Rauno kirjoitti:Mariacka kirjoitti:^Mitäs sanot tästä (tutkimus on tehty yli 6000 amerikkalaisperheen keskuudessa):
Odds of Having a Boy
The odds of having a boy seem to increase after having girls, except after 2 girls, when a 3rd girl is more likely.
Previous Children/ % Boy Births
None/ 51% Boys
1 Girl/ 54.5% Boys
2 Girls/ 46.0% Boys
3 Girls/ 52.7% Boys
Conclusion
Although we often hear the "statistic" that you are 30% or even 70% more likely to keep having the same gender, this is just an old wives tale. It is NOT a fact. The truth is, your odds stay pretty close to 50% for each child and only vary slightly. If you have had 2 or 3 boys, you are only about 2% to 6% more likely to have another boy. If you have had girls, you are slightly more likely to have a boy next.
http://in-gender.com/XYU/Odds/Gender_Odds.aspx
Hoh-hoijaa.
Lueppa vielä kerran tuo minun linkki.
Siellä korostetaan aika selvästi maakohtaisia eroja, joten jenkkitutkimus ei päde Suomessa.
Tässä Raunolle:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/e ... usinnumero
Tyttö tai poika tilaustyönä
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
1994;110(12):1124
Mikko Niemi
Katsaukset
•Poikaa oikealta, tyttöä vasemmalta
•50/50-kerhon uhrit
•Sukupuolten lukusuhteen vaihtelu
•Keinosiemennys saattaa tuottaa enemmän poikia
•X- ja y-siittiö ovat erikokoisia
•Y-siittiön tunnistaminen
•Varhaisalkion sukupuolen tunnistaminen
•Etiikasta keskusteltava
•Kirjallisuutta
Ihmisiä on kautta historian kiinnostanut vaikuttaa tulevan lapsensa sukupuoleen. Useimmat menetelmät ovat perustuneet lähinnä taikauskoon. Keinotekoisesti ei toistaiseksi ole voitu vaikuttaa sukupuolten lukusuhteeseen. Poikia syntyy kaikkialla hieman enemmän kuin tyttöjä, mutta varmaa syytä tähän ei tunneta. Uudet biotekniset menetelmät ovat mahdollistaneet lapsen sukupuolen ennaltavalinnan. Muutaman solun kokoisesta koeputkialkiosta voidaan irrottaa yksi solu ja määrittää siitä alkion sukupuoli. X- ja Y-kromosomia kantavien siittiöiden lajittelu ei vielä onnistu sataprosenttisesti, mutta spermaa voidaan rikastaa jommankumman siittiötyypin suhteen. Rikastetulla spermalla keinosiemennetyn naisen todennäköisyys saada toivomansa sukupuolinen lapsi lisääntyy. Sukupuolen valinta on epäilyksittä perusteltavissa, jos sillä voidaan välttää sukupuoleen sidoksissa oleva kehityshäiriö. Sen käyttö esimerkiksi perheen lasten sukupuolijakautuman tasapainottamiseksi on otettava keskusteltavaksi.
Vastoin yleistä uskoa enemmistölle lasta suunnittelevista pareista ei näytä olevan väliä sillä, mitä sukupuolta lapsi on. "Ei ole väliä, kunhan lapsi on vain terve" (Virtanen 1988). Niiden perheiden joukossa, jotka tilaisuuden tarjoutuessa pyrkisivät saamaan tietyn sukupuolisen lapsen, yleisin syy on toivomus, että uuden lapsen sukupuoli olisi vastakkainen edellis(t)en kanssa (Riihinen ym. 1980).
Historian kuluessa lapsen sukupuoli on aika ajoin ja joissakin yhteiskuntaluokissa merkinnyt vanhemmille enemmän kuin nykyisin. Hallitsijasuvut ovat yleensä toivoneet kiihkeämmin prinssiä kuin prinsessaa. Talolliset odottivat isännyyden, nimen ja suvun jatkajaa. Köyhät eivät pitäneet tyttölapsen syntymistä elintason alentumisena, "hyvä se on tyttökin tyhjään käteen" (Virtanen 1990).
