Sivu 25/117

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ma Heinä 27, 2020 11:01 pm
Kirjoittaja metsätonttu
Jaguaari kirjoitti: Ma Heinä 27, 2020 8:37 pm Tietenkin poliisin, mutta miksi Bettina ei halua asian selviävän?
Viimeisten tietojen mukaan siihen ei pitäisi olla mitään aihetta. Poliisilla on nyt käsitys, että tekijä on ulkopuolinen eikä tekijä ja uhrit tunteneet entuudestaan toisiaan.

MTV jutussa väitetään.
"Turun rikospoliisin entinen rikosylikomisario puolestaan kertoi haastattelussa vuonna 2006, että tutkinnan kannalta suurimmaksi kompastuskiveksi muodostui iskussa loukkaantuneen tyttöystävän yhteistyöhaluttomuus.

Bettina Taxis kieltäytyi kuulusteluista eikä halunnut selvittää tapahtumia. Nainen sai silmäänsä ja käteensä elinikäiset vammat."
Mutta tapausta tutkiva Soikkeli on kertonut, että Taxisia on kuultu viimeksi pari kolme vuotta sitten, joten tämä ei ole linjassa mtv:n uutisen väitteen kanssa.
Bettina Taxis oli pitkään kriittisessä tilassa mutta jäi eloon. Hän palasi kotimaahansa. Soikkeli kertoo, että poliisi on kuullut häntä viimeksi pari, kolme vuotta sitten.

Taxisin selviäminen oli pienestä kiinni.
MTV:n uutisessa spekuloidaan edelleen palokirveelläkin vaikka se on aiemmin Soikkelin toimesta kumottu tekovälineenä.
Poliisi ei ole paljastanut murha-asetta, mutta julkisuudessa olleiden tietojen mukaan teossa olisi käytetty laivan palokirvestä.
"Tarinoissa on jäänyt sitkeästi elämään huhu, että henkirikos tehtiin laivan palokirveellä. Soikkeli kumosi tämän Iltalehdelle.

– Palokirves ei sovi aiheutettuihin vammoihin tekovälineeksi. Niitä (tallennettuja vammoja) on myöhemminkin vertailutettu asiantuntijoilla, ja on päätelty, ettei se sovi tekovälineeksi."
Voi sanoa, että MTV:n jutussa ei kaikkia viimeksi kerrottuja faktoja ole otettu jutussa huomioon vaan mennään yli kymmenen vuoden takaisilla väitteillä.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ma Heinä 27, 2020 11:39 pm
Kirjoittaja aumari
Jospa Bettina on nyt kuitenkin kertonut ratkaisuun johtavia tietoja ja on luvattu antaa suojelua siinä määrin kuin on tarpeen. Jos tekijä saadaan kiven sisään, niin Bettinan ei sitten tarvitse enää pelätä. Voi se dna-löytökin tulla kyseeseen. Onhan muuallakin vanhojen rikoksia onnistuttu ratkaisemaan tekijöiden sukulaisten dna:n avulla.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ma Heinä 27, 2020 11:41 pm
Kirjoittaja Diego
Jaguaari kirjoitti: Su Heinä 26, 2020 3:26 pm Mielenkiintoista että Bettina ei ole halukas auttamaan tutkimuksissa.. :?
Ja ei ole ollut kai missään vaiheessa. Onko vain halunnut jättää traagisen tapauksen taakseen, vai tietääkö tekijän. Vai väistääkö jollain tapaa ylemmyyttä tuntien tai muusta taustaansa liittyvästä syystä tällaisen asian, jos, siis jos on taustaltaan Thurn und Taxis, kuten on pohdittu..

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ma Heinä 27, 2020 11:44 pm
Kirjoittaja spiderman83
Muutaman tunnin kuluttua on tasan 33 vuotta kulunut tästä. Tänään vielä sama viikonpäivä kuin tuolloin.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 12:12 am
Kirjoittaja metsätonttu
Diego kirjoitti: Ma Heinä 27, 2020 11:41 pm
Jaguaari kirjoitti: Su Heinä 26, 2020 3:26 pm Mielenkiintoista että Bettina ei ole halukas auttamaan tutkimuksissa.. :?
vai tietääkö tekijän.
Tutkinnassa tulleiden asioiden perusteella voisi väittää suurella varmuudella ettei Bettina tiennyt tekijää.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b3f8 ... c94943bddf
– Meillä on yksi epäilty henkilö asiassa, tutkinnanjohtaja Veli-Matti Soikkeli kertoo.

Iltalehti kysyi Soikkelilta, onko poliisin käsitys se, että epäilty oli täysin ulkopuolinen henkilö.

– Käsitys on edelleen tämä.

Eli hän ei ole tuntenut uhrejaan etukäteen?

