Sivu 26/48
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 1:42 pm
Kirjoittaja disposal
Gladys kirjoitti:Hyvä että pikkuinen löytyi. Rauha hänen sielulleen.
Toivottavasti saavat selville mitä tapahtui ja miksi. Vaikea ymmärtää, miksi vanhempien ja sukulaisten kertomuksissa on niin paljon ristiriitaisuuksia. Alkuperäinen tarinahan meni jotenkin niin, että perhe oli piknikillä ja paellaa nuotiolla kokkaamassa. Äiti oli puhelimessa ja pyysi isää katsomaan pojan perään. Isä kääntyi hakeakseen polttopuita paellanuotiota varten, jolloin poika vipelsi tiehensä. Isä juoksi hänen perässään 10-12 metriä, näki poikansa putoavan aukkoon, kuuli itkun jota ei sitten enää kuullut 30 sekunnin kuluttua. Isä yritti itse käsikopelolla kaivaa lasta kuilusta, kunnes ymmärsi että kuilu on liian syvä. Tässä vaiheessa paikalle osui sattumalta kaksi retkeilijää, jotka soittivat hätäkeskukseen. Isä arveli, että poika oli mennyt reiälle piilottaakseen sinne karkkinsa/juustonaksunsa.
Jossakin vaiheessa kuvaan tuli myös sukulaisnainen, joka olikin se joka näki lapsen putoavan kuiluun. isä oli kauempana, ja äiti soittamassa työpaikalleen ettei pääse tulemaan töihin pariin päivään (?). Tässä vaiheessa myytiin El Mundo- lehdelle yksinoikeudella valokuva Julenista juustonaksupussi kädessään. Perhe käytti kuvaa todistakseen että Julen on todella pudonnut kuiluun - kuva oli kuulemma otettu vain pari minuuttia ennen putoamista, kuvassa poika istui kuilun viereisessä ojassa leikkimässä ja syömässä naksuja.
Sitten kerrottiin, että paellaa kokattiinkin talossa naisten toimesta samalla kun miehet olivat töissä täyttämässä kuilua maa-aineksella. Äiti olisi lähettänyt 2-vuotiaan Julenin ulos kertomaan isälleen, että paella on valmista. Jossakin vaiheessa huomattiin pojan kadonneen, ja pelättiin hänen pudonneen kuiluun kenenkään huomaamatta samalla kun miehet edelleen jatkoivat kuilun täyttämistä.
Että kyllähän tässä sinänsä noiden em. tarinointien jälkeen kiinnostaisi tietää, mitä siellä oikeasti tapahtui. Joka tapauksessa kuilun olemassaolo oli kaikille tiedossa, sen valossa on vaikea ymmärtää, että antoivat taaperon tuolla tavoin kuljeksia sen lähistöllä. Kovin leväperäistä toimintaa minun mielestäni.
Lisäisin vielä yhden version missä Julen oli leikkinyt serkun/serkkujen kanssa lähellä tätä monttua ja siitä sitten livennyt kuoppaan.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 2:30 pm
Kirjoittaja Paa
Susku London kirjoitti:Mielestäni on hirveätä kuinka jotkut ovat valmiita syyllistämään lapsen vanhempia. Ei yksikään vanhempi voi villeimmissä painajaisissakaan olettaa mitään tällaista tapahtuvan lapselleen.
Minusta taas ihan loogista alkaa miettiä vanhempien syyllisyyttä, kun juttu on niin epäselvä ja isän lausunnot vaihtelevanpuoleisia. Ei liene tarpeen edes mainita kuinka hulluja vanhempia tästä maailmasta yleisesti ottaen löytyy ja mitä he ovat valmiita tekemään lapsilleen. Tietysti kaikki nämä "äiti näyttää kuvassa psykopaatilta" -tyyppiset jutut ovat ihan skeidaa.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 2:47 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Paa kirjoitti:Susku London kirjoitti:Mielestäni on hirveätä kuinka jotkut ovat valmiita syyllistämään lapsen vanhempia. Ei yksikään vanhempi voi villeimmissä painajaisissakaan olettaa mitään tällaista tapahtuvan lapselleen.
