Sivu 26/56

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: La Tammi 18, 2025 5:44 pm
Kirjoittaja JasseHames
LexVeritas kirjoitti: La Tammi 18, 2025 4:09 pm
JasseHames kirjoitti: La Tammi 18, 2025 2:28 pm On esitetty, että Gustafsson on tehnyt rikokset alasti tai vaihtovaatteissa (= osoitus pitkälle viedystä suunnitelmallisuudesta) mutta kengät jaloissaan. Jos Gustafsson muka on pessyt iholleen päätyneen veren järvessä, niin miksi hän ei olisi pessyt märällä rätillä veret pois kengistäkin. Sitten vain kävellyt muutaman metrin niillä ja heittänyt vähän hiekkaa päälle. Kukaan ei olisi tajunnut mitään. Tämä piilotusreissu on siinä mielessä väkisin sovitettu ikään kuin tukemaan Gustafssonin syyllisyyttä.
Melkoinen riski tulla nähdyksi piilotusreissulla, ja minkä takia? Koska "kengissä oli verta". Kenkien nahkaisissa pohjissa kuitenkaan ei ollut. Muista kadonneista tavaroista ei mitään hajua. Oudolta vaikuttaa sekin, että Gyllström olisi varastanut ja vienyt mukanaan mm. Boismanin nahkatakin.
Bodominjärven murhien tapauksessa kaikki vaikuttaa näköjään oudolta ja etenkin silloin, kun halutaan väkisin ja ilmeisen raivotautisesti tulkita kaikki seikat Gustafssonin syyllisyyttä tukeviksi. Tosiasia on kuitenkin se, ettei uhrien tavaroiden ja jopa kenkien anastaminen ole lainkaan tavatonta henkirikostapauksissa.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: La Tammi 18, 2025 6:56 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Tammi 18, 2025 5:44 pm

Raivotautisesti väitän, että tekijä on eksynyt muuten erittäin rauhalliselle porvarillisalueelle aamuyöllä. Sitten hän on laittanut Nissen kengät jalkaansa ja tappanut 3 nuorta. Sen jälkeen hän on piilottanut varastamansa kengät.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: La Tammi 18, 2025 9:05 pm
Kirjoittaja JasseHames
Ross Sullivan kirjoitti: La Tammi 18, 2025 6:56 pm

Tällä erittäin rauhallisella "porvarillisalueella" muuan sodan traumatisoima Gyllström oli mm. katkonut telttailijoiden naruja, ampunut haulikolla ihmistä niin että hauleja oli jouduttu repimään irti nahasta sairaalassa ja ampunut autolla ajavaa ihmistä.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: La Tammi 18, 2025 9:26 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Tammi 18, 2025 9:05 pm

Niin, sekin vielä lisäksi, että alueen ainoalla potentiaalisella tekijällä oli täysin pitävä alibi. Hyvä lisäys HJ!

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: La Tammi 18, 2025 10:06 pm
Kirjoittaja JasseHames
Ross Sullivan kirjoitti: La Tammi 18, 2025 9:26 pm

Mistä tämä tieto on peräisin, että Gyllström olisi alueen ainoa potentiaalinen tekijä. Taitaa olla melkoista hourailua taas. Vai onko Gyllströmin nähty ottavan Gustafssonin tavoin nyrkkeilyasento ja sanoneen "otetaanko erä". Ilmeisesti muuten ei ole potentiaalia tekijäksi...

Gyllströmin alibi taisi olla vaimonsa, jonka toki ei ole todistettu osaavan valehdella. Rikoshistoria ei myöskään tunne, että lähiomainen olisi koskaan antanut väärää alibia.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: La Tammi 18, 2025 10:15 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Tammi 18, 2025 10:06 pm

:D

Eittämättä Suomen kuuluisimpiin lukeutuvassa rikostapauksessa on varmasti ollut paljon epäiltyjä lähialueelta, joista esim. kukaan minfolainen ei ole koskaan kuullut tai lukenut (eikä kukaan muukaan).

