Sivu 241/271
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 5:07 pm
Kirjoittaja Pinkku
Hermione kirjoitti: Su Syys 26, 2021 8:44 pm
Pieni liekki kirjoitti: Su Syys 26, 2021 7:22 pm
Hermione kirjoitti: Su Syys 26, 2021 6:45 pm
On todella epätodennäköistä että ruumis olisi saatu täydellisesti tuhottua. Roskisteoria on täysin epäuskottava. Millan ruumis on varmasti edelleen olemassa jossain, mutta sellaisessa piilossa ettei sitä ole vielä löydetty.
Jätehuollon valvontatehtävien parissa työskentelevänä henkilönä pidän itse roskisteoriaa varsin uskottavana. Toki, jos olisin tapauksen tutkija, niin tsekkaisin muutaman oleellisen asian liittyen tekijän käyttämään kalustoon ruumiin liikuttelussa, jäteastian tyhjentämiseen, tyhjentäjään ja jätteiden kulkureittiin loppukäsittelypaikalleen. Jos ruumis on päätynyt jätteenpolttolaitokselle, niin siitä peräisin oleva tuhka on päätynyt polttolaitoksen pohjakuonan joukkoon eikä se ole sieltä enää paikannettavissa. Toivon, että tutkinnalla saadaan riittävä varmuus siitä, mihin Millan ruumis on päätynyt. Voimia toivon myös hänen omaisilleen tällaisessa raskaassa ja keskeneräisessä tilanteessa.
Roskisteoria ei missään tapauksessa ole mahdoton.
Jos ruumiskoira on merkannut roskiksen, siinä olleiden jätteiden kuljetuskaluston sekä välivaraston ja reitin polttolaitoksessa uuniin, niin roskisteoria on jopa todennäköinen. Jos ei, niin joku muu keino piilottaa ruumis on mahdollinen.
Ennemmin pidän mahdollisena että Milla on asbestitynnyrissä haudattuna asbestin loppusijoituspaikkaan.
Ruumiskoira EI merkannut roskista. Myöskään tietoa siitä kauanko ruumis on muka ollut roskiksessa ei kai ole. Eikä Jyrpä oo osannut kertoa mistä sai roskiksen avaimen.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 10:14 pm
Kirjoittaja Rinu
Mä en usko siihen roskis hommaan edelleenkään.aivan liian riskialtis homma niillä keleillä mitä silloin oli jos ei tiedä tyhjennys päivää.mä pysyn kannassani ruumiin paikasta.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 10:31 pm
Kirjoittaja Kaivonkatsoja
Piharoskis ja polttolaitos eivät liity tapaukseen. Jos liittyisi, niin Nieminen ei olis sanonut niistä sanaakaan.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 10:34 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Pinkku kirjoitti: Ti Syys 28, 2021 5:07 pm
Hermione kirjoitti: Su Syys 26, 2021 8:44 pm
Pieni liekki kirjoitti: Su Syys 26, 2021 7:22 pm
Jätehuollon valvontatehtävien parissa työskentelevänä henkilönä pidän itse roskisteoriaa varsin uskottavana. Toki, jos olisin tapauksen tutkija, niin tsekkaisin muutaman oleellisen asian liittyen tekijän käyttämään kalustoon ruumiin liikuttelussa, jäteastian tyhjentämiseen, tyhjentäjään ja jätteiden kulkureittiin loppukäsittelypaikalleen. Jos ruumis on päätynyt jätteenpolttolaitokselle, niin siitä peräisin oleva tuhka on päätynyt polttolaitoksen pohjakuonan joukkoon eikä se ole sieltä enää paikannettavissa. Toivon, että tutkinnalla saadaan riittävä varmuus siitä, mihin Millan ruumis on päätynyt. Voimia toivon myös hänen omaisilleen tällaisessa raskaassa ja keskeneräisessä tilanteessa.
Roskisteoria ei missään tapauksessa ole mahdoton.
Jos ruumiskoira on merkannut roskiksen, siinä olleiden jätteiden kuljetuskaluston sekä välivaraston ja reitin polttolaitoksessa uuniin, niin roskisteoria on jopa todennäköinen. Jos ei, niin joku muu keino piilottaa ruumis on mahdollinen.
Ennemmin pidän mahdollisena että Milla on asbestitynnyrissä haudattuna asbestin loppusijoituspaikkaan.
Ruumiskoira EI merkannut roskista. Myöskään tietoa siitä kauanko ruumis on muka ollut roskiksessa ei kai ole. Eikä Jyrpä oo osannut kertoa mistä sai roskiksen avaimen.
Eikö tuo roskis ollut sellainen vanhanmallinen peltinen roska-astia, jossa useampi avattava luukku? Vai onko mielikuvani väärä? En ole seurannut tätä keskusteluketjua kovin tarkasti, mutta oliko tiedossa, että astia oli lukittu. Jos se oli lukittu, niin varmaan avaimen paikka on ollut tekijällä tiedossa, mikäli hän on tuota roska-astiaa käyttänyt aiemmin ja hänen jollain sukulaisellaan on ollut siihen käyttöoikeus.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 10:39 pm
Kirjoittaja Rinu
Kaivonkatsoja kirjoitti: Ti Syys 28, 2021 10:31 pm
Piharoskis ja polttolaitos eivät liity tapaukseen. Jos liittyisi, niin Nieminen ei olis sanonut niistä sanaakaan.
