Sivu 23/26

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Tammi 20, 2013 6:03 pm
Kirjoittaja Puliukko
matlockb kirjoitti:Itse pohdin sitä, mikäli tekijä on Assmann, niin mikä Assmannin on sitten saanut tuollaisen raivon valtaan. Sitä en epäile etteikö Hans Assmann ollut erittäin kiivasluontoinen, se lienee kaikille riidatonta että Assmann oli äärimmäisen aggressiivinen ja ja hyvin väkivaltainen henkilö. Toisaalta hän ei ole kohdistanut tiettävästi väkivaltaa (varsinkaan isoihin; Boisman ja Gustafsson) miehiin vaan huolehtinut siitä kohde, hyvänä esimerkikkinä Vieno Assmann (os. Tapio).
Mikäli Bodomin murhaaja on Assmann, hänellä on varmasti täytynyt olla erittäin hyvä motiivi.
Kuten jo todettukin, mikäli Assmann olisi huumausaineita halunnut, hän olisi varmasti suunnannut linja-autolla tai omalla autollaan (Helsingin) keskustan tuntumaan josta aineita todennäköisemmin olisi ollut saatavilla. Bodomin metsistä ei huumausaineita varmaan niinkään ollut löydettävissä.
Tuo on erittäin hyvää pohdintaa. Assmann ei välttämättä ollutkaan itse päätekijä, vaan varsinaisen tekijän avustaja ja paikkojen järjestelijä. Itse hän sanoi Paloarolle näin: "Poliisi oli ihan hakoteillä, mutta Palo sentään oli oikeilla jäljillä". Toisaalta huumeriippuvainen mahdollisesti psykopaatti ei tarvitse välttämättä motiivia murhatakseen. Pelkkä melu ja mahdollinen lemmiskely telttapaikalla on saattanut raivostuttaa Assmannin. Ja Hansilla saattoi olla myös jotain sotatraumoja, joka ajoi hänet tuollaiseen tekoon.

Mutta jos puhutaan kahdesta tekijästä, niin kenen avustajaksi Hans sitten sopisi? Itse olen pitemmän aikaa sijoittanut hänet Gyllströmin avustajaksi, mutta yhdistääkö heitä varsinaisesti mikään? Ehkä yhdistää, mutta varmaa se ei ole.

Sen sijaan ajurinlakki päässä aina kulkeneen kommunistista vakaumusta kannattavan R. Järvisen hän tunsi, kutsuttiin jopa tämän kaveriksi. Mielenkiintoista Järvisen tapauksessa on kuitenkin se, että on olemassa vahva epäilys siitä, että hän tunsi Irmeli Björklundin. Tämän teorian puolesta puhuu Järvisen talossa asuneen Björklundin perheen sukulainen, joka sanoi uskoneensa, että hänen sukulaistyttönsä murhattiin Bodomilla. Kuka muistaisi oman sukulaisensa väärin? Irmeli kävi naisen mukaan tuossa perheessä lapsenvahtina. Vaikka tämä teoria on saanut eräiltä haukut, naurut ja vasikoinnit, niin mikäli osoittautuu todeksi, että Järvisellä on yhteys Björklundiin, niin hän on todellakin varteenotettava epäilty, nimenomaan sen vuoksi, että hänellä olisi mahdollisesti motiivi. Jos Järvinen oli tekijä, niin siinä tapauksessa Irmelin perhe tiesi totuuden, mutta vaikeni siitä. Tällä saattaisi selittyä Irmelin äidin ja isäpuolen outo käytös. Järvinen oli kunnan autojenhuoltaja. Hänen työpaikaltaan olisi myös löytynyt toinen murha-ase.

Tässä teoriassa Assmann on ollut Järvisen avustaja, joka on hävittänyt jälkiä ja järjestellyt paikkoja. Järvinen on saattanut poistua paikalta autolla Assmannin jäädessä rikospaikalle, jolloin lintupojat huomasivat hänet. Myöhemmin Kivilahti ja eräs maanviljelijäpariskunta huomasivat hänet kävelemässä poispäin mökkinsä suuntaan.

On myös täysin mahdollista, että Assmann oli Gyllströmin avustaja, mutta tämä on sitten kokonaan eri teoria, joka on varmaan esitetty jo useita kertoja aikaisemminkin.

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 1:30 pm
Kirjoittaja Pharnamoh
Mitä potaskaa! Uhrin perhe suojeli tekijää: Järvistä. Tämä on kyllä kaikkien ufoteorioiden äiti.
Assman ei todellakaan käynyt koskaan miesten kimppuun. Hän ei tuntenut kioskimiestä. Hänellä ei ollut mitään yhteyttä uimarannan seutuun. Ihme vänkäämistä ja edesmenneiden mustamaalaamista ilman mitään todisteita. Silkkaa pahansuopuutta.

