https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005819734.html
Poliisi epäilee taposta ilomantsilaista miestä, joka on ollut vangittuna tammikuusta lähtien.
Poliisi kertoi keskiviikkona, että se on saanut valmiiksi esitutkinnan vuonna 2005 kadonneen 27-vuotiaan Jari Pesosen tapauksesta.
Kadonneen henkilön etsintä muuttui matkan varrella henkirikostutkinnaksi. Noin vuosi sitten poliisi sai uusia tietoja, joiden perusteella Pesosen surmaajaksi epäillään 41-vuotiasta ilomantsilaista miestä, joka teon aikaan oli lähes samanikäinen kuin uhri, 28-vuotias.
Pesonen lähti kohtalokkaana yönä syyskuussa 2005 seurueen mukana autokyydissä ravintolasta Ilomantsin keskustasta kohti Joensuuta. Autossa oli kolme muuta miestä.
Poliisi epäilee, että Pesonen surmattiin matkan aikana. Ruumis olisi kätketty maastoon.
Tammikuussa 2018 käräjäoikeudessa vangittiin kolme epäiltyä. Heistä enää 41-vuotias ilomantsilaismies on yhä vangittuna. Häntä epäillään Pesosen tapon lisäksi useista viime aikoina tapahtuneista rikoksista kuten törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä huumerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.
Mies on kiistänyt kaikki rikosepäilyt. Hän yritti päästä vapaaksi heti tuoreeltaan ja esitti Itä-Suomen hovioikeudelle, että kanssaepäillyt olisivat mahdollisesti sopineet esitutkintakertomuksensa, jotka siis ilmeisesti olivat 41-vuotiaalle epäedulliset. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi kantelun.
Lue lisää: Jari, 27, katosi mystisesti automatkalla Joensuuhun – Äiti kertoo 13 vuoden piinasta: ”Mielessä ihan joka päivä”
VANGITULLA 41-vuotiaalla on väkivaltaista rikoshistoriaa. Vuonna 2011 hovioikeus vahvisti hänelle törkeästä pahoinpitelystä ja kolmesta pahoinpitelystä langetetun vuoden ja kahden kuukauden ehdottoman vankeustuomion.
Joulukuussa 2009 mies oli läpsäissyt vaimoaan kämmenellä kasvoihin, nostanut tämän nilkoista ilmaan ja pudottanut pää edellä asfalttiin. Sen jälkeen hän vielä polki jalalla vaimon kasvoja ja potkaisi tätä posken seudulle.
Kun kaksi muuta naista tuli vaimon apuun, mies pahoinpiteli nämäkin. Toista hän potkaisi kasvoihin ja kun nainen kaatui maahan, hän löi voimakkaasti nyrkillä kasvoihin ainakin neljä kertaa. Nainen menetti tajuntansa ja sai pitkäaikaisia vammoja.
Kolmatta naista mies potkaisi kasvoihin.
Vaimonsa mies pahoinpiteli toistamiseen tammikuussa 2010. Tuolloin hän löi vaimoa useita kertoja kämmenellä kasvoihin.
Käräjäoikeudessa mies väitti, että hän oli vain leikkimielisesti nostanut vaimon harteilleen ja tämä oli tipahtanut. Myös vaimo tuki kertomusta ja sanoi olleensa poliisikuulustelussa kännissä, josta syystä hän oli saattanut kertomansa mukaan puhua ihan mitä vain.
Oikeus ei uskonut selityksiä. Tajuntansa menettäneen naisen pahoinpitelyn oikeus arvioi törkeäksi. Vaimon ja kolmannen naisen pahoinpitelyt olivat perusmuotoisia.
JOENSUUN käräjäoikeus tuomitsi miehen vuonna 2008 kotirauhan rikkomisesta ja kahdesta pahoinpitelystä neljän kuukauden vankeuteen, joka muunnettiin yhdyskuntapalvelukseksi.
Hän oli kahden muun miehen kanssa tunkeutunut Ilomantsissa heinäkuussa 2007 asuntoon, jossa hän löi pesäpallomailalla kahta miestä.
Vuonna 2004 Itä-Suomen hovioikeus vahvisti tuomion huhtikuussa 2003 tehdystä pahoinpitelystä. Mies oli ensin lyönyt diskossa toista miestä nyrkillä kasvoihin. Kun uhri poistui paikalta, hän juoksi perään ja löi ainakin 20 kertaa nyrkillä kasvoihin niin, että uhri menetti tajuntansa.
Tuomioksi tuli kolme kuukautta vankeutta, joka muunnettiin yhdyskuntapalveluksi.
Lisäksi Jari Pesosen surmasta epäillylle miehelle on vuosien varrella kertynyt sakkotuomioita, joiden syynä ovat olleet muun muassa rattijuopumus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja ampuma-aserikos.
Pesosen epäilty tappo ja muut uudet rikosepäilyt ovat siirtyneet nyt syyteharkintaan. Syytteen nostamisen määräpäivä on syyskuun lopussa.
On kova "mies" kun naisia hakkaa ja miehiä pesarilla, toivottavasti saisi vaan pitkän tuomion ja linnassahan tykätään naistenhakkaajista... Ja vaimo on "kännissä puhunut mitä sattuu" eli vaimonsakin on pelännyt ukkoa eikä uskaltanut jättää.. Olisiko vähän narsistinen tyyppi kyseessä...
Ja suomi24 palstalla jos joku erehtyy pahaa sanomaan tästä tekijästä niin teksti poistuu nopeaan, eli olisiko sukulainen Ilomantsi palstalla moderaattorina