Etäisemmissä kulttuureissa poikalapsen odotus on usein kiihkeää. Osoituksena siitä on aika ajoin raakoja piirteitä saanut tyttövauvojen tuhoaminen. Vielä nykyisinkin ollaan poikien saamiseksi valmiita puuttumaan väkivaltaisesti luonnon järjestykseen. Bombayssa on avattu klinikka, joka tarjoaa istukkabiopsiasta tehtävää sukupuolenmääritystä mainoslauseella "käytä 500 rupiaa nyt, säästät 50 000 rupiaa myöhemmin"; toisin sanoen abortoimalla tyttösikiön vanhemmat säästyvät antamasta morsiamelta vaadittuja myötäjäisiä. Nykykiinassa käyneet kertovat nähneensä kaduilla enimmäkseen vain kauniita poikalapsia. Selityksenä saattaa olla yhteiskunnan pyrkimys lapsiluvun rajoittamiseen. Kun koulutuspaikka ja lapsituki järjestetään vain yhdelle lapselle, kiinalaisperheet nähtävästi toivovat, että se yksi ja ainoa lapsi olisi poika.
Poikaa oikealta, tyttöä vasemmalta
Lapsen sukupuoli on kiinnostanut vanhempia niin kauan kuin ihmiskunnan historiaa tunnetaan. Vaikka kivesten välttämätön osuus lisääntymisessä on ollut tiedossa jo kohta 4 000 vuotta, ei niiden merkitystä sukupuolen määräytymiseen ole tiedetty kuin vasta antiikin Kreikan ajoista. Tosin vielä latinainen termi testis tarkoittaa todistajaa tai havainnoitsijaa (samaa juurta on testamentti ja englannin sana testify), mikä osoittaa, että kivesten kuviteltiin olevan vain tarkkailemassa mutta ei itse osallistumassa siitokseen.
Silti jo noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua syntyi käsitys, että oikea kives tuottaa poikia, vasen tyttöjä. Pitkälle 1800-luvulle asti lienee moni mies uhrannut vasemman kiveksensä siinä hurskaassa uskossa, että tämä varmistaa miespuolisen perillisen syntymisen.
Yleisempää kuitenkin on ollut usko, että lapsen sukupuoli määräytyisi yleisistä olosuhteista sukupuoliyhdynnän aikoihin tai erityisoloista itse aktissa. Suomen kansan uskomukset ovat käyneet samaan suuntaan kuin muuallakin (Paasio 1985): "yläkuulla siitetään poikia, alakuulla tyttöjä", "kun naiminen suoritetaan vanhan saunan raunioilla, niin syntyy poikalapsi", "jos haluat poikaa, pane paljaalla sängyn pohjalla", "kun halutaan poikalasta, niin tekijällä pitää olla karvalakki päässä ja kintaat kädessä", "kumpi lapsen tekijöistä on kiihkoisempi lasta siitettäessä, sitä sukupuolta tulee lapsi", "poikaa hommatessa isän on otettava puukko hampaihin ja kirves käteen".
Hippokrateen aikanaan esittämä olettamus, että poikalapsi kehittyy kohdun oikealla puolella, tyttölapsi vasemmalla, on elänyt myös pitkään. Sitä on yritetty toteuttaa järjestelemällä yhdyntäasento siten, että siemen menee toivotulle puolelle. Suomalaista kansanmiestä perinne tiesi opettaa, että "poikia saa, kun niitä rustaa oikealta puolelta". Tämä oikean puolen maskuliinisuuteen perustuva selitys eli vahvana vielä viime vuosisadan vaihteessa. Dawson (1921) julkaisi teorian, jonka mukaan oikeanpuoleinen munasarja tuottaisi poikalapseen johtavia munasoluja, vasen vain tytön tuottavia. Käytännön ohje vaikutti selkeältä: ensimmäisestä lapsesta lukien oli pidettävä kirjaa kuukautiskiertojen määrästä ja ajoitettava yhdyntä toivotulla tavalla.
50/50-kerhon uhrit
Jo vuodesta 1902 on tiedetty tosiasia, että siittiöistä puolet kantaa X-sukupuolikromosomia ja puolet Y:tä ja että lapsen sukupuoli määräytyy siitä, kumpi näistä munan hedelmöittää (McClung 1902). Tämä ei silti ole horjuttanut uskoa, että ihminen itse voisi tätä tapahtumaa ohjailla. Se on kyllä saanut aikaisempaa tieteellisemmiltä kalskahtavia perusteluita.
