Tässä on nyt pyynnöstä aikajana, jossa on uhrin liikkeet surmailtana (
kursiivilla), sekä kootut havainnot muista ihmisistä eri tiedotusvälineistä.
Edeltävä vuorokausi:
Petri oli ollut vähän vaisu koko illan kotona. Hänen isosiskonsa Päivi ajatteli, että syynä oli edellisilta baarissa. Petrin yö oli venähtänyt neljään.
Sunnuntai 28.12.2014
19.00-21.00 Nuokkuja
"Noin 50 metrin päässä murhapaikalta uimahallin suuntaan istui ennen murhaa mies, joka näytti nukkuvan penkillä. Ohi ajanut autoilija mietti, onko hänellä kaikki kunnossa, Miehellä oli yllään tummat vaatteet ja päässään pipo."
n. klo 21
Petri lähtee kotoaan
"Kello lähestyi yhdeksää, kun Petri ilmoitti lähtevänsä Tesomajärven Siwaan ostamaan tupakkaa. Päivi tuskin kuunteli. Sellaista oli veljen ja siskon yhteiselämä. Petri meni ja tuli miten tahtoi. -- Lapset kuuntelivat vähän paremmin. Petri sanoi, että aikoi tulla kotiin ennen puoltayötä, koska halusi nähdä jonkin elokuvan."
21.04
Petrin ottama valokuva vesitorninmäeltä
"Poliisi tietää varmasti, että mies oli vesitornille johtavalla kevyen liikenteen väylällä kello 21.04, koska hän otti valokuvan paikalta. Hän kulki kohti Tesomajärven Siwaa vesitorninmäen kautta."
n. 21.30
Petri Siwassa
"Uhri tallentui Siwan valvontakameraan noin kello 21.30 ostamassa tupakkaa. Hän oli yksin."
22.00 jälkeen kolmen nuoren miehen seurue Pedros pubin ala-aulassa (tavoitettu).
22.50-23.03
Petri poistuu Olkkosesta.
Tähän päättyvät varmat silminnäköhavainnot uhrista elossa.
23.00-00.30 Poliisin arvion mukaan murha tapahtuu tänä aikana
22.30-23.30 "Tesomajärven jäällä "Siwan" puolella lähellä rantaa olleet kolme tai neljä keskustelemassa ollutta miestä. Havainnoitsija ei ollut nähnyt heitä enää uudestaan, kun hän oli kävellyt toisen kerran järven ympäri."
n. 23 Tesoman liikekeskuksen pihassa useampi määrä nuoria, joilla ei ollut päällysvaatteita päällään.
23.19 Kaksi vaaleahiuksista tyttöä Tesoman valtatie 37:n valvontakamerassa (tavoitettu).
23.19 Kolme nuorta nauhalla
"Kolme henkilöä tallentui murhailtana valvontakameraan kävelemässä Tesoman K-Supermarketin pysäköintipaikan poikki kohti rikospaikkaa. Poliisi pyytää tunnistamaan kuvan henkilöt tai kertomaan kaikki mahdolliset tiedot heidän liikkeistään. Aamulehden julkaisema nauhan pidempi versio näyttää, että nuoret tulevat Tesomankadun yli Ristinmäen ja Raholan suunnasta."
23.15-23.30 Mieskolmikko Tesoman valtatiellä.
"Silminnäkijä näki, että kolme nuorta miestä käveli vasemmanpuoleista kevyenliikenteenväylää noin kello 23.15-23.30 kohti paikka, jossa surma tapahtui. Silminnäkijän mukaan miehet todennäköisesti jatkoivat risteyksestä surmapaikan suuntaan."
23.15-0.30
Petrin jalanjäljet
"Uhrin jalanjäljet johtivat liikekeskuksen suunnasta kevyenliikenteenväylää pitkin penkille. Jäljistä ei voi päätellä, tuliko uhri vesitornin vai liikekeskuksen kautta. Niistä voi päätellä, että hän seisoi paikallaan penkin luona jonkin aikaa. Poliisi ei kommentoi, onko penkin luota löytynyt esimerkiksi tupakantumppeja. "
23.15-23.30 Miehet penkin luona.
