Sivu 232/583
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 1:25 pm
Kirjoittaja Kosminski
Tuore Sergein haastattelu. Linkki jo jaettiinkin täällä, mutta tuossa vielä juttu aukikirjoitettuna.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... in/5325526
Kadonneen Nelan aviomiehen epätoivo: "En usko, että hän tekisi niin"
KOTIMAA JULKAISTU 23.09.2015 12:20
27-vuotias Nela Utkinan on ollut kadoksissa tasan kaksi viikkoa. Viimeinen havainto Nelasta on Nuuksion Kattilan linja-autopysäkiltä keskiviikkoaamuna toissaviikolla. Saman päivän aamuna hän oli ilmoittanut työnantajalleen menevänsä lääkäriin päänsäryn vuoksi.
Poliisi on lopettanut etsinnät Nuuksiossa. Aviomies Sergei Utkin oli vielä eilen vapaaehtoisten kanssa jatkamassa etsintöjä. Tänään hänkään ei ole enää Nuuksiossa.
– Meiltä alkoivat loppua etsintäpaikat. Viime aikoina emme oikeastaan enää etsineet, me vain tarkastimme, että hän ei ole siellä.
Sergei on palannut tänään työpaikalleen rakennusinsinöörinä.
- En voi olla yksin kotona, eivätkä ystävät voi olla minun kanssani koko ajan. Heillä on myös oma elämänsä, Sergei sanoo.
Etsinnöissä ei mitään uutta
Nelan etsinnät eivät juurikaan ole edenneet. Poliisi kertoi eilen, että se käy läpi kymmeniä katoamiseen liittyviä vihjeitä ja havaintoja, joita on tullut Suomen lisäksi myös ulkomailta.
– Olen hyvin surullinen ja hyvin pettynyt siitä, että meillä ei ole mitään uutta, Sergei toteaa.
Suomeen tytärtään etsimään saapuneet Nelan vanhemmat palasivat maanantai-iltana takaisin Tsekkeihin.
– He ymmärsivät, että he eivät voi tehdä täällä enää mitään. He eivät pystyneet jatkamaan etsintöjä, eivätkä he kielimuurin takia voi esimerkiksi painostaa poliisia tehostamaan etsintöjä.
"En usko, että hän oli tehnyt mitään"
Katoamisesta on jo kaksi viikkoa, mutta Sergei vakuuttaa kuitenkin olevansa yhä toiveikas.
– Totta kai olen toiveikas. En usko, että hän olisi tehnyt mitään itselleen.
Mitä Sergein mielestä hänen vaimolleen sitten on voinut tapahtua?
– On mahdotonta tietää mitä on tapahtunut, meillä ei ole mitään faktoja. Ehkä hän meni jonnekin eikä tule takaisin jutusta nousseen metakan vuoksi, Sergei sanoo hiljaa.
Voisiko hän tehdä niin, onko hän sellainen ihminen?
– Ei, en usko että hän tekisi niin, mutta toivon, että niin olisi, Sergei sanoo.
– En tosin tiedä missä hän voisi olla. Hänen kuviaan on kaikkialla, ja ihmiset tietävät, että häntä etsitään. Toivon kuitenkin, että hän on jossain.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 1:27 pm
Kirjoittaja linnie
Jonkun kannattais pistää viestiä Nelan miehelle tosta pannasta. Ei ollenkaan välttämättä tieto ole tavoittanut häntä vielä.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 1:31 pm
Kirjoittaja jokke78
Tuli tuosta Hikipannasta mieleen ja siitä, onko Sergei tunnistanut sitä vai ei. Niin Pitää muistaa, että myös Kestin tapauksessa löytyi aikaisemmin, paljon ennen ruumiin löytymistä keltainen tytön kenkä siitä lammen rantavedestä. Sitä näytettiin Karoliinan vanhemmilla eivätkä olleet tunnistaneet sitä Karoliinan kengäksi. Kuitenkin kun kesti lammesta löytyi, niin toisessa jalassa oli samanlainen kenkä.