Suurimman menestyksen ovat saaneet menetelmät, joiden perustana on usko, että hedelmöitysajankohdan suhde ovulaatioajankohtaan on ratkaisevaa: mitä lähempänä ovulaatiota hedelmöitys tapahtuu, sen varmemmin hedelmöittäjä on Y-siittiö (Rorvick ja Shettles 1971). Tämä perustuu olettamukseen, että pienempää Y-kromosomia kantavat siittiöt olisivat kooltaan pienempiä kuin X-kromosomia kantavat. Pienempinä niiden oletettiin uivan nopeammin ja ehtivän ennen X-siittiöitä munan läheisyyteen. Kun tähän lisättiin käsitys, että sukupuoleen voidaan vaikuttaa lisää emättimen pH:ta säätelevillä happamilla (X-siittiöitä suosivilla) tai emäksisillä (Y-siittiöitä suosivilla) huuhteluilla, koossa oli varmalta ja tieteellisesti perustellulta kuulostava menetelmä.
Menetelmän kehittäjät omistivat sen "50/50-kerhon uhreille". He pitivät silloisia gynekologeja sydämettöminä, nämä kun väittivät olevan luonnonlaki, että poikia ja tyttöjä syntyy suhteessa 50/50. Shettlesin menetelmän sanottiin paranevan edelleen, jos poikaa yritetään 4–5 vrk:n pidättäytymisen jälkeen, työntämällä siitin syvälle takaa päin, yrittämällä ajoittaa naisen orgasmi ennen miestä jne. Nämä konstit levisivät nopeasti eri puolille maailmaa, myös meille Suomeen.
Menetelmän alkuperäinen julkaisija väittää keränneensä 3 000 parin aineiston, joka osoittaa, että poikamenetelmän avulla onnistuttiin siittämään poika 80–85 %:ssa ja tyttömetodi puolestaan antoi odotetun tuloksen 75–80 %:ssa (Shettles 1978). Muut eivät kuitenkaan ole voineet vahvistaa tuloksia (Simcock 1985). Kontrollitutkimukset ovat silti jättäneet avoimeksi mahdollisuuden, että coituksen ja ovulaation keskinäinen ajoitus voisi vaikuttaa lapsen sukupuoleen (France ym. 1984) mutta pikemminkin niin, että niiden läheisyys suosisi enemmän tytön kuin pojan aikaansaamista, siis päinvastoin kuin Shettlesin alkuperäinen menetelmä esitti.
Sukupuolten lukusuhteen vaihtelu
Kiveksessä valmistuu yhtä paljon X- kuinY-kromosominkin sisältäviä siittiöitä (Lobel ym. 1993). Siitä huolimatta kaikkialla maailmassa syntyy enemmän poikia kuin tyttöjä; sukupuolten lukusuhde (syntyneiden poikien luku 100 tyttöä kohden) on yleensä 105–106.
Suomessa tuo suhde on vuosien mittaan vaihdellut välillä 103–106 (Mattila 1980). Primaarisen–siis hedelmöityksessä määräytyvän–sukupuolilukusuhteen arvellaan olevan tyttövoittoinen, mutta 8–10. raskausviikon jälkeen poikien määrä alkaa kasvaa (Lobel ym. 1993). Syytä tyttöalkioiden suurempaan tuhoon raskauden alussa ei tiedetä.
Sukupuolten lukusuhteessa on merkittävää vaihtelua väestöstä toiseen, mutta etnisesti verraten yhdenmukaistenkin populaatioiden keskuudessa esiintyy yllättävää vaihtelua. Jalavisto (1952) tutki suomalaista syntyvyysaineistoa ja totesi muuallakin havaitun sotavuosien ja niitä seuranneen ajan aiheuttaman muutoksen, silloin nimittäin poikien osuus kasvaa. Hän kuten monet muutkin arveli tämän olevan kytköksissä sotaolojen (lomien) mukanaan tuomaan poikkeukselliseen (suureen) yhdyntätaajuuteen ja ensimmäistä yhdyntää edeltäneeseen pitkään pidättäytymiseen. Poikien suurempi osuus esikoisten joukossa sekä hääpäivän tienoilla siitetyissä lapsissa (Renkonen ja Lehtovaara 1963) puhuisi niin ikään sen puolesta, että suuri yhdyntätaajuus lisäisi poikalasten osuutta.
