Sivu 232/439
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:38 pm
Kirjoittaja MissHolmes
L.Luciano kirjoitti:MissHolmes kirjoitti:...Minun huomioni on myös alusta asti kiinnittynyt siihen, että Lahti ajeli kotiin joka reissultaan. Se kertoo siitä, että on jokin syy. Tottakai se syy voi olla suuri rakkausperhettä kohtaan, mutta suurta rakkautta perhettä kohtaan on myös se, ettei ajele hirviaikaan sysipimeässä yössä. Väsyneenä. Varsinkin, jos ehtii kotiin vasta muiden nukkuessa ja lähtee aamupalalta. Syy voi olla toisen henkisesti heikko tila, jomman kumman mustasukkaisuus. Mikä tahansa...
No tämä mielestäni on aivan normaalia. Itse tavallaan keikkahommissa töitä tekevänä ajelen myös monesti (lähes aina) kotiin suoraan. Enkä esim. jää yöksi hotelliin vaikka se kustannettaisiinkin. Juju on vaan siinä että ensinnäkin hotellin aamupalat alkavat tympimään, seuraava päivä on tästä keikasta vapaa (muuten joutuisi vielä autoilemaan seuraavana päivänä kotiinsakkin) ja vaikka sitten että kotona on PAAALJON mukavampi nukkua/olla kuin jossain hotellissa, paikkakunnalla, jossa et ehkä edes tunne ketään. Jos olisin sinkku voisi asia tietenkin olla toisin, koska aika kuluisi rellestäessä. Oliko Jukka viinaan menevä?
Tässä kohdin haluaisin palata erityisesti tapahtumaa edeltäneisiin päiviin.
Lahti oli keskiviikkona Helsingissä, ajoi sieltä kolmetuntia ja risat kotiin Ulvilaan lähteekseen seuraavana päivänä Turkuun ajaakseen kaksi tuntia ja toiset kaksi takaisin.
ja hänellä oli kuulemma tapana toimia näin.
En puhunut keikoista kotiin vapaapäivälle, vaan turhasta eestaa sahaamisesta.
Olen itsekkin tehnyt reissuhommia ja tuossa ei ole mitään älyä. Oikeesti.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:40 pm
Kirjoittaja CCC
Mitenhän lienee tämä lapsi nähnyt tämän murhan, katsellut salaa jostain pidemmän aikaa vai miten? Voisi kuvitella, että ei äiti ainakaan jatkaisi lapsen isän tappamista, jos lapsi paukkaa paikalle.
Toisaalta lapsen on täytynyt nähdä kuitenkin aika paljon, että se riittää poliisille pidätykseen.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:41 pm
Kirjoittaja Kyllikki S
MissHolmes kirjoitti:
Minun huomioni on myös alusta asti kiinnittynyt siihen, että Lahti ajeli kotiin joka reissultaan. Se kertoo siitä, että on jokin syy. Tottakai se syy voi olla suuri rakkausperhettä kohtaan, mutta suurta rakkautta perhettä kohtaan on myös se, ettei ajele hirviaikaan sysipimeässä yössä. Väsyneenä. Varsinkin, jos ehtii kotiin vasta muiden nukkuessa ja lähtee aamupalalta. Syy voi olla toisen henkisesti heikko tila, jomman kumman mustasukkaisuus. Mikä tahansa.
.
Olet ehkä oikeassa tässä.
Tuon mtv:n jutun perusteella asiat on olleet pielessä jo pidemmän aikaa.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:45 pm
Kirjoittaja L.Luciano
MissHolmes kirjoitti:L.Luciano kirjoitti:MissHolmes kirjoitti:...
...
Tässä kohdin haluaisin palata erityisesti tapahtumaa edeltäneisiin päiviin.
Lahti oli keskiviikkona Helsingissä, ajoi sieltä kolmetuntia ja risat kotiin Ulvilaan lähteekseen seuraavana päivänä Turkuun ajaakseen kaksi tuntia ja toiset kaksi takaisin.
ja hänellä oli kuulemma tapana toimia näin.
En puhunut keikoista kotiin vapaapäivälle, vaan turhasta eestaa sahaamisesta.
Olen itsekkin tehnyt reissuhommia ja tuossa ei ole mitään älyä. Oikeesti.