Mikäs sit liittyy??? Kerro muillekin.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 11:03 pm
Kirjoittaja Kaivonkatsoja
En tiedä mikä liittyy, mut piharoskis ja polttolaitos ei ainakaan. Juu, voin olla väärässä, mut sanon silti näin.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 11:21 pm
Kirjoittaja piipertäjä
Hossojankulmalla tai Somerniemellä joku lapsuuden tai muulla tavalla kiintopiste Jyrillä... mitälie voisi sellasestakin löytyä. Itseppä tietää totuuden ja Milla myös ehkä jos ollut paikka jossa viettäneet aikaa.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ti Syys 28, 2021 11:51 pm
Kirjoittaja Kaivonkatsoja
^ Ehdottomasti joku tuttu paikka, mut ei omalla pihalla vaan...
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 12:41 am
Kirjoittaja Kalle-Ville
Kaivonkatsoja kirjoitti: Ti Syys 28, 2021 11:03 pm
En tiedä mikä liittyy, mut piharoskis ja polttolaitos ei ainakaan. Juu, voin olla väärässä, mut sanon silti näin.
Kyllä tuo oli ihan poliisin oman tutkinnan loppupäätelmä esitutkinnassa, ja jo paljon ennen kuin Jyri Nieminen edes ryhtyi asioista kertomaan esitutkinnan jo päätyttyä. Poliisi siis oletti omien tutkimustensa perusteella, että ruumis on päätynyt poltettavaksi.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 12:53 am
Kirjoittaja Skloddi
Kalle-Ville kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 12:41 am
Kaivonkatsoja kirjoitti: Ti Syys 28, 2021 11:03 pm
En tiedä mikä liittyy, mut piharoskis ja polttolaitos ei ainakaan. Juu, voin olla väärässä, mut sanon silti näin.
Kyllä tuo oli ihan poliisin oman tutkinnan loppupäätelmä esitutkinnassa, ja jo paljon ennen kuin Jyri Nieminen edes ryhtyi asioista kertomaan esitutkinnan jo päätyttyä. Poliisi siis oletti omien tutkimustensa perusteella, että ruumis on päätynyt poltettavaksi.
Missä näin onkaan sanottu? Jäyri-possusen selitys oli tuo, mutta ei poliisi ole sitä sanonut "tunnustusta" aiemmin, tai vahvistanut julkisesti edes uskovansa. Korjaan mielipiteeni jos näyttöä sitä vastaan löytyy. Ja kyllä, Possusen vanhempien asuinpaikan piha-alueelta löytyvä roskis oli lukittava ja tiettävästi lukossa.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 1:56 am
Kirjoittaja Kalle-Ville
Skloddi kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 12:53 am
Kalle-Ville kirjoitti: Ke Syys 29, 2021 12:41 am
Kaivonkatsoja kirjoitti: Ti Syys 28, 2021 11:03 pm
En tiedä mikä liittyy, mut piharoskis ja polttolaitos ei ainakaan. Juu, voin olla väärässä, mut sanon silti näin.
Kyllä tuo oli ihan poliisin oman tutkinnan loppupäätelmä esitutkinnassa, ja jo paljon ennen kuin Jyri Nieminen edes ryhtyi asioista kertomaan esitutkinnan jo päätyttyä. Poliisi siis oletti omien tutkimustensa perusteella, että ruumis on päätynyt poltettavaksi.
Missä näin onkaan sanottu? Jäyri-possusen selitys oli tuo, mutta ei poliisi ole sitä sanonut "tunnustusta" aiemmin, tai vahvistanut julkisesti edes uskovansa. Korjaan mielipiteeni jos näyttöä sitä vastaan löytyy. Ja kyllä, Possusen vanhempien asuinpaikan piha-alueelta löytyvä roskis oli lukittava ja tiettävästi lukossa.
Olen niin monta kertaa jo edellä tuonut esille tätä koskevat poliisin täysin omat näkemykset - ja myös lehtijuttulinkkeineen - siitä, että Millan ruumis on heidän käsityksensä mukaan mennyt poltettavaksi, etten jaksa niitä enää kaivella - ainakaan juuri nyt. Edeltä löytyy useita tähän keskusteluun laittamiani linkkejä poliisin täysin omista johtopäätöksistä. Oletko edes lukenut tätä ketjua vai vain kirjoitellut tähän ketjuun vain oman mielesi mukaisia mielipiteitä poliisin tutkimustuloksista piittaamatta?
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 8:24 am
Kirjoittaja Kaivonkatsoja
Kalle-Villekin vois joskus ottaa sen putkinäön pois päältä, edes yöllä.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 9:33 am
Kirjoittaja Raimond
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kor ... #gs.cifa73
Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa joten elinkautinen jää voimaan.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 10:03 am
Kirjoittaja MissMallard
"Mitä kylvät, sitä niität..." eli täysin oikea ja loistava päätös ^! Vielä kun tiilenpäitä lukiessa tulisi ajatus siitä että jos Millan jäännökset vielä olisi haudattavissa niin omaiset saisivat sen tehdä; eli halu paljastaa Millan kätköpaikka.
Re: Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta
Lähetetty: Ke Syys 29, 2021 10:10 am
Kirjoittaja piipertäjä
Oikea päätös korkeimmalta mutta tokihan portman on täällä kohta parkumassa Jyrin kohtaloo...