Eli ihan täysin varmaksi ei voi sanoa edes Sergei, onko kyseessä Nelan hikipanta.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 1:56 pm
Kirjoittaja Manfreda
Maastoetsinnät on sitten lopetettu päivän uutisoinnin mukaan, se oli odotettavissa oleva uutinen, mutta tuntui kyllä ikävältä. Tieto naulaa kadonneen aktiivietsinnät päätökseen eikä siten päivittäistä uutisointiakaan ole enää odotettavissa. Nelan löytyminen Nuuksiosta - jos ruumis siellä on - jää satunnaisen kulkijan onnenkantamoiseksi jos ruumislöytöä voi nyt edes sellaiseksi kutsua. Toivotaan, että esim. selvänkuulijan suunnistusjoukot tekisivät havainnon.
Nelly kirjoitti:Ehkä hän on vain kävellyt ympäriinsä ja kuluttanut aikaansa ja odottanut bussin lähtöä Espoon keskukseen. Uskon, että poliisi tietää tämänkin tarkemmin, koska hänestä täytyy olla Myyrmannista ja/aseman alueelta enemmänkin turvakamerataltiointeja, kuin julkisuuteen on kerrottu. Turha tätä ehkä pähkäillä, vaikka itsekin niin teen..
Pidän yhtenä aivan mahdollisena vaihtoehtona tuota puhdasta ajan kuluttamista.
Nela halusi poistua kotoa varhain tavanomaiseen töihin lähdön aikaan (Sergeytä harhauttaakseen), mutta ei olisi halunnut pitää kiirettä patikoimaan lähtemisellä - aamut ovat verrattain viileitä ja kosteita ja hän olisi voinut suunnitella haluavansa olla Nuuksiossa vasta yhdeksän jälkeen.
Tämä vaihtoehtokaan ei juuri muuta kertoisi kuin sen, että Nelalalla oli suunnitelma jota hän ei halunnut Sergeylle kertoa ja että hän ei varsinaisesti yrittänyt piilotella näköhavainnoista, kulki kuin kuka tahansa ja tallentui matkallaan muutamiin valvontakameroihin.
Mona Lisa kirjoitti: Onko kellään tietoa miten hyvin se ämmässuon jäseasema on tarkastettu? Tiedän omastakin kokemuksesta, että puhelin voi näyttää olevan jossain ihan muualla kuin on, mutta pääosin näyttää kyllä oikein. Katsoin vaan kartasta, että jäteasema ja Nuuksio on kyllä aika kaukana toisistaan. Siinä välissä oli vielä joku alue ja joku joki. Paikantuiko puhelin vielä myöhemmin Nuuksioon eikä jäteasemalle? Nelahan on mennyt nähtävästi Nuuksioon, mutta mitä jos joku on siellä kolkannut ja vienyt kaatikselle. Hämää vaan tuo kaatopaikka. Tarkistettiinkohan kunnolla.
MrMickey postasi hyvän havainnollisen kartan (mastot+bussilinjat) eilen iltapäivällä (se on pudonnut jo sivulle
214). Jäteasema ja Nuuksio ovat tosiaan jonkin matkan päässä toisistaan, eikä havaintojen perusteella ole poliisin mielestä ollut syytä kohdentaa etsintöjä Ämmässuon kaatopaikalle; Ämmässuon maston lähimaastossa on suoritettu joitain etsintöjä sekä viranomaisten että läheisten toimesta, kunnes ne kohdennettiin tarkentuneiden tietojen perusteella Nuuksioon. Itse kaatopaikkaa ei ole tarkistettu tiettävästi siis lainkaan koska siihen ei ole nähty syytä.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:06 pm
Kirjoittaja linnie
Laitoin Sergeille viestiä.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:09 pm
Kirjoittaja linnie
Hän vastasi että " Hello, thank you for the information. Nela`s scarf is different"
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:10 pm
Kirjoittaja Terra
Olisiko tilanne ns. lauennut?
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:17 pm
Kirjoittaja Adrian
linnie kirjoitti:Hän vastasi että " Hello, thank you for the information. Nela`s scarf is different"
Hyvä että tuli vahvistus asialle.
Viestistä voisi myös päätellä sen että Sergeillä oli vahva tietämys siitä mikä huivi Nelalla oli ollut päässään katoamishetkellä.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:31 pm
Kirjoittaja Syskon S
No, se on sitten selvä, kun pistitte Sergeille viestiä. Minä en ole varma olisiko poliisi edes ollut kiinnostunut tuosta huivista eli olisiko välittänyt tietoa Sergeille. Ulkoa löytyy aina jos jonkinlaista vaatetta ja roskaa.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:34 pm
Kirjoittaja LeaSommer
Adrian kirjoitti:linnie kirjoitti:Hän vastasi että " Hello, thank you for the information. Nela`s scarf is different"
Hyvä että tuli vahvistus asialle.
