Sivu 24/70
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 4:16 pm
Kirjoittaja Petteri
Poliisi löysi lisää ihmisen jäänteitä Toholammilta
19.10.2024 16.07
Pohjanmaan poliisi kertoi torstaina 17. lokakuuta viikonlopun maastoetsinnöistä Toholammilla, josta oli löydetty ihmisen käsivarsi. Etsinnöissä löytyi lisää ihmisen ruumiinosia iltapäivällä lauantaina 19. lokakuuta.
Poliisilla ei ole toistaiseksi tiedossa, kuka vainaja on. Poliisi selvittää edelleen myös esimerkiksi kuolleen henkilön sukupuolta ja ikää. Poliisi ei ota tässä vaiheessa kantaa siihen, millaisia jäänteitä maastosta löytyi.
Poliisi oli alustavasti varannut kaksi päivää etsintöihin yhdessä vapaehtoisten kanssa. Sunnuntain etsintä peruutetaan, ja poliisi jatkaa asian tutkimista.
Pohjanmaan poliisi kiittää vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa) ja muita vapaaehtoisia avusta. Poliisi suosittelee kouluttautumaan vapaaehtoiseksi etsijäksi Vapepassa, jos etsintätehtävät kiinnostavat.
Tapauksesta tiedotetaan lisää myöhemmin, kun poliisi on edennyt asian selvittämisessä. Mahdolliset tiedot vainajan henkilöllisyydestä tai muut tiedot tapauksesta pyydetään
[email protected]
https://poliisi.fi/-/poliisi-loysi-lisa ... holammilta
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 4:25 pm
Kirjoittaja Kaarma
noniin,asia etenee. mielenkiinnolla lisätietoja odottaessa.
paljonkohan välimatkaa käden ja muiden osien kanssa? mistä löytyneet? palan halusta tietää lisää.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 4:33 pm
Kirjoittaja URSA
"Lisää ruumiinosia", onkohan kuollut siis ihan paloina?
Olettaisin ettei muut osat ole kovin kaukana kädestä, kun löytyi heti ensimmäisenä etsintäpäivänä. Hyvin etsitty.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 4:38 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Näemmä tiedot uusista löydöistä piti paikkansa, yksi kadonnut on poliisin mielestä poissuljettu, mielenkiinnolla odotellaan uusia tietoja ja tutkinnan etenemistä.

Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 5:00 pm
Kirjoittaja Hauki
Mielenkiintoista, olen koko päivän odotellut uutisia. Kaukanahan nuo muut osat eivät siis ole olleet, ruumiskoira ei vaan jostain syystä ensimmäisellä kerralla löytänyt. Kyllähän tuosta uutisoinnista sai sellaisen käsityksen, että erillisiä osia olisivat, mutta kenties samassa paikassa voi silti olla. Eli jonkin aikaa ollut kuitenkin tuolla. Ex-nimismies ei varmaan edelleenkään poissuljettu vaihtoehto ole, vaikkakin vähän "tylsä" lopputulos.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 5:06 pm
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Henkilöstä löydetty muitakin osia.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010774288.html
"Toholammilta on löytynyt etsinnöissä lisää ruumiinosia, tiedottaa poliisi.
Poliisi kertoi torstaina, että Toholammilta oli löytynyt irtonainen ihmisen käsivarsi.
Toholammilla järjestettiin lauantaina uudet etsinnät, joiden seurauksena löydettiin lisää ruumiinosia. Poliisi ei tässä vaiheessa kerro, millaisia jäänteitä maastosta nyt löytyi.
Tiedossa ei ole, kuka vainaja on. Poliisi selvittää edelleen esimerkiksi kuolleen henkilön ikää ja sukupuolta.
”Poliisi oli alustavasti varannut kaksi päivää etsintöihin yhdessä vapaehtoisten kanssa. Sunnuntain etsintä peruutetaan, ja poliisi jatkaa asian tutkimista”, poliisin tiedotteessa sanotaan.
