MURHA.INFO

Piirongin päällä vanha koulukuva
hopeareunainen ja haalistuva
Kuvaaja tahtoi saada kaikki hymyilemään
Rukoilin, että annat enkeleitä
siivillä suojaamaan
Oi, ethän heitä hämärään iltaan
lasta yksin kävelemään

Silloin kun ensilumi
taivaassa synnytetty
maahan suli
hän ei tullutkaan illalla kotiin

**

Tuli siitä Tiinan demiin kirjoittamasta demi-tekstistä mieleen nämä laulujen sanat...

Sinä teet minusta perhosen
Kaunis ja lyhyt on lento sen

**
Sä olit perhonen,
jonka siivet eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen

Kynttilät syttyivät Tiina Kososen muistolle


Kuva: Heikki Saarinen

Surevat ihmiset ovat tuoneet kymmeniä kynttilöitä Runebergin lähteelle Ruovedellä perjantaina kuolleena löytyneen Tiina Kososen muistolle. 16-vuotias Kosonen löydettiin lähteen lähistöltä.
Kosonen katosi viime viikon torstaina kesken koulupäivän Ruoveden lukiolta.
Kososen kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/168035.shtml

Aika vähän on tähän lisättävää/sanottavaa.

Arvoisa John Doe, olipa kuva ja teksti jo edellisellä sivulla.
Tuplapostaukset vievät serveritilaa ja pian keskustelualueemme on jälleen jumissa.

Ämpäri kirjoitti: Ymmärrän kyllä hyvin, että tällaiset tapaukset herättävät vihaa.

Lukisitko Harriet vielä tuon Delilan viestin. Se selittää ja kuvaa hyvin sitä, mitä masentuneiden ihmisten päässä liikkuu.

Täh?
Mitää vihaa, asenteesi on ennakkoluuloinen.
Luulen tietäväni mitä masentuneiden ihmisten päässä liikkuu, sehän on sairaus.
Itselläni ei ole tarvetta paasata että siitä että itsemurha jonkun osalta on hyväksyttävä ja luonnolinen ratkaisu. Maassa maan tavalla?!

HarrietM kirjoitti:
Täh?
Mitää vihaa, asenteesi on ennakkoluuloinen.
Luulen tietäväni mitä masentuneiden ihmisten päässä liikkuu, sehän on sairaus.
Itselläni ei ole tarvetta paasata että siitä että itsemurha jonkun osalta on hyväksyttävä ja luonnolinen ratkaisu. Maassa maan tavalla?!

Näissä nettikirjoituksissa ollaan sen vaikutelman varassa, minkä toisen kirjoittajan tekstistä saa. Niitä vaikutelmia voi kirjoittaja luoda ihan tahattomasti. Hyvä tietää, ettei kirjoituksesi ollut tarkoitettu vihamieliseksi. Sinun kirjoituksia olen varmasti lukenut ennenkin, muttei ne ole vielä sillä tavalla jääneet mieleen, että olisin sinusta jonkinlaisen ennakkoasenteen luonut.

Katsos mun pointtini oli, että koska masennus on sairaus, ne normaalit vastoinkäymiset joista puhuit, eivät ole syynä itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Itseasiassa mitä olen itsemurhan tehneiden motiiveista kuullut, ne ovat yleensä olleet aika murheellisia tarinoita. Tai sitten niitä, ettei kellään ole ollut aavistustakaan toisen hädästä, koska se on pidetty niin hyvin piilossa. Silloin motiivit jää ikuisesti mysteeriksi ja on pakko vaan hyväksyä. Mitä siinä muuta voi?

Itsemurha ei mielestäni ole hyväksyttävä eikä luonnollinen ratkaisu, se ei ole minkäänlainen ratkaisu, oma tuska siirtyy läheisten tuskaksi. Miten voi ihminen, vaikka miten itsetuhoinen olisi, olla ajattelematta sitä? Mitäs on Harriet mieltä?

