JasseHames kirjoitti: Ke Tammi 18, 2023 1:46 am
Pariskunta on psykiatrin aloitteesta edennyt BDSM-leikeissä niin pitkälle, että ensin alistuva osapuoli on sidottu tai kahlittu tiukasti käsistä ja jaloista, sitten on nussittu kovaa (Basic instinct 1 -tyyliin) hallitsevan osapuolen samalla ajoittain kuristaen vyöllä (Basic instinct 2 -tyyliin) alistuvaa ja siis edelleen kahlittuna olevaa osapuolta. Kuulostaa tietenkin tosi hurjalta, mutta kuka muu kuin lääkäri olisi turvallisempi kumppani kuristamaan seksileikeissä.
Oikeastaan seksileikkien ei ole edes tarvinnut mennä kuristamisen asteelle vaimon näkökulmasta. Psykiatrille on riittänyt, että vaimo suostuu jossakin vaiheessa kahlittavaksi käsistään ja jaloistaan, ottamaan suukapulan ja sitten nussimista ja ehkä vähän jotain piiskaakin.
Psykiatri on oikeasti nauttinut BDSM-jutuista mutta kuitenkin myös suunnitellut seksileikkien päätyvän vaimonsa kanssa sellaiseen vaiheeseen, että hänellä on hyvin vähäriskinen tilaisuus halutessaan kuristaa vaimonsa kuoliaaksi jonakin päivänä. Tämä olisi ehdottomasti hyvin mielisairasta ja/tai hyvin psykopaattista. Tällaisia ihmisiä on kuitenkin keskuudessamme valitettavasti vapaana jonkin verran.
Korostan lopuksi, etten pidä BDSM-teoriaani julkisuuteen annettujen tietojen perusteella kaikista todennäköisimpänä. Veteen ajamistakin pidän suurin piirtein yhtä todennäköisesti vahinkona kuin tahallisena. Jos taas veteen ajamisen tietäisin riittävällä varmuudella tahalliseksi ja vaimon ruumiinavauksesta kerrottaisiin löytyneen näyttöä BDSM-juttujen harrastamisesta, niin pitäisi em. teoriaani jo huomattavasti todennäköisempänä.
Auton päätymisestä mereen voisin vielä sanoa sen verran, että valitettavasti pidän hitusen todennäköisempänä tahallista ajoa mutta vain aivan hitusen. Perustan mielipiteeni yleisesti tunnettuun tietoon, josta kehittyy eräs mahdollinen motiivi: keskiluokkaan ja yläluokkaan kuuluvat ovat ns. vakuutusparasiitteja (= mitä mielikuvituksellisimmista asioista yritetään raivokkaasti saada vakuutuskorvauksia). Se ilmenisi tässä tapauksessa mm. siten, että pariskunnalla olisi ollut esimerkiksi henkivakuutus. Korvauksia ei saa, jos toinen kuolee toisen tekemän henkirikoksen tai itsemurhan johdosta. Tapaturmaisesta kuolemasta sen sijaan saisi korvaukset. Vaikeahan tuota mereen ajoa on tahalliseksi (joo, syyllinen kyllä löydetään juridisessa mielessä jokaiseen kolariinkin, mutta tahallisia ne eivät ole läheskään aina) todistaa, jolloin vakuutusyhtiö hyvin mahdollisesti olisi joutunut maksamaan henkivakuutuksen arvon, jos vaimo olisi menehtynyt. Tämäkin on tosin vain spekulaatiota, kun ei ole mitään parempaa tietoa pariskunnan henkivakuutuksista ja yleensäkään henkivakuutuksien nykyisistä ehdoista. Ja olivatko edes naimisissa tuolloin?
