Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990
Lähetetty: La Heinä 15, 2023 5:01 pm
Ei enää kovin pitkä odotusaika, että pääsee bonusjaksoa kuuntelemaan. (Konkurssi)pesämiehen jutut eivät ilmeisesti sittenkään (ainakaan täysin) huuhaata. En usko Niemen uhraavan tunnin kestoista bonusjaksoa ilmeisesti hänen juttuihinsa perustuvaksi, jos ei jutuissa olisi jotakin perää. Alibin juttua ei ole löytynyt. Eikö kenelläkään ole tunnuksia?/löytyisikö Alibin mahdollisesta arkistosta?
Niemi on niin kokenut tekijä ja kontaktiverkostonsa poliisissa niin vahva/laaja, että epäilen hänen saaneen vihiä poliisitutkinnan nykyisestä tilasta/suuntautumisesta, vaikka "huhtis" olisikin ollut hiljaa. Kallistun sille kannalle, että ns. "Pesämiehen linja" on poliisin nykyinen (pää)tutkintalija.
Sellaista kuitenkin, että miten hyvin nivoutuu yhteen tämä 2015 väitetty "uusi näkökulma"/Huhta-aho sen kanssa, että pesämiehen jutut julkaistu Alibissa jo 90-luvulla? Toki voihan olla, että "Pesämiehen linja" ollut tutkintalinjana jo ennen 2015 ja siihen saatu joku olennainen uusi näkökulma/tieto noin 2015 paikkeilla. "Huhtis" tietysti voinut yrittää myös kusettaa. Ehkä siellä ollut "soraliikemies" kuuntelussa ja odotettu hänen toteavan puhelussa joskus 2015, että "hähää en jääkään kiinni koskaan...ovat ihan väärillä urilla" tms. Tai sitten odotettu esim. jonkun rikoksesta tietävän henkilön aktivoituvan kertomaan tietojaan poliisille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tun ... #gs.9wumd2
Jutusta:
"Poliisilla ei ole mitään syytä olla uskomatta, etteikö uhreilla ja tekijällä ole aiempaa yhteistä kontaktipintaa. Suomalaisessa henkirikoksessa muutoinkin on hyvin tyypillistä se, että uhri ja tekijä ovat kohdanneet jossain vaiheessa matkan varrella, Huhta-aho sanoo nyt MTV Uutisille.
Huhta-aho ei anna suoraa vastausta kysymykseen siitä, onko poliisi tilanteessa, jossa epäilyjä mahdollisesta tekijästä on, mutta näyttö henkilöä vastaan puuttuu.
– Mieleen tulee työuran varrelta kohtuullinen määrä juttuja, joissa esitutkinnan valossa epäilty on tekijä, mutta syytekynnys tai tuomitsemiskynnys on liian kaukana. Edellä lausuttu ei liity millään muotoa siihen, mikä on näkemykseni tämän jutun suhteen, hän muotoilee."
Ei varmaan juu. Sellainen kutina kuitenkin on, että poliisilla tosiaan on ollut jo pidempään "erittäin vahva epäilys" tekijästä kuten ovat itsekin asian ilmaisseet. Varmaan on myös hyvin tiedossa, että näytön tulee olla vahvaa, jos meinaa Suomessa saada henkirikoksen toteennäytetyksi siten, ettei jää varteenotettavaa epäilyä.
1992 poliisi ensimmäisiä kertoja lehtitietojen mukaan epäillyt, jos ei nyt ihan "Pesämiehen linjaa", niin ainakin sitä, että Kirkkonummen kolmoissurmilla olisi mahdollinen yhteys Punavuoren Kaksoissurmaan (esim. tämä ketju sivu 62/IL:n juttu). Epäilty myös kolmoissurman liittyvän huumekauppaan tutkinnan alkumetreillä. Kyseisessä jutussakin mainittu Rytkösen ottaneen epätavallisen usein perheensä mukaan liikematkoille ja tämän tulkittu mahdollisesti johtuneen siitä, että tiesi perheensä olevan mahdollisesti vaarassa.
Oma arvaukseni on sellainen, että:
- Veikko on ollut sittenkin vähemmän puhtoinen kuin on väitetty eri lähteissä. Sekaantunut johonkin rikolliseen ja ottanut ihan tietoisestikin riskin, että siinä voi käydä huonosti. Veikkaan huumekauppaa, mutta asiaan liittyvän pelkästään rahan lisäksi jotakin henkilökohtaisempaa.
- Berit tiennyt sekaantumisesta hämärätoimiin ja tiennyt myös uhkaavasta tahosta. Tekijä/teettäjä tämän tiennyt ja siksi myös Berit murhattu.
- Tekijä varmaan poliisin tiedossa (näyttöä ei kasassa tarpeeksi) jo pitkään.
- Tekijä myös ollut alamaailman tiedossa jo pitkään (käytetty väkivalta ei välttämättä edes ihan överiä, kun huomioi mahdollisen "toimialan": huumekauppa). Teolla annettu mahdollisesti yleinen "varoitussignaali", että tiettyjen tahojen kanssa ei pelleillä. Pesämies mahdollisesti kuullut kuulemansa tiedot joltain muulta henkilöltä kuin teettäjältä, mutta ei halua paljastaa keneltä ja siksi väittää kuullensä ne teettäjältä. Varmaan ihan vittuillakseen teettäjälle alkuperäislähteen suojelemisen lisäksi.
- Tuskin on Rissanen ennakkoon uhkaillut, että tulee peran kanssa suorittamaan ryöstömurhaa kunhan kaljahönöissään ehtivät. Toki Rissanen on silti mahdollinen tekijä ja jopa todennäköisin tekijä.
- Vauvan kuolema saattaa olla oikeastikin vahinko. Tekijä mahdollisesti olettanut, että teko paljastuu aiemmin/jo seuraavana päivänä eikä ehkä täysin ymmärtänyt hukkumisvaaraa.
Jos tekijä ei ole taloa tai aluetta tuntenut, niin kova on suorituksena. Se on pakko myöntää. Vaikka talo ei olekaan sokkelo, niin kai siellä on reitillä ollut joitakin kohtia, joissa saa olla erittäin varovainen, ettei kolistele kolmikkoa hereille. Lisäksi sama pätee myös talon lähiympäristöön. Ei siellä ole voinut varmaan ihan hirveästi kompuroida/astua vääriin kohtiin/pitää meteliä ettei haukunta herätä kolmikkoa ja Ponkilaisia.