Sivu 24/32

Lähetetty: Ma Syys 01, 2008 11:45 pm
Kirjoittaja esmes-
joey kirjoitti:
esmes- kirjoitti:kuinka monesta alkoholitsiperheen lapsesta tulee tappaja? ei varmaan ihan joka kymmenennestä. lapsia syntyy vaikka minkälaisiin oloihin ja silti suurin osa selviää aikuiseksi ja elää ihan normaalia elämää.
Ajattelet aika mustavalkoisesti. Mieti asia toisin - kuinka moneen vaikeihin oloihin syntyneeseen lapseen olot eivät vaikuta mitenkään? Jokaiseen lapseen tuollainen jättää jäljet, jokaisen lapsen laiminlyönti on tulella leikkimistä.
silti ne olot ei useimpia pistä ketään tappamaan. tottakai jäljet jää, mutta minusta murhailu jää noissakin piireissä lopulta marginaali-ilmiöiksi. lapset on vahvempia kuin useimmat aikuiset kuvitteleekaan. tunnen monta ikätoveria jotka on lähtöisin alkoholistiperheestä ja nykyisin elävät ihan normaalia elämää, ovat tuottavia yhteiskunnan jäseniä. omat lapset kasvatetaan toisin ku miten itse on jouduttu kasvamaan. lehtiin ei tällaiset tarinat päädy, vaikka niitä löytyy joka korttelista ja kerrostalosta.

Lähetetty: Ma Syys 01, 2008 11:55 pm
Kirjoittaja joey
esmes- kirjoitti: silti ne olot ei useimpia pistä ketään tappamaan. tottakai jäljet jää, mutta minusta murhailu jää noissakin piireissä lopulta marginaali-ilmiöiksi.
Juujuu, mutta "noissa piireissä" sitä "murhailua" tuntuu eniten esiintyvän.

Lähetetty: Ti Syys 02, 2008 12:15 am
Kirjoittaja loneliness
esmes- kirjoitti:
silti ne olot ei useimpia pistä ketään tappamaan. tottakai jäljet jää, mutta minusta murhailu jää noissakin piireissä lopulta marginaali-ilmiöiksi. lapset on vahvempia kuin useimmat aikuiset kuvitteleekaan. tunnen monta ikätoveria jotka on lähtöisin alkoholistiperheestä ja nykyisin elävät ihan normaalia elämää, ovat tuottavia yhteiskunnan jäseniä. omat lapset kasvatetaan toisin ku miten itse on jouduttu kasvamaan. lehtiin ei tällaiset tarinat päädy, vaikka niitä löytyy joka korttelista ja kerrostalosta.
Tuo on ihan totta. Vaikeista oloista selvinneet ja paljon paskaa nähneet voivat selvitessään kunnialla olla paljon fiksumpia ja nähneet paljon asioita, joita eivät halua omien lapsiensa näkevän. Siinä on sitten vaarana ylisuojeleminen ja nipottaminen, kun yritetään säästää omia lapsia ehkä jopa normaaleilta nuorten aktiiviteeteilta. Lasten kasvatus on nuorallatanssia.

Lähetetty: Ke Loka 15, 2008 3:18 pm
Kirjoittaja Solmu
Kaukajärven surma siirtyy tällä viikolla syyteharkintaan

15.10. - 15:09 (Luotu: 15:07)

Tampereen Kaukajärven elokuisen surmatyön esitutkinta valmistuu tällä viikolla. Komisario Ari Luoto Tampereen poliisista kertoo, että poliisi on odottanut lääkärin lausunnon valmistumista.

- Siinä ei ilmennyt mitään uutta. Toimitamme esitutkinta-aineiston syyttäjälle tällä viikolla, Luoto kertoo.

Tampereen Kalevassa asunut tyttö löydettiin surmattuna Kaukajärven postin läheisestä puistikosta vähissä vaatteissa lauantaiaamuna 16 elokuuta. Teosta vangittiin 18-vuotias nuorukainen, joka oli ollut tytön seurassa. Nuorukainen kertoi poliisikuulustelussa saaneensa "päähänpiston" kuristaa tyttö.

Syyttäjä tekee päätöksen syytteen nostamisesta lokakuun loppun mennessä.

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/109788.shtml

Lähetetty: To Loka 16, 2008 11:51 am
Kirjoittaja Juliet Jones
Ilmeisesti pääsemme parin viikon sisällä kuulemaan, tuleeko syyte lopulta taposta vai murhasta. Syyte voi pitää sisällään myös jonkinasteisen raiskauksen. Lisäksi odotettavissa taitaa olla yksi, tai useampikin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Kohu tapauksen ympärillä näyttää laantuneen, netissä ei ole eteen sattunut juurikaan aihetta koskevia kirjoituksia. Niitä alkaa varmaan ilmaantua, kun asia etenee syyttäjälle ja käsittely alkaa.
Muistetaanko kuollutta nuorta tyttöä enää hänenä itsenään, vai onko hänestä(kin) tullut "tapaus" sivullisten lisäksi pian myös kaveripiirissäkin :cry: ?

Lähetetty: To Loka 16, 2008 3:37 pm
Kirjoittaja loneliness
Juliet Jones kirjoitti:Ilmeisesti pääsemme parin viikon sisällä kuulemaan, tuleeko syyte lopulta taposta vai murhasta. Syyte voi pitää sisällään myös jonkinasteisen raiskauksen. Lisäksi odotettavissa taitaa olla yksi, tai useampikin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
Nuorena henkilönä tehty tappo ja mahdollinen raiskaus varmaankin. Tuomio tulee varmasti olemaan lievähkö, joten kaveri on ulkona vähän päälle parikymppisenä. 1/3 tuomiosta kivitalossa.