Tietysti on mahdolista että joku ei ajattele ollenkaan omaisten tuskaa, toiset kokevat että he eivät kuitenkaan välitä, ovat varmaan tyytyväisiäkin kun pääsevät eroon, kolmannet saattavat olla sitä mieltä että tämä olisi jopa jonkinlainen kosto läheiselle huonosta kohtelusta, välinpitämättömyydestä jne: siitäs saitte..miten metsään huutaa..jne

Suomessa ovat itsemurhaluvut korkeita. Usein ihminen on käpertynyt itseensä, ihmiset eivät ilmaise tunteita läheisiä kohtaan.
Näin ollen nuori ihminen saattaa tuntea että hän on yksin, eikä hänestä kukaan välitä.

On täysin naiivia ajatella että nykypäivän itsekässä maailmassa ihmiset ottaisivat jatkuvasti toisten tunteet huomioon.
Eivätkä myös henkirikosten tekijät ajattele uhrien omaisten kärsimyksiä tai ovat jopa purkamassa oma pahaa oloaan muihin ihmisiin.
Kyllä läheisen ihmisen masentuneisuuden huomaa, sitä ei pysty piilottamaan, niin eli jos edes välittää..

Ongelmien ei pitää antaa kasaantua, ja aina nämä ongelmat eivät ole edes todellisia.
apua on kuitenkin tarjolla, aina ei pärjää ns omin neuvoin. Tiinankin osalta voisi olettaa, että kun aamulla on menty normaalisti kouluun, päivän aikana on tapahtunut jotain, joka on ollut se viimeinen pisara. Tai ehkä hän on toivonut. että joku huomaa, mutta kun aina ei huomata, pitää itse rohkeasti ottaa asia esille jonkun läheisen ihmisen kanssa tahi kääntyä asiantuntijan puoleen.

Varmaankin tälläkin tytöllä jäi myös paljon hyviä asioita elämässä kokematta ja näkemättä, sinänsä sääli.
Joskus elämä saattaa yllättää aika miellyttävälläkin tavalla, mutta tietysti itsekin on kannettava se kortensa kekoon.

HarrietM kirjoitti:Kyllä läheisen ihmisen masentuneisuuden huomaa, sitä ei pysty piilottamaan, niin eli jos edes välittää..

Kukaan mun perheestä, kavereista tai työkavereista ei huomannut mun masennusta, ennen kuin lopullinen romahdus tapahtui. Niin hyvin mä sen onnistuin kaikilta salaamaan... Varsinkin työkaverit, jotka mua eniten näki oli ihan puulla päähän lyötyjä kun asiasta kuulivat. Joten ei, läheisen masentuneisuutta ei välttämättä huomaa jos masentunut haluaa pitää kulissit pystyssä.

'muut eivät huomaa'
siksi sanoinkin että sitten itse on omasta aloitteesta pyydettävä apua, ja omasta elämästä täytyy ottaa vastuu, eikä vaan ruikuttaa

'kulissit pystyssä'

kulissit kyllä kaatuvat aikanaan ja jokainen kupla puhkea joskus.
Asenteesta se on kiinni. Salailun ja häpeän kulttuuria ei ole syytä ruokkia.

ETA: En aio jatkaa keskustelua tässä ketjussa, sillä se jää minua kiinnostavan aihepiirin ulkopuolelle.
En usko myös tämän keskustelun johtavan mihinkään, meitä kun on niin monen junaan.

Harriet, jos et huomannut niin kommentoin lainaamaani virkettä, eli sitä että kyllä läheiset huomaavat masennuksen jos välittävät. Mulla oli ja on ympärillä paljon läheisiä, eivätkä he huomanneet mitään ennenkuin kerroin asiasta itse. Siihen asti kaikki luulivat että kaikki on ok.

