Transitkuski kirjoitti: Ti Heinä 15, 2025 1:40 am
vissyä vauvan päähän
Kasteen voi suorittaa validisti myös maallikko, ainakin katolisuudessa. Ohje on, että veden tulisi mieluiten olla virtaavaa, tai ainakin puhdasta. Mehu tai vissy tai kuravesi ei siis käy. Vaikka näyttää siltä, että tässä on tarkoitus vain irvailla asianosaisille.
Karfien nuorimmainen ei ole tehnyt mitään hyvää eikä pahaa, jotta on päätynyt syntymään tähän perheeseen ja kastettavaksi. Joten lapsen voisi jättää irvailun ja halventavan puheen ulkopuolelle.
Minusta vaikuttaa vähän siltä, että tässä keskustelussa Karfien lasten tai yleensä kenenkään auttamisen sijaan paljon tärkeämpää olisi vahingoittaa vanhempia tai lestadiolaisuutta mahdollisimman paljon. Ihan sama, voittaako Suomi, kunhan Ruotsi häviää.
Kaikki turha tunnelataus vie pois tekstin ymmärrettävyydestä.
Asia jää helposti puuttumaan kokonaan jos tarkoitus on vaan ilmaista, että "onpa paskoja, saastaisia ja alhaisia ihmisiä, voi miten tärisenkään inhosta kun ajattelen heitä, meinaa ihan oksennus lentää, onneksi ehdin pelastaa näppikseni."
Mielestäni pitäisi perustaa erikseen
Karfien dehumanisointiketju, johon kaikki saisivat rallatella ajatuksensa insestin ja pedofilian yleisyydestä uskonnollisissa yhteisöissä ja miten älyvapaata ja eläimellistä menoa koko perhe, suku ja seurakunta on elänyt, Juha Sipilä siihen sekaan heitettynä, ja miten kaikki pitäisi steriloida, tuomita pakkohoitoon loppuiäkseen ja käyttää koe-eläiminä. Tai siis lähinnä tarkoitan, että tällaiset viestit siivoaisi pois tästä keskustelusta.
Tässähän on yhtä paljon ideaa kuin sanoa vaikka että "kaikki kampaajat käyvät salaisissa orgioissa" tai "kaikki markettien kassat ovat sadomasokisteja" tai "kaikki antenniasentajat ovat pedofiilejä". Siis ei mitään totuuspohjaa, saati sitten järjen hiventä.
Rinnalle voisi perustaa
Karfien asiaketjun, missä seurattaisi tapahtumien edistymistä uutisten perusteella.
Vaikka itse pidän rokottamista huuhaana, tai siis olen käsityksessä, että mitään tieteellistä materiaalia niiden hyödyllisyydestä ei ole olemassa, niin ihmettelen aiheen esiintymistä tässä ketjussa. Onko jossain ollut esillä varmana tietona, että Karfit eivät usko rokotteisiin? Vai onko se vaan jonkun huutelema oletus? "Neone kaikki ääriuskixet iha samalaisii!!!"
Tai onko taustalla joku päätelmä, että rokottaminen on maailman tärkein asia, mutta koska Karfit ovat pakosalla, he eivät ole voineet rokottaa nuorimmaistaan, eivätkä he ole tulleet pois pakosalta päästäkseen piikittämään, siispä heidän täytyy olla rokotevastaisia?
Yksi huomio vielä lestadiolaisista ja ehkäisystä.
Rinnasteinen ilmiö on se, että protestantit väittävät hirveästi Katolisen kirkon estäneen Raamatun saamista kansankielelle. Tosiasia oli se, että suurin osa väestöstä ei osannut lukea. Jos ei aikonut tietynlaista uraa yhteiskunnassa, siihen ei ollut tarpeellista eikä kannattavaa panostaa. Katolinen kirkko julkaisi Raamatun esimerkiksi englanniksi (Douay-Rheims 1582 ja 1610) ennen kuin protestantit ehtivät tekemään saman (1611 King James). Kirkolla oli yhteinen intressi valtion kanssa pitää yhteiskunta vakaana, ja useimpien kirkosta riippumattomien käännösten ajatus ei ollut minkään "autenttisemman kristinuskon" löytäminen kuin jokin poliittinen villitys yhteiskuntaa vastaan, jota haluttiin pönkittää pesäerolla kirkosta, joka taas tarkoitti omien filosofioiden keksimistä, jotka sitten ujutettiin omaan käännökseen. Jokainen näkee, mitä Lutherista seurasi.
Toinen, mitä harva pysähtyy miettimään, on pornon vapaa saatavuus. Internetistä pornoa saa kuvina, videoina ja tekstinä, nopeasti ja ilmaiseksi. Erikseen vielä interaktiiviset palvelut, kuten OF. Mutta jos joku halusi ostaa pornoa kolmesataa vuotta sitten, niin mitkä hänen vaihtoehtonsa olivat? Palkata kuvanveistäjä tai maalari? Ostaa painettuja kuvia? Kuulua lukutaitoiseen kansanosaan ja ostaa kiihottavia kertomuksia tekstimuodossa?
Vuosisatoja oli siis normi, että pornoa tai kansankielistä Raamattua ei ollut kadunmiehen saatavilla, koska niihin ei ollut varaa, niitä ei osattu tuottaa, tai niitä ei osattu käyttää.