Minusta taas ihan loogista alkaa miettiä vanhempien syyllisyyttä, kun juttu on niin epäselvä ja isän lausunnot vaihtelevanpuoleisia. Ei liene tarpeen edes mainita kuinka hulluja vanhempia tästä maailmasta yleisesti ottaen löytyy ja mitä he ovat valmiita tekemään lapsilleen. Tietysti kaikki nämä "äiti näyttää kuvassa psykopaatilta" -tyyppiset jutut ovat ihan skeidaa.
Monesti yksinkertaisista jutuistakin saadaan monimutkaisia, kun on monta kokkia soppaa hämmentämässä. Vanhemmat ovat tuollaisessa tilanteessa sokissa ja varmasti muutkin sukulaiset ja ystävät järkyttyneitä. Toimittajat ottavat vastaan tietoa eri lähteistä ja kirjoittavat juttuihinsa helposti joiltain osin painottunutta asiaa. Ymmärrän ihmisten tiedonnälän tämän kaltaisissa tapauksissa, mutta virallisen tiedottamisen tulisi minusta kulkea keskitetysti viranomaisten kautta.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:00 pm
Kirjoittaja systeris
Osaako kukaan laskea paljonko tuolle matkalle mahtuu maata? Ei taivu enää meikäläiseltä.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:13 pm
Kirjoittaja Whicher
systeris kirjoitti:Osaako kukaan laskea paljonko tuolle matkalle mahtuu maata? Ei taivu enää meikäläiseltä.
Mille matkalle? Koko monttuun? pii * r^2 * h. Esim koko rooppi (oletus 25 cm halkaisija)
pii * (0.125 m)^2 * 110 m = 5.4 m^3
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:21 pm
Kirjoittaja Lassie
Miksi muki oli maakasan päällä, ei selity ilmeisesti fysiikan lakien mukaan silloin, jos poika ja muki ovat tippuneet samaan aikaan.
Tässä olisi vaihtoehtoinen selitys sille, miten muki ja poika olisivat tippuneet eri aikaan eikä kyse olisi ollut onnettomuuden lavastamisesta:
pikkupoika on ollut mukin kanssa porakuiluun äärellä, hän on laittanut mukin maahan ja kurkistanut tms porakuiluun, tippunut sinne ja tällöin aikuiset ovat rynnänneet, serkku taikka isä paniikissa ja rynnäkössä kaataneet vahingossa mukin menemään aukon reunalta kuiluun. Tommoisessa ryntäyksessä niin voisi helpolla ajatella käyvän.
Täytyy tsekata ketjusta, missä karkkipussi sijaitsikaan....
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:21 pm
Kirjoittaja systeris
Eli meinasin sitä metriä, mikä pojan päältä löytyi. 0,049m3 ilmeisesti. Sitä pohdin, että minkälainen läjä siitä päältä löytyy. Oisko 50l kottikärryllinen, vai onko voinut tippua reunoilta...?
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:23 pm
Kirjoittaja Tak
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005979005.html
Ota nyt selvää. Tässä taas annetaan ymmärtää Julenin olleen yksin tuolla alueella missä tippui. Oli miten oli. Surullista. Tiesin että kuolleena löytyt mutta salaa toivoin pienen jollain ihmeen tavalla selvinneen.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:25 pm
Kirjoittaja Whicher
systeris kirjoitti:Eli meinasin sitä metriä, mikä pojan päältä löytyi. 0,049m3 ilmeisesti. Sitä pohdin, että minkälainen läjä siitä päältä löytyy. Oisko 50l kottikärryllinen, vai onko voinut tippua reunoilta...?