– Sen tiedon mukaan, mikä meillä on, ei ole.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 12:45 am
Kirjoittaja Picaro
Jaguaari kirjoitti: Su Heinä 26, 2020 3:26 pm Mielenkiintoista että Bettina ei ole halukas auttamaan tutkimuksissa.. :?
Ittekin tuota muutama sivu sitten ihmettelin. Tyttö on alusta lähtien ollut haluton yhteistyöhön miksiköhän näin? Kummallisia nämä muistiaukot silloin kun selvitään surmapaikalta aina näköjään unohtuu se tärkein eli hyökkääjän tuntomerkit ja sitten vielä ollaan haluttomia tekemään poliisin kanssa yhteistyötä. Hyvin kummallista toimintaa ja pitää muistaa mitä tilastot sanovat läheisistä henkirikoksissa

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 5:37 am
Kirjoittaja dazu
spiderman83 kirjoitti: La Heinä 25, 2020 7:48 pmTuskin on DNA:ta. Silloin henkilö olisi kopissa, sillä tuo on niin vahva näyttö.
Poliisi on aikaisemmin sanonut, että "se selviää myöhemmin, miksi ei ole kiinniotettuna". Näin ollen tämä, ettei miestä ole otettu kiinni, voi johtua jostain muustakin syystä, kuin siitä, että näyttö ei ole riittävä. Kyllä mä luulen, että tässä on menty "todennäköisin syin".

Täällä jaksetaan näköjään vieläkin inttää, että Bettina tiesi tekijän ja suojelee tätä, vaikka poliisin mukaan tekijä oli täysin ulkopuolinen.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 10:09 am
Kirjoittaja Diego
dazu kirjoitti: Ti Heinä 28, 2020 5:37 am Täällä jaksetaan näköjään vieläkin inttää, että Bettina tiesi tekijän ja suojelee tätä, vaikka poliisin mukaan tekijä oli täysin ulkopuolinen.
Ei täällä mitään intetä, vaan se on ollut vain ilmaan heitettyä spekua. Ja mitä poliisiin tulee, ei sekään aina joka kohdassa oikeassa ole ollut kun eri juttujen kehityskulkuja katsotaan, kuten tiedetään. Tässä jutussa ulkopuolinen tekijä on poliisin omienkin sanojen mukaan poliisin käsitys sen pohjalta, mitä poliisi tietää nykyisin.

Jännä kun sarjamurhaajaketjuissa olet usein eri mieltä poliisin antamien lausuntojen kanssa (koska ne eivät tue teorioitasi). Nyt sitten toisin päin, ne ovat sinulle ehdoton totuus. *poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 10:58 am
Kirjoittaja dazu
Diego kirjoitti: Ti Heinä 28, 2020 10:09 amJännä kun sarjamurhaajaketjuissa olet usein eri mieltä poliisin antamien lausuntojen kanssa (koska ne eivät tue teorioitasi). Nyt sitten toisin päin, ne ovat sinulle ehdoton totuus. *poistettu lautamiestekstiä*t:mode
No tässä keississä kait kuitenkin tekijä tiedetään, enkä lähde nyt väittämään vastaankaan etenkään, kun mitään tietoja ei ole tästä vielä kerrottu, että miksi epäillään jne. Voimahali!

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 12:18 pm
Kirjoittaja Basilika
Musta on jotenkin outoa, että joku epäilee Bettinaa. Jos hän ois syyllinen, asiat olisi edennyt jotenkin näin:

1. Menet poikaystäväsi kanssa kannelle nukkumaan ihan sovussa nautittuanne muutamat oluet
2. Odotat että hän nukahtaa
3. Hiippailet jostakin hakemaan aseen/ ota sellainen repusta
4. Palaat takaisin ja alat hakata poikaystävääsi täysin silmittömästi
5. Sinua fyysisesti suurempi poikaystäväsi saa aseen riistettyä itselleen, ja alkaa hakata sinua silmittömästi, hakaten silminnäkijöiden mukaan sinulta kasvot "täysin sohjoksi", aiheuttaen elinikäisen silmävamman ja hakaten sormen irti. Vaihtoehtoisesti hakkaa itse sormesi irti ja naamasi sohjoksi.
6. Riistä ase takaisin, kolauttele vielä muutama kerta muttei hengiltä asti, ja viskaa sen jälkeen ase menemään
7. Tämän jälkeen ryömitte molemmat takaisin makuupusseihin, ja toikkaroitte muutaman tunnin apua odotellen vakavasti vammautuneena.
8. Huutele naama sohjona ja silmä vammautuneena "Klaus! Kuuletko! Mä kuulen että oot elossa! Et jumalauta mene mihinkään vaikka yritin tappaa sut! Ja jos uskallat ensiapuhenkilöstölle kertoa jotain niin yritän uudelleen! Kuuletko!" Tällä välin uhrisi jää viereen pötköttelemään eikä yritä kauhuissaan ryömiä pois, koska lupasit ettet enää hyökkää.
8. Partiopojat löytävät teidät
9. Pääsette ensiapuun siinä kunnossa, että kumpikin pystyy puhumaan
10.Uhrisi on kanssasi samassa ensiapuhuoneessa, mutta vaikka hän pystyy puhumaan ja oli jopa siinä kunnossa että käveli, hän ei kykene esimerkiksi osoittamaan sinua sormellaan tai silmillään, tai vaikkapa huutamaan toistuvasti henkilöstölle Bettina Taxis!! Bettina Taxis!!! Jos hän kykeni hakkaamaan kasvosi sohjoksi, hän kyllä tiesi kuka hyökkäsi. Vaikka ensiapuhenkilöstö ei ymmärtänyt saksaa, ei ole syytä olettaa etteivät he osaisi erottaa nimen toistelua tai elekieltä.
11.Tutkiva poliisi on niin tyhmä, ettei näe pusseista oliko kummassakin joku sisällä kun hyökkäys tehtiin.
12. Valehtele poliiseille kuuluvasi Thurm und Taxis sukuun etkä tavallisiin saksalaisiin Taxiksiin, kieltäydy kuulusteluista mutta pakota poliisi valehtelemaan että sinua kuitenkin toistuvasti kuulustellaan, viimeksi kolme-neljä vuotta sitten tämän viime vuonna ilmestyneen jutun mukaan:

