Sivu 24/28
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ti Elo 17, 2010 10:39 pm
Kirjoittaja Nepenthe
Vastasin että pelastaisin ennemmin tuntemattoman lapsen. Elukat on kyllä kivoja ja itselläkin niitä on, mutta sillä lailla kylmällä logiikalla järkeilin, että kummalla olisi todennäköisemmin enemmän elinaikaa jäljellä. Lapsella saattaa hyvinkin olla edessä vielä 70 vuotta elämää, kun taas elukoilla se jää lajista ja yksilöstä riippuen yleensä korkeintaan 10 vuoden tietämille. Mutta jos pitäisi valita terminaalitapaus syöpäpotilaan (max. vuosi elinaikaa) ja oman hyväkuntoisen lemmikin väliltä, niin sitten olisi kyllä paljon vaikeampi valinta.
Toinen hyvä syy lapsen pelastamiselle tuollaisessa tilanteessa olisi laki ja kuolemantuottamus. Plus siinähän olisi omakin henki vaarassa, jos vanhemmat saisivat tietää, että olen pelastanut oman rakkaan karvanaaman heidän muksunsa sijaan. Ja vaikka kuka sanoisi, että on vapaa maa, niin tuollainen juttu vuotaisi ihan takuuvarmasti "arvolehdistön" tietoihin ja sitten pitäisi yrittää selvitä hengissä, kun kaikki päättäisivät, että laitetaan tuo kärsimään kun tappoi lapsen, jne.
Useat ovat huomioineet lähinnä tuon ensimmäisen näkökohdan, eivätkä ehkä tajunneet ottaa huomioon edesvastuullisia seurauksia, joita lemmikin laittaminen lapsen edelle aiheuttaisi.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ke Elo 18, 2010 9:27 pm
Kirjoittaja Maybrick
Jos haluan laskea itseni ihmiseksi, pelastaisin lapsen ennenkuin lemmikkini. Ja toivoisin, että pelastettu lapsi on hyvä tyyppi eikä noita lapsihirviöitä, joita ilman maailma olisi hieman parempi paikka.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Su Syys 05, 2010 4:04 pm
Kirjoittaja pete-79
Ei tarvitse edes miettiä, oman lemmikkini.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Su Syys 05, 2010 6:31 pm
Kirjoittaja tapparanmiäs
tuntemattoman lapsen ehdottomasti sanoohan järki nyt kumpi on tärkeempi asia.....ja ne jotka sanovat pelastavansa elukan ennemmin kuin lapsen ovat henkisesti jälkeenjääneitä tai yksinäisiä...ja ne sais sinne taloon laittaa ja elukatkin vois pelastaa ennen heitä

Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Su Syys 05, 2010 6:39 pm
Kirjoittaja tapparanmiäs
ja palatakseni vielä minulla ollut aina koiria...mutta hetkeäkään en tollasta asiaa miettis.....
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Su Syys 05, 2010 10:01 pm
Kirjoittaja pete-79
tapparanmiäs kirjoitti:tuntemattoman lapsen ehdottomasti sanoohan järki nyt kumpi on tärkeempi asia.....ja ne jotka sanovat pelastavansa elukan ennemmin kuin lapsen ovat henkisesti jälkeenjääneitä tai yksinäisiä...ja ne sais sinne taloon laittaa ja elukatkin vois pelastaa ennen heitä