”Pohjanmaan poliisi kiittää vapaaehtoista pelastuspalvelua ja muita vapaaehtoisia avusta.”
Lenkkeilijä löysi irtonaisen ihmiskäden maastosta 5. lokakuuta ja ilmoitti löydöstä poliisille.
Lestijoki-lehden mukaan käsi löytyi pururadan varrelta. Lehden mukaan käsi oli pahoin mädäntynyt ja ollut jo jonkin aikaa maastossa.
Poliisi ei ole ainakaan toistaiseksi kertonut, että se epäilisi tapaukseen liittyvän rikosta.
– Ennen kuin tiedämme, mistä ja keneltä käsi on peräisin, ei ole mitään syytä epäillä rikosta. Jos esimerkiksi kyseessä on maastossa kadonnut henkilö, tapaukseen ei lähtökohtaisesti liity rikosta, Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Mikael Appel perustelee Lestijoki-lehdelle.
Ylen mukaan käsivarresta saatiin otettua oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa dna-näyte.
Oikaisu 19.10. kello 16.30: Käsi ei löytynyt torstaina, vaan poliisi kertoi löydöstä torstaina. Käsi löytyi 5. lokakuuta."
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 5:13 pm
Kirjoittaja Verinuoli
Ghost hunting kirjoitti: La Loka 19, 2024 4:38 pm
Näemmä tiedot uusista löydöistä piti paikkansa, yksi kadonnut on poliisin mielestä poissuljettu, mielenkiinnolla odotellaan uusia tietoja ja tutkinnan etenemistä.
Niin, poliisilla ei ole vielä kädestä mitään muuta tietoa kuin että se on ihmisen käsi, mutta jostain syystä jo viikko sitten arvoivat että käsi ei ole kadoksissa olevan Pekka Tuukkasen??
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 5:19 pm
Kirjoittaja JuristiKö
Ghost hunting kirjoitti: La Loka 19, 2024 4:38 pm
Näemmä tiedot uusista löydöistä piti paikkansa, yksi kadonnut on poliisin mielestä poissuljettu, mielenkiinnolla odotellaan uusia tietoja ja tutkinnan etenemistä.
Huhut oli että ruumiinosia on löytynyt AIEMMIN eri alueilta esim SIEVISTÄ.. ei liity tähän asiaan mitenkään ei ole löytynyt muualta kuin tuolta alueelta mistä tänään tiedotettiin.
"– Muita ruumiinosia ei ole löytynyt, vaikka huhuja on liikkunut, että lähikunnista Ullavasta ja Sievistä olisi jotain löytynyt, Lakanen kertoi."
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 5:28 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Olipa hyvä uutinen. Täältäkin kiitokset kaikille etsintöihin osallistuneille.

Oikeastaan on ihan sama, löytyikö puusta tai maasta vai suosta tai kallioluolasta.
Omaisille helpotus kun kadonnut löytyy.

Se epätietoisuus on niin raastavaa kun ei tiedä onko kuollut vai hengissä. Joten hieno homma. Silti samalla haluan esittää osanottoni omaisille.

Kyllä ei tämä vainaja tuntemattomaksi jää. Poliisilla alkaa työt.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 5:41 pm
Kirjoittaja lammas1
Poliisi on perunnut huomiset etsinnät, eli onko niin että ruumiin osia on löytynyt ihmisen kehon verran? En nimittäin usko poliisin jättävän ruumiinosia muiden löydettäviksi.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 5:50 pm
Kirjoittaja Hauki
lammas1 kirjoitti: La Loka 19, 2024 5:41 pm
Poliisi on perunnut huomiset etsinnät, eli onko niin että ruumiin osia on löytynyt ihmisen kehon verran? En nimittäin usko poliisin jättävän ruumiinosia muiden löydettäviksi.