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: La Tammi 18, 2025 10:29 pm
Kirjoittaja JasseHames
Ross Sullivan kirjoitti: La Tammi 18, 2025 10:15 pm

Joo, no eihän Espoon metsistä löydetty kuin lähemmäksi 100 etsintäkuulutettua, mutta ehkä näistä kukaan ei ollut ottanut nyrkkeilyasentoa ja sanonut "otetaanko erä?", joten "potentiaalia" tekijäksi ainakaan oleellisen paljon Gustafssonia ja Gyllströmiä enempää ei ilmeisesti ole. Muista epäillyistä voit kerrata vaikka aluksi täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bodominj% ... C3%A4illyt

Tuohon aikaan tyypillisen suomalaisperheen vaimolla ei ollut paljoakaan sananvaltaa perheen asioihin, joten ehkäpä väkivaltaisenakin tunnetun Gyllströmin alibia ei kannattaisi niin vedenpitävänä pitää. Tähän väliin pitää mainita, että aviovaimon väkisinmakaaminen kriminalisoitiin Suomessa vasta 1990-luvulla.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Su Tammi 19, 2025 12:23 am
Kirjoittaja LexVeritas
^Taisi mennä folkloren mukaan jotensakin niin, että ennen hukkumistaan Gyllström tunnusti murhat ainakin naapurilleen Börje Söderströmille. Tämän vaimo Raili kertoi Helmi Gyllströmin peruneen miehelleen antamansa alibin. Helmi Gyllström ei kuitenkaan suostunut puhumaan asiasta enempää, ei edes poliiseille. Helmi kuoli sitten, ja alibi jäi voimaan.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Su Tammi 19, 2025 12:54 am
Kirjoittaja JasseHames
LexVeritas kirjoitti: Su Tammi 19, 2025 12:23 am ^Taisi mennä folkloren mukaan jotensakin niin, että ennen hukkumistaan Gyllström tunnusti murhat ainakin naapurilleen Börje Söderströmille. Tämän vaimo Raili kertoi Helmi Gyllströmin peruneen miehelleen antamansa alibin. Helmi Gyllström ei kuitenkaan suostunut puhumaan asiasta enempää, ei edes poliiseille. Helmi kuoli sitten, ja alibi jäi voimaan.
Ja kesällä selvittelin, etteivät aviovaimon puheet murhaillan television katselusta perheen kanssa kello 22 tai 23 asti mitä ilmeisimmin pidä paikkaansa. Suomen televisioista alkoi lähetys Mannerheimin ratsastajanpatsaan paljastamisesta muistaakseni n. klo 15, ja koko homma kesti vain muutaman tunnin. En jaksa nyt etsiä linkkiä, kun jotkut ovat spämmineet asiasta kirjoittamani viestit piiloon.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Su Tammi 19, 2025 12:20 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Tammi 18, 2025 10:29 pm
Ross Sullivan kirjoitti: La Tammi 18, 2025 10:15 pm
JasseHames kirjoitti: La Tammi 18, 2025 10:06 pm

Mistä tämä tieto on peräisin, että Gyllström olisi alueen ainoa potentiaalinen tekijä. Taitaa olla melkoista hourailua taas. Vai onko Gyllströmin nähty ottavan Gustafssonin tavoin nyrkkeilyasento ja sanoneen "otetaanko erä". Ilmeisesti muuten ei ole potentiaalia tekijäksi...

Gyllströmin alibi taisi olla vaimonsa, jonka toki ei ole todistettu osaavan valehdella. Rikoshistoria ei myöskään tunne, että lähiomainen olisi koskaan antanut väärää alibia.
:D

Eittämättä Suomen kuuluisimpiin lukeutuvassa rikostapauksessa on varmasti ollut paljon epäiltyjä lähialueelta, joista esim. kukaan minfolainen ei ole koskaan kuullut tai lukenut (eikä kukaan muukaan).
Joo, no eihän Espoon metsistä löydetty kuin lähemmäksi 100 etsintäkuulutettua, mutta ehkä näistä kukaan ei ollut ottanut nyrkkeilyasentoa ja sanonut "otetaanko erä?", joten "potentiaalia" tekijäksi ainakaan oleellisen paljon Gustafssonia ja Gyllströmiä enempää ei ilmeisesti ole. Muista epäillyistä voit kerrata vaikka aluksi täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bodominj% ... C3%A4illyt

