Päivi Hirvelä on käsitellyt Bjugn-tapausta kirjassaan Lapsi rikosprosessissa vuodelta 1997.
Hän tiesi, että Arne Myhre oli mukana lääkärinä tekemässä 23 väärää diagnoosia sekä anaali- että immenkalvojen vammoista lapsiin kohdistuvissa seksuaalisissa hyväksikäyttötapauksissa.
Korkeimman oikeuden tuomari Päivi Hirvelä oli siis tietoinen siitä, että ilmeisesti anaali- ja immenkalvoihin Anneli Auerin seri-oikeudenkäynnissä kantaa ottanut asiantuntija oli mukana prosessissa, jota korkeimman oikeuden tuomari omassa kirjallisessa tuotannossaan pitää esimerkkitapauksena siitä mitä ei pitäisi tehdä. Mutta tälläkään ei näytä olleen tässä prosessissa mitään vaikutusta. Ja miksi olisikaan?
Vuonna 2013 tapahtui paljon.
Samana vuonna Anneli Auer ja Jens Kukka saivat hovioikeuden päätöksen seksuaalirikoksista, joissa kysymys oli raiskauksista, ja muista seksuaalirikoksista sekä Anneli Auer sai tuomion pahoinpitelyistä. Vuonna 2013 eduskunta teki lakimuutoksen, jonka perusteella lasten pahoinpitelyihin liittyvät tutkimukset yhdenmukaistettiin seksuaalirikostutkintaan. Samaan aikaan tehtiin pilottihanke Pirkanmaan alueelle, jossa lähdettiin nk. lapsitalokokeiluun mukaan.
Mutta idea lapsiasiaintalosta ei syntynyt vuonna 2013.
Päivi Hirvelä esitteli tätä ajatusta väitöskirjassaan jo vuodelta 2006.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oi ... viste.html
”Suurin syy näihin pulmiin on esitutkinnan koordinoimattomuus. Tutkimus esittääkin tutkinnanjohtajuuden siirtämistä syyttäjälle sekä lastentalomallin mukaisen keskitetyn ja monialaisen tutkimuskäytännön omaksumista. Tällaisella tavalla voidaan selvittämistavat yhtenäistää, kohottaa tutkimusten laatua ja näytön todistusarvoa sekä parantaa asianosaisten oikeusturvaa. ”
Jos ajatellaan syytä, miksi korkein oikeus ei halunnut ratkaista kysymystä Anneli Auerin lasten väitetystä hyväksikäytöstä vain todisteiden valossa, voi vastaus siihen olla se, että silloin olisi täytynyt ratkaista myös lasta-hankkeeseen joko välillisesti tai välittömästi liittyviä henkilöitä ja heidän tekemisiään kyseenalaisen tuomion syntymisessä.
Syyttäjän viraston ”peräkammarin tyttönä” Päivi Hirvelä kiittää väitöskirjansa esipuheessa syyttäjän laitosta käytännön avusta (huone, tekniset apuvälineet plus assistentti) ja ylistää syyttäjänlaitoksen lämpimiä ihmissuhteita. Nyt vuosia myöhemmin tämän saman ihmisen täytyisi kääntyä ”auttajiaan ja kannustajiaan” vastaan ja puhua samalla omaa ”lempilastaan” lapsiasiaintaloa vastaan ja todeta sen ympärille kehkeytyvien rakenteiden ja ihmisten heikkous? Oletteko nyt ihan varmoja tästä?
Asiaan liittyy nimittäin kohtuullisen piinallisia kysymyksiä, joihin viranomainen ja varsinkin sellainen, jota yllä kuvataan, ei koske pitkällä tikullakaan.
Yksi keskeinen asia on lääkärin oikeutta varten tekemä lääkärintodistus. Minna Joki-Erkkilä allekirjoitti lääkärintodistuksen, mutta mukana oli mm. Pirjo Antila, joka on Pirkanmaan pilottiprojektissa mukana, joka tuli siis nopeasti tehtynä lakiehdotuksena silloisen pääministeri Jyrki Kataisen allekirjoituksella voimaan.
Korkein oikeus antoi vihjeen nyt 2016 tai sitten pyrki puolustelemaan omaa ratkaisua olla ottamatta Auerin lasten tapausta uuteen käsittelyyn tai olla purkamatta päätöstä sanomalla, että lääkärin lausuntoon liittyvät perusteet olivat ”vähäisiä.”