Renkonen (1956, 1970) pohti useissa julkaisuissaan lasten järjestyksen vaikutusta sukupuolten lukusuhteeseen. Hän havaitsi merkillisen taipumuksen: varsinkin perheen toisen ja kolmannen lapsen sukupuoli vastaa satunnaisuutta merkittävästi enemmän edellisen lapsen sukupuolta.
Yhdyntöjen harvenemisella on selitetty, että isän ikä ja lasten luku korreloivat negatiivisesti sukupuolilukusuhteeseen (James ja Rostron 1985). Mattila (1980) on meikäläisessä aineistossa havainnut kiintoisia vuodenaikavaihteluja. Hän kytkee nämä ilmaston, ravinnon ja maataloustyön vaihteluihin satovuoden mittaan: "poikien osuus kasvaa niissä hedelmöitysjaksoissa, jotka sattuvat vuodenvaihteen pyhiin, toukotöiden edelle, touko- ja heinätöiden väliseen jaksoon ja itsellisviikkoon, siis jaksoihin, jolloin maataloustöiden rasittavuus on vähäisintä". Tämänkaltaiset ulkoiset tekijät ja stressi epäilemättä vaikuttavat sukupuoliseen käyttäytymiseen, mutta onko niillä anatomisfysiologista vaikutusta eri siittiötyyppien selviytymiseen, on edelleen täysin auki.
Vanhemmasta kirjallisuudesta voi joka tapauksessa päätellä, että ainoa järkevältä tuntuva mahdollisuus sukupuolten lukusuhteen muuttamiseen perustuu yhdynnän ajoittamiseen suhteessa munasolun irtoamiseen ja että tyttöjen todennäköisyys kasvaa, kun coitus ja ovulaatio ovat ajallisesti lähekkäin. Vaikutus tulee esiin ainoastaan suurten aineistojen tilastollisessa tarkastelussa, eikä sillä niin ollen ole mitään käytännön merkitystä yksittäisen lasta hankkivan parin kannalta.
Keinosiemennys saattaa tuottaa enemmän poikia
Keinosiemennysten tuottamien lasten sukupuolijakautumasta on julkaistu paljon tuloksia (Zarutskie ym. 1989). Niiden tilastollinen merkitsevyys on kuitenkin usein heikko, minkä johdosta päätelmät ovat ristiriitaisia. Niinpä yksi tutkimus todistaa, että poikien osuus kasvaa, kun nainen siemennetään tuoreella luovuttajan spermalla (Newill ja Katz 1982), mutta toinen väittää lukusuhteen pysyvän normaalina tai jopa pienenevän, jos käytetään pakastettua spermaa (Alfredson 1984). Lisäksi vaihtelua aiheuttaa se, että aikaisemmin siemennyksiä tehtiin pääasiassa luonnollisten kiertojen yhteydessä, mutta nykyisin niihin usein liitetään lääkkeillä aikaansaatu superovulaatio.
Koeputkihedelmöityksessä on tavallista, että siittiöitä pestään ja niistä valikoidaan liikuntakyvyltään parhaat esimerkiksi keräämällä nopeimmin uineet yksilöt viljelynesteeseen tai Sephadexiin. Vaikka tämänkaltaiset manipulaatiot voisivat vaikuttaa eri tavoin eri sukupuolta oleviin siittiöihin, näin ei kuitenkaan näytä käyvän (Lobel ym. 1993).
X- ja y-siittiö ovat erikokoisia
Vuosikymmeniä on uskottu, että X-kromosomia kantavan siittiön on oltava Y:tä kantavaa kookkaampi, koska X-kromosomi on isompi (Roberts 1972). Kuitenkin vasta 1993 saatiin asiaan vahvistus (Matthews ja Cui 1993): X-siittiöllä on paitsi kookkaampi pää (tuma) myös pitempi keskikappale ja häntä.
