Sivu 231/231
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: To Loka 30, 2025 8:55 am
Kirjoittaja nilpertti
Saa taas laittaa uuden paperin vetämään jo huhtikuussa eli puolen vuoden päästä,käsittely aika siitä vuosi eli uus käsittely 2027 keväällä. Ei ainakaan missään ole ollut puhetta, että tämä olis joutunu vaarallisuusarvioon jonka on sanottu olevan pakollinen kaikille elinkautisille.
Tosin semmonen höppänä, mutta enhän minä tiedä millanen prosessi se lopulta on,kestää joitaki viikkoja riihimäellä.
Ylitorniosta eräs kävi sellaisessa,sillä oli noin kolmen vuoden toistuva väkivaltatuomio lopuillaan, tuli yhtäkkiä takasin,yllättävän nopeaa,sano että keskeytettiin ja vapautusmispäivää ei ollu enää, 3-4 kuukauden päästä uus arvio,sai uuden kaplalapun(jossa on vapautumispäivä) josta oli entinen päivämäärä poistettu ja siinä luki "suorittaa toistaiseksi,arvioidaan myöhemmin", sinne se jäi kun lähdin pois.
Että silleenki voi näköjään tehdä vuosituomiolaiselle,yks ek-vanki ei edes lähteny siihen arvioon eikä sen hakemusta edes käsitellä kun se ei mene vaarallisuuarvioon,joku Hippeläinen, joka vetäny kai kakskytä vuotta jo.
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: To Helmi 05, 2026 2:57 am
Kirjoittaja Belladahlia
Voisiko joku vahvistaa: Onko tämä Enna s. Viljan biologinen äiti? Mietin kuin etpk luki niin tuli semmonen fiilis että olisi.. jos näin on, niin ihmettelen kovasti miksi hän on Tarkin facekaveri. Siis se uusi "Tee" facetili o:
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: To Helmi 05, 2026 11:34 am
Kirjoittaja Belladahlia
Belladahlia kirjoitti: To Helmi 05, 2026 2:57 am
Voisiko joku vahvistaa: Onko tämä Enna s. Viljan biologinen äiti? Mietin kuin etpk luki niin tuli semmonen fiilis että olisi.. jos näin on, niin ihmettelen kovasti miksi hän on Tarkin facekaveri. Siis se uusi "Tee" facetili o:
Mun moka! Kyseessä varmaankin Toukon eksä ennen Viljan äitiä. Ihmettelen vain miksi äitiä ei ole kuultu esitutkinnassa..
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Pe Helmi 06, 2026 9:06 am
Kirjoittaja finnbar87
Belladahlia kirjoitti: To Helmi 05, 2026 11:34 am
Belladahlia kirjoitti: To Helmi 05, 2026 2:57 am
Voisiko joku vahvistaa: Onko tämä Enna s. Viljan biologinen äiti? Mietin kuin etpk luki niin tuli semmonen fiilis että olisi.. jos näin on, niin ihmettelen kovasti miksi hän on Tarkin facekaveri. Siis se uusi "Tee" facetili o:
Mun moka! Kyseessä varmaankin Toukon eksä ennen Viljan äitiä. Ihmettelen vain miksi äitiä ei ole kuultu esitutkinnassa..
Enna-nimistä ei ETPK:sta löydy, mutta samantyyppinen nimi on ja hänet on kuulusteltu todistajana. Jos luet tarkemmin, niin hän on Tarkin äitipuoli (s. 92, numeroinnissa kokonaan poistettujen sivujen takia heittoa. Todellinen numero papereiden yläreunassa on s. 95). Mennyt Tarkin isän kanssa naimisiin vasta kun Touko-poika on ollut jo aikuinen.
Vilja Eerikan äitiä on taatusti kuulusteltu asianomistajana. Siellä onkin tehty yksi ainut asianomistajakuulustelu (s. 17-20) joka on salattu täysin ja nimikin poistettu nimilistasta (s. 2). Loput kuulustelut ovat epäiltyjen ja todistajien kuulusteluja.
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: La Touko 02, 2026 9:17 pm
Kirjoittaja Pesukarhu
Onko bioäidistä muutenkaan mitään tietoa? Haastatteluissa esiintyy hyvänä äitinä, mutta jotain ongelmiahan silläkin oli, kun asiat meni näin. Samoin Vera Miettisen kirjan alkupuheessa kirjoittaja kertoo, että oli sopinut Eerikan äidin kanssa tapaamisen, mutta äiti perui sen eikä Miettinen saanut häntä enää kiinni.
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: La Touko 02, 2026 10:26 pm
Kirjoittaja Bird
Ajankohtaista tietoa mulla ei ole, mutta eikös bioäitiä epäilty päihdeongelmasta (alkoholi). Näin ainakin muistelen.
Asiasta toiseen, pystyykö joku vinkata edes suurinpiirtein, mistä päin ketjua etpk löytyy? (Jos linkki vaikka toimisi vielä)
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: La Touko 02, 2026 10:54 pm
Kirjoittaja finnbar87
Bird kirjoitti: La Touko 02, 2026 10:26 pm
Asiasta toiseen, pystyykö joku vinkata edes suurinpiirtein, mistä päin ketjua etpk löytyy? (Jos linkki vaikka toimisi vielä)
Varsinainen pöytäkirja ja
lyhyt lisätutkinta.
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: La Touko 02, 2026 11:03 pm
Kirjoittaja Bird
finnbar87, iso kiitos tästä ja nopeasta vastauksesta!

Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Ma Touko 04, 2026 9:29 am
Kirjoittaja Amberla
Ens viikolla on tänkin tapauksen vuosipäivä

Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Ma Touko 04, 2026 9:42 am
Kirjoittaja Amberla
Esitutkinta kirjoitti:
Tutkinnassa ja kuulusteluissa on selvinnyt, että kukaan muu, kuin Sima Laamanen ei ole koskaan havainnut edellä kuvattua kayttaytymistä Vilja Eerikalla.
...koulussa, iltapäiväkerhossa tai isovanhemmillaan ei mitään edellä kuvattuja oireiluja esiintynyt.
Kuulustelujen aikana Touko Tarkkikin on kertonut, että kaikki väitetyt Vilja Eerikan tavaroiden rikkomiset ja piilottelut ovat Sirpa Laamasen hiinelle kertomia, eikä hän ole itse niitä omin silmin nähnyt.
Toivottavasti naisten vankiloissa on samanlainen kulttuuri kuin miesvankiloissa. Toivottavasti tän ämmän tuomio ei ole ollut helppo
Onko 2000-luvulla tapahtunut mitään näin julmaa, oikeasti?

Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Ti Touko 05, 2026 8:03 am
Kirjoittaja Mansen Miäs
Amberla kirjoitti: Ma Touko 04, 2026 9:42 am
Onko 2000-luvulla tapahtunut mitään näin julmaa, oikeasti?
viewtopic.php?t=38660
Toi ny menee aika lähelle, mielestäni.
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Ti Touko 05, 2026 5:14 pm
Kirjoittaja McPanty
Mansen Miäs kirjoitti: Ti Touko 05, 2026 8:03 am
Amberla kirjoitti: Ma Touko 04, 2026 9:42 am
Onko 2000-luvulla tapahtunut mitään näin julmaa, oikeasti?
viewtopic.php?t=38660
Toi ny menee aika lähelle, mielestäni.
Lähelle siinä mielessä, että puolustuskyvytöntä lasta pahoinpidellään ja alistetaan kuolemaan saakka, mutta olihan tuon Laamasen harjoittama kidutus ja henkinen väkivalta aivan omaa luokkaansa kestonkin suhteen.
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Ke Touko 06, 2026 6:29 am
Kirjoittaja Mansen Miäs
McPanty kirjoitti: Ti Touko 05, 2026 5:14 pm
Mansen Miäs kirjoitti: Ti Touko 05, 2026 8:03 am
Amberla kirjoitti: Ma Touko 04, 2026 9:42 am
Onko 2000-luvulla tapahtunut mitään näin julmaa, oikeasti?
viewtopic.php?t=38660
Toi ny menee aika lähelle, mielestäni.
Lähelle siinä mielessä, että puolustuskyvytöntä lasta pahoinpidellään ja alistetaan kuolemaan saakka, mutta olihan tuon Laamasen harjoittama kidutus ja henkinen väkivalta aivan omaa luokkaansa kestonkin suhteen.
Voi olla tosiaan noinkin. Enivei, sen tasosia tapauksia ettei mikään rangaistus ole riittävä.
Re: 8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012
Lähetetty: Ke Touko 06, 2026 10:29 am
Kirjoittaja McPanty
Mansen Miäs kirjoitti: Ke Touko 06, 2026 6:29 am
McPanty kirjoitti: Ti Touko 05, 2026 5:14 pm
Lähelle siinä mielessä, että puolustuskyvytöntä lasta pahoinpidellään ja alistetaan kuolemaan saakka, mutta olihan tuon Laamasen harjoittama kidutus ja henkinen väkivalta aivan omaa luokkaansa kestonkin suhteen.
Voi olla tosiaan noinkin. Enivei, sen tasosia tapauksia ettei mikään rangaistus ole riittävä.
Joku sellainen, että yksi nuppineula viikossa tungetaan nuppia myöten lihaan ja jätetään sinne ja tämä toistetaan niin kauan, että henkilö kuolee? Toki ravinnon saannista ja nesteytyksestä pidetään huolta, sekä siitä ettei ennenaikaisesti kuole mihinkään tulehdukseen.