Siru83 kirjoitti:Sasi on ollut tehtävässään vuodesta 2011 asti. Onnettomuus sattui vuonna 2007. Hänet on siis tuomittu ennen hänen nimittämistään valtiovarainvaliokuntaan. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan käytännössä melkein aina toinen osapuoli, jos asia etenee oikeuteen eli vertauksesi on paitsi typerä myös naurettava.
Kirjoitin näin:
Hän oli sen aiheuttaessaan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Ei hänen eroaan tainnut kukaan vaatia, eikä hän itse eronnut, vaan jatkoi niin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Eikä siinä vielä kaikki! Ajettuaan kolarin, jossa vastapuoli menehtyi, hänet valittiin lähes saman tien Svenska Finlands folktingin toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Tuohon svenska ff:ään pääsee siis heti mukaan kunhan vaan on ensin ajanut jonkun hengiltä? Vai saako siitä lisäpisteitä? Miksi unohdit tuon Sasin meriitin? Lisäksi Sasi oli toisen ihmisen kuoleman aiheuttaessaan perustuslakivalikounnan puheenjohtaja ja olisi ollut vähintäänkin kohtuullista että hän olisi väistynyt siitä toimesta edes tutkinnan ajaksi.
Siru83 kirjoitti:Toisekseen liikennerikkomuksesta tuomituksi tuleminen ei liity mitenkään objektiivisuuteen valtiovarainvaliokunnan asioiden hoidossa.
Kyseessä ei ole mikään liikennerikkomus, vaan kuolemantuottamus. Käsittelet asiaa ikään kuin Sasi olisi ajanut viidenkympinalueella kuuttaviittä ja saanut siitä vain huomautuksen. Hän otti tietoisen riskin ajaessan kolmiolääkeiden vaikutuksen alaisena, huomasi olonsa huonontuvan, mutta jatkoi ajamista. Sekä humaltuneena, väsyneenä, että lääkeiden vaikutuksen alaisena ajaminen on rikollinen teko.
Siru83 kirjoitti:Sen sijaan syyllistyminen rikokseen, joka kohdistui yhteen Suomen suurimmista maahanmuuttajaryhmistä, vaarantaa hallintovaliokunnan puheenjohtajan objektiivisuuden maahanmuuttoasioiden hoidossa, minkä lisäksi hän on kyseenalaistanut Suomen korkeimman oikeusinstituution vallan.
Mikä on tuo rikos maahanmuuttajia kohtaan? Heidän uskontonsa perusteltu arvostelu? Hah, kyllä islamia saa kritisoida siinä kuin muitakin uskontoja. Vai onko se mielestäsi jotenkin muita uskontoja parempi? Ja jos on, niin miten? Nämä paimentolaisuskonnon harjoittajat ovat aivopesty siihen, että heidän persereikä-allahinsa on suurin totuus ja heille on erityisen vaikeaa se, että ihmiset Suomessa syövät sianlihaa, naiset kulkevat bikineissä, ajavat autoa, asuvat yksin, suku ei päätä kuka nussii heidän tytärtään, serkkunsa kanssa avioituminen on kielletty, eivät kumarru Mekkaan päin...
Siru83 kirjoitti:Sasin tapaus oli puhdas onnettomuus, mutta silti Sasi on esittänyt pahoittelunsa ja hyväksynyt tuomion. Halla-Aho sen sijaan ei osoita minkäänlaista katumusta, ei ole mistään pahoillaan eikä ota tekemästään rikoksesta minkäänlaista vastuuta.
Sasi ajoi vaikka tunsi olonsa huonoksi. Se oli onnettomuus, mutta Sasin myötävaikutus oli siihen erittäin suuri.
- Tottakai Sasi myönsi virheensä. Sehän oli täysin kiistaton tapaus eikä kyseessä ollut mielipiteen ilmaus tai sananvapauden rajoittaminen. Ja säilyttääkseen uskottavuutensa tamperelaisten silmissä ei auttanut muu kuin olla nöyränä.
Siru83 kirjoitti:Kiitokset korkeimmalle oikeudelle objektiivisesta päätöksestä. Minä haluan asua maassa, jossa ihmisiä ei tuomita, koska hänen naamastaan ei pidetä ja maassa, jossa ihmisiä ei jätetä tuomitsematta, koska heidän tekemänsä rikoksen uhreista ei pidetä. Haluan asua oikeudenmukaisessa ja vapaassa maassa. En halua Halla-Ahon kaltaisia viherporvaripikkunatseja päättämään tämän maan asioista.
