Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Pe Heinä 09, 2021 9:32 pm
<^Hyvin tulkittu mutta sun pitää nyt muistaa että tekijänä Jyri 
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Tää on vaikea arvioida, mutta jossain vaiheessahan ruumista oli ehkä ilman jätesäkkejäkin autolla kuskattu, eikös sieltä löytynyt pesuista ja myynnistä huolimatta jotain verijäänteitä ja koirakin merkkas. Verinen teleskooppipamppukin löytyi jostain, vaikkei verta tunnistettukaan enää. Vai muistanko ihan väärin? Kuitenkin selkeän määrätietoista toimintaa. Ihminen joka tappaa exänsä muka vahingossa, olisi hälyttänyt apua tai ei ainakaan olisi toiminut noin määrätietoisesti. Harkittua oli, kuten hovikin arvioi. Vanhempiensa ja heidän naapureidensa piharoskiksesta joku olisi kokonaisen ruumiin hyvin todennäköisesti jätesäkeissäkin kyllä huomannut. Ja se Millan älykello, tai sen sirpaleet vanhempien autotallin lattian raoissa tms. Vanhemmat mahdollisesti tietävät myös enemmän kuin ovat toistaiseksi kertoneet. Kunniallista olisi nyt heiltä helpottaa Millan vanhempien tuskaa ja kertoa tietämänsä, kun poika on joka tapauksessa murhaajana tuomittu.Joosua kirjoitti: Pe Heinä 09, 2021 9:15 pmKyllä, täysin mahdollista.Sherlok kirjoitti: Pe Heinä 09, 2021 8:41 pm Mitä jos se olisikin totta että Jyri nakannut ruumiin jätesäkissä roskikseen ja roskat viety aikoja sitten kaatopaikalle poltettaviksi? Tällöinhän mitään jäänteitä ei ole olemassakaan.
Jyrin kaltaiselta idiootilta täysin uskottavaa toimintaa hävittää ruumis tällä tavalla. Tuossahan oli silloin varsin pitkä aika ennen kuin saatiin tämä lausunto ruumiin hävittämisestä.
Mutta jos miettii asioiden kulkua, on ajettu syrjäiselle seudulle jossa on laajat hyvin harvasti asutut alueet ja paljon metsää. Sitten surmataan ihminen.
Jos vertaa kahta vaihtoehtoa:
1. Hautaa ruumiin syrjäiseen metsään. Todennäköisyys kohdata ketään on hyvin pieni. Ihan rauhassa saa hääräillä. Sitten pesee auton ja hävittää lapion.
Riski paljastua tässä vaiheessa on hyvin pieni jos vain pokka pitää.
2. Paketoi ruumiin hyvin jätesäkkeihin. Ajaa ihmisten ilmoille ruumis takaluukussa. Ajaa tuttujen pihalle autolla. Nostaa isoa pakettia jäteastiaan.
Jo tähän asti päästäkseen on monta tilannetta jossa voi paljastua. Joku voi tulla ihmettekemään että mitäs Jyri tänne roudaa? Auton voi tulla vikaa ja jäädään tielle ruumiin kanssa.
Joku jäteastian käyttäjistä voi hyvin ihmetellä että mikäs epätavallisen iso paketti täällä on? Erityisesti jos astia on melko tyhjä eli ei voi millään peittää isoa pakettia. (Jäteastia oli 540 litraa eli ei hirveän iso) Eli taas riskin paikka.
Sitten jäteauto tyhjentää astian. Kun jätteet kipataan autoon, voi jätesäkki rikkoutua jos on ennestään joku terävä esine. Myös koneisto puristaessaan voi survoa pakettia jolloin voi veristä muusia pursua esiin ja kuski huomaa tämän. Eli taas riski paljastumiseen.
Sitten jäteauto kippaa jätteet polttoon. Huonolla tuurilla paketti rikkoutuu kun kahmarin koura siirtää jätteitä ja sisältö huomataan. Taas lisää riskiä.
Siis, vaihtoehto 2 eli ruumiin roskikseen laittaminen on riskien suhteen paljon heikompi verrattuna vaihtoehto 1:een eli ruumiin hautaamiseen metsään. Tämön takia pidän ruumiin roskikseen laittamista epätodennäköisenä.
Mietin, että nyt on myös riski pienempi sille, että mömmöillä päänsä sekoittanut pikku kullannuppu lähtee kertaluonteisesti taputtelemaan vanhempiaan päähän. Senkin puolesta voivat nyt vapaammin kertoa mahdolliset tietonsa.Skloddi kirjoitti: Pe Heinä 09, 2021 10:29 pmVanhemmat mahdollisesti tietävät myös enemmän kuin ovat toistaiseksi kertoneet. Kunniallista olisi nyt heiltä helpottaa Millan vanhempien tuskaa ja kertoa tietämänsä, kun poika on joka tapauksessa murhaajana tuomittu.
Voisin kuvitella, että vanhemmat ovat kertoneet poliisille mahdollisimman tarkasti ne asiat, mitä poliisi on halunnut tietää ja mistä heillä on ollut tietoa. Vanhemmat varmaan ymmärtävät, miten tärkeää on Millan sukulaisille saada tieto siitä, mitä heidän sukulaistytölleen on tapahtunut ja minne ruumis on päätynyt. Uskon, että pitkässä juoksussa on tekijälle itselleen hänen omaa jatkoelämäänsä ajatellen järkevintä hänen kertoa poliisille mahdollisimman tarkasti Millan kuolemaan johtaneista asioista.jhou kirjoitti: Pe Heinä 09, 2021 11:15 pmMietin, että nyt on myös riski pienempi sille, että mömmöillä päänsä sekoittanut pikku kullannuppu lähtee kertaluonteisesti taputtelemaan vanhempiaan päähän. Senkin puolesta voivat nyt vapaammin kertoa mahdolliset tietonsa.Skloddi kirjoitti: Pe Heinä 09, 2021 10:29 pmVanhemmat mahdollisesti tietävät myös enemmän kuin ovat toistaiseksi kertoneet. Kunniallista olisi nyt heiltä helpottaa Millan vanhempien tuskaa ja kertoa tietämänsä, kun poika on joka tapauksessa murhaajana tuomittu.
Valitettavasti Suomessa ei ole kuolemantuomiota jonka tämä punttisika ansaitsisi joten on tyytyminen elinkautiseen. Täytyy kyllä hoville nostaa hattua kerran näinkin päin.
Se on kyllä suuri vääryys oikeusjärjestelmässä. Vaikka mahdollisuus olis pitää ihminen loppuelämänsä telkien takana, minkä monet myös ansaitsisivat, saa on aika friikki mikäli ei koskaan vapaudu. Penttilä tuskin enää vaåautuu edes Suomessa, mutta nämä perusnilkit kyllä näkee vielä vapauden.sarah6719 kirjoitti: La Heinä 10, 2021 10:42 am Hän pääsee vielä vapauteen- Ei vanhemmat tai silloinen avokki esim varmaan halua kostoa. Eli kyllä pitävät suunsa kiinni.