Re: Estonia
Lähetetty: Pe Loka 08, 2021 7:22 pm
Vuosikausia on menty tiedolla, että Estonia pötköttää metrien paksulla savipatjalla. Nyt on todettu, että juuri reikien puolella olisi peruskallio. Jostain syystähän alkuperäisessä tutkimuksessa on jätetty asia kirjaamatta ja väitetty hylyn makaavan saven ympäröivän. Voiko olla, että reijät tutkittiin 1994 ja todettiin ettei kallio kosketus ole voinut niitä aiheuttaa. Sitten ollaan keksitty sepostus savipatjasta, ettei kenelläkään vaan tulisi mieleen, että voisiko hylyssä olla reikiä pohjakosketuksen takia.
Henkilökohtaisesti itse en vuosien aikana saanut pähkäiltyä, mikä oikeasti upotti Estonian, mutta nyt sain kehiteltyä yhden teorian.
Ruotsin valtio oli tehtaillut useita neukku teknologian salakuljetuksia estonialla. Jollain taholla Venäjällä on tullut mitta täyteen ja alkanut uhkailemaan estlinen suuntaan että "jos salakuljetukset Ruotsiin eivät lopu niin teemme siitä lopun tavalla tai toisella". Virossa ollaan osattu ottaa hieman vakavammin ja oltu yhteydessä Ruotsiin ja haluttu lopettaa moinen salakuljetusvyyhti. Ruotsissa taas ei olla suhtauduttu asiaan muulla tavalla kun "joo joo, saahan sitä aina uhkailla, ei siellä mitään tapahdu, nyt vain hoidetaan homma niinkuin sovittu".
28.9.94 olisikin jokin taho Venäjältä tehnyt asialle lopun pahimmalla mahdollisella tavalla. Joku on kiikuttanut pariin kohtaa runkoa semtexiä (jonnekin paljastuneiden reikien kohdille) sekä rampin ja visiirin väliin atlanttilukon tienoille semtexiä (varmistaakseen nopean uppoamisen). Räjähdys on tapahtunut ajastetusti 0:55, jolloin todistajat on maininneet ensimmäisistä pamauksista ja voimakkaasta laivan tärinästä, samalla laiva on heilahtanut voimakkaasti oikealle puolelle heittäen osan matkustajista alas sängystään. Lopputuleman kaikki jo tietäneekin.
Heti kun Ruotsiin ja Viroon on mennyt tieto, että estonialla on jotain ongelmia, on kumpikin valtio ollut tietoisia uhkauksen täyteenpanosta. Ruotsin hallinnossa on alkanut asioiden peittely hetimiten, sillä jos paljastuisi tämän mittaluokan terroriteko Ruotsin syyksi, olisi se anteeksi antamatonta.