En usko, ettei korkein oikeus tiedosta, että lääkärinlausunnossa on pahoinpitelyjälkien osalta sellaisia asioita, joita ei normaalisti tule esille. Se ei vain halunnut itse ottaa kantaa tähän asiaan. Se tietää myös kuinka mahdotonta on puolustuksen osalta tehdä tällainen epäinhimillinen työmäärä taistellessa kokonaista järjestelmää vastaan, joka nyt vuonna 2013 otti aimo harppauksen kohti koko lasten pahoinpitely- ja seksuaalirikoksien esitutkintavastuun monopolisointia vain syyttäjätahon etua silmällä pitäen.
Kyseessä on hanke, jonka toiminta keskittyy syyttäjälle materiaalin tuottamiseen esitutkintamielessä, jonka keskiössä seisoo lääkäri, joka tutkii lapsen. Lakiehdotuksessa ei ole sanallakaan otettu kantaa minkäänlaisen ulkopuolisen tarkkailijan tai vanhempien edustajien suhteen – tosin tasapuolisesti ei myöskään nais-tai lapsijärjestöjen suhteen.
Me tulemme näkemään useita tragedioita, koska tosiasiallisesti vanhempien tai muiden henkilöiden väliintulo ei ole mahdollista, jos esim. lapsesta löytyy vammadiagnoosi, jonka aiheuttajana lääkäri pitää vanhempaa itseään. Tämä lääkärin toimiminen etsivänä ei ole välttämättä mikään ruudinkeksijän ajatus.
Jos palataan tähän vuoteen 2013, joka on ollut yllättävän merkityksellinen vuosi, nimittäin Anneli Auerin kannalta katsottuna suurin piirtein kaikki on mennyt pieleen, sen sijaan järjestelmä on voinut hyvin.
Vuonna 2013 vallitsi mahdollisesti euforinen ajatus siitä, että tässä olisi se mahdollisuus moneltakin osin, lainsäätäjä oli suopea lapsiasiaintalo- hankkeelle, Anneli Auer ja Jens Kukka oli tuomittu myös hovissa lapsiin kohdistuvista teoista, murhankin tutkinta oli uudelleen lähdössä vauhtiin. Valitettava lapsensurma vuonna 2012 oli luonut otollisen pohjan. Ylilääkäri Jussi Mertsola Tyksistä tuli julkisuuteen esittelemään Obelux CR9 laitetta samana vuonna nimenomaan tarkoituksena etsiä mahdollisia uusia keinoja vanhojen pahoinpitelyjälkien etsintään. Samalla löytyi myös Tyksille oma alue, jossa se oli vahvoilla HUS:ia vastaan, joka oli valloittanut käytännössä kaikki tärkeimmät lääketieteen alueet. Tyks ja Tays meinasivat jäädä tutkimuksessa selvästi jälkeen, nyt löytyi se oma ”markkinarako.”
Sinällään ei ole mitenkään epäilyttävää tai tuomittavaa, että erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja etsitään tai lähdetään maailmanvalloitukseen jollain omalla osaamisella tai tuotteella. Näinhän maailma toimii. Niin toimii myös ankarasti kilpailtu terveysala, sairaalat kilpailevat markkinoista. Uusia laitteita testataan. Voi olla, että joskus osutaan johonkin sellaiseen, jota ei olla tultu ajateltua aiemmin. Keinoja voi olla monia. Ongelmana ei ole se, että saako uusia laitteita kokeilla vai ei, eikä ongelma ole myöskään se, että halutaan olla erityisosaajia.
Mutta onko jollain Anneli Auerilla (jo murhasta vankilassa istuneella) naisella tai Jens Kukalla (tuomari ei pidä tyylistä) tällaisessa maailmassa jotain arvoa?
Ajatelkaa näiden kahden kohtaloa tässä suuressa mittakaavassa. Ajatelkaa tekeillä on pitkään ja hartaasti toivotut ”uudistukset”, jotka takaavat melkein riskittömän oikeuden tehdä päätöksiä ilman valvontaa, jotka takaavat miellyttävän työilmapiirin ilman ristiriitaisia mielipiteitä, se takaa yhteisön, jossa voidaan keskustella, se takaa asiantuntijaroolissa esiintymisen, se takaa myös tiettyjen työtehtävien pysymisen omissa käsissä, mitä arvoa on siis kahdella maineensa ja kunniansa yhteiskunnassa menettäneellä kansalaisella?