Mistäpä tietää, voivat olla kaikki osat tallessa, arvelen niin, että löydöt on olleet ainakin niin suppealla alueella, että poliisi ei tarvitse lisäapua. On ilmoitettu, että poliisi jatkaa tutkimuksia, eikä tietenkään halua enää ylimääräistä porukkaa alueelle.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 6:07 pm
Kirjoittaja Verinuoli
Hauki kirjoitti: La Loka 19, 2024 5:50 pm
lammas1 kirjoitti: La Loka 19, 2024 5:41 pm
Poliisi on perunnut huomiset etsinnät, eli onko niin että ruumiin osia on löytynyt ihmisen kehon verran? En nimittäin usko poliisin jättävän ruumiinosia muiden löydettäviksi.
Mistäpä tietää, voivat olla kaikki osat tallessa, arvelen niin, että löydöt on olleet ainakin niin suppealla alueella, että poliisi ei tarvitse lisäapua. On ilmoitettu, että poliisi jatkaa tutkimuksia, eikä tietenkään halua enää ylimääräistä porukkaa alueelle.
Jotenkin kuvittelisi että koko kroppa on saatu kasaan tai sitten löydetyt ruumiin osat ovat rippeitä jo löydetystä kädestä eikä lisää uskota löytyvän, tai kuitenkin käsi jo yhdistetty muualta löytyneeseen kroppaan.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 6:24 pm
Kirjoittaja ristweiler
Verinuoli kirjoitti: La Loka 19, 2024 6:07 pm
Hauki kirjoitti: La Loka 19, 2024 5:50 pm
lammas1 kirjoitti: La Loka 19, 2024 5:41 pm
Poliisi on perunnut huomiset etsinnät, eli onko niin että ruumiin osia on löytynyt ihmisen kehon verran? En nimittäin usko poliisin jättävän ruumiinosia muiden löydettäviksi.
Mistäpä tietää, voivat olla kaikki osat tallessa, arvelen niin, että löydöt on olleet ainakin niin suppealla alueella, että poliisi ei tarvitse lisäapua. On ilmoitettu, että poliisi jatkaa tutkimuksia, eikä tietenkään halua enää ylimääräistä porukkaa alueelle.
Jotenkin kuvittelisi että koko kroppa on saatu kasaan tai sitten löydetyt ruumiin osat ovat rippeitä jo löydetystä kädestä eikä lisää uskota löytyvän, tai kuitenkin käsi jo yhdistetty muualta löytyneeseen kroppaan.
Yksi vaihtoehto on myös se, että joku asia löytyneissä ruumiinosissa, tai muissa mahdollisissa löydöksissä itse asiassa viittaa rikokseen, vaikkeivat myönnäkään. Tällöin ei varmaankaan ole suotavaa, että kymmenpäinen maalikkolauma taivaltaa alueella edestakaisin.
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 6:29 pm
Kirjoittaja Touhupuntti
Onkohan sukupuoleen tullut vielä varmistusta?
Re: Ihmisen käsi löytyi Toholammin maastosta
Lähetetty: La Loka 19, 2024 6:30 pm
Kirjoittaja Badmotorfinger
Verinuoli kirjoitti: La Loka 19, 2024 5:13 pm
Ghost hunting kirjoitti: La Loka 19, 2024 4:38 pm
Näemmä tiedot uusista löydöistä piti paikkansa, yksi kadonnut on poliisin mielestä poissuljettu, mielenkiinnolla odotellaan uusia tietoja ja tutkinnan etenemistä.
Niin, poliisilla ei ole vielä kädestä mitään muuta tietoa kuin että se on ihmisen käsi, mutta jostain syystä jo viikko sitten arvoivat että käsi ei ole kadoksissa olevan Pekka Tuukkasen??
Tuukkanen on ollu kateissa 20v, eiköhän sen käsi ole maatunut paljon lampin löydöstä pahemmin, ellei ole viskottu pururadalle pakastimesta.