Näitä liittyy kyseiseen tapaukseen todistettavasti. Siis siinä ei ole epäselvää. Pääkysymys onkin se, että tuo magneettikuvaus on noinkin epäluotettava menetelmä vanhoja aivovammoja sillä mitattaessa. Otetaan vielä lyhennettynä, että oikea kohat tulee esille:Mariacka kirjoitti: * Aivovammaan tulee määritelmän mukaan liittyä päähän kohdistuneen trauman aiheuttamana ainakin joku seuraavista:
1. minkä tahansa pituinen tajunnan menetys
2. millainen tahansa muistin menetys, joka koskee vammaa välittömästi edeltäneitä tai seuraavia tapahtumia
3. mikä tahansa henkisen toimintakyvyn muutos (esimerkiksi "pökertyminen", desorientaatio, sekavuus) vammautumisen yhteydessä tai
4. paikallista aivovauriota osoittava neurologinen oire tai löydös, joka voi olla ohimenevä tai pysyvä ---
Pelkkä päähän kohdistunut isku ei riitä osoitukseksi aivovammasta
"Keskivaikean vamman saaneista potilaista noin 25–50 %:lla magneettikuvauksen löydös on täysin normalistunut kuukauden kuluessa samaa kuvaustekniikkaa käytettäessä 96, 97. On epäselvää, missä määrin korjaantuviin magneettikuvausmuutoksiin liittyy pysyviä, esimerkiksi neuropatologisesti todettavia kudosvaurioita tai pysyviä aivotoiminnan muutoksia."
Tuossa on se tärkeä pointti! Jokohan Mariacka huomasi tuon?