Re: Äidin epäillään surmanneen lapsensa Tampereella
Lähetetty: La Kesä 12, 2021 7:25 am
IL:n tiedot: Tampereella lapsensa murhasta epäilty äiti on korkeasti koulutettu Venäjä-tuntija
Tampereella lapsensa murhasta epäilty nainen valmistui joitakin vuosia sitten Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi. Hän on oikeutettu käyttämään ekonomin arvonimeä.
Naisen opinnot keskittyivät Venäjän suuntaan.
Hän opiskeli aikanaan Helsingin kauppakorkeakoulussa liikevenäjää ja venäjänkielistä yritysviestintää. Lisäksi hän oli vaihto-opiskelijana Pietarin valtionyliopiston johtamistaidon laitoksessa.
Pietarissa suoritettuja opintoja luettiin hänen hyväkseen yhteensä 16 opintoviikkoa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä hyväksytyssä kauppatieteiden kandidaatin tutkinnossa.
Naisen kandidaatintutkinnon pääaine oli johtaminen. Opintojaan nainen jatkoi myöhemmin Aalto-yliopistossa, nyt tähdäten kauppatieteiden maisteriksi.
Murhaepäilty nainen hyödynsi Venäjä-osaamistaan myös maisteritutkinnon opinnäytetyössä. Tutkielma käsitteli yrityselämää Venäjällä.
Tutkielmastaan nainen sai kolmosen eli hyvän arvosanan. Maisteritutkinnon keskiarvo oli 2.95. Hän oli siis opiskelijana keskitasoinen, mutta melko hidas suorittaja.
Naisen tausta ei näyttäisi olevan venäjänkielinen. Ainakaan opintojen alkuvaiheessa hän ei ollut liikevenäjässä mikään mestari.
38-vuotiaasta naisesta ei löydy julkisia työsuhdetietoja internetistä eikä myöskään Suomen kaupparekisteristä. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut yritystä Suomessa eikä hän ole ollut sellaisen johdossa.
Hänellä on ollut profiili venäläisessä Facebookin vastineessa Vkontaktessa.
Ennen epäiltyä henkirikosta tamperelainen oli myös aktiivinen Facebookin käyttäjä. Henkilökohtaiset tiedot eivät olleet näkyvillä julkisesti, mutta naisen laajat tykkäykset olivat. Nyt kaikki on poistettu.
Poistettujen tykkäystensä perusteella perusteella naisen tärkein suuntautuneisuus on vauvan ja pienten lasten hoito. Hän on fanittanut useita lastenvaatekauppoja ja lastentarvikekauppoja, mutta myös vaihtoehtoisia kauppoja, kuten kirpputoreja.
Tamperelainen lienee tiennyt erittäin hyvin, mistä yrittää hakea apua mahdollisiin ongelmiin lapsen kanssa.
Ekologisuus ja luonnonläheinen vauvan- ja terveydenhoito näyttävät olevan niin ikään lähellä naisen sydäntä. Hän on fanittanut eläinsuojelutahoja ja kissahoitoloita.
Tamperelainen on kiinnostunut myös teatterista. Kolme poliitikkoakin on saanut häneltä tykkäyksen.
Kun kyseessä on Venäjän oloja opinnäytetyössään tutkinut ekonomi, niin huomiota herättää, ettei tamperelainen näytä Facebookissa fanittaneen mitään venäläisyyteen liittyvää tai business-henkistä Facebook-sivua.
38-vuotias tamperelaisnainen on edelleen ainoa epäilty lapsensa surmaajaksi.
Sisä-Suomen poliisi tutkii 22. toukokuuta Tampereella paljastunutta tekoa murhana. Nainen löytyi vakavasti loukkaantuneena iltapäivällä Pyhäjärven tieltä sillan alta Hervannan liittymän kohdalta.
Pian tämä jälkeen poliisi sai ilmoituksen kuolleesta lapsesta. Pienokaisen ruumis löytyi Tampereen Särkijärven Lukonlahden rantavedestä. Lähellä olivat myös hylätyt lastenvaunut.
Naisen ja lapsen löytöpaikkojen välinen etäisyys on noin kaksi kilometriä. Välissä on metsää ja Hallilan pientaloalue.
Rikoskomisario Jari Luodon mukaan nainen on edelleen sairaalassa ja hän on niin ikään käräjäoikeuden murhasta epäiltynä vangitsema.
Luoto kertoo, että poliisi on pystynyt kuulemaan naista vammoista huolimatta. Luoto ei ota kantaa vammojen laatuun.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1b18 ... c84d04f923
Eilen klo 22:12