Caldera kirjoitti:luxetveritas kirjoitti:Niin. Kun väitetään ja esitetään, että häke-tallenne todistaisi, että Auerilla on alibi, mutta asiaa tarkemmin tutkittaessa joudutaankin toteamaan, että eipäs olekaan, kyllähän siinä herää epäilyt, että minkä ihmeen takia tällaista yritetään syöttää vastoin tosiasioita. Jotka tällaista tekevät, tulevat asettaneeksi epäilyksen alaiseksi oman toimintansa.
Et sinä nyt ihan vielä ole onnistunut todistamaan ettei Auerilla ole nauhalla alibia

. Varsinkaan pelkästään jostain litteroinnista sekunteja laskemalla. Otetaan nyt ne kolme päävammaa jotka on tehty yhtä aikaa, tappava mukaanlukien. Ota joku noista kohdista missä mielestäsi Auerilla ei ole alibia ja tee teonkuvaus.
Litteroinnit ovat apuvälineitä, jotka perustuvat häke-tallenteelta kuuluviin ääniin. Ihan samalla tavalla kuin sekunteja laskemalle väitetään, että syytetyllä olisi alibi, voidaan osoittaa, ettei väitettyä alibia hätäpuhelun aikana ole.
1. Alibi edellyttää, että tiedetään, milloin uhri on murhattu. No tiedetäänkö? - Eipä tiedetä.
2. Se, että uhri olisi murhattu hätäpuhelun aikana, on vain oletus, EI faktatieto.
3. Uhri on murhattu pääasiassa puukottamalla (useita kymmeniä lävistyksiä) ja astaloimalla (ainakin kaksi päähän kohdistunutta, uhrin kuolemaan johtanutta iskua).
4. Murha on todennäköisesti tapahtunut kahdessa osassa: ensin puukottaminen ja sen jälkeen astalointi, mutta kuinka kauan on kestänyt puukottaminen ja kuinka kauan astallointi sekä mikä on puukotusten ja astalointien välinen aika, ei ole tiedossa. Oikeuslääketieteellisen asiantuntija-arvion mukaan puukottamisista astalointeihin on kulunut useita kymmeniä minuutteja.
5. Puukottamiset ovat todennäköisesti tapahtuneet ennen hätäpuhelua, mahdollisesti astaloinnitkin tai osa niistä.
6. Häke-tallenteelta ei voida varmuudella todistaa kuuluvan puukottamisten tai astalointien ääniä: sellaisten kuuleminen on subjektiivista tulkintaa.
7. JOS oletetaan (huom! siis oletetaan), että uhrin kuolemaan johtanut astalonisku olisi lyöty hätäpuhelun aikana, on syytetyllä SIKÄLI alibi, että silloin kun hän häke-tallenteen perusteella on ollut keittiössä puhelimessa, hän ei mitä ilmeisimmin ole silloin voinut olla astaloimassa takkahuoneessa, josta uhri kuolleena myöhemmin löydettiin.
8. JOS oletetaan, että hätäpuhelu on puhuttua keittiön puhelimesta ja surmatyö tehty takkahuoneessa, syytetyllä on puhelun aikana mahdollisesti tapahtuneen astaloniskun osalta alibi myös siirtymiseen paikkojen välillä kuluneena aikana, joka on noin 5 sekuntia.
9. Häke-tallenteen perusteella syytetty ei itse ole puhelimessa lähes minuuttiin, jolloin luuri on hänen lapsellaan. Tuona aikana syytetyn voidaan osoittaa käväisseen hetken puhelimen lähellä, minkä perusteella hänellä voidaan arvioida olevan tuossa yhteydessä alibi noin 10-11 sekunnin ajan.
10. Häke-tallenteelta kuullaan kahdessa kohdassa myös puhelinta lähestyviä ja siitä loittonevia askelääniä, jotka todennäköisesti ovat syytetyn jalkineista. Kun askeläänet tallenteelta kuuluvat syytetyllä voidaan sen perusteella arvioida olevan alibi sikäli, ettei hän juuri sillä hetkellä ole ilmeisesti ollut takkahuoneessa. Ensimmäiset askeleista ovat selvemmät mutta jälkimmäiset epäselvemmät. Sitä, mistä suunnasta askeleet tulevat ja kuinka lähelle puhelinta ne tulevat ja mihin ne suuntautuvat, ei häke-tallenteen perusteella voida varmuudella osoittaa.
11. Askeläänten tulkinnat, jotka perustuvat syytetyn omiin kertomuksiin siitä, ettei hän ole tietyllä hetkellä ollut surmapaikalla takkahuoneessa vaan ulkona, eivät voi antaa syytetylle alibia, koska alibi edellyttää syytetystä riippumatonta objektiivista todistusta hänen olinpaikastaan murhahetkellä.
12. Kun nämä tosiasiat otetaan huomioon, voidaan todeta, etteivät ne anna syytetylle kattavaa edes hätäpuhelun ajalta. Hänellä on hätäpuhelun aikakin aikaa ja mahdollisuus käydä astaloimassa uhria.