Olen laskenut tunturisuksilla white-outissa, en tosin noin kovassa tuulessa. Kyllä alamäen huomaa, vaikka olisi hyvät karvatkin. Tasapainon kanssa on vaikeaa, se on totta.CSI kirjoitti: ↑Su Helmi 04, 2024 11:03 pmOttamatta sinänsä kantaa kiistelemänne maastonkohdan havaitsemisiin niin noin yleisenä periaatteina voidaan todeta:kuusenalla kirjoitti: ↑Su Helmi 04, 2024 1:38 am Sen voimme kuitenkin tietää, että yleensä hiihtovaeltaja rekisteröi kaltevuuden muutokset aika herkästi. Tämä johtuu ihan siitä, että alamäessä ahkio alkaa puskea eteenpäin, kun taas ylämäessä tarvitaan voimaa etenemiseen.
- white-outissa tyypillisesti ei hahmoteta nouseeko vai laskeeko maasto - pätee ainakin loivissa osuuksissa
- white-outissa tasapainoaisti on yleensä häiriintynyt vahvasti, horjahdukset ja kaatumiset tavallisia, jopa fataaleja
- aistihallusinaatiot ovat tavanomaisia white-outissa ("aivot tuottavat havaintoja asioista joita kovasti toivotaan nähtävän" - keitaita erämaassa...)
White-outeissakin on aste-eroja. Antte Hallamaan videolta sai jonkin kuvan olosuhteista. Siinä näkyvyys oli sellainen, että rinteen kaltevuutta saattoi vähän erottaa. En usko, että klo 14 olosuhteet olisivat olleet merkittävästi huonommat kuin Lauhamaan videon aikaan alkuillasta.
Onhan näitä sumuja laskettelukeskuksissakin usein keskitalvella, esim. Pyhällä ja Luostolla. Kyllä siellä silti sumussa lasketaan. Toki valot ovat päällä. Meillä ei ole oikein luotettavaa faktaa siitä, kuinka huono näkyvyys on oikeasti ollut onnettomuuspäivänä - silminnäkijäkertomukset muutaman metrin näkyvyydestä ovat vähän ristiriidassa Lauhamaan videomateriaailn kanssa.
En siis kiistä, etteikö huono näkyvyys olisi varmasti vaikeuttanut ympäristön hahmottamista. Mutta vähän epäilen, olisiko näkyvyys ollut niin huono, että aistihallusinaatioitakin olisi alkanut tulla. Pikemminkin sanoisin, että tuollaisessa paikassa häiritsee eniten pöllyävä lumi ja kova tuuil, jolloin vastatuulen suuntaan on tuskallista katsoa. Se on voinut helpostikin luoda tunnelinäön, jossa näkökentän reuna-alueet ovat hämärtyneet. Silloin laskun pituutta ja ympäristön muutoksia on hankalampi hahmottaa.
Pyhäkurun suuntaanhan oli sivutuuli! Enkä nyt sanoisi 100 metrin laskua 500 m matkalla enää loivaksi. Tuo vastaa hyvinkin tyypillisen keskivaikean lappilaisen laskettelurinteen jyrkkyyttä.
Karvoista meillä ei ole mitään faktoja, mutta tiedän, ettei ainakaan äidin Fjellpulkeniin niitä kovin helposti saa kiinni enkä ole koskaan kenelläkään sellaisia Fjellpulkenissa (tai muussakaan ahkiossa) nähnyt.
Mutta tämä menee nyt vähän jo ohi aiheen. Yleisenä huomiona: kokeneillekin vaeltajille on tapahtunut eksymisiä ja harhautumisia huomattavasti helpommissa sääolosuhteissa, kaikkina vuodenaikoina. Ei ole mitään tarvetta nostaa esiin selityksiä, joissa aistit alkavat tuottaa harhoja, alamäkeä ei huomata tai ymmärretä, jne. Eksyä voi silloinkin, vaikka näkisi normaalisti, alamäen oilsi ymmärtänyt alamäeksi, ja tasapaino toimisi. Talvivaelluskirjalilsuus on täynnä tällaisia harhautumisia. Kaivelen näistä jotain esimerkkejä.