Hurjimus kirjoitti: Ti Huhti 19, 2022 7:25 pm
Mitenkähän kengällä kaivaminen kivikkoiseen maastoon ihmishaudaksi onnistuisi ?
Kun J.tä on alkuun epäilty, kyllä mahdolliset pehmeät paikat lienee tarkkaan katsottu ja pelkkä maan myllertäminen myös paljastuu etsijöille helposti. Ei hiekkapaikkoja muutoinkaan näyttäisi olevan.
Riippuu mistä on etsitty, en ole etsintäkarttojen alueita ehtinyt vielä tutkia.
--> Mielestäni etsintöjä pitäisi suorittaa Jarvan liftauspaikasta länteen päin tarkemmin , sillä olettamuksella että on Riinan päästänyt hengiltä ja kuopannut sinne suunnalle. Tuskin kuitenkaan ihan lähimaastoon liftauspaikasta.
Koska mitä muutakaan siellä suunnalla Jarva olisi toimittanut?
Sitten lähtenyt kävelemään takaisin päin, mutta matkan pituus pistänyt mieluummin lopulta liftaamaan. Raahannut ruumiin metsään, kaivanut montun ja muutenkin takaa-ajanut jo itsensä väsyksiin. Kyyti Apsille kelpaa siinä vaiheessa.
Miksi näin, niin heitän tähän oman seikkaperäisen fiilikseni tapahtumien kulusta autopalosta eteenpäin;
1. Auto palaa
2. Ensin sivullinen, sitten poliisit tulossa, huumeet piiloon ja itse piiloon
3. Sen jälkeen jostain riitaa kuten huumeista, jos niitä ei vaikka löydy jos piilottajana Riina tai jotain muuta hässäkkää.
4. Riina lähtee lätkimään, Jarva lähtee ehkä myöhemmin perään kun ei löydä huumeita kallionkolosta.
5. Lopulta tavoittaa takaa-ajon jälkeen, Riinallakaan ei huumeita ole mukana, Jarva ei usko Riinaa että huumeet ois kuitenkin siellä nuotiopaikalla. Kova riita tms.
6. Ehkä kuristaa Riinan tai muu kohtalokas juttu.
7. Hautaa ruumiin.
8. Lähtee takaisin päin kallionkolon nuotiopaikkaa kohti motarin vartta kävelemään, mutta päätyykin liftaamaan.
9. Nälkä vaivaa, niin Apsille näpistämään.
10. Jää kiinni.
Ja ei vaikka olisi kuin piripäissään, niin suuntavaisto ei kyllä katoa, että olisi vahingossa hortoillut ABC:n tai autopalopaikalta valoisalla tai pimeällä väärään suuntaan. Sen verran hyvin tuo linkkimasto tuolla seudulla erottuu...