Ehkäisyn kanssa on vähän samaten. Varmasti jonkinlaisia viritelmiä oli jo keskiajalla ja ennen teollisuuden vallankumousta, mutta tavallisella kansalaisella ei välttämättä ollut niistä tietoa, saati sitten varaa niihin. Tai miten laajalle oli levinnyt edes ymmärrys siitä, että mitkä puurot ja vellit hedelmöittymiseen tarvitaan? Saatan kuvitella, että jossain piireissä asia tiedettiin, ja teurastamolta haettiin jotain lehmän suolta, joka suljettiin toisesta päästä ja hetken koittaessa vetäistiin tankoon toisesta päästä.
Katolinen normi oli se, että ihminen kasvoi sillä tavalla henkisesti kypsäksi, ettei seksiä koettu minään psyykkisenä tarpeena enää keski-iässä, eikä kovinkaan vahvasti koskaan. Protestantismin mukana on tullut ajatus, että psyykkinen tarve seksiin on jotenkin väistämättä ihmisellä aina. Tai se on vaarallinen asia, joka pitää kontrolloida ja kieltää siksi, että aviottomat lapset tuottavat kärsimystä sekä itselleen että yhteiskunnalle. Mutta avioliitossa taas astutaan johonkin vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa asiat sovitaan yhdessä tai yksipuolisesti tai jotain siltä väliltä. Höystettynä sillä oletuksella, että entisaikaan jokainen mies oli väkivaltainen seksihullu tyranni, kunnes vapaan seksin koittaessa joistain miehistä tuli romantikkoja ja toisista ei.
Eläinkokeista tiedetään, että ainoastaan eristetyt ja sitä kautta psyykkisesti kärsivät rotat pysyvät addiktoituneina opiaatteihin. Katolisuus on "seksikielteistä" vain jos ihmisen jatkuva seksin tarve otetaan ensin normiksi ja lähtökohdaksi, jota ei voi muuttaa ja johon ei voi vaikuttaa. No luterilaisuus ottaa. Lestadiolaisuus on tässä jonkinlainen erikoinen väliinputoaja. He eivät ole yhtään sen enempää eivätkä vähempää seksihulluja kuin koko länsimaiden muukaan väestö. Ehkäisyn kieltoon on eri tahoilla ollut historian aikana muutamia eri syitä. Mutta se on aina vaatinut toimiakseen sen, että ihminen kykenee nousemaan sen yläpuolelle, että pitää seksiä syömisen ja juomisen tapaisena tarpeena tai itselleen kuuluvana ylellisyytenä.
Katolisuus kieltää ehkäisyn siksi, että ihminen on tietyllä tavalla korruptoitunut tai henkisesti vajaamittainen jos ajattelee seksiä kuin suklaata. Ehkäisyn tarkoitus ei ole estää lasten syntyminen. Siihen riittäisi se, että pitää housut jalassa ja reidet yhdessä. Vaan ehkäisyn tarkoitus on nimenomaan mahdollistaa seksin kuluttaminen kuin se olisi suklaata.
Jotkut etniset ja uskonnolliset ryhmät kieltävät ehkäisyn siksi, että tavoittelevat valtaa yhteiskunnassa lisäämällä omaa osuuttaan väestöstä. Jos historiallisesti katolisessa maassa katolilaisia oli 99 %, niin tämä motiivi oli ilmiselvästi tarpeeton. Mutta lestadiolaiset toisaalta ovat aina olleet vähemmistö luterilaisessa Suomessa. En ole perillä siitä, mihin asti valtavirran luterilaisuus suhtautui kielteisesti ehkäisyyn. Vai suhtautuiko koskaan?
Tämä on siis monikerroksinen juttu, koska kristinusko sinänsä, luterilaisuus erikseen, lestadiolaisuus siitä vielä erikseen, ynnä rauhansanalaisuus vielä eri asiana kuin rauhanyhdistykset, ynnä kaikkein viimeisenä se, että Karfit ovat ainoana lestadiolaisena perheenä tässä tilanteessa tänään, vaikuttaa jokainen omalla tavallaan asioihin. Sen lisäksi on kotikoulua pitäviä, jotka eivät ole tässä tilanteessa. Tietääkseni rauhansanalaisuus ei edellytä suurperheitä. Sitä kautta veikkaan, että ovat liberaalimpia myös ehkäisyn suhteen. Joten uskon, että suurperhe on enemmän tämän pariskunnan kuin heidän uskonnollisen taustansa ominaisuus.
Tässä vaikuttaa olevan sellainen alinskyläinen myllytys menossa, että Karfien henkilökohtainen tilanne nostetaan jotenkin kaikkien lestadiolaisten ja kaikkien suurperheiden ja kaikkien kotikoulun pitäjien esitaistelijaksi tai irvikuvaksi. Jos joku siis heittää Karfit bussin alle, niin hän onnistuu heittämään bussin alle koko lestadiolaisuuden, kaikki suurperheet ja kaikki kotikoulun pitäjät samalla kertaa. Puhumattakaan Juha Sipilästä. Siitä varmaan se rokotekielteisyys tuli tähän keskusteluun mukaan, että moni haluaisi heittää myös rokotekielteiset saman bussin alle. Varmasti joku ryhmä puuttuu vielä, mutta enpä sano mitään.