Ps. Basic instinct 2 -leffa on myös nimeltään Basic Instinct 2: Risk Addiction. Naispäähenkilö on mielenkiintoinen monessakin mielessä, vaikka elävässä elämässä pyrin pysymään kaukana tuollaisista henkilöistä. Leffa ei sinänsä ole mielestäni kovin hyvä eikä älykäs, vaikka sen päähenkilö esitetäänkin hyvin älykkäänä ja vaarallisena psykopaattina. Katsokaapa leffan ensimmäinen kohtaus:
https://www.youtube.com/watch?v=ssZAVXCKMnU
Hyvää spekulointia. Sinänsä kaikki on teoriassa mahdollista ja jokainen näkökulma rikastuttaa, saaden ajattelemaan asiaa uudella tavalla.
Ehkä oletetusti sairaslomalla ollut masennuslääkkeitä syönyt ja hieman lihonnut mies on kuitenkin tehnyt jotain muuta kuin harrastanut riettaita seksileikkejä. Olisiko kenties masennuksesta ja SSRI-lääkityksestä johtuvasta libidon taikka testosteronivajeesta johtuvasta mieskunnon heikkenemisestä aiheutunut selkkaus olla osasyynä riidassa. Tällaisesta syyllistäminen tai mainitseminen väärin tavoin ennen riitaa taikka muun riidanaiheen yhteydessä voisi käydä itsetunnon päälle ja johtaa impulsiiviseen reaktioon.
Aiemmin spekulointiin myös sitä onko RT:lla kenties ollut pitempiaikainen surmaamistarkoitus ja odotettu Vironaltaan jälkeen sopivaa tilaisuutta. Validi hypoteesi etenkin jos motiivi olisi taloudellinen.
Vaikea silti löytää toistaiseksi ilmitulleen perusteella vakaasti harkiten ja suunnitelmallisesti tehdyn murhan puolesta puhuvia seikkoja, vaikka taustalla olisikin ollut aikeita surmata. Suunnitelmallisuus ja murhan/tapon rajanveto tulisikin ehkä kysymykseen siinä onko sinänsä hengenvaaraan johtamattoman väkivallan jälkeen kyetty harkitsemaan vaihtoehtoja ja tehty sitten päätös murhata uhri, sillä kerrannaisseuraukset perheväkivallan ilmitulosta olisivat muodostuneet RT:lle kestämättömiksi.
Kuristamisen ja/tai tukehduttamisen naamioiminen pieleen menneeksi seksileikiksi saattaisi vielä onnistua, etenkin jos tyypillisiä puolustautumisvammoja olisi esimerkiksi uhrin käsissä vähäisesti. Kaulan vammoista toki aiemmin mainittu kieliluun murtuma tai henkitorven painuminen kasaan on vaikeasti seksileikillä selitettävissä. Puhtaasti hapenpuutteen johdosta menehtyminen sen sijaan mahdollistaisi tapaturmaisen/tuottamuksellisen tapahtumainkulun.
Yhtä kaikki näin pitkälle viedyssä seksikontaktissa on luonnollisesti penetraatiota ja tämänkin todennäköisyyttä kuolinhetken ajankohtana ruumiinavauksessa tutkitaan.
Teon lavastamiseen RT:llä ei ole ollut juurikaan aikaa, sillä ruumis puhuu puolestaan. Vammoista ja ruumiista on havaittavissa veren lääkeainepitoisuudet, kuolinhetkeä ennen syntyneet vammat, lautumat jne. Täten esimerkiksi uhrin pään iskeminen kynnykseen, sähköiskun antaminen, alkoholin väkisin kaataminen nieluun ynnä muut jälkikäteiset toimet paljastuisivat ruumiinavauksessa.
Kidutustyyppiseen väkivaltaan en usko tai että sadistisesti olisi nautinnon vuoksi pitkittänyt uhrin kuolemaa. Kuolema ei mielestäni johdu myöskään veitsellä tai muulla teräaseella saati ampuma-aseella aiheutetulta, sillä sisäisen verenvuodon aiheuttama kuolema on siinä määrin nopea, ettei poliisi spekuloisi kuolinkamppailun pituudella julkisuudessa. Toiseksi RT:n näennäisen avoin kerronta kuulustelussa viittaa että kuolema on aiheutunut jostakin tai joistakin sellaisista seikoista/vammoista, joita voivat selittää myös onnettomuus/tuottamuksellinen toiminta.