https://theworldnews.net/fi-news/uusi-k ... ti-mennaan

Thomaksen syyllisyys taas edellyttäisi ettei kumpikaan puhumaan kyenneistä uhreista älyä sanoa hänen nimeään henkilöstölle, vaan horisee vaan tuntomerkkejä saksaksi. Hehän siis yrittivät sanoa henkilöstölle jotain saksaksi. Itse en puhu saksaa, ymmärtäisin jos joku huutaa Thomas Schmitte (?), mutta en ymmärtäisi jos joku huutaa saksaksi vaikkapa "Se mies hakkasi meitä silmittömästi! Hänellä oli kaninkarvakaulus ja suuret korvat!"

Lisäksi minusta on aika outoa että joku spekuloi sillä mihin surma-ase piilotettiin. Tekopaikka on laivan kansi. Laivan. Kansi. Laivan, joka on tekohetkellä merellä. Ei se nyt kummoista heittokättä vaadi.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 5:15 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Itse en epäile että Bettinalla on asian kanssa tekemistä muuta kuin että outoa että ei ole halukas selvittämään tapausta.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 5:33 pm
Kirjoittaja metsätonttu
Jaguaari kirjoitti: Ti Heinä 28, 2020 5:15 pm Itse en epäile että Bettinalla on asian kanssa tekemistä muuta kuin että outoa että ei ole halukas selvittämään tapausta.
Soikkeli on kommentoinut, että viimeksi Bettinaa on kuultu 2-3 vuotta sitten eikä Soikkeli maininnut, että Bettina olisi ollut yhteistyöhaluton. Joten nykytiedon valossa tämä Bettinan haluttomuus selvittää asiaa ei välttämättä pidä (enää) paikkansa.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 5:41 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Miksi siitä mainittaisiin sitten viimeisimmissä uutisissa että Bettina ei ole halunnut olla yhteistyössä poliisin kanssa.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 5:55 pm
Kirjoittaja metsätonttu
Jaguaari kirjoitti: Ti Heinä 28, 2020 5:41 pm Miksi siitä mainittaisiin sitten viimeisimmissä uutisissa että Bettina ei ole halunnut olla yhteistyössä poliisin kanssa.
Spekuloitiin siinä myös palokirveellä tekovälineenä vaikka se on yksiselitteisesti suljettu pois. Oma arvaus on, että toimittajalle annettiin tehtäväksi tehdä juttua, mutta uutta tietoa ei satu riittävästi kasaan, niin vanhoista jutuista kaivettiin täytettä vaikka ne olisi ollut huhupuhettu ja jopa kumottu aiemmin. Eli seurausta huonolaatuisesta toimittajatyöstä. Jos olisi tehty laadukasta työtä väitteeseen olisi kysytty vahvistusta Soikkelilta. Nyt viitattiin 2006 annettuun lausuntoon. Mainittiin, että lausunnon antaja olisi ollut KRP:n tutkija, mutta ei edes nimetty kuka. Jos homma askarrutti, niin vahvistusta olisi ollut syytä kysyä Soikkelilta. Nyt viitattiin epämääräisesti 14 vuotta vanhaan lausuntoon, johon ei annettu tarkkaa viittausta. Syö lausunnon luotettavuutta varsinkin kun lisäksi kumottua tietoa (palokirves) oli jutussa.

Re: Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Lähetetty: Ti Heinä 28, 2020 6:26 pm
Kirjoittaja spiderman83
Todellinen kesöbörje tosiaan tuon maikkarin jutun kirjoittaja. Johan se yhteistyöhaluttomuus kiistettettiin alusta asti:

https://www.mtv.fi/sarja/uutisklipit-33 ... en-1139492