Sivu 228/490
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 7:41 pm
Kirjoittaja Sariola
Mariacka kirjoitti:
* Aivovammaan tulee määritelmän mukaan liittyä päähän kohdistuneen trauman aiheuttamana ainakin joku seuraavista:
1. minkä tahansa pituinen tajunnan menetys
2. millainen tahansa muistin menetys, joka koskee vammaa välittömästi edeltäneitä tai seuraavia tapahtumia
3. mikä tahansa henkisen toimintakyvyn muutos (esimerkiksi "pökertyminen", desorientaatio, sekavuus) vammautumisen yhteydessä tai
4. paikallista aivovauriota osoittava neurologinen oire tai löydös, joka voi olla ohimenevä tai pysyvä ---
Pelkkä päähän kohdistunut isku ei riitä osoitukseksi aivovammasta
Näitä liittyy kyseiseen tapaukseen todistettavasti. Siis siinä ei ole epäselvää. Pääkysymys onkin se, että tuo magneettikuvaus on noinkin epäluotettava menetelmä vanhoja aivovammoja sillä mitattaessa. Otetaan vielä lyhennettynä, että oikea kohat tulee esille:
"Keskivaikean vamman saaneista potilaista noin 25–50 %:lla magneettikuvauksen löydös on täysin normalistunut kuukauden kuluessa samaa kuvaustekniikkaa käytettäessä 96, 97. On epäselvää, missä määrin korjaantuviin magneettikuvausmuutoksiin liittyy pysyviä, esimerkiksi neuropatologisesti todettavia kudosvaurioita tai pysyviä aivotoiminnan muutoksia."
Tuossa on se tärkeä pointti! Jokohan Mariacka huomasi tuon?

Lähetetty: Su Marras 09, 2008 7:48 pm
Kirjoittaja konsta
Baretta kirjoitti:
Eikös tuolla jossain todistusaineistoissa ollut ko. aamulta silminnäkijä havaintoja siitä että Nils oli liikkunut teltanympärille heiluttaen käsiään ja huudellen näkijöille...
Yhden kertojan mukaanm oli kouristuksen omaisesti liikutellut jalkaansa, toinen taas sanoo, että oli äännellyt ja heilutellut käsiään. Tuossa ei ole vielä mitään, mikä puhuisi toimintakyvyn puolesta.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 7:49 pm
Kirjoittaja Mariacka
Sariola kirjoitti:Näitä liittyy kyseiseen tapaukseen todistettavasti.
Voitko Sariola lyhyesti kertoa, kuka on todistettavasti arvioinut nuo neljä seikkaa
vammautumisen yhteydessä? Ja mitkä ovat ei-teeskenteltävissä-olevat neurologiset oireet saati löydökset?
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 7:55 pm
Kirjoittaja Baretta
konsta kirjoitti:Baretta kirjoitti:
Eikös tuolla jossain todistusaineistoissa ollut ko. aamulta silminnäkijä havaintoja siitä että Nils oli liikkunut teltanympärille heiluttaen käsiään ja huudellen näkijöille...
Yhden kertojan mukaanm oli kouristuksen omaisesti liikutellut jalkaansa, toinen taas sanoo, että oli äännellyt ja heilutellut käsiään. Tuossa ei ole vielä mitään, mikä puhuisi toimintakyvyn puolesta.
Aivan totta. Jossain muistelen myös ambulanssimiesten lausuntoja olleen asiasta. Muistaakseni jotain hänestä kuljetuksenkin aikana havaittiin.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:04 pm
Kirjoittaja Baretta
Siis Todistajan sanoin: Heilutellut kättään ja puhunut jotain jonka sanoista ei ole saanut selvää. Kouristuksista en ole nähnyt muualla vielä mainintaa.
Mutta katellaan...
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:20 pm
Kirjoittaja Sariola
Mariacka kirjoitti:Sariola kirjoitti:Näitä liittyy kyseiseen tapaukseen todistettavasti.
Voitko Sariola lyhyesti kertoa, kuka on todistettavasti arvioinut nuo neljä seikkaa
vammautumisen yhteydessä? Ja mitkä ovat ei-teeskenteltävissä-olevat neurologiset oireet saati löydökset?
Tuo sanamuoto ilmoittaa että yksikin mainituista seikoista riittää.
Tietysti minä olen vain lukenut enkä ole tehnyt havaintoja paikanpäällä. Mutta on kerrottu ja kirjoitettu, että:
1) Ensiavun antanut amanuenssi Hassinen on määritellyt potilaan olleen alentuneessa tajunnan tilassa
2) Potilasta kotiutettaessa hoitava lääkäri merkinnyt huomautuksen, "muistamattomuus edelleen totaali".
Hoitava lääkäri on tietysti havainnoinut paljon enemmänkin havaintoja, mutta ne ovat tavoittamattomissa meikäläiselle. Myös on kerrottu potilaan olleen sekava, ja menettäneen tajuntansa kesken kaiken puhuessaan vanhemmilleen. Näin kerrotaan. Siis selviä oireita on ollut, ja diagnoosiksi onkin merkitty "aivoruhje", eikä sitä ole kumottu.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:28 pm
Kirjoittaja Mariacka
Ja kumpiko noista havainnoista on sellainen, ettei sitä voinut teeskennellä? (Itse Tenovuokin oli sillä kannalla, että oireet ovat myös teeskenneltävissä.)
Mitä tulee tuohon linkittämääsi pätkään, niin missä kohti siinä kerrotaan, että aivoruhjeet eivät näy kk:n kuluttua neljänneksellä-puolella potilaista samaa eli magneettikuvaustekniikkaa käytettäessä? Kun aivoruhjeen diagnostiikassa TT on kuitenkin ensisijainen ja se hemosideriini on sitten nähtävissä myöhemmin MRI-tekniikalla. Voisi jopa päätellä, ettei aivoruhje MRI:llä tuoreena näykään.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:32 pm
Kirjoittaja Hessu52
Tuollainen tajunnan menetys kesken keskustelun, ei liene mahdollista, tai ainakaan kovinkaan todennäköistä?
Nythän on väitetty, että Gusse olisi ollut ainoastaan alentuneessa tajnnantilassa, eli miten tajunnan yhtäkkinen tootaali mentys tiistaista torstaihin on mahdollinen alentuneeeseen tajunnan tilan kanssa?
Eikö humalatilaakin voisi kutsua alentuneeksi tajunnantilaksi?
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:32 pm
Kirjoittaja konsta
Baretta kirjoitti:
Aivan totta. Jossain muistelen myös ambulanssimiesten lausuntoja olleen asiasta. Muistaakseni jotain hänestä kuljetuksenkin aikana havaittiin.
Oletko nähnyt jossakin ambulanssimiesten kertomaa? Ollaankin tässä jo vuosia ihmetelty, että miksi heitä ei kuultu.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:37 pm
Kirjoittaja papillon
^ Tosi on, odotus on huipussaan Baretta, väläytäpäs ambulanssimiesten juttuja, en ole niitä myöskään nähnyt.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:38 pm
Kirjoittaja kujala
Sariola kirjoitti:Tuossa on se tärkeä pointti! Jokohan Mariacka huomasi tuon?