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 4:09 pm
Kirjoittaja Puliukko
Pharnamoh kirjoitti:Mitä potaskaa! Uhrin perhe suojeli tekijää: Järvistä. Tämä on kyllä kaikkien ufoteorioiden äiti.
Assman ei todellakaan käynyt koskaan miesten kimppuun. Hän ei tuntenut kioskimiestä. Hänellä ei ollut mitään yhteyttä uimarannan seutuun. Ihme vänkäämistä ja edesmenneiden mustamaalaamista ilman mitään todisteita. Silkkaa pahansuopuutta.
Eikös sitten NG:tä ole mustamaalattu ilman todisteita?

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 6:23 pm
Kirjoittaja Pharnamoh
Puliukko kirjoitti:
Pharnamoh kirjoitti:Mitä potaskaa! Uhrin perhe suojeli tekijää: Järvistä. Tämä on kyllä kaikkien ufoteorioiden äiti.
Assman ei todellakaan käynyt koskaan miesten kimppuun. Hän ei tuntenut kioskimiestä. Hänellä ei ollut mitään yhteyttä uimarannan seutuun. Ihme vänkäämistä ja edesmenneiden mustamaalaamista ilman mitään todisteita. Silkkaa pahansuopuutta.
Eikös sitten NG:tä ole mustamaalattu ilman todisteita?
Ei.

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 7:49 pm
Kirjoittaja Matlock
Pharnamoh kirjoitti:. Ihme vänkäämistä ja edesmenneiden mustamaalaamista ilman mitään todisteita. Silkkaa pahansuopuutta.
"Edesmenneesi" ovat ihan itse halunneet esittäytyä tekijöiksi. Kumpikin aikamoisia kennokonnia, joiden "kunnian" puolustaminen osoittaa vain älyttömyytesi.

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 8:31 pm
Kirjoittaja Pharnamoh
Matlock kirjoitti:
Pharnamoh kirjoitti:. Ihme vänkäämistä ja edesmenneiden mustamaalaamista ilman mitään todisteita. Silkkaa pahansuopuutta.
"Edesmenneesi" ovat ihan itse halunneet esittäytyä tekijöiksi. Kumpikin aikamoisia kennokonnia, joiden "kunnian" puolustaminen osoittaa vain älyttömyytesi.
Kun et pysty perustelemaan mielipiteitäsi faktalla, niin solvaat muita kirjoittajia arvioimalla heidän hengenlahjojaan. Voi voi... :roll:

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 8:51 pm
Kirjoittaja Misri
^ Näinhän se menee kun perusteet loppuvat, niin sitten otetaan likaiset konstit käyttöön. Matlockin kirjoitus oli oikein tyyppiesimerkki siitä.

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 9:30 pm
Kirjoittaja Gyllis
Misri kirjoitti:^ Näinhän se menee kun perusteet loppuvat, niin sitten otetaan likaiset konstit käyttöön. Matlockin kirjoitus oli oikein tyyppiesimerkki siitä.
Aikasi kuluksi kerro muutama todiste NG:n kiistattomasta syyllisyydestä.

Sen lisäksi muutama tarkentava kysymys, joihin sinä ja nämä muut foliohattupäät voitte vastata..

1. Kuinka todennäköistä on se, että 18-v, mahdollisesti kännissä oleva poika, joka todennäköisesti ei ole viettänyt elämäänsä telkkarista television CSI-ohjelmia katsellen, osaisi huijata sekä aikalaispoliisia, hypnoosia, lääkäreitä, hoitajia, tuttuja jne?

2. Jos NG teki teot, miksi hän hävitti osan tavaroista siten, että niitä ei koskaan KUKAAN löytänyt ja silti mm. kengät jätti näkyville?

3. Miksi käräjäoikeus totesi NG:n syyttömäksi?

4. Miksi Tuominen pyysi anteeksi?

5. Miksi tätä keissiä ei viety hoviin?

6. Miksi lintupojat näkivät miehen jalat teltan päällä ja samanaikaisesti joku piiloutui törmääseen? Oikeushan totesi, että SB:n jalat ne eivät olleet.

7. Miksi tekijä käytti vähintään kahta eri asetta?

8. Vaikka NG olisi ollut täysin terve, tai henkihieverissä, niin tekeekö kumpikaan seikka tai mikään noiden välimuoto hänestä yhtään enempää murhaajaa?