Siittiön päässä on DNA:ta noin 3 × 10–12 g. Jos sen nukleoproteiinimäärä on suorassa suhteessa DNA:n määrään, voidaan arvioida, että Y-kromosomia kantava siittiö olisi kolmisen prosenttia X-kromosomia kantavaa kevyempi. Näin pieni ero hukkuu arvattavasti helposti siittiön muussa massassa ilmenevään vaihteluun. Myös eri sukupuolta tuottavien siittiöiden vesipitoisuudessa saattaa olla eroja, jotka vaikuttaisivat niiden ominaispainoon (tiheyteen) (Meistrich 1982).
Kaikesta huolimatta siittiöitä on pyritty erottelemaan erilaisilla fysikaalisilla menetelmillä (Gledhill 1988). Pelkkää sentrifugointia parempia tuloksia on saatu käyttämällä proteiineista tai Percollista tai Ficollista tehtyjä tiheysgradientteja. Arvellaan, että erottelua auttaa painoeron lisäksi Y-siittiöiden oletettu nopeampi liikkuvuus.
Jotkut ovat työstäneet erottelumenetelmää siltä pohjalta, että X-siittiön pinnassa olisi enemmän negatiivista varausta (neuramiinihappoa) kuin Y-siittiön pinnassa. Elektroforeesissa siittiöt näyttävätkin käyttäytyvän eri tavoin, toiset pyrkivät kohti anodia, toiset kohti katodia. Silti ei ole todistettu, perustuuko kahtiajako sukupuolikromosomiin. Sitä paitsi sähkökentässä oltuaan siittiöt ovat kuolleita, joten onnistuessaankaan ei tästä menetelmästä olisi iloa.
Parhaat tulokset on raportoitu saadun 12-askelisella Percoll- (Mohri ym. 1986) ja kolmiaskelisella albumiinigradientilla (Beernink ym. 1993). Edellisellä väitetään onnistutun rikastamaanX-siittiöitä 94 %:iin asti, jälkimmäisen tulokset on raportoitu syntyneiden lasten sukupuolella:Y-rikasteisella spermalla siemennetyt naiset synnyttivät 71–76 % poikia ja X-rikasteista spermaa (sekä klomifeenia) saaneet synnyttivät tyttöjä 69 %:ssa tapauksista.
Erottelumenetelmien arviointia haittaa se, että tutkijat ovat useimmiten patentoineet viipymättä jokaisen vähänkin lupaavalta tuntuvan menetelmän. Tämän vuoksi monia menetelmistä ei ole lainkaan kokeiltu riippumattomissa laboratorioissa eikä lupaavia tuloksia ole pystytty puolueettomasti toistamaan.
Varsinkin albumiinigradienttia on markkinoitu tehokkaasti. Sitä käytetään tätä nykyä ainakin 65 keskuksessa (Sperm Centers), joista ensimmäinen Eurooppaan (Lontooseen) avattu sai paljon julkisuutta (Vines 1993) myös meikäläisessä päivälehdistössä. Tämä siitä huolimatta, että useimmat alan asiantuntijat niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin eivät usko sen tehoon. Kuvaavaa on, että julkaistessaan tuoreimman aineiston (Beernink ym. 1993) kolmen vuoden harkinnan jälkeen Fertility and Sterility -lehti liitti perään oman kaneettinsa. Siinä sanotaan muun ohella, ettei menetelmällä ole sen paremmin lehden kuin American Fertility Societynkään tukea.
Tämän niin kuin useimpien muidenkin erottelumenetelmien heikkoutena on lisäksi se, että saalis on kovin niukka: analyysiin pannusta spermanäytteestä saadaan parhaimmillaankin vain noin kolmannes eroteltuna ulos, monesti saalis jää reilusti alle 10 %:n.
Y-siittiön tunnistaminen
Kaikkiin tähän mennessä julkaistuihin menetelmiin siittiöiden sukupuolenmukaiseksi erotteluksi liittyy epävarmuus siitä, miten X- ja Y-siittiöt kyettäisiin tunnistamaan luotettavasti. Monet tutkijat uskovat, että tyttö- ja poikasiittiöissä olisi haploidisen geeniekspression tuotteena erilaisia molekyylejä. Niiden pinnan sialihappokoostumuksen eroja on selitetty näin. Suurimman huomion on saanut osakseen miessukupuolelle spesifinen H-Y-antigeeni (Pelliniemi 1977). Myöhemmin on jouduttu myöntämään, että antigeenia esiintyy jossain määrin kummankin sukupuolen siittiöissä ja että sen on tämän vuoksi synnyttävä jo ennen meioosia tai oltava peräti Sertolin solujen tuote.
