Sivu 25/51

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 6:01 pm
Kirjoittaja MEG
Minäkin muistelen että Oksasia oli kaksi.
Assmanin kakkos-asunnon omistaja maalarimestari Oksanen jonka talossa Espoon aseman eteläpuolella oli Assmannin lisäksi saksalaissyntyisiä vuokralaisia (ddr-talo)
Sitten oli tämä saunamökinmies Oksanen.
Assmannin ja "Antin" kirkkomaalaus tarinat ympäri suomea, ovat mielestäni tyhjän päällä, ei muuta lähdettä kuin Paloaro.

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 6:29 pm
Kirjoittaja Baretta
papillon kirjoitti:Topicki on: TEORIA JA TODISTEET ULKOPUOLISESTA TEKIJÄSTÄ.

Mutta miten on, olisiko yksi tekijä ehtinyt tosiaan tuon tehdä, ja jos, niin miten?

Että sai kaikki nurin niin nopeasti, ääneti?

Miksi teltan räppänän puoleisessa päässä, siis nukkujien pääpuolessa molemmilla sivuilla, on kaksi aukkoa, jos vain yksi tekijä?

Yksi siis olisi ehtinyt eliminoida neljä, tai sitten kolme, näkökulmasta riippuen?

Kyllä se joltain , vaikkapa kaukopartiohepulta olisi käynyt vaikka 15 vuotta olikin tositoimista.

Tosin siinä on ollut hillitön raivo, viha, silti ei mitään meteliä, ei ainakaan kukaan kuullut mitään?

No, kuten sanottua, ei Kytäjälläkään kuultu järven rannalla kesäyönä 2400 aikaan ammuttua neljää .357 magnumin laukausta. Tai niin kerrotaan. Vai viittä, en muista. :shock:

:lol: :shock:
Otsikon tarkoituksena oli ainoastaan rajata syyllinen telttakunnan ulkopuoliseksi. Syyllisenä voi toki ketjussa pohtia henkilöä, joukkoa, kaksikkoa, osuuskauppaväkeä yms...

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 6:35 pm
Kirjoittaja papillon
^ Olenkos jotain muuta väittänyt?
Kiinnitin huomiota siihen, onko se yksikkö ainoa mahdollisuus siinä otsikossa. :lol:

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 6:37 pm
Kirjoittaja strangelove
Mielenkiintoinen yksityiskohta Assmannin tapauksessa on tuo hänen jäämistöstään löytynyt Vinca-kellon kuori. Mutta aika mahdotontahan on osiottaa, että tuo kello on juuri Bodomilta. Silti merkillinen yksityiskohta, joka antaa lisää ajateltavaa.

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 6:41 pm
Kirjoittaja matkaaja
skoone kirjoitti:
Wagner kirjoitti: Oksasen muistan olleen aggressiivinen, syrjäänvetäytyvä ja omituinen.
8)
Eään sivuston mukaan Oksasia oli kaksi, Antti ja Ahto. Antti oli Assmnnin nmaalarimestari ja Ahto se saunamökin mies. Mutta eivät kuulemma olleet sukua.
Kiintoisaa. Minkä näköinen on ollut Ahto? Vaalea vai tumma? Onko kellään tietoa tästä?

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 7:20 pm
Kirjoittaja yövuoro
W
Inarinkatu, ei Ilarinkatu, toukola.
Muokkaus
Inarintie, Hermanni

Ex officio

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 7:38 pm
Kirjoittaja Wagner
skoone kirjoitti:
Wagner kirjoitti: Oksasen muistan olleen aggressiivinen, syrjäänvetäytyvä ja omituinen.
8)
Eään sivuston mukaan Oksasia oli kaksi, Antti ja Ahto. Antti oli Assmnnin nmaalarimestari ja Ahto se saunamökin mies. Mutta eivät kuulemma olleet sukua.
Kivilahti ei sukua Kivilahdelle eikä Oksanen Oksaselle.
Tämä selvä.
Oksasen etunimeä en muistanut, siksi tuo sekaannus.
Tämä selvinnee.
Koska mikään ei voi selvitä, ellei ole selviämisperustetta,
otettakoon kossu naamaan ja nassu koomaan tietoa odotellessa.
Selvittääkö kossukooma koosteen ?
Se selvyyden vuoksi selvitettäköön selviämällä, jos siitä selviää.