9. Miksi sinulle on niin tärkeätä jauhaa omaa mantraasi täällä vuosikaudet?

10. Miksi jätit edellämainituista kysymyksistä ainakin kuuteen vastaamatta?

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 9:46 pm
Kirjoittaja Misri
^ Gyllis, en kertakaikkiaan viitsi lähteä mukaan, tähän sinun alati toistuvaan kyselyleikkiisi. Todisteet NGtä vastaan pitäisi kyllä olla kaikkien kirjoittajien tiedossa. :roll:

Muistan kun NG pidätettiin, ja Tuominen kertoi syyn siihen. Niin NG ensisanoikseen tokaisi; että sittenhän pitää löytyä se puukko ja kaikki ne tavarat. Tämä nyt oli vain yksi detalji, "MUTTA" mielekiintoinen tokaisu kuitenkin ?

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 9:53 pm
Kirjoittaja Gyllis
Misri kirjoitti:^ Gyllis, en kertakaikkiaan viitsi lähteä mukaan, tähän sinun alati toistuvaan kyselyleikkiisi. Todisteet NGtä vastaan pitäisi kyllä olla kaikkien kirjoittajien tiedossa. :roll:
Mä näin oikeasti vaivaa noihin, oisit nyt kumonnut kerrankin nuo? :?
Misri kirjoitti:Muistan kun NG pidätettiin, ja Tuominen kertoi syyn siihen. Niin NG ensisanoikseen tokaisi; että sittenhän pitää löytyä se puukko ja kaikki ne tavarat. Tämä nyt oli vain yksi detalji, "MUTTA" mielekiintoinen tokaisu kuitenkin ?
Muistutan myös, että NG:n äidinkieli ei ole Suomi. Suomen kieli on joskus vaikeata. Myös meille äidinkielenä suomea puhuville. :) Eikö?

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 10:21 pm
Kirjoittaja Misri
^ Pitäisikohän Gyllis, oikein laskea kuinka monesti, olen antanut vastineet sinun kyselyihisi ? Siitä alkaen kun rantauduit kirjoittamaan tänne, olen odottanut koska sinulta tulee jotain omaa itsenäiseen ajatteluun perustuvaa näkemystä näihin tapahtumiin. Mutta mitään kehitystä ei sillä saralla ole tapahtunut, jotenka "kyselytunnit" kaiketi jatkuu...

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 10:37 pm
Kirjoittaja awa
Gyllis kirjoitti:Muistutan myös, että NG:n äidinkieli ei ole Suomi. Suomen kieli on joskus vaikeata. Myös meille äidinkielenä suomea puhuville. :) Eikö?
Tarkoitatko konstailematta Gyllis urhoollisesti sitä, kun Gustafsson puhuin esimerkiksi vammojensa laajudesta "- yhdestätoista puukonpistosta - mitä ne laski" - niin hän, Nils Gustafsson ehkä tarkoittikin jotakin muuta?

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 11:02 pm
Kirjoittaja Gyllis
awa kirjoitti:
Gyllis kirjoitti:Muistutan myös, että NG:n äidinkieli ei ole Suomi. Suomen kieli on joskus vaikeata. Myös meille äidinkielenä suomea puhuville. :) Eikö?
Tarkoitatko konstailematta Gyllis urhoollisesti sitä, kun Gustafsson puhuin esimerkiksi vammojensa laajudesta "- yhdestätoista puukonpistosta - mitä ne laski" - niin hän, Nils Gustafsson ehkä tarkoittikin jotakin muuta?
11 puukonpistoa on VOINUT olla joltakin sukulaiselta, tuttavalta, hoitajalta tms kuultu juttu jonka hän on vuosien saatossa sekoittanut "totuuteen".

Voitko sinä hessuttelematta kieltää etteikö noin voisi olla?

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 11:05 pm
Kirjoittaja Gyllis
Misri kirjoitti:^ Pitäisikohän Gyllis, oikein laskea kuinka monesti, olen antanut vastineet sinun kyselyihisi ? Siitä alkaen kun rantauduit kirjoittamaan tänne, olen odottanut koska sinulta tulee jotain omaa itsenäiseen ajatteluun perustuvaa näkemystä näihin tapahtumiin. Mutta mitään kehitystä ei sillä saralla ole tapahtunut, jotenka "kyselytunnit" kaiketi jatkuu...
Ehkä oma "judirdinen" näkemykseni tähän "geissiin" on sen verran suppea, että kyselen sinulta vastauksia?

Menetetty aika on kulutettu totuus vai miten se meni?

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Lähetetty: Ma Heinä 29, 2013 10:49 am
Kirjoittaja Misri
^ Gyllis, ymmärrän toisaalta kiukunpurkauksesi. "Tyhjästä on paha nyhjäistä." :P

Loistoesimerkki täysin turhasta kommentista. Nyt skarppia ketjuun tai ryhdymme lomanjälkeispirteinä viuhuttelemaan ruoskaa urakalla.

-Jermo-