Useimmat tutkijat ovat käyttäneet hyväkseen sitä ominaisuutta, että Y-kromosomin pitkä haara värjäytyy intensiivisesti fluoresoivalla kinakriini-väriaineella (Caspersson ym. 1968). Vähän kerrassaan on kuitenkin käynyt selville, ettei siittiössä näkyvä fluoresoiva kappale (Yq12) välttämättä todistakaan, että siittiö kantaa Y-kromosomia; vain alle 40 % siittiöistä saadaan normaalioloissa värjätyksi, ja liian monessa on toisaalta kaksi tai useampiakin fluoresoivia kappaleita (Gledhill 1983).
Varmempi tunnistus kävi mahdolliseksi, kun keksittiin "humsteritesti". Tämä (human + hamster) tarkoittaa sitä, että ihmisen siittiö pystyy hedelmöittämään hamsterin munasolun. Sen valmistautuessa ensimmäiseen jakoon saadaan siittiön kromosomisto näkyviin, jolloin käy mahdolliseksi tunnistaa myös sukupuolikromosomi. Menetelmä on valitettavan hidas ja työläs. Sen avulla on kuitenkin testattu joitakin menestyksekkäiksi uskottuja erottelutekniikoita. Esimerkiksi albumiinigradientissa tehty poikasiittiöiden rikastaminen ei johtanut näin arvioituna tilastollisesti merkitsevään tulokseen (Brandriff ym. 1986).
Virtaussytometri on niin herkkä instrumentti, että se pystyy tunnistamaan X- ja Y-siittiöiden lähes olemattomat erot DNA-määrissä. Mutta analyysia varten solut on merkittävä fluorokromisella väriaineella; sen ja vain sen kone pystyy tunnistamaan (Johnson 1992). Virtaussytometri on näin ollen hyvä menetelmä, kun pyritään saamaan varmuus jonkin erottelutekniikan tehosta. Se ei sitä vastoin käy siittiöiden sukupuolen mukaiseen tuotannolliseen erotteluun, vaikka laitteisiin on yhdistettävissä lajittelija, joka ohjaa X-siittiöt toiseen ja Y-siittiöt toiseen putkeen. Erottelun kannalta välttämätön fluorokromi tappaa nimittäin siittiöt.
Uusimmat parannukset tulevat molekyylibiologian alueelta. Tunnetaan ainakin 150 Y-kromosomin DNA:lle spesifistä koetinta, jotka esimerkiksi radioaktiivisesti merkittyinä paljastavat vastaansanomattomasti siittiön sukupuolen (Shushan ja Schenker 1993). Valitettavasti siittiöt ovat in situ -autoradiografian jälkeen auttamattomasti kuolleita. Siittiön sukupuolikromosomi on myös tunnistettavissa polymeraasiketjureaktiolla (Ishijima ym. 1992), mutta sekään ei jätä alkuperäistä solua hedelmöityskykyisenä jäljelle. Kaikesta huolimatta molekyylibiologiset menetelmät ovat viimeinkin luoneet lujan pohjan arvioida erilaisten erottelumenetelmien tehokkuutta.
Varhaisalkion sukupuolen tunnistaminen
Koeputkihedelmöitetystä alkiosta onnistuttiin muutama vuosi sitten (Handyside ym. 1989) erottamaan 6–10 soluasteella yksittäisiä soluja poraamalla zonakuoren läpi reikä. Polymeraasiketjureaktio (PCR) puolestaan loi mahdollisuudet määrittää tämän solun sukupuoli niin, että jäljelle jäänyt alkio pysyi elinkykyisenä. Sen mukaan, vastasiko alkion sukupuoli odotettua, se voitiin siis joko siirtää äitinsä kohtuun tai tuhota.