No tuo on justiin niillä rajoilla. Todennäköisesti olisin jäänyt yöksi hesaan. Mutta ehkä Lahti halusi vain kotiin perheen ja lastensa luokse, tai sitten voihan olla että olet oikeassa ja AA oli mustasukkainen ja vaati Jukan tulevan aina yöksi kotiin. Ehkä Jukka haisi tällä(kin) kertaa vieraalta hajuvedeltä ja tästä vaimo vasta kimpaantuikin. Jukkahan oli jostain pippaloista tulossa...
Mielenkiintoista kun aletaan saamaan vastauksia näihin kysymyksiin.
EDIT: Korjauksia kun vaihdilla kirjoittaa
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:45 pm
Kirjoittaja Who was it
Kyllikki S kirjoitti:MissHolmes kirjoitti:
Minun huomioni on myös alusta asti kiinnittynyt siihen, että Lahti ajeli kotiin joka reissultaan. Se kertoo siitä, että on jokin syy. Tottakai se syy voi olla suuri rakkausperhettä kohtaan, mutta suurta rakkautta perhettä kohtaan on myös se, ettei ajele hirviaikaan sysipimeässä yössä. Väsyneenä. Varsinkin, jos ehtii kotiin vasta muiden nukkuessa ja lähtee aamupalalta. Syy voi olla toisen henkisesti heikko tila, jomman kumman mustasukkaisuus. Mikä tahansa.
.
Olet ehkä oikeassa tässä.
Tuon mtv:n jutun perusteella asiat on olleet pielessä jo pidemmän aikaa.
Iltasanomien otsikoinnissa lukee, että tuo mitätön riita on VAIN poliisin teoria..
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:51 pm
Kirjoittaja banzai
Kyllä tämä on normaalista perheriidasta lähtöisin. Uskoisin, että pariskunta on riidellyt useasti juuri tämän reissutyön takia ja perheen vähäisestä yhteisolosta. Äiti hoitanut neljää lasta kotona vieraalla paikkakunnalla joka on jo melkoisen kovaa työtä ja isä reissanut paljon. Riita on vain lähtenyt totaalisesti käsistä on huudettu, möykätty, loukattu puolin ja toisin minkä keretään, siitä ei ole pitkä matka enää veitseen..
Omakotitalossa saa melko rauhassa riehua ilman, että naapurit sitä huomaa varsinkin öisin.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:56 pm
Kirjoittaja Mat-Lock
banzai kirjoitti:Kyllä tämä on normaalista perheriidasta lähtöisin. Uskoisin, että pariskunta on riidellyt useasti juuri tämän reissutyön takia ja perheen vähäisestä yhteisolosta. Äiti hoitanut neljää lasta kotona vieraalla paikkakunnalla joka on jo melkoisen kovaa työtä ja isä reissanut paljon. Riita on vain lähtenyt totaalisesti käsistä on huudettu, möykätty, loukattu puolin ja toisin minkä keretään, siitä ei ole pitkä matka enää veitseen..
Ei vai? Perheriidat ovat Suomessa kovin yleisiä, mutta aika harva niistä päätyy henkirikokseen. Saati sitten minuutteja kestävään kiduttavaan rangaistusluonteiseen väkivaltaan.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 1:57 pm
Kirjoittaja rookeri
banzai kirjoitti:Kyllä tämä on normaalista perheriidasta lähtöisin. Uskoisin, että pariskunta on riidellyt useasti juuri tämän reissutyön takia ja perheen vähäisestä yhteisolosta. Äiti hoitanut neljää lasta kotona vieraalla paikkakunnalla joka on jo melkoisen kovaa työtä ja isä reissanut paljon. Riita on vain lähtenyt totaalisesti käsistä on huudettu, möykätty, loukattu puolin ja toisin minkä keretään, siitä ei ole pitkä matka enää veitseen..
Omakotitalossa saa melko rauhassa riehua ilman, että naapurit sitä huomaa varsinkin öisin.
Juurikin näin!!
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:00 pm
Kirjoittaja vivy
Mat-Lock kirjoitti:banzai kirjoitti:Kyllä tämä on normaalista perheriidasta lähtöisin. Uskoisin, että pariskunta on riidellyt useasti juuri tämän reissutyön takia ja perheen vähäisestä yhteisolosta. Äiti hoitanut neljää lasta kotona vieraalla paikkakunnalla joka on jo melkoisen kovaa työtä ja isä reissanut paljon. Riita on vain lähtenyt totaalisesti käsistä on huudettu, möykätty, loukattu puolin ja toisin minkä keretään, siitä ei ole pitkä matka enää veitseen..
