Sivu 235/439
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:47 pm
Kirjoittaja Solmu
Tämä oli kyllä mielenkiintoinen tapaus kokonaisuudessaan.
Loistava juoni vaikka elokuvaksi.

Ulvilan tapaus - case closed
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:48 pm
Kirjoittaja Bloodhound
Vaimo tunnusti!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009093 ... 8_uu.shtml
Vaimo tunnusti tekonsa tänään keskiviikkona päättyneissä poliisin kuulusteluissa.
Ulvilassa kolme vuotta sitten surmatun miehen puoliso vangittiin epäiltynä miehensä murhasta maanantaina.
Nainen kiisti aluksi teon, mutta nyt kaksi päivää myöhemmin myönsi surman poliisin kuulusteluissa.
Vuonna 1955 syntynyt Jukka S. Lahti surmattiin yöllä kotonaan joulukuussa 2006. Surmayönä talossa olivat avioparin lisäksi myös heidän neljä lastaan, joista nuorin oli tuolloin kaksivuotias ja vanhin yhdeksänvuotias.
Surma-aamuna Jukka Lahti lähti aamulla aikaisin entisen työnantajansa tilaisuuteen Turkuun, josta hän palasi kotiin saman päivän iltana.
Kotona Jukka Lahdelle ja aviopuolisolle tuli riitaa, joka muuttui kovaääniseksi huutamiseksi ja esineiden paiskomiseksi, kertoo Porin poliisi.
Riidan aikana aviopuolisot kävivät käsiksi toisiinsa. Riitely alkoi makuuhuoneesta ja jatkui keittiössä. Vaimo otti käteensä keittiöveitsen, joka oli riidan aikana myös Jukka Lahden kädessä.
Tilanne riistäytyi käsistä: Riidan seurauksena vaimo loukkaantui ja Jukka Lahti sai surmansa. Ulkoterassille johtavan oven lasi rikkoutui riidan aikana.
Poliisi tutki pitkään tapausta siitä lähtökohdasta käsin, että miehen surmasi asuntoon tunkeutunut ulkopuolinen. Ulkopuoliseen tunkeutujaan viittasi muun muassa se, että surmatun vaimokin sai veitseniskun kylkeensä.
Re: Ulvilan tapaus - case closed
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:50 pm
Kirjoittaja CCC
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:50 pm
Kirjoittaja Belaja Smert
Jägermaisteri kirjoitti:
Tappo on murha, jos se on (mm.) erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tehty ja sekä kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Kiinni veti. Elinkautinen ja ämmä koppiin.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:51 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Kun syyllinen ei löydy kaukaa vuosien jälkeen, niin uusi tutkija ja syyllisen etsiminen läheeltä toi ratkaisun. Eikös näin käynyt sen lappeenrantalais tytön surmankin kohdalla ? Vai oliko se Imatralla ?
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:51 pm
Kirjoittaja Mia Wallace
banzai kirjoitti:Tässähän on tullut äidinvaistot eteen, siksi ei ole tunnustanut aiemmin. Äiti on aina äiti lapsilleen ja hän on sen takia kieltänyt koko asian itseltään. Pelännyt luonnollisesti menettävänsa lapsensa lopullisesti.
Nimenomaan. Ja btw, mä en tule ikinäkoskaan uskomaan, että Jukka S. Lahti on ollut tässä jupakassa täysin syytön osapuoli ja pelkkä viaton uhri. Uhri ehkä kyllä, mutta ei viaton.
Ja tämä perustuu ihan vain mun omaan intuitioon, ei mihinkään muuhun!!!

Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:54 pm
Kirjoittaja rookeri
Se mitä tulee suoraan rikoslain kohtiin murhasta ja taposta, niin vaikea on kuvitella, että menisi tappona läpi. En tarkalleen ottaen tiedä, kuinka monta puukon iskua äijästä on löydetty, mutta jos nyt muistelee tutkinnan alkupään kommentteja tekotavasta:
"Lahden lukuisat vammat kohdistuivat nimenomaan ylävartaloon vyötäröstä ylöspäin. Niitä on paljon, Joutsenlahti toteaa. Surman kidutusluonteista julmuutta kuvaa myös se, että tapahtuma kesti useita minuutteja. Tekijän toiminta on ollut suunnitelmallista ja määrätietoista. Teko ei todellakaan ollut nopeasti ohitse. Väkivalta oli rangaistusluontoista, joten siitä voi päätellä jotakin."
-Lähde- http://www.iltalehti.fi/uutiset/2007112 ... 7_uu.shtml
Eli toisin sanoen, jos isket uhria esim vaikka vain kymmeniä kertoja puukolla eripuolille ylävartaloa, vielä jotenkin "kidutusluonteista julmuutta" käyttäen, niin paha on mennä oikeudessa esittämään hetken mielijohteesta tehtyä tappoa. Ja tämän päivän tiedoitekin alkoi sanoilla "ULVILAN MURHA"
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 2:55 pm
Kirjoittaja banzai
Mia Wallace kirjoitti:banzai kirjoitti:Tässähän on tullut äidinvaistot eteen, siksi ei ole tunnustanut aiemmin. Äiti on aina äiti lapsilleen ja hän on sen takia kieltänyt koko asian itseltään. Pelännyt luonnollisesti menettävänsa lapsensa lopullisesti.
Nimenomaan. Ja btw, mä en tule ikinäkoskaan uskomaan, että Jukka S. Lahti on ollut tässä jupakassa täysin syytön osapuoli ja pelkkä viaton uhri. Uhri ehkä kyllä, mutta ei viaton.
Ja tämä perustuu ihan vain mun omaan intuitioon, ei mihinkään muuhun!!!

Äitiä on auttanut myös jaksamaan ns "paha sai palkkansa" ajattelu, eli uskon että taustalla on ollut jonkinlaista väheksyntää tai muuta loukkaavaa. Tämä on vain pohdintaa!
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 3:01 pm
Kirjoittaja HerloCCi Solmunen
Mia Wallace kirjoitti:Nimenomaan. Ja btw, mä en tule ikinäkoskaan uskomaan, että Jukka S. Lahti on ollut tässä jupakassa täysin syytön osapuoli ja pelkkä viaton uhri. Uhri ehkä kyllä, mutta ei viaton.
Ja tämä perustuu ihan vain mun omaan intuitioon, ei mihinkään muuhun!!!

