Naakalle. Mä nyt vielä kerran kokoan vainajaa sinne Satakunnan Keskussairaalan "ruumishuoneelle" ruumiinavaukseen seuranneen teknisen tutkijan lausunnosta muistiinmerkitsemiäni tietoja. Ne eivät kaikenkattavia ole, pääkohtia ylösmerkitsin. (Valhalla tuota 70 puukoniskua on viljellyt ja se nyt Sullekin on ilmeisesti on faktaksi muuttunut, just joo. Kaikki viillot ja naarmut lasketaan, olettaisin). Uhrin päälaesta löytyi 2-3 ruhjetta, joiden syntyhetkeksi ja -paikaksi arvioi ikkunanrikkomistilannetta. Perusteluna ainakin uhrin löytöpaikka. Pää oli niin lähellä ovea, ettei ainakaan siinä ruhjeita olisi voinut aiheuttaa, saattoi perustella myös ruhjeiden lasiviilloilta vaikuttaneen, mutta tämä vain hatara muistikuva, ei merkitty ylös.
Kyynärvarsissa (käsivarsissa) oli puolustusvammoja, mm kyynärvarresta läpilyöty veitsenpisto. Saattoi mainita asiasta tarkemminkin. Näytti vasenta kyynärvarttaan. Vasemman olan ja kainalon alue = tusina pistoja. Oletus; Lahti yrittänyt jonkinlaisella otteella tarttua niskasta hyökkääjää, jolloin kainalon alue jää vapaaksi. Uhrin selässä pistoja ja viiltoja. Olettaa "sylipainin" jälkeen uhrin sängylle päätyneen ja sitten lattialle. Veitsellä pistetty 14-15 reikää vatsaan, vain vähän matkaa. Olettaa terän osuneen luihin ja kieroituneen jouseksi eli tehottomaksi muuttuneen. Oletus; veren valuminen vaikutti paikalla tapahtuneelta. (ja tutkijahan ei tässä ollut kertomassa vammoista, vaan omasta näkemyksestään, 37-vuotiseen kokemukseen perustuvasta. Ja rikospaikan jälkien perusteella suoritettavasta arvioinnista). Lisäksi siis ainakin "murskatun" kallon vammat ja mahdolliset jalkojen viillot yms.
Ja jos vielä kertaan sanansa ja päätelmänsä oven jälkien perusteella ikkunanrikkomiseen käytetystä välineestä. Kolmikerroslasi, jokainen erikseen rikottava. Aikamäärä rekojen perusteella, noin minuutti. Kovasti ääntä aiheuttava. Työkalusta; listoissa puoliympyrän muotoisia painaumia, noin 16 mm halkaisijaltaan oleva työkalun varsi, jossa leikkaava särmä.
Ja kun kerran pohtia jaksatte, niin eikös siellä loppupuheenvuoroissa jotakin selitelty, että miksi viivytteli tekoa tehdessään parikin minuutti, kun olisi "hommansa" voinut nopeamminkin hoitaa. Mitä sillä siis tarkoitti (jos mä oikein nyt ollenkaan muistan edes sanotun

). Ei loppupuheenvuoroissa ihan höpöjä päästellä, lehdistö toki kirjoittaa mitä sattuu. Onko kyseessä samaa yritystä kuin se mikä siellä käräjäoikeudessa läpi meni.
Helpompi olisi ollut ovesta kulkea. Ja nyt pitäisi hovin todeta, että
helpompi olisi ollut kurkku aukiviiltää tai sydämeen iskeä. Tai jotain.
Ja se Finnvoxin Hemmin esitys oli korkealaatuinen sisällöltään ja mitä ammattitaitoisin esitys aiheesta.
Selvitti kuuloaistimuksemme syntytapaa, esitteli miten on käsin merkitsemällä poistanut tiettyjä ylä- ja alaääni omasta nauhastaan (jonka kesto oli presiis sama kuin sen alkuperäisen nauhan, lehdistö sotkee päivänselvää asiaa höpöillänsä), nauhansa olevan periaatteessa hyvin samankaltainen kuin fbi-nauha, jota oli valmis vertaamaan kolmantena ääninäytteenä ja vertailukohtana. Tuomari kuitenkin totesi, että nauhaa ei ole "otettu" oikeudenkäynnin "aineistoon" (en muista oikeita termejä). Hemmi nappasi fbi-nauhan pois esityksestään. Poimi ja soitti mm. peräkkäin erilaisia kohtia molemmilta nauhoilta. Askeläänet erottuivat paremmin nauhaltaan, tai siis ne edes sieltä erotti, samoin esim. "tuleeks sielt kettään", joka lausuttiin puheäänellä muutaman metrin päästä, tai siis siltä se kuullostaa. Jne, eikä niistä sen enempää.
Sivumennesanoen fbi-nauhat eivät ole mitenkään voineet aikoinaan vaikuttaa äänitutkija Niemen käräjille toimittamaan lausuntoon ja litterointiin, totesi niiden saapuneen vasta sen jälkeen kun oli jo omat tuloksensa eteenpäin lähettänyt.
Ei jumalau.a Valhalla; "Mutta onkos vielä otettu puheeksi, että ehkä poliisi hieman hutiloi rikospaikka- ja esitutkinnassa."