"Syyskuussa 2015 poliisi sai vahvistettua uuden silminnäkijähavainnon, jonka mukaan penkin luona olisi juuri näihin aikoihin nähty kolme (tai neljä) 15-20-vuotiasta miestä. Silminnäkijä kuvasi miehiä "huppariporukaksi", muttan äki heidät vain nopeasti auton ikkunasta. Samassa autossa ollut toinen henkilö vahvistaa silminnäkijän kertomuksen ja ajankohdan. Ainakin yhdellä nuorista miehistä oli yllään musta huppari, jonka yläselässä oli tekstiä tai kuvio. Jokin seurueen käytöksessä sai autossa olleet pohtimaan, oliko tilanteessa kaikki kunnossa. Kun toinen silminnäkijä palasi samaa reittiä autolla kello 23.30, hän ei nähnyt enää ketään. Maassa makaavaa henkilöä ei voinut tapahtuma-aikaan nähdä tieltä."
23.00-23.30 Juokseva mies
"Tohlopin kaupunginosan puolella Käräjätörmällä nähtiin nuorehko mies juoksemassa kohti pihan perää."
23.33-23.39 Kolme nuorta poikaa liikkuu nopeasti Käräjätörmällä
"Silminnäkijän mukaan hän näki kolmen nuoren porukan liikkumassa nopeasti Käräjätörmä 4:n päädyn kohdalla."
01.00 Tesoman ala-asteen pihalla viisi nuorta, jotka ovat poistuneet paikalta mopoautolla (tavoitettu).
28.-29.12. yöllä Notkahtelija Suoniemenkadulla (suljettu pois)
"Suoniemenkadulla liikkui mies ravintola Keitaan suunnasta "hätäisen ja väsyneen oloisesti". Vaikutti siltä, kuin mies ei olisi jaksanut liikkua nopeammin. Mies oli noin 30-vuotias eikä ainakaan teini-ikäinen. Hän on 180-190 senttiä pitkä ja hyvin hoikka. Päällään hänellä oli pääväriltään mustat vaatteet. Jalassa tuulihousutyyppisent, suoralahkeiset housut ja mustat, kevyen näköiset kengät. Takki oli puserotyyppinen, vyötärönpituinen, kevyen toppatakin oloinen ja siinä oli musta huppu. Hänen kävelyasentonsa oli etukumara. Silmiinpistävää miehen kävelyssä oli se, että miehen polvet "yliliikkuivat". Ne näyttivät ikään kuin notkahtelevan taaksepäin jokaisella askeleella."
28.-29.12. yöllä Huutelijat
"Poliisi etsi aiemmin eri puolilla Tohloppia ja Lamminpään puolella metelöneitä henkilöitä. Poliisi on onnistunut sulkemaan varmuudella pois epäiltyjen listalta Tohlopin huutajat tai huutajan ja suurella todennäköisyydellä Lamminpään huutajan."
Maanantai 29.12.
n. 6.00
Lehdenjakaja löytää uhrin.
"Lehdenjakaja kertoi Aamulehdelle, että hän ei nänyt hämäränä aamuna lumessa tai uhrissa verta. Uhrin alle kuitenkin vuosi verta niin, että lumi värjääntyi kohdasta, jossa hän makasi. Lehdenjakaja soitti hätäkeskukseen aamulla noin kello 6. Hän kosketti uhria ja huomasi, että tämä oli jäätynyt. Tällöin lehdenjakaja alkoi ymmärtää, että mies on kuollut. Myöhemmin ruumiinavauksessa todettiin, että uhrin vammat ovat niin vakavia, että hän ei ole voinut kävellä paikalle loukkaantuneena. Paikalla ei ole jälkiä raahaamisesta, kamppailusta tai autonrenkaista. Poliisi päättelee, että henkirikos on tapahtunut tällä paikalla."
Lähteet mm.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/petri-k ... a-23597975
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015010 ... 7_uu.shtml
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/uusi-vi ... -24167966/