Minä en halua asua maassa, jossa sananvapautta rajoitetaan ja paimentolaisuskonnon pelossa annetaan tuomiota totuuden puhujille. En halua asua maassa jossa tietyn puolueen edustajia jahdataan heidän pienistäkin rikkeistä kun samaan aikaan muut puolueet porsastelevat sen minkä ennättävät. Ovat salakuljettaneet valuuttaa saamatta tuomiota, lahjusrahoilla elostelleet, maahanmuuttoasioita ja sen budjettia salailleet... En halua
Halosen,
Lipposen,
Braxin,
Sinnemäen,
Hassin,
Hautalan,
Viljasen ja
Nylanderin kaltaisia multikultihumalaisia neekereiden perseennuolijoita päättämään tämän maan asioista. Olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että 1930-luvun Saksassa oltiin oikealla tiellä. Kansan yhteishenki oli mahtava, työttömyys nollassa, maata rakennettiin. Nyt Suomessa on eripuraa, työttömyysprosentti on korkeampi kuin hotellien käyttöaste, valtion velka kasvaa 20 miljoonaa euroa joka päivä, investoinnit jumissa, islamisaatio valtaa maata jättiputken tavoin, yksinhuoltajasomaliakat vyöryvät Itäkeskukseen ja vain heidän kaltaisillaan loisilla on enää varaa asua pk-seudulla... Kenen rahoilla?
Halla-aho arvosteli julkisesti KKO:ta. Senkö takia pitäisi eroaman? Entäs he; SDP:n kansanedustaja
Johannes Koskinen arvosteli oikeusministerinä ollessaan:
"Koskinen puolestaan arvostelee Helsingin käräjäoikeutta ja hovioikeutta, joiden mukaan Koskisen lausunto oli yksi syy siihen, että valtio joutui maksamaan vahingonkorvausta Rusille".
- Koskisen toimet johtivat oikeuskanslerin puuttumiseen asiaan. Kukaan ei vaatinut Koskisen eroa eikä kummastellut miksi hän arvostelee oikeuslaitosta. No, Koskinen on demari, sehän selittääkin asian.
"Olen mielestäni toiminut oikein", sanoi Koskinen. Koskinen toimi oikeusministerinä vuosina 1999-2005.
Sitten tämä muumimamma:
"Olen ollut erittäin pahoillani, että keskustelussa asetetaan esimerkiksi maahanmuuttajaperhe suomalaista eläkeläistä vastaan. Hakemalla haetaan vertailukohtia, jotka kärjistävät asioita." Tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytyspäätöksiä kohtuuttomina ja oikeustajun vastaisina. Hän sanoi STT:lle, että viranomaiset ovat sinänsä toimineet voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti.
"Mutta nämä päätökset sopivat hyvin vaikeasti omaan oikeustajuuni, ja yhteydenottojen perusteella huonosti myös suomalaisten oikeustajuun. Päätös tuntuu kohtuuttomalta, ottaen huomioon sen aseman, missä nämä isoäidit ovat", Halonen sanoi.
Yhtä lailla KKO:n päätös sopii huonosti Halla-ahon oikeustajuun ja tuntuu kohtuuttomalta. Hän arvostelee päätöstä julkisesti ja saa vastaansa ennenkokemattoman ajojahdin ja parjauskampanjan.
Ja kautta aikojen kammottavin "oikeus"ministeri siihen, jotta...
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) pitää tervetulleena presidentti Halosen kannanottoa.
Kumpikin arvosteli oikeuden päätöstä. Kummankaan eroa ei vaadittu. Outoa!
Sitten meillä on vielä tämä yksi hyväkäs. Porvoolainen RKP:n kansanedustaja
Mikaela Nylander. Hän on nyt kovasti tohkeissaan ja jopa pöyristynyt Halla-ahon sanomisista. Autuaasti hän kuitenkin unohtaa oman miehensä toimet:
"Voisi kysyä horjuttiko Nylander uskottavuuttaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, kun ei puuttunut miehensä toimiin kaupunginvaltuutettuna tämän annettua toiselle miesvaltuutetulle hameen (tv:ssä Spotlight 2.10.2006). Ilta-Sanomissa 15.2.2008 rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen totesi, että hovioikeudessa on tulkittu kunnianloukkaukseksi jopa hamekankaan lähettäminen miehen työpaikalle.
"Olen pöyristynyt", sanoo Nylander. "Olen pyöristynyt", sopisi paremmin hänen sanomakseen. Ja kovastipa on täti elänyt pumpulissa, kun Halla-ahon sanominen pöyristyttää.
Lisäksi Nylander on huolissaan eduskunnan uskottavuudesta. Senkö nyt nakertaa tapaus Halla-aho? Ehei, kyllä sen lopunkin uskottavuuden vei vaalirahajupakka. Ei PS eikä Halla-aho.