Tuohon aikaan tyypillisen suomalaisperheen vaimolla ei ollut paljoakaan sananvaltaa perheen asioihin, joten ehkäpä väkivaltaisenakin tunnetun Gyllströmin alibia ei kannattaisi niin vedenpitävänä pitää. Tähän väliin pitää mainita, että aviovaimon väkisinmakaaminen kriminalisoitiin Suomessa vasta 1990-luvulla.
"Tuohon aikaan tyypillisen suomalaisperheen vaimolla ei ollut paljoakaan sananvaltaa perheen asioihin"! Tämän voisit lisätä allekirjoitukseesi.

Sehän on selvä, että Espoo on ollut 60-luvulla melkein Compton.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Su Tammi 19, 2025 6:21 pm
Kirjoittaja JasseHames
Ross Sullivan kirjoitti: Su Tammi 19, 2025 12:20 pm

En tiedä, miten Compton tai mitkään muutkaan vastaavat alueet tällaisiin henkirikoksiin liittyvät, mutta eipä esimerkiksi Tulilahden tai Kytäjänkään tapauksissa tällainen ominaisuus mitään estänyt tai todista.

Vielä tuosta 1960-luvusta sen verran, ettei myöskään lapsen kasvattamista piiskaamalla käsittääkseni oltu kriminalisoitu vielä. Nykyään em. toiminta on taidettu luokitella kiduttamiseksi YK:n ihmisoikeussopimuksissa. Siinä voi sitten miettiä, minkä verran Gyllströmin lastenkaan lausuntoihin on luottamista. Muistutukseksi vielä, että Gyllström ammuskeli alueella liikkuneita ihmisiä haulikolla, mikä nykyään toisi luultavasti syytteet tapon yrityksestä.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Su Tammi 19, 2025 7:07 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: Su Tammi 19, 2025 6:21 pm

""Tuohon aikaan tyypillisen suomalaisperheen vaimolla ei ollut paljoakaan sananvaltaa perheen asioihin"! "

:D

Niin, kummassa on mielestäsi todennäköisempää, että joku joutuu henkirikoksen uhriksi: Comptonissa vai Espoossa? Jos alue tunnettaisiin väkivaltaiseksi, niin tietysti se lisäisi todennäköisyyttä joutua esim. satunnaisen henkiroksen uhriksi; sen sijaan Bodomin kaltaisella rauhallisella porvarillisalueella on esim. epätodennäköistä joutua satunnaisen rikoksen uhriksi.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Su Tammi 19, 2025 11:16 pm
Kirjoittaja LexVeritas
"Porvarillisalueen" asukkaat olivat pääosin rahvasta maa- ja tehdastyöväkeä. Turun moottoritietä rakennettiin vankityövoimalla. Lentojätkät ja muut hampparit asustelivat missä sattuivat. Metsissä ryypättiin ja rällättiin, sudet ja häiriintyneet veteraanit ulvoivat öisin kuuta.

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Ma Tammi 20, 2025 10:27 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
LexVeritas kirjoitti: Su Tammi 19, 2025 11:16 pm "Porvarillisalueen" asukkaat olivat pääosin rahvasta maa- ja tehdastyöväkeä. Turun moottoritietä rakennettiin vankityövoimalla. Lentojätkät ja muut hampparit asustelivat missä sattuivat. Metsissä ryypättiin ja rällättiin, sudet ja häiriintyneet veteraanit ulvoivat öisin kuuta.
Se on totta, että Espoon ilme ja brändi olivat erilaisia 60-luvulla verrattuna nykyaikaan.

"asukkaat olivat pääosin rahvasta maa- ja tehdastyöväkeä" Löytyykö tälle väittämälle jokin lähde?

Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja

Lähetetty: Ma Tammi 20, 2025 2:07 pm
Kirjoittaja Quorthon
Kyllä monet naiset kyykytti miehiä tuohonkin aikaan. Toki astetta vähemmän kuin nykyään.