No niin. Tuossa aiemmin kirjoitin varautumisestani Hikiä International X-tream Drivingtrail Rally Of The Järvenpää Serial Killer-ajoihin ja sitä varten olin maavaroja mittailemassa 80-luvun autoista. Naureskelitte varmaan, että nyt sillä Peugeottilta on lopullisesti järjen häivät pois karisseet. Murhamysteerikuumeissaan hourailee ja jaskaa pauhaa minkä kerkiää, jotta taju melkein lähtee, tuo kummastuttava pököttimies. Sillä mitään mittaa ole, kyr*äänsä korkeintaan rakosiin sovittelee. Ihan on yhtä häiriintynyt kuin Järpän Samu, taitavat sukulaisia olla.
Tyypillinen öyhöttävä ranskalaishyypiö tuo...ja autokin paska ruostuva romukasa....luulee olevansa joku näsäviisas...
Hä Hää, Sillä välin, kun olette yrittäneet keksiä minulle, ilman parempaa tekemistä, uusia haukkumanimiä järjestin Maailmanhistorian ensimmäiset vuosittaiset Hikiä International X-tream Drivingtrail Rally Of The Järvenpää Serial Killer-ajot, joihin kutsuin tosin vain itseni mukaan tällä kertaa yhä jatkuvan koronapandemian vuoksi. Ehkä ensi kerralla sitten muitakin? Pittihän see ithe läheteä paikahan päälleh, ei siittä muuthen mithään tuleh.
Aamulla sedan mallinen 70-80-lukujen vaihteen aikainen auto, jossa on takapyörän kaaret hitsaamalla asiaankuuluvasti aikoinaan korjattu, kuten monissa tuon aikaisissa autoissa yleensäkin, tulille ja keula kohti Hausjärveä. Eväinä kananuggeteja vichyvettä ja navigaatioapuna autoilijan tiekartta vuodelta 1981. Ei sitä 80-luvulla joka vuosi uutta karttaa ostettu. Hausjärven Hikiälle ajomatka sujuikin pelkästään opastimien avulla Lahti-Riihimäkitieltä. Aikoinaan ennen nykyajan humputuksia autoissa oli pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia, joita myös käytettin, kuten trippimittari, josta kätevästi laskeskelin noin 7,29 kilometriä Hikiän kirkolta. Yllättävän nopeasti tuli silti tuo oikea osoite vastaan, pikkumatka tuo kyliltä mielestäni oli. Itselläni on pitempi matka lähimpään ruokakauppaankin. Hassusti pokkana oli siinä puolivälissä matkaa vaalea, ilmeisesti kauan puun alla maatunut jostain 70-luvun lopulta oleva sedan mallinen Vauxhall yhden talon pihalla. Muutenkin potentiaalisia vanhoja autonraatoja oli siellä täälllä talojen pihoilla pitkin reittiä. Tutkittiinkohan nuo kaikki jossain vaiheessa? Aamulla kalsareillaan avaa oven ja poliisit siellä tiedustelee, että voitaiskos me vähän kierrellä sun pihalla autoja katselemassa? Vai tontin vierestäkö metsän siimeksestä kiikareilla pihoja vakoilivat? Kyllä siinä vahva fiilis tuli muutenkin, että jossain tai ehkä jopa useammissakin noista taloista ainakin joku murhaaja kenties asustelee. En tiedä miksi.
Tuo hiekkakuopan tie tosiaan tuli yllättävän nopeasti vastaan, mutta ei kuitenkaan niin nopeasti, ettenkö olisi kyennyt autoa rauhallisesti, mutta varmasti liikenneturvallisuutta vaarantamatta hidastamaan 80:in vauhdista sopivaan kääntövauhtiin. Vähän pysäkkejä kun tarkkaili, niin osasi varautua tienhaaraan. Käänsin ensin oikealle puolelle Hikiäntietä johtavalle metsätielle turvallisus ja henkilökohtaisistakin syistä. Hirveä liikenne Hikiäntiellä oli tuolloin, samoin kuin Kurun puolen tiellä siellä käydessäni, kaukana hiljaisesta sivutiestä. Sain siten myös aikaa hengähtää, ottaa muutaman kananuggetin ja valmistautua ajoura-ajoihin, jotka tietenkin myös videoin, (halvalla kojelautakameralla tosin), jotta muutkin uteliaat voivat osallistua ajoihin jälkikäteen etänä. Ajot alkoivat tällä kertaa tuolta toisen puolen metsätieltä ja jatkuivat ensin Hikiäntien yli pääuraa pitkin Kurun puoleiselle tielle. Olihan tuossa niitä kiviä, joita piti joitakin kiertääkin hieman, enemmänkin kuin kuvat antoivat ymmärtää, mutta kaiken kaikkiaan meno oli pehmeämpää kuin myöhemmin ajaessani Riihimäen keskustassa, jossa terävissä töyssyissä ja kuopissa meinasi pyörät irrota autosta. Toinen erikoiskoe käsittää matkan Kurun puolelta pääuraa ja siitä kääntyen sivu-uraa pitkin pienelle hiekkakuopalle. Kolmas reitti vei hieman offroad puolelle metsäpalstojen välistä rajaa pitkin kohti Hikiäntietä pienen hiekkakuopan jäädessä oikealle. Olisi päässyt pidemmällekin, mutta tuo metsäpohjan sopivuus ajamiselle tuli hyvin selväksi vähemmäläkin. Missään kohtaa eivät 15 vuotta vanhat Silestone Kaljum Zero-grip renkaat sutineet pätkääkään. Myöskään pohja ei raapinut maahan missään kohtaa. Tarkastin alle jääneet taimetkin eivätkä ne kärsineet mitenkään, joten menetyksiä ei kenellekään tullut. Seuraava ajo alkaa keskeltä pienen hiekkakuopan tietä ja päättyy umpeutuneelle palstojen väliselle polulle pääuran oikealle puolelle. Polulta on myös käsivaralla otettua kuvamateriaalia, joka näyttää paikan tarkemmin. Viimeinen erikoiskoe vie meidät pääuralta väliuraa pitkin Hellun kuopalle ja takaisin Hikiäntien haaraan, johon päätimme tämän vuotiset ajomme. Kiitos mahdollisesta kiinnostuksesta tähän asti, jos jotakuta yleensä kiinnosti, palaan asiaan kun olen anaalisoinut paikalta ottamiani valokuvia tietokoneellani ja mahdollisesti löytänyt tuon kuuluisan Lukkarisen löytöpaikan. Pitkin metsää ryynäsin mahdollisia vanhoja, jo peittyneitä uria etsiskellen ja jopa Kolmesta neljään potentiaalista vaihtoehtoa kyseiselle paikalle löysin, joista yksi ja suosikkini jopa nykymuodossaankin muistuttaa rikospaikkakuvissa näkyvää paikkaa. Olisiko se ollut näin helppoa? Puuttuvat eli mahdollisesti kaadetut puut ja nuoret puskat vaikeuttavat paikan kohdentamista. Jännitys tiivistyy jos tiivisty, mutta siihen saakka voitte katsella noita ajoura-ajo videoita. Laitan niihin linkin huomenna, kun saan ladattua ne ensin tietokoneelleni ja sieltä nettiin.