Jos sä et ole masennusta sairastanut, tai seurannut masennuspotilaan elämää todella läheltä, niin ei kannata olettaa kyseisestä sairaudesta yhtään mitään. On helppoa sanoa että pitää hakea (itse) apua, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Kuvittelepa tilanne jossa sun aivot sanoo että jotain pitää tehdä, mutta kroppa ei suostu toimimaan. Masennus on henkinen neliraajahalvaus ja se saattaa lamaannuttaa ihan täysin. Ei se ole kuten flunssa jossa oireet on ihan selvät ja sen kyllä tietää kun on aihetta hakea tropit. Masennuspotilas saattaa ajatella, että en mä tänään hae apua, mä menen sitten huomenna, tai että ei avun hakemisesta kuitenkaan ole mitään hyötyä. Ihmisaivot on siitä kummallinen kapistus, että ne ei aina toimi rationaalisesti, ja ne toimivat jokaisella eri tavalla. Jos sä et ole masennusta kokenut, niin ei todellakaan kannata alkaa arvostelemaan masennuspotilaan toimintaa.

HarrietM kirjoitti: Tai ehkä hän on toivonut. että joku huomaa, mutta kun aina ei huomata, pitää itse rohkeasti ottaa asia esille jonkun läheisen ihmisen kanssa tahi kääntyä asiantuntijan puoleen.

Tiina oli saanut apua, hänen hätänsä oli huomattu.

Kaikki eivät yksinkertaisesti halua apua. Ei ole loogista pyytää apua, jos haluaa kuolla .Toiset itsemurhan tehneet ovat sitä apua pyytäneet , yrittäneet saada kaiken avun mitä on, toiset taas eivät ole sitä halunneet ja ovat masennuksen piilottaneet.

HarrietM kirjoitti:Kyllä läheisen ihmisen masentuneisuuden huomaa, sitä ei pysty piilottamaan, niin eli jos edes välittää..

On typerää ja erittäin loukkaavaa omaisia kohtaan väittää, että masennuksen huomaa jos välittää. Toisen tekevät kaikkensa, ettei muut näe. Nämä tyypit eivät "ruikuta" vaan toimivat, tappavat itsensä jos siihen ratkaisuun päätyvät..
Ja millä tavalla itsemurha aikeista pitää puhua, ettei se ole ruikuttamista?

HarrietM kirjoitti:Täh?
Mitää vihaa, asenteesi on ennakkoluuloinen.
Luulen tietäväni mitä masentuneiden ihmisten päässä liikkuu, sehän on sairaus.
Itselläni ei ole tarvetta paasata että siitä että itsemurha jonkun osalta on hyväksyttävä ja luonnolinen ratkaisu.

Mielestäni yksinkertaistat liikaa ja olet nopea sanomaan mielipiteesi sellaisiin asioihin, mitä et ole loppuun asti miettinyt, tai edes alkua pidemmälle. Siksi ajattelinkin, että olet vihoissasi kirjoittanut ja teksti on siksi ristiriitaista ja epäloogista. Kun tätä asiallisesti kommentoi, saa vastaukseksi vain hätäistä puolustelua ja ylimitoitettua hyökkäilyä. On erittäin hankala jatkaa keskustelua kaltaisesi kirjoittajan kanssa. Toisaalta sanoit, ettei aihepiiri sinua kiinnosta ja se selittääkin mikset ole siihen niin perehtynyt. En vaan oikein ymmärrä, miksi aihetta pitää silloin niin kärkkäästi kommentoida.

Minusta olisi suositeltavaa, että tätä(kään) ketjua ei tukotettaisi oman menneisyyden ikävistä tapahtumista avautumiseen. Kaikella kunnioituksella.

Masennus liittyy olennaisesti Tiinan kuolemaan, ja omakohtaiset kokemukset saavat ehkä herätettyä masennuksesta mitään tietämättömät ihmiset tajuamaan, ettei asiat ole niin yksioikoisia kuin miltä ne sivullisesta saattaa vaikuttaa. Se ei ole avautumista. Eikä tässä mitään sympatiaa kerjätä, mun masennus on (ainakin toistaiseksi) taakse jäänyttä elämää.

Ja mä todella toivon, että ne jotka kuvittelevat masennuksen hoidon olevan yksinkertaista ja helppoa, eivät siihen koskaan sairastu. Pudotus maan pinnalle voi olla kova...