PCR antoi valitettavasti ensimmäisissä kokeissa jonkin verran vääriä tuloksia. Kun siinä nyt käytetään sekä X- että Y-spesifisiä koettimia, menetelmä on saavuttanut lähes sataprosenttisen varmuuden (Grifo ym. 1992). Istukkabiopsian lisäksi alkion sukupuoli on määritettävissä äidin verestä jo 5–6 raskausviikolla (Thomas ym. 1994). Siitä on nimittäin löydettävissä alkion soluja (erytroblasteja, leukosyyttejä ja/tai trofoblastisoluja), joista PCR:n avulla kromosomaalinen sukupuoli on tunnistettavissa.
Etiikasta keskusteltava
Lääkäreiden piirissä vallinnee yksimielisyys siitä, että on lääketieteellisiä syitä, jotka tekevät sukupuolen valinnasta tarpeellisen ja toivottavan. Näin voitaisiin ennalta torjua ainakin osa niistä noin 200 taudista, joiden tiedetään periytyvän peittyvästi X-kromosomin mukana. Sellaisia ovat eräät lihasrappeutumat, särö-X-, Lesch-Nyhanin ja Hunterin oireyhtymät, hemofilia jne. Nykyisin ainoa toimintalinja on se, että alkion sukupuoli määritetään istukkabiopsialla, siis vasta hedelmöitymisen jälkeen, ja "väärä sukupuoli" tuhotaan abortilla.
Mikäli lapsen sukupuoli olisi ennalta suunniteltavissa, on varmaa, että X-sukupuolikromosomiin kytkeytyvien perinnöllisten sairauksien määrä saataisiin vähenemään. Tämän vuoksi ei liene eettisiä epäilyksiä siitä, etteikö sukupuolen valitseminen ennalta lääketieteellisin indikaatioin menetelmällä tai toisella olisi perusteltua.
Mutta onko eettisesti ja sosiaalisesti oikeutettua tai tarkoituksenmukaista sallia sukupuolen ennaltavalinta myös ilman lääketieteellistä syytä? Kysymys on tulossa ajankohtaiseksi sen kautta, että lähivuodet tuovat todennäköisesti mukanaan varmoja teknisiä menetelmiä myös siittiöiden sukupuolenmukaiseen lajitteluun.
Jos sukupuolen valintaan tarjottaisiin mahdollisuus, sitä ei todennäköisesti laajemmin käytettäisi (Stathan ym. 1993). Alkuinnostuksen (-huuman) jälkeen parit antanevat mieluiten luonnon ratkaista asian. Sitä paitsi noin puolet raskauksista on joka tapauksessa muutenkin suunnittelemattomia. Mutta jos mahdollisuus lapsen sukupuolen valintaan on teknisesti olemassa, miksi sitä ei voisi tarjota ihmisten käyttöön. Ainakin silloin, kun parilla jo on kaksi tai useampi lapsi samaa sukupuolta, vanhempien olisi saatava halutessaan käyttää menetelmää, jolla seuraavan lapsen sukupuoli yritetään saada vastakkaiseksi.
Kirjallisuutta
Alfredsson J H: Artificial insemination with frozen semen. Sex ratio at birth. Int J Fertil 29: 152–155, 1984
Beernink F J, Dmowski W P, Ericsson R J: Sex selection through albumin separation of sperm. Fertil Steril 59: 382–386, 1993 Brandriff B F, Gordon L A, Haendel S, ym.: Sex chromosome ratios determined by karyotypic analysis in albumin-isolated human sperm. Fertil Steril 48: 678–685, 1986
Caspersson T, Farbers S, Foley G E, ym.: Chemical differentiation along metaphase chromosome. Exp Cell Res 49: 219–222, 1968
Dawson E R: The causation of sex in man. Lewis, London 1921
France J T, Fraham F M, Gosling L, Hair P I: A prospective study of the preselection of the sex of offspring by timing intercourse relative to ovulation. Fertil Steril 41: 894–900, 1984
Gledhill B L: Control of mammalian sex ratio by sexing sperm. Fertil Steril 40: 572–574, 1983
Grifo J A, Boyle A, Tang Y X, David C W: Preimplantation genetic diagnosis. Arch Pathol Lab Med 116: 393–397, 1992
Handyside A H, Penketh R J A, Winston R M L, ym.: Embryos and sexing by DNA amplification. Lancet 1: 347–349, 1989
Ishijima S A, Okuno M, Odagiri H, ym.: Separation of X- andY-chromosome-bearing murine sperm by free-flow electrophoresis: evaluation of separation using PCR. Zoolog Sci 9: 601–606, 1992