Pitääkö olla henkisesti jälkeen jäänyt, jos ei piittaa pahemmin ulkopuolisista tuntemattomista ihmisistä. Eläimet ovat kuitenkin rehellisempiä, uskollisempia ja luotettavampia kuin suurin osa ihmisistä.
Ja olen siis perheellinen mies.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Su Syys 05, 2010 10:57 pm
Kirjoittaja Nooruska
^ Ja ovat loppupeleissä kuitenkin vain elukoita eivätkä ajattele edes neljäsosaa sillä tasolla kuin lapsi.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 12:07 am
Kirjoittaja devil_doll
^ Aikuisen koiran ajattelu vastaa parhaimmillaan parivuotiasta lasta.
Useat eläinlajit ovat itsestään tietoisia, joten niiden ajatteleminen "vain" eläiminä on yksi aikamme suurimmista moraalisista ongelmista.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 12:18 am
Kirjoittaja härkä
^
Jaa vain eläin
Mitähän tuohon oikeastaan pitäisi sanoa ????
Ehkä parempi , etten mylvi nyt mitään.
Voisiko ylläpito poistaa tämän ketjun , please , jooko ?
Tämä ei yksinkertaisesti kuulu rikosfoorumissa käsiteltäviin aiheisiin.
Ja sillä sipuli !
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 12:50 am
Kirjoittaja tapparanmiäs
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 1:16 am
Kirjoittaja Antarktis
Jos pelastaisin lemmikkini, tekisin sen siksi että rakastan sitä/ niitä, mutta jos pelastaisin sen lapsen, tekisin sen vain siksi etten haluaisi sen vanhempien vihoja niskoihini.
Koska tällä hetkellä mun perhe on mun lemmikit, ja (mulle) tuntemattomia lapsia on maailma täynnä, vastaan että lemmikin.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 7:14 am
Kirjoittaja Irma Lam
pete-79 kirjoitti:tapparanmiäs kirjoitti:tuntemattoman lapsen ehdottomasti sanoohan järki nyt kumpi on tärkeempi asia.....ja ne jotka sanovat pelastavansa elukan ennemmin kuin lapsen ovat henkisesti jälkeenjääneitä tai yksinäisiä...ja ne sais sinne taloon laittaa ja elukatkin vois pelastaa ennen heitä

Pitääkö olla henkisesti jälkeen jäänyt, jos ei piittaa pahemmin ulkopuolisista tuntemattomista ihmisistä. Eläimet ovat kuitenkin rehellisempiä, uskollisempia ja luotettavampia kuin suurin osa ihmisistä.
Ja olen siis perheellinen mies.
Olen täsmälleen samaa mieltä ja näin ollen siis ilmeisesti henkisesti jälkeenjäänyt, mutta minulle on tasan samantekevää, mitä minusta ajatellaan. Homo sapiens, viisas ihminen, ei nyt yksinkertaisesti ole viisas, koska ei tippaakaan kunnioita muuta elämää tai luontoa ja on päättänyt tuhota koko saatanan maapallon. Häpeän olla
vain ihminen.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 11:45 am
Kirjoittaja pete-79
tapparanmiäs: Toki se sattuisi, mutta voisinko tuomita naapurin, kun tiedän miten toimisin itse vastaavassa tilanteessa. En voisi.
Re: Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 2:58 pm
Kirjoittaja Qtar
Kyllä se tuntematon lapsi olisi, jonka sieltä pelastaisin. Vaikka useammankin lemmikin omistan ja ne ovat minulle kuin lapsia, laitan ihmishengen silti niiden edelle.
Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?
Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 7:16 pm
Kirjoittaja Geissimummo
Enpä todellakaan käyttänyt tämän asian miettimiseen aikaa: Ehdottomasti kissani
En ole koskaan pitänyt erikoisemmin lapsista, enkä ole sellaisia itsekään tekemässä tähän pahaan maailmaan lisää (toivottavasti ei muutkaan

)
Olen niin monta kertaa saanut huomata, että välitän kissastani enemmän kuin naapurini omista lapsistaan (ihan vain esimerkkinä). Ja kun miettii ihmisiä, jotka eivät koskaan saa lapsia, heille eläin saattaa olla yhtä tärkeä kuin ihmislapsi joillekin perheille. Tämä on monipiippuinen asia, kaikilla on omat mielipiteensä. Eriasia sitten mitä lapsen vanhemmat tekisivät minulle, kun tulisinkin talosta kissani kanssa, enkä heidän lapsensa