Tulee myös huomata, että aivoruhje = aivovamma. Eli 50 % aivoruhjeista voi myös kadota. Ja tämä koskee pelkästään keskivaikeita aivoruhjeita. Lieville aivovammoille luku on varmaan suurempi. Saattaa olla mahdollista, että jopa 75 % lievistä aivoruhjeista voi kadota. Tämä viimeinen luku oli arvio, mutta tuo 50 % keskivaikeille aivoruhjeille on varmaa.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:42 pm
Kirjoittaja konsta
kujala kirjoitti:Sariola kirjoitti:Tuossa on se tärkeä pointti! Jokohan Mariacka huomasi tuon?

Tulee myös huomata, että aivoruhje = aivovamma. Eli 50 % aivoruhjeista voi myös kadota. Ja tämä koskee pelkästään keskivaikeita aivoruhjeita. Lieville aivovammoille luku on varmaan suurempi. Saattaa olla mahdollista, että jopa 75 % lievistä aivoruhjeista voi kadota. Tämä viimeinen luku oli arvio, mutta tuo 50 % keskivaikeille aivoruhjeille on varmaa.
No mitätähän on tästäkin on tulossa? Eikös hymiöiden käyttäminen luonnistu?
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 8:59 pm
Kirjoittaja Mariacka
kujala kirjoitti:Tulee myös huomata, että aivoruhje = aivovamma. Eli 50 % aivoruhjeista voi myös kadota. Ja tämä koskee pelkästään keskivaikeita aivoruhjeita. Lieville aivovammoille luku on varmaan suurempi. Saattaa olla mahdollista, että jopa 75 % lievistä aivoruhjeista voi kadota. Tämä viimeinen luku oli arvio, mutta tuo 50 % keskivaikeille aivoruhjeille on varmaa.
Olet oikeassa. Laskeskelin myös, että jo kahdessa kuukaudessa vamma olisi hävinnyt sadalla prosentilla. Luotamme siis aikansa huippuun, osaston johtavaan ylilääkäriin, jonka älykkyysösämäärä on, kuten kaikilla lääkäreillä, yli 120. Osastoa johtavilla ylilääkäreillä tämä ÄÖ voi olla jopa 200. Se on fakta, siitä olen kuullut niin monta mielipidettä. Kaikilla kirjoittajilla ei äly riitä tämäntapaiseen päättelyyn, vaikka epäilenkin heidän joskus sairaalassa käyneen.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 9:17 pm
Kirjoittaja Baretta
konsta kirjoitti:Baretta kirjoitti:
Aivan totta. Jossain muistelen myös ambulanssimiesten lausuntoja olleen asiasta. Muistaakseni jotain hänestä kuljetuksenkin aikana havaittiin.
Oletko nähnyt jossakin ambulanssimiesten kertomaa? Ollaankin tässä jo vuosia ihmetelty, että miksi heitä ei kuultu.
Tuolta esitutkinnan pöytäkirjasta s.37 Kuullaan Töölön sairaalan vastaanottotietoja... Jossain nähnyt myös samankaltaisia lausuntoja sairaskuljetuksesta mutta nyt en kyllä muista missä.
Lähetetty: Su Marras 09, 2008 9:23 pm
Kirjoittaja konsta
Baretta kirjoitti:
Tuolta esitutkinnan pöytäkirjasta s.37 Kuullaan Töölön sairaalan vastaanottotietoja... Jossain nähnyt myös samankaltaisia lausuntoja sairaskuljetuksesta mutta nyt en kyllä muista missä.
Joo, noi vastaanottotiedot ovat tuttuja. Mutta etp:ssä ei taida olla ambulanssimiehistä mitään, eikä heitä ollut myöskään oikeudessa. Eli jos jotain ovat puhuneet, niin yksityisesti. Ja yleensä nämäkin osoittautuvat feikeiksi.