Jalavisto E: Sex ratio at birth and its dependence upon birth order and parental age. Ann Chir Gynaecol Fenn 41: 129–137, 1952
Jalavisto E: Genealogical approach to factors influencing the sex ratio at birth. Ann Chir Gynaecol Fenn 41: 182–196, 1952
James W H, Rostron J: Parental age, parity and sex ratio in births in England and Wales. J Biosoc Sci 17: 47–56, 1985
Johnson L A: Gender preselection in domestic animals using flow sytometrically sorted sperm. J Anim Sci 70: (Suppl 2): 8–18, 1992
Lobel S M, Pomponio R J, Mutter G L: The sex ratio of normal and manipulated human sperm quantitated by the polymerase chain reaction. Fertil Steril 59: 387–392, 1993
Matthews C, Cui K: × larger than Y. Nature 366: 117–118, 1993
Mattila R E: Hedelmöitysten, kaksosfrekvenssin sekä sukupuolten lukusuhteen vaihtelu Suomessa 1751–1969. Väitöskirja, Tampereen yliopisto 1980
McClung C E: The accessory chromosome-sex determinant? Biol Bull 3: 43, 1902
Meistrich M: Potential and limitations of physical methods for separation of sperm bearing an X- or Y-chromosome. Kirjassa: Prospects for sexing mammalian sperm, s. 143–163. Toim. R P Amann, G E Seidel. Colorado Associated University Press, Colorado 1982 Mohri H, Oshio S, Kaneko S, ym.: Separation and characterization of mammalian X- and Y-bearing sperm. Dev Growth Differ(Suppl) 28: 35–36, 1986
Newill R G D, Katz M: The basal body temperature chart in artificial insemination by donor pregnancy cycles. Fertil Steril 38: 431–438, 1982
Paasio M: Pilvihin on piian nännit. Otava, Helsinki 1985
Pelliniemi L J: H-Y-antigeeni–sukupuolen määrääjä? Duodecim 93: 13–16, 1977
Renkonen K O: Is the sex ratio between boys and girls correlated to the sex of precedent children. Ann Med Exp Biol Fenn 34: 447–451, 1956
Renkonen K O: Heterogeneity among first post-nuptial deliveries. Ann Hum Genet 33: 319–321, 1970
Renkonen K O, Lehtovaara R: The time interval from the wedding to the birth of the first child. Ann Med Exp Biol Fenn 41: 560–564, 1963
Roberts A M: Gravitational separation of X- and Y-spermatozoa. Nature 262: 223–235, 1972
Riihinen O, Pulkkinen A, Ritamies M: Suomalaisen perheen lapsiluku. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D, No. 7, 1980
Rorvik D M, Shettles L B: Tyttö vai poika. Otava, Helsinki 1971
Shettles L B: Sex selection. Infertility 1: 127–135, 1978
Shushan A, Schenker J G: Prenatal sex determination and selection. Hum Reprod 8: 1545–1549, 1993
Simcock B W: Sons and daughters–a sex preselection study. Med J Aust 142: 541–542, 1985
Stathan H, Green J, Snowdon C, France-Dawson M: Choice of baby-s sex. Lancet 341: 564–565, 1993
Thomas M R, Williamson R, Craft I, Yazdani N, Rodeck C H: Y chromosome sequence DNA amplified from peripheral blood of women in early pregnancy. Lancet 343: 413–414, 1994
Vines G: Old wives- tales- as good as sperm sorting-. New Scientist 137: 4, 1993
Virtanen L: Onni yksillä. Kansanperinnettä ennen ja nyt. 2. painos. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Pieksämäki 1990
Virtanen L: Nykymagian käsikirja. Tammi, Helsinki 1988
Zarutskie P W, Muller C H, Magone M, Soules M R: The clinical relevance of sex selection techniques. Fertil Steril 52: 891–905, 1989 Kirjoittaja: Mikko Niemi, professori Turun yliopiston biolääketieteen laitos, 20520 Turku
Jätetty toimitukselle 1. 2. 1994 Hyväksytty julkaistavaksi 10. 3. 1994
Artikkelin tunnus: duo40240 (94121124)
© 2012 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
