Sirpa kirjoitti:En oikein tahdo päästä tähän teidän 3.5. illan tapahtumien pohdintaan mukaan - johtunee hitaasta aivotoiminnastani , joka on jäänyt tuonne motiivin etsintälinjalle: siis narsisti-armomurhateoria linjalla - jäin pohtimaan, että miten narsistisille persoonallisuushäiriöisille sopisi empaattinen armomurha? Tai siis olisiko se edes mahdollinen? >> Ehtisikö Cicero pohtimaan tätä asiaa jossakin vaiheessa?
Kysymys on osoitettu Cicerolle, mutta huomauttaisin, että kyllä "armomurha" sujuu narsistilta oikein hyvin.
Narsismia - itserakkautta - on toki jokaisessa, mutta on myös ihmisiä, jotka uskovat olevansa maailman napa ja haluavat kaiken pyörivän heidän ympärillään. He ovat tähtiä, super-stars.
Saksankielinen Die Welt Online haastatteli viime kuussa tri Christian Lüdkeä. Hän on työskennellyt 10 vuotta kriminaalipsykologina ja psykoterapeuttina ja johtaa järjestöä, joka tarjoaa kriisiterapiaa rikosten, onnettomuuksien ja kastrofien uhreiksi joutuneille. Hän analysoi McCannien käyttäytymistä ja puhui vanhempien mahdollisesta osallisuudesta rikokseen ja heidän motiiveistaan. Hän näki McCannien käyttäytymisessä paljon narsistisia piirteitä ja piti varsin mahdollisena, että vanhemmat olisivat jopa suunnitelleet lapsensa kuoleman. Ainakin he tietävät tekijän, arvioi kriminaalipsykologi.
Oma julkisuuskuva on narsistivanhemmalle tärkeämpi kuin lapsen kohtalo. Kun lapsi oli kadonnut, Gerry ei kirjoittanut päiväkirjassaan lapsista vaan itsestään (kuten millainen paita hänellä oli yllään tänään) - ja säästä. Hän valitti että kuvaajat olivat ottaneet hänestä juoksulenkillä kuvia, missä hän oli jotenkin ärtyisän näköinen. Kaksosten kanssa olemisen sijaan vanhemmat järjestivät Eurooppakiertueen ja huolehtivat, että kuvaajat olivat paikalla, kun he tapasivat paavin. Gerry teki Amerikan-matkan. Vanhemmat selvästikin nauttivat julkisuudesta.
Seuraava on sitten jatkopohdintaa. Ns. tähti-ihmisille (super-stars) on oma itse kaiken keskus. He uskovat olevansa täydellisiä ja haluavat saada toistenkin ihailun. Pitää olla hyvän näköinen ja pätevä. Ja koska täydellisyyteen kuuluu myös täydellinen perhe, pitää olla myös omia suloisia lapsia. Ei sen takia, että nämä henkilöt olisivat lapsirakkaita ja välittäisivät lasten hyvinvoinnista, vaan koska omaan sädekehään tarvitaan säihkettä. Jos lapsesta on vaivaa eikä tämä olekaan sellainen kuin pitäisi, se on huono juttu.
Katsokaapa valokuvia, joita vanhemmat aluksi laittoivat Find-Madeleine sivuille, suloisen lapsen kuvia. Vanhempien Maddesta valitsemat kuvat, ne aluksi julkaistut, olivat kuitenkin VANHOJA kuvia. Ne kertovat, millaisena vanhemmat Maddyn halusivat. Etsintäjulisteessakin oleva kuva on vanha.
Uudemmat kuvat Maddesta eivät olleetkaan ihan niin suloisia. Joissakin tyttö katsoi kieroon ja väänteli naamaansa... Madde ei kuitenkaan ollut se suloinen kultalemmikki, mikä hänen olisi kuulunut olla.
Itse jouduin kerran tällaisen super-starin työtoveriksi. Hän oli erittäin suosittu, monien suuresti ihailema ja lahjakas henkilö. Järkytyin, kun näin työpaikalla, miten vammainen "häiritsee" tätä tähteä pelkällä olemassaolollaan. Näin sivusta aika hirveitä asioita. Toivon, että pystyin hiukan olevaan kyseisen vammaisen tukena. Oli pakko paneutua kysymykseen, miksi narsisti ei kestä "vajavaista". Ontuvia mummoja on hakattu ja tapettu, kun he muka "ärsyttivät" ja olivat rumia. Natsi-Saksassa tapettiin vammaisia "säälistä". Perusteltiin sillä, että näin on noille raukoille parempi...
Jos narsisti tekee murhan, hän selittää sen olleen armomurha, "säälistä" tehty, uhrin "omaksi parhaaksi" tietysti.