Viestistä voisi myös päätellä sen että Sergeillä oli vahva tietämys siitä mikä huivi Nelalla oli ollut päässään katoamishetkellä.
Kyllä, juuri näin kuten Adrian sanoi. Lisään vielä tähän, että tästä taas voimme päätellä että poliisi ja Sergei tietävät varmasti Nelan varustuksesta (vaatteista/repun sisällöistä) reitistä jne paljon enemmän kuin me. Joten kaikenmaailman varvastossuspekulaatiot on loppupeleissä aika turhia.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:35 pm
Kirjoittaja Saga72
Silmät auki kuitenkin kaikki jotka alueella ja lähialueilla liikkuvat. Ihmisiä on kadonnut pienemmillekin alueille, ehkä hän joku päivä löytyy Nuuksion sijaan lähialueilta. Ikävä juttu.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:42 pm
Kirjoittaja Vaakalintu
MrMickey kirjoitti:Tässä vielä tuo tekemäni kartta päivitettynä. Eli lisätty bussin 85A kulkema reitti Kattilaan ja lisätty bussien 28, 28B ja 28T päätepysäkkien paikat (kyseisillä busseillahan pääsee Leppävaaraan, josta 20min matka vielä Malminkartanoon). Tässä vielä linkki 28/28B/28T bussin aikatauluun jos joku sen avulla haluaa spekuloida:
http://aikataulut.reittiopas.fi/linjat/fi/e28.html
Kartta aukeaa täysi leveänä kun painat hiireen kakkoisnäppäintä ja valitset näytä kuva

Kiitos kartasta. Jonkin vastaantulleen uutisen mukaan puhelin oli linkittynyt kolmeen tukiasemaan; jutun perusteella merkitsemiesi lisäksi Turuntien eteläpuoliseen, Kirkkonummen puolella sijaitsevaan mastoon. Olettaisin, että kyseessä on tuo Kolmperän länsipuolinen masto, joka on merkittynä, mutta ympyröimättä kartassasi.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:43 pm
Kirjoittaja Syskon S
Jos olisi käynyt semmoinen yhteensattuma, että Nela olisi joutunut elämänsä ensimmäisenä (?) salaisena rokulipäivänään jonkun hyökkääjän uhriksi, niin sitä todennäköisyyttä pienentää minun mielestäni kovasti se, että Nela on ilmeisestikin erittäin hyväkuntoinen ja ketterä ihminen ja osaa liikkua Nuuksion maastossa. Hyökkäyksen on siten pitänyt osua kerralla kohdilleen, niin ettei mitään paon mahdollisuutta ole ollut olemassa eli Nela on päästänyt tuon ihmisen tosi lähelle itseään tai sitten hyökkääjä on ollut itsekin erittäin hyväkuntoinen (ei mikään elämän kolhima asunnoton alkkis).
Sergein kielitaidosta; se ei ole mitenkään tavatonta, että vaikka vuosikymmenen Suomessa asunut ihminen ei osaa käytännössä yhtään suomea. Minullakin on puolituttuja ihmisiä, joiden koti/opiskelu/työkieli on englanti ja joiden tuttavapiiri koostuu muista ulkomaalaisista (opiskelu- ja työkavereista). Pidän tuota valitettavana, kun kyllä siinä sitten jää vähän ulkopuoliseksi ympäröivästä elämänmenosta.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:47 pm
Kirjoittaja nellistiina
hmm. mulla on kaikenlaista päähän pantavaa pienen kaapin verran. Mun ukko ei varmaan muistais puoliakaan niistä. Tietysti me mentiin naimisiin jo 26 v. sitten.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Lähetetty: Ke Syys 23, 2015 2:56 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
Miksihän minusta tuntuu että tämäkin henkilö löytyy lopulta vesistöstä, kuten niin moni muukin kadonnut. Ja kun hän sieltä aikanaan löytyy niin jäljelle jää vain arvauksia, miten hän sinne päätyi, kuten Karoliina Kestinkin löytymisen jälkeen. Perin erikoinen tapaus kyllä jo tähän astikin. Toivottavasti nyt tapahtuisi ihme ja Nela löytyisi hengissä.