet ohikävellessäni ko. paikan terassilla näin. Joo, voin olla sillä tavalla herkkä, etten jaksa katsella juoppoja, enkä haistella ihmisiä, jotka eivät peseydy. Siksi pysyn heistä kaukana aina kuin vain mahdollista.
Edelleen vetoan sinun vanhuusvuosiisi, jotka ilmeisesti ovat tulossa jos dissaat alkopoppoota, huonetoveri voi haista pahalta ja myöskin sinä joskus kun vasemmistolaisia vanhushoitajia "ei ole varaa" palkata. Tuo on tulevaisuutta, mutta ehkä sinä et ajattele niin pitkälle vaikka muuten suunnitelmasi vaikuttavat kovin selkeiltä, olenko ihan hakoteillä?

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 11:50 pm
Kirjoittaja Canaris
loneliness kirjoitti:Edelleen vetoan sinun vanhuusvuosiisi, jotka ilmeisesti ovat tulossa jos dissaat alkopoppoota, huonetoveri voi haista pahalta ja myöskin sinä joskus kun vasemmistolaisia vanhushoitajia "ei ole varaa" palkata. Tuo on tulevaisuutta, mutta ehkä sinä et ajattele niin pitkälle vaikka muuten suunnitelmasi vaikuttavat kovin selkeiltä, olenko ihan hakoteillä?
Yleisesti puhutaan paljon siitä, että vanhustenhoito on Suomessa retuperällä. Minun puolestani yhden jos toisenkin kulttuuri-instituutin saisi sulkea ja säästyvillä varoilla voisi palkata lisää hoitajia.

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: La Elo 29, 2009 12:56 am
Kirjoittaja Katjushka
Kun käyn palstalla ja katson uusimmat viestit, usein heti ensimmäisenä tulee vastaan uutisotsikon tyylinen "Michael Jackson on kuollut". Se alkaa olla jo koomista. Tulee mieleen, että tyyppi kuolee päivittäin, kun aina otsikko komeilee tuolla ylimpänä. :lol:

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Ti Syys 01, 2009 8:07 pm
Kirjoittaja Wagner
Hessu.
Se pitää Bodom-saittia jonkinlaisena omana bloginaan ja on jostain syystä moderoinnin osalta bannaamaton amis. Kun se kertoo saaneensa emännältään, kaikki on jees, mutta jos kertoo, että sen emäntä sai edellisen kerran Hessua 9 vuotta sitten, Hessun maailma räjähtää.

Tieto perustuu .. kertomaan.

8)

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Ti Syys 01, 2009 8:12 pm
Kirjoittaja Damien
Arskan kertomaan? :mrgreen:

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Ke Syys 02, 2009 12:13 am
Kirjoittaja Wagner
Ei Arskan kertomaan.
Se ei sekaannu havaintojeni mukaan nykyään alle 17-vuotiaisiin, aiemmin ikäraja oli noin 14 vuotta.
8)

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Ke Syys 02, 2009 1:41 am
Kirjoittaja Damien
Alkaa olla jo niin sairasta että naurattaa tähän aikaan yöstä:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 75#p260662

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Ti Syys 08, 2009 12:49 am
Kirjoittaja loneliness
Marjaaaaa....sinä suurisuinen naisellinen pullaposki, mene vastaamaan minulle gallupiin. Niin kovat oli puheet :lol:

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Ti Syys 08, 2009 1:00 am
Kirjoittaja Damien
loneliness kirjoitti:Marjaaaaa....sinä suurisuinen naisellinen pullaposki, mene vastaamaan minulle gallupiin. Niin kovat oli puheet :lol:
Okei.Tuo sai jo repeämään.Enpä ole Janssonin pojasta kuullut koskaan yhtä hauskaa ja
samaan aikaan kaunista loukkausta. :mrgreen:

Re: Naurattaa murhainfossa

Lähetetty: Ti Syys 08, 2009 1:33 pm
Kirjoittaja Kylli