Ei vai? Perheriidat ovat Suomessa kovin yleisiä, mutta aika harva niistä päätyy henkirikokseen. Saati sitten minuutteja kestävään kiduttavaan rangaistusluonteiseen väkivaltaan.
Samaa mietin. Kyllä jotain muutakin täytyy olla taustalla, vaimolla jotain mielenterveysongelmia mahdollisesti tjsp.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:06 pm
Kirjoittaja banzai
Mat-Lock kirjoitti:banzai kirjoitti:Kyllä tämä on normaalista perheriidasta lähtöisin. Uskoisin, että pariskunta on riidellyt useasti juuri tämän reissutyön takia ja perheen vähäisestä yhteisolosta. Äiti hoitanut neljää lasta kotona vieraalla paikkakunnalla joka on jo melkoisen kovaa työtä ja isä reissanut paljon. Riita on vain lähtenyt totaalisesti käsistä on huudettu, möykätty, loukattu puolin ja toisin minkä keretään, siitä ei ole pitkä matka enää veitseen..
Ei vai? Perheriidat ovat Suomessa kovin yleisiä, mutta aika harva niistä päätyy henkirikokseen. Saati sitten minuutteja kestävään kiduttavaan rangaistusluonteiseen väkivaltaan.
Tarkoitan, että perheriidat ovat olleet pariskunnalla ennenkin rajuja, eli ei ns. normaaleja. Näitä björqwistin kaltaisia ynnä muita perheitä on suomenmaa täynnä. Tiedän läheltäkin tapauksia missä saatetaan joka viikko riidellä tyylin kämppä paskaksi ja sitten taas muutama päivä vannnotaan rakkautta ja taas uudestaan. Tämä siis vain vertauksena.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:08 pm
Kirjoittaja Who was it
Jokos alkaa tiedotustilaisuudesta tihkua tietoja...

Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:09 pm
Kirjoittaja Anile
Poliisin tiedote:
Ulvilan murha
30.09.2009
Ulvilassa 1.12.2006 tapahtuneessa henkirikoksessa surmansa sai vuonna 1955 syntynyt henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti. Asunnossa oli tapahtuma-aikana Jukka Lahden lisäksi hänen aviopuolisonsa ja näiden neljä ala-ikäistä lasta, joista vanhin tuolloin 9,5 vuotta.
Jukka Lahti on 30.11.2006 aamulla aikaisin lähtenyt entisen työnantajansa tilaisuuteen Turkuun, josta palannut saman päivän iltana noin klo 23. Jukka Lahdelle ja aviopuolisolleen on tullut suusanallista riitaa, joka on muuttunut kovaääniseksi huutamiseksi ja esineiden paiskomiseksi. Aviopuolisot ovat käyneet käsiksi toisiinsa. Riitely on alkanut makuuhuoneesta ja jatkunut keittiössä. Vaimo on ottanut käteensä keittiöveitsen, joka on ollut myös Jukka Lahden kädessä. Tilanne on riistäytynyt pois aviopuolisoiden hallinnasta ja seurauksena vaimo loukkaantui ja Jukka Lahti sai surmansa. Riitelyn aikana ulkoterassille johtavan oven lasi rikkoutui.
Jukka Lahden aviopuoliso on tänään klo 13.18 päättyneessä kuulustelussa myöntänyt surmanneensa Jukka S. Lahden.
Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran keskiviikkona 7.10.2009 iltapäivällä. Tutkinnanjohtaja ei ole tavoitettavissa 1.-2.10. ja 6.10.2009.
Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pauli Kuusiranta
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:12 pm
Kirjoittaja Mia Wallace
Jaahas... Tämä oli tässä sitten

Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:12 pm
Kirjoittaja Who was it
Eipä tässä sitten sen kummempaa mystiikkaa ollut.
Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä häke-nauhoituksesta saatiin selville.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:14 pm
Kirjoittaja Who was it
Tuota lasta käy kyllä sääliksi, jos on koko ajan tiennyt äitinsä olevan tappaja. Pitkä terapia edessä