RT:n ruuminrakenteen huomioon ottaen en pidä kuolemaan johtaneita lyöntejä todennäköisenä, eikä tällainen primitiivinen väkivalta sovi RT:n profiiliin tai tuomiohistoriansa sellaista tue.
Mikäli kuolinsyy olisi esimerkiksi tukehtuminen tai tylpällä esineellä aiheutettu vamma, tapaturmaan/tuottamukseen painottuvan kertomuksen uskottavuuden suurimmaksi haasteeksi muodostuisi miksi hän ei hälyttänyt apua.
Asiaa toki arvioidaan objektiivisesti ja huomioon otetaan paniikki/järkytys, tekijän teon hetkinen terveydentila, humalatila ym. mutta myös subjektiivinen puoli, eli mitä hänen on lääkärinä tullut ymmärtää. Yhtä lailla lääkärinä kuolemaan johtaneiden vammojen kohdalla voidaan antaa painoarvoa enemmän sille että ammattitaitonsa nojalla RT on ollut kykenevä ymmärtämään ja hänen on tullut ymmärtää että esimerkiksi tyynyllä painaminen voi todennäköisesti johtaa kuolemaan vaikka se ei olisi ollut tarkoitus.
RT:n puolustuksen kannalta on ongelmallista että ainakin uhrilla on laaja sosiaalinen piiri ja tahoja, joiden kanssa ollut luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa kuin myös että asunnossa on asunut molempien puolisoiden lapsia. Tämä syystä että se rajoittaa vahvasti minkälaisen kertomuksen voi esittää ettei se ole liian suuressa ristiriidassa todistajien kertomiin.
Kuten täällä aiemmin mainittiin RT voisi syyllistää uhria henkisestä piiloväkivallasta (taloudellisesta kiristämisestä, nöyryyttämisestä, seksuaalisesta kyvyttömyydestä, saamattomuudesta/loisimisesta ym.) taikka esittää parin harrastaneen BSDM-leikkejä muulloinkin, mutta näistäkin tai tällaisten todennäköisyydestä joku uhrin ystävä tietäisi luultavasti kertoa. Fyysisestä väkivallasta uhria tuskin on syyttäminen eikä lähipiirin kertomukset oletettavasti tällaista tukisi. Näin ollen uhrin hyökkäykseltä puolustautuminen ja hätävarjelun liioitteluna tehty tappo/törkeä kuolemantuottamus tuskin on puolustuksen valinta.
Aamuyöllä oletetusti sattunut kuolema on uskoakseni tapahtunut sängyssä. Tätä tukee teon ajankohta arki/työpäivää edeltävänä yönä sekä täällä spekuloitu oletettu pyrkimys hävittää peitot/lakanat ruumiin mukana jätesäkeissä. Mikäli ei tekovälineinä ja/tai todistusaineistoa hävittääkseen, niin syystä että pidättäjälihakset vapauttavat kuollessa ruumiinnesteitä.
Mikäli sitten taas RT olisikin päättänyt murhata puolisonsa ja tehden sen yhtä epäuskottavaan ajankohtaan kuin Volvon uittamisen, eli keskellä arkea ja vieläpä juhlien alla, voisi suunniteltu tekotapa olla hyvinkin myrkyttäminen. Lääkeainejäämien ja näiden elimistöstä haihtumisen suhteen RT:lla on eittämättä asiantuntemusta tai ainakin kyky valita soveltuvin lääkeaine.
Olisiko teko ollut tarkoitus lavastaa sydänkohtaukseksi ja jotain lääkeaineita annetun oraalisesti/iv:nä tai tainnuttamalla klorofomilla ym. Mikäli uhri olisi epäillyt RT:tä huonon olonsa tai oudolta maistuneen juomansa perusteella tällainenkin olisi teoriassa voinut johtaa avoimeen väkivaltaan, joka ei tietysti kuulunut suunnitelmaan.