röh~

8)

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 8:02 pm
Kirjoittaja papillon
yövuoro kirjoitti:W
Inarinkatu, ei Ilarinkatu, toukola.
Muokkaus
Inarintie, Hermanni
Onko se Inarintie Hermannin puolta, luulin että Valkkaa. Hm.

Re: Ex officio

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 8:29 pm
Kirjoittaja matkaaja
Wagner kirjoitti:
skoone kirjoitti:
Wagner kirjoitti: Oksasen muistan olleen aggressiivinen, syrjäänvetäytyvä ja omituinen.
8)
Eään sivuston mukaan Oksasia oli kaksi, Antti ja Ahto. Antti oli Assmnnin nmaalarimestari ja Ahto se saunamökin mies. Mutta eivät kuulemma olleet sukua.
Kivilahti ei sukua Kivilahdelle eikä Oksanen Oksaselle.
Tämä selvä.
Oksasen etunimeä en muistanut, siksi tuo sekaannus.
Tämä selvinnee.
Koska mikään ei voi selvitä, ellei ole selviämisperustetta,
otettakoon kossu naamaan ja nassu koomaan tietoa odotellessa.
Selvittääkö kossukooma koosteen ?
Se selvyyden vuoksi selvitettäköön selviämällä, jos siitä selviää.

röh~

8)
Tuli vaan mieleen nyt että kyllä lähtisin nyt tutkailemaan tuon Ahton 'asioita'; mahdollisesti kävisin siellä saunamökilläkin. Hän lienee sitten kuollut, mutta olisiko saunamökille jotain kiinnostavaa jäänyt?

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 8:44 pm
Kirjoittaja Baretta
papillon kirjoitti:^ Olenkos jotain muuta väittänyt?
Kiinnitin huomiota siihen, onko se yksikkö ainoa mahdollisuus siinä otsikossa. :lol:
Et toki mitään väittänyt... Halusin vain tuoda esiin ketjun tarkoitusta tuossa kirjoituksessani. Yksikkö siis tarkoittaa otsikossa jopa joukkoa.

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 9:56 pm
Kirjoittaja papillon
^ Ok :lol:

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 10:44 pm
Kirjoittaja Sariola
Kun olen nyt tätä juttua pyöritellyt muutamia vuosia, on vahvistunut käsitys, että jotain taustakuvioita tähän liittyy.

1. Miksi Paloa ja lääkäri Lindholmia ei kuulusteltu, ei myöskään sitä Assmania hoitanutta sairaanhoitajaa?

2. Miksi ei tultu hakemaan Assmanin vaatteita, vaikka Palo odotteli portailla pari tuntia? Oli luvattu tulla heti hakemaan.

3. Miksi teosta epälty kioskimies hukkui tai tekin itsemurhan? Taisi olla noin 7 vuotta myöhemmin.

4. Miksi Assmanin kaveriksi mainitti AO teki itsemurhan. Suunnilleen samoihin aikoihin kuin tuo edellinen.

5. Miksi Palon esimies kyseisessä sairaalassa ja hänen opettajaveljensä tekivät kaksoisitsemurhan? (Tangon veljekset)

6. Miksi toinen lintupojista, se joka oli lähimpänä telttaa silloin aamulla, kuoli niin nuorena, eli noin 32 vuotiaana sydänkohtaukseen.

Kyllä tästä syntyy sellainen mielikuva, että herra Assmanilla on ollut jotakin tekemistä tämän jutun yhteydessä. Hänen lähipiiriin kuuluvia ihmisiä on poistunut yllättävän paljon keskuudestamme. Onko kaikki sattumaa? Sitä voi pohdiskella.

Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 11:13 pm
Kirjoittaja awa
Sariola kirjoitti:Kun olen nyt tätä juttua pyöritellyt muutamia vuosia, on vahvistunut käsitys, että jotain taustakuvioita tähän liittyy.

1. Miksi Paloa ja lääkäri Lindholmia ei kuulusteltu, ei myöskään sitä Assmania hoitanutta sairaanhoitajaa?
Leikattiinko Assmann vaivojensa tai sairautensa vuoksi Kirurgisessa sairaalassa?

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2008 12:21 am
Kirjoittaja matkaaja
Sariola kirjoitti:Kun olen nyt tätä juttua pyöritellyt muutamia vuosia, on vahvistunut käsitys, että jotain taustakuvioita tähän liittyy.

1. Miksi Paloa ja lääkäri Lindholmia ei kuulusteltu, ei myöskään sitä Assmania hoitanutta sairaanhoitajaa?

2. Miksi ei tultu hakemaan Assmanin vaatteita, vaikka Palo odotteli portailla pari tuntia? Oli luvattu tulla heti hakemaan.

3. Miksi teosta epälty kioskimies hukkui tai tekin itsemurhan? Taisi olla noin 7 vuotta myöhemmin.

4. Miksi Assmanin kaveriksi mainitti AO teki itsemurhan. Suunnilleen samoihin aikoihin kuin tuo edellinen.

5. Miksi Palon esimies kyseisessä sairaalassa ja hänen opettajaveljensä tekivät kaksoisitsemurhan? (Tangon veljekset)

6. Miksi toinen lintupojista, se joka oli lähimpänä telttaa silloin aamulla, kuoli niin nuorena, eli noin 32 vuotiaana sydänkohtaukseen.

Kyllä tästä syntyy sellainen mielikuva, että herra Assmanilla on ollut jotakin tekemistä tämän jutun yhteydessä. Hänen lähipiiriin kuuluvia ihmisiä on poistunut yllättävän paljon keskuudestamme. Onko kaikki sattumaa? Sitä voi pohdiskella.

Laitoin tähän katkelman Haapalaisen kuulustelusta, ja ainakin hän on nähnyt ilmeisesti murhaajan.

Tästä äänestä välittämättä sen kummempaa he olivat jatkaneet matkaa sanotun niemekkeen itärantaa kulkevaa polkua pitkin, mutta nähtyään niemekkeellä teltan, he olivat kääntyneet jyrkästi vasempaan ja nouseet niemekkeellä olevan harjanteen päälle, josta he olivat paremmin havainneet teltan ja sen välittömässä läheisyydessä kaksi moottoripyörää, jotka olivat kertojan käsityksen mukaan olleet paikalla kasvavia koivupuita vasten nojollaan. Moottoripyörät havaittuaan kertoja oli nähnyt jonkun lähtevän teltan vierestä alas rantaan eli itärantaan. Tästä liikkujasta kertoja ei voinut sanoa muuta kuin, että se oli ilmeisesti mieshenkilö ainakin koosta ja ruumiinrakenteesta päätellen, mutta kertoja ei osannut sanoa olisiko tämä ollut ilman päähinettä ja vaatetukseen nähden kertoja sanoi vaan, että se ei missään tapauksessa ollut tumma. Mies oli ilmeisesti pysähtynyt puiden ja pensaiden varjoon sillä jos tämä olisi lähtenyt kävelemään siitä maihin päin, niin kertoja olisi sen varmasti havainnut. Kertoja oli lisäksi nähnyt, että joku mies makasi kasassa olevan teltan päällä. Miestä oli näkynyt vain vyötäröstä alaspäin, joten kertoja oli nähnyt tällä olevan päällään tummat housut ja oli kertoja olettanut miehen ottavan aurinkoa.

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2008 12:37 am
Kirjoittaja Oulunmies
Miten se Haapalainen aatteli sen ottavan aurinkoa?

1. aatteli vaan

2. NG oli selällään

3. Haapalàinen kuitenkin näki Irmelin "ala-/ylävartalo" paljaana? muokattu.