Lähetetty: Pe Loka 31, 2008 3:29 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Uusimman Alibin mukaan surmaaja huutelee eristyssellistään uhkauksia ja provosoivia mielipiteitä muille vangeille. Eräs vanki hermostui huutelusta siinä määrin, että heitti kiven surmaajan sellin ikkunan läpi. Alibi on raflaavasti otsikoinut: Surmaajaa kivitettiin vankilassa.

Peetulla on nyt kova uho päällä, mutta katsokaas sitten oikeussalissa. Ihan varmasti alkaa vetämään silloin katuvaisen ja itkevän tieltä eksyneen ei-oikeasti-pahan-pojan roolia.

Lähetetty: Pe Loka 31, 2008 3:38 pm
Kirjoittaja otus
Aizerbaidzan kirjoitti:Uusimman Alibin mukaan surmaaja huutelee eristyssellistään uhkauksia ja provosoivia mielipiteitä muille vangeille. Eräs vanki hermostui huutelusta siinä määrin, että heitti kiven surmaajan sellin ikkunan läpi. Alibi on raflaavasti otsikoinut: Surmaajaa kivitettiin vankilassa.

Peetulla on nyt kova uho päällä, mutta katsokaas sitten oikeussalissa. Ihan varmasti alkaa vetämään silloin katuvaisen ja itkevän tieltä eksyneen ei-oikeasti-pahan-pojan roolia.
Kuullut juttua, että jätkä on varmistanut itselleen jo varman k*******n, noh jäämme odottelemaan mielenkinnolla...

Lähetetty: La Marras 01, 2008 9:04 am
Kirjoittaja Mike Manner
Aizerbaidzan kirjoitti:Uusimman Alibin mukaan surmaaja huutelee eristyssellistään uhkauksia ja provosoivia mielipiteitä muille vangeille.
Hiukan itsetuhoinen kaveri :lol:

Lähetetty: La Marras 01, 2008 9:20 am
Kirjoittaja Loka
Mike Manner kirjoitti:
Aizerbaidzan kirjoitti:Uusimman Alibin mukaan surmaaja huutelee eristyssellistään uhkauksia ja provosoivia mielipiteitä muille vangeille.
Hiukan itsetuhoinen kaveri :lol:
Ilmeisesti luulee olevansa hyvässäkin turvassa. Mites paljon vartijoille sattuu näitä mokia, että lusija joutuukin yksin hetkeksi johki nurkkaan ilman valvontaa muiden vankien jutustettavaksi...

Lähetetty: La Marras 01, 2008 12:55 pm
Kirjoittaja rimma
Loka kirjoitti:
Mike Manner kirjoitti:
Aizerbaidzan kirjoitti:Uusimman Alibin mukaan surmaaja huutelee eristyssellistään uhkauksia ja provosoivia mielipiteitä muille vangeille.
Hiukan itsetuhoinen kaveri :lol:
Ilmeisesti luulee olevansa hyvässäkin turvassa. Mites paljon vartijoille sattuu näitä mokia, että lusija joutuukin yksin hetkeksi johki nurkkaan ilman valvontaa muiden vankien jutustettavaksi...
Melkeimpä toivon että tällainen "nurkka" sattuisi jäämään huomaamatta mahdollisimman pian. Ei äijälle riitä että kuristaa vielä paljon elämää edessään olevan 15-vuotiaan tytön, vaan pitää vielä olla ylimielinen. Käytösvikainen ja oikeassa paikassa :?

pitkästä aikaa!

Lähetetty: Ma Marras 03, 2008 4:16 pm
Kirjoittaja ööh
Edellisessä alibissa oli juttua että Peetu oli pahoinpidelty törkeästi jonkun paatuneen väkivaltarikollisen toimesta joskus aikoinaan tietääkö kukaan kenestä on kyse? Jäi kyllä ihmetyttämään että mitä ihmettä se oikeen huutelee sieltä liskolta. Menis kerroksille jos on voimiensa tunnossa.

Lähetetty: Ma Marras 03, 2008 6:21 pm
Kirjoittaja mikodeus
niinpäh muiden vankiensekaan vaan tai voi olla että se huutelu on jokin epätoivoinen konsti yrittää näytellä kovaakin kaverii tai jotaan sen kaltaista

Lähetetty: Ke Marras 05, 2008 7:13 pm
Kirjoittaja Noelie
nonii mikodeus, öh, rimma, loka mitä luiskaotsia nyt olittekaa, mikä helvetti siinä on että pitää olla niin kostonhimonen ja jauhaa tollasta paskaa...

Lähetetty: Ke Marras 05, 2008 7:58 pm
Kirjoittaja Loka
Noelie kirjoitti:nonii mikodeus, öh, rimma, loka mitä luiskaotsia nyt olittekaa, mikä helvetti siinä on että pitää olla niin kostonhimonen ja jauhaa tollasta paskaa...
Suu kiinni nulikka. Lues uudelleen ajatuksen kanssa mitä kirjoitin ja kerro sitten missä kohtaa sun mielestä siinä näkyy kostonhimoa?
Ilmeisesti luulee olevansa hyvässäkin turvassa. Mites paljon vartijoille sattuu näitä mokia, että lusija joutuukin yksin hetkeksi johki nurkkaan ilman valvontaa muiden vankien jutustettavaksi...