Ehkä apua oli tarkoitus hälyyttää vasta aamulla uhrin "elottomuuden havaittuaan", mutta ulkoiset väkivallan jäljet pakottivat siirtämään ruumiin "kadonneena löydettäväksi maastoon" taikka hävittämään sen odottaen kadonneena kuolleeksi julistamista.
Murhateoriaa tukisi myös se että ajankohta oli siinä mielessä otollinen ettei ketään lapsista ollut kotona tuolloin.
Mahdollista on myös että yhtä onnettomasti kuin tohtori-insinööri oli varmistunut 2500 kg:n Volvon välittömästä pohjaanpainumisesta ja siitä että puolisoaan elvytettäisiin viimeisenä lasten jälkeen, niin ehkä myös onnettomuuden lavastaminen epäonnistui ja tajuttomuuden/kuoleman sijaan uhri olikin kykeneväinen taistelemaan vastaan.
Teon jäkeiset tapahtumat ja RT:n kyky johtaa harhaan saavat perustellusti kysymään oliko kyseessä vain pikaistuksissa tehty tappo, vaikka teonjälkeiset toimet ei rikosnimikettä muuta. Murha tai psykopatia selittäisi luonnollisemmin teon jälkeistä tyyneyttä, sillä kuolemahan ei olisi ollut odottamaton ongelma vaan toivottu seuraus.
Pidemmässä horisontissa Vironaltaan episodistakin oli kulunut "riittävästi" aikaa ettei uusi surmaamispyrkimys näyttäisi ajankohdaltaan liian ilmeiseltä. Taloudellinen motiivi näyttäytyy itselle vahvimpana monestakin aiemmin ilmituomistani syistä. Poliisi selvittänee vihreiden rakennusjätesäkkien ajankohdan sillä niitä kerrostaloasunnoissa ei kaikilla ole. Luonnollisesti ennen tekoa ostettuina niiden käyttötarkoituksesta heräisi kysymyksiä.
Ehkä suunnitelmassa meni pieleen uhrin kuolemaan käytetyn metodin virhe ja/tai uhrin kyky epäillä vaaraa ja puolustautua sekä tästä seurannut ennakoimaton ruumiin siirto-operaatio.
Ehkä vain ruumiin siirto, jonka RT oletti käyvän vaivatta ja hyvissä ajoin ennen katoamisilmoituksen vireillepanoa.
Mihin ruumis oli tarkoitus sitten siirtää. RT:n alustava tarkoitus lienee ollut piilottaa ruumis Moringin lailla. Kiinnijäätyään taas "tarkoituksena on ollut" oletettavasti ollut siirtää ruumis hetkeksi vapaa-ajan asunnolle, jotta etsintään ryhtyneet lapset eivät järkyttyisi taikka kuljettaa poliisiasemalle tunnustaen kuolemaan johtaneen tapahtuman. Poliisi ei tietysti pysty tätä vaihtoehtoista kertomusta kumoamaan ja tuomioistuimelle kertomus on hyvinkin varteenotettava.
Ellei sitten laite-etsinnässä RT:n googlen hakuhistoria viittaa ruumiin piilotukseen soveltuviin metsäalueisiin tai vastaaviin.
Yhtä kaikki, RT ei tule koskaan myöntämään tappoa tai hautarauhan rikkomista. Hänellä on sosiaalisesti/ammatillisesti/taloudellisesti/huoltajuusoikeudellisesti ja varmasti psykokopatologisesti valtavan suuri intressi esittää että;
1. motiivia ei ole lainkaan
2. tapahtumainkulku ja kuolema johtunut onnettomuudesta, korkeintaan kuolemantuottamuksesta
3. elvyttänyt "tosissaan", jotta kylkiluut ja rintakehä puoltaisivat ettei pelastustoimeakaan laiminlyöty ja ettei tarkoitus ollut tappaa vaan pelastaa
4. hänet on vapautettava