Kuinka monessa perheriidassa vain toinen on syyllinen oikeasti?
Riippuu täysin vaimon pääkopasta mitä todellisuuspohjaa esim. riidoilla on.
Jos hän on esim. sairaalloisen mustasukkainen niin ne riidan syyt revitään ihan mistä vaan. Ja monesti tervejärkinen ihminen ei voi käsittää mitä hän taas teki väärin. Ne vaan ei ole järjelle selitettävissä mitä päässään sairaasti pyörittää.
En ymmärrä miksi vaimoa pitää alkaa puolustella tässä vaiheessa. Tai sanoa, että Jukka on ollut syyllinen tapahtumien kulkuun.
Molemmilla on ollut sen verran älliä, että olisi pitänyt tietää miten asioita hoidetaan.
Ja mielestäni mikään seikka eikä mikään riidan aihe mikä lähtee arkipäiväisten asioiden hoitamisesta ole syy tarttua veitseen ja tappaa toinen.
Eipä tässä "lohduta" tavallista ekonomitonta tallaaja muu kuin se, että on se kiva nähdä minkälainen idylli on ekonomin-perheonnen hehkuttajan ja sosiaalipsykologin "ammattiliitto".
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 3:01 pm
Kirjoittaja Jägermaisteri
rookeri kirjoitti:Se mitä tulee suoraan rikoslain kohtiin murhasta ja taposta, niin vaikea on kuvitella, että menisi tappona läpi. En tarkalleen ottaen tiedä, kuinka monta puukon iskua äijästä on löydetty, mutta jos nyt muistelee tutkinnan alkupään kommentteja tekotavasta:
"Lahden lukuisat vammat kohdistuivat nimenomaan ylävartaloon vyötäröstä ylöspäin. Niitä on paljon, Joutsenlahti toteaa. Surman kidutusluonteista julmuutta kuvaa myös se, että tapahtuma kesti useita minuutteja. Tekijän toiminta on ollut suunnitelmallista ja määrätietoista. Teko ei todellakaan ollut nopeasti ohitse. Väkivalta oli rangaistusluontoista, joten siitä voi päätellä jotakin."
-Lähde- http://www.iltalehti.fi/uutiset/2007112 ... 7_uu.shtml
Eli toisin sanoen, jos isket uhria esim vaikka vain kymmeniä kertoja puukolla eripuolille ylävartaloa, vielä jotenkin "kidutusluonteista julmuutta" käyttäen, niin paha on mennä oikeudessa esittämään hetken mielijohteesta tehtyä tappoa. Ja tämän päivän tiedoitekin alkoi sanoilla "ULVILAN MURHA"
Ehdottomasti näin, kuten totesin aiemmin. Nähdäkseni pieni mahdollisuus tappoon, mutta oikeuskäytännön valossa melko varma murha.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 3:05 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Nyt on vielä pakko lisätä sellainen pikku juttu, että en kyllä millään voi käsittää miksi naapurit ei avannut suutaan???
Jos talossa usein riidellään rajusti ja äänekkäästi, on se takuu varmana kuulunut naapurustoon.
Mutta nämä nolot vaan keksii tarinoita teatteriesityksistä. Kiesus!
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 3:08 pm
Kirjoittaja skoone
MissHolmes kirjoitti:Nyt on vielä pakko lisätä sellainen pikku juttu, että en kyllä millään voi käsittää miksi naapurit ei avannut suutaan???
Jos talossa usein riidellään rajusti ja äänekkäästi, on se takuu varmana kuulunut naapurustoon.
Mutta nämä nolot vaan keksii tarinoita teatteriesityksistä. Kiesus!
Jos ne luuli, että naapurissa on teatteriharjoitukset;))
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 3:09 pm
Kirjoittaja cicero
Niin että Jukka S. Lahti oli joka tapauksessa kusipää ja ansaitsi tälläisen kohtalon? En usko että kyseessä oleva Jukka oli kuitenkaan tämän tyypinen henkilö vaan että kyse on ollut Lahden kokopäiväisestä poissaolosta josta vaimo on alkanut nalkuttamaan. Tätä tapahtuu joka viikko Suomen maassa eikä silti johda kenenkään surmaamiseen

Niin tavallinen syy riitaan puolisoiden välillä eikä poliisille heti sellainen tullut mieleen.
Tosin tuon tyyppinen surmaaminen kertoo kyllä naisesta sellaista että ihan normaali ihminen ei kuitenkaan ole ollut kyseessä...taitaa olla niin että kyseessä on ollut muutenkin väkivaltainen tapaus ja riidat yltyneet aiemminkin hänen ansiostaan ...rinnastaisin tyypiltään tähän Nokian omaan surmaaja-blondiin...
Näinkin kauan coolisti pitänyt omana tietonaan ja yritti vielä viime tipassa luistaa...täytyi poliisilla olla vahvat argumentit että joutui myöntämään tekonsa...
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 3:10 pm
Kirjoittaja HerloCCi Solmunen
Hieno pointti Holmes!
Oikeesti uskomatonta. Onko tämä sitä lojaaliutta? Näinkö he kuvittelivat tekevänsä lapsille palveluksen?
Tai sitten naapurit kertoneet poliisille, mutta niistä ei vaan ole huudeltu.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 3:14 pm
Kirjoittaja Kakira
Hienoa että juttu selvisi!
Uskomatonta miten vaimon pokka on pitänyt näin kauan?
Oliko kertomus ulkopuolisesta hänen keksimänsä, paniikissa ja seurausten pelossa, vai antoivatko viranomaiset hänelle "tilaisuuden" keksiä tarinan kun toipui sairaalassa?
Jos nainen on narsisti, mikä tahansa selitys on "järkevä"... avointa kirjettä vaimolta odotellessa?