Välttämättä Tiinan tai monen muunkaan itsemurhaan päätyneen ajatusmaailma ja kokemus elämästä ei aukea kanssatovereille koskaan. Se ei vaan ole analysoitavissa. Aina on ollut niin nuoria kuin vanhempiakin ihmisiä, joilla on vakavat silmät ja rauhaton mieli. Mikään tai kukaan ympärillä oleva ei ole syy joka kiinnittäisi elämään tai mikään tarjottu apu ei kosketa parantavasti. Osa meistä kulkee kuin sivustakatsojina katsellen elämää oman totuutensa läpi, jota muut eivät tunne.

Ja rehellisesti sanoen kukapa meistä voisi tätä maailmaa katsellessaan tuntea jotenkin suurta iloa ja tyydytystä - nähdä jotakin suurta tarkoitusta, jota kohden ponnistella? Suurimmalle osalle meistä läheiset ja pieni piiri sen ympärillä ovat asia, jonka takia kaikessa on edes jotakin mieltä. Tämä kommentti itseltäni jo hyvin aikusella iällä ja toki toivon, että nuoret ihmiset vielä kovasti jaksaisivat nähdä elämässä mieltä.

Rauha sielullesi Tiina, lepää rauhassa. Rukoilen voimaa selviytymiseen Tiinan perheelle ja kaikille läheisille.

Hienot ja herättävät kirjoitukset VoDKalta ja delilalta.
Mielestäni ketä tahansa (etenkin vanhempia, ystäviä, läheisiä) syyttävät ja kritisoivat kirjoitukset saisi ainakin vielä jättää julkaisematta. Mielipiteensä saa ilmaista ja asiaa saa spekuloida, mutta ainakin itse toivoisin jonkinlaista suruaikaa. Jos asiasta haluaa keskustella (asiallisesti, huom.) sen voisi jättää hieman myöhempään ajankohtaan. Annetaan omaisten surra rauhassa ja yritetään olla tukena parhaamme mukaan.

R.I.P Tiina
"Suurin suru on sanaton"

HarrietM kirjoitti: Elämään kuuluu normaalisti myös kärsimystä,
sellaista yhteiskuntaa jossa kaikki voisivat hyvin koko ajan ei ole olemassakaan - tämä on utopiaa!
Elämä on myös vastuun ottamista ja vastuun kantamista - ja myös omaan tilanteeseen, mikäli se koetaan ei-tyydyttäväksi, voi ITSE vaikuttaa.
Koskaan ei kannata antaa periksi!

Ehkä ei kannata, mutta jos joku haluaa antaa periksi, niin sitäkin valintaa pitää kunnoittaa, varsinkin jos kyse on henkilön omasta elämästä. Perusihmisarvoihin kuuluu, ettei ihmistä ja hänen elämäänsä "omista" kukaan muu kuin hän itse ja jos ihminen haluaa itse lopettaa elämänsä, tätä oikeutta pitää myös kunnoittaa, vaikka se läheisissä ja näköjään myös etäisissä herättääkin monenlaisia negatiivisia tunteita.

Tällä en tarkoita, että ketään pitäisi kannustaa itsemurhiin tai pidättäytyä auttamasta ihmisiä näiden ongelmissa, mutta sellainen jälkijättöinen syyttely ja osin aika tekopyhäkin moralisointi mitä tapaus on tälläkin palstalla näköjään herättänyt, ei kyllä palvele ainakaan mitään positiivista ja rakentavaa.

En tiedä, mitä Tiinan päässä liikkui ja miten hän asioita punnitsi, enkä tämänhetkisen tiedon varassa edes sitä oliko lopulta kyse tietoisesta itsemurhasta vai jonkin asteisesta vahingosta, mutta niin tai näin hän ei ainakaan kärsi tällä hetkellä. Hänen muistonsa tietysti elää erilaisena eri ihmisten mielissä ja toivoisin toki, että asiaan liittyvässä kommentoinnissa osoitettaisiin tiettyä pieteettiä eikä esitettäisi kovin kärjekkäitä ja negatiivisilla tunnelatauksella varustettuja kannanottoja, jotka varmasti ärsyttävät monia ja jos päätyvät hänen läheistensä silmiin tai korviin, niin varmaan ahdistavat ja aiheuttavat pahaa mieltä erityisesti juuri heille.