50 litraa on varmaan melko tasan kottikärryllinen. Noin 5 ämpärillistä.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:26 pm
Kirjoittaja CSI
Paa kirjoitti:Susku London kirjoitti:Mielestäni on hirveätä kuinka jotkut ovat valmiita syyllistämään lapsen vanhempia. Ei yksikään vanhempi voi villeimmissä painajaisissakaan olettaa mitään tällaista tapahtuvan lapselleen.
Minusta taas ihan loogista alkaa miettiä vanhempien syyllisyyttä, kun juttu on niin epäselvä ja isän lausunnot vaihtelevanpuoleisia.
Kunnon auerilainen ei anna tarkkaa todistusta vaan kaikki on yhtä "mahdollisesti", "ehkä", "todennäköisesti" ja "arvelisin" tyylistä paskaa.
Jotta tarinaa voi korjata kun tekniset todisteet tulevat kehään.
Alunperinhän oltiin piknikillä ja muistan kyllä kuinka oli isän omakohtaista juttua kuinka hän yritti juosta poikaa kiinni mutta
"hups yhtä-äkkiä poika vaan katosi maan sisään ja sitten kuului itkua porareijästä ja vaimeni".
Nyt on sitten ihan eri tarinat eli paellat talossa ja porareijän täyttö menossa ja jossain vaiheessa herätään pojan katoamista ihmettelemään? Metrisen maatulpan päältä löytyy muki ja karkkipussi.
Jep jep. Sähkötuoli kutsuu.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:27 pm
Kirjoittaja systeris
Whicher kirjoitti:systeris kirjoitti:Eli meinasin sitä metriä, mikä pojan päältä löytyi. 0,049m3 ilmeisesti. Sitä pohdin, että minkälainen läjä siitä päältä löytyy. Oisko 50l kottikärryllinen, vai onko voinut tippua reunoilta...?
50 litraa on varmaan melko tasan kottikärryllinen. Noin 5 ämpärillistä.
Fuck. Kuulostaa pahalta.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:42 pm
Kirjoittaja JAMPPAsetä
jossain kuvassa holen takana näkyy penkkaa, tenava ollu penkan päällä, isä nähnyt että poika vaarassa, reuna pettänyt ja lapsi tippunut penkalta reikään, irto tavaraa valunut perässä muki ja pussi viimeisenä.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:52 pm
Kirjoittaja CSI
Lassie kirjoitti:Miksi muki oli maakasan päällä, ei selity ilmeisesti fysiikan lakien mukaan silloin, jos poika ja muki ovat tippuneet samaan aikaan.
Tässä olisi vaihtoehtoinen selitys sille, miten muki ja poika olisivat tippuneet eri aikaan eikä kyse olisi ollut onnettomuuden lavastamisesta:
pikkupoika on ollut mukin kanssa porakuiluun äärellä, hän on laittanut mukin maahan ja kurkistanut tms porakuiluun, tippunut sinne ja tällöin aikuiset ovat rynnänneet, serkku taikka isä paniikissa ja rynnäkössä kaataneet vahingossa mukin menemään aukon reunalta kuiluun. Tommoisessa ryntäyksessä niin voisi helpolla ajatella käyvän.
Täytyy tsekata ketjusta, missä karkkipussi sijaitsikaan....
Vaihtoehtoisia selityksiä ei ole vaikea keksiä, varsinkaan jos niiden ei tarvitse pitää yhtä tunnettujen faktojen kanssa.
Mielestäsi juttu meni siis:
Poika juoksi isä perässään. Poika saapui kuilun kohdalle ja isänsä kertoman mukaan "katosi" eli alkoi vapaa pudotus. Onneksi 2-vuotias poika oli näppärää sorttia ja laittoi mukin siinä pudotessaan kuilun reunalle. Pojan perään putosi 100 kg maata ja lopuksi kuilun reunalla ollut muki ja karkkipussi nätisti leijuivat monttuun kun iskä tuli reunalle kurkistelemaan.
Onneksi ääniaallot etenevät 75 metrisen kuilun noin 0.25 sekunnissa, joten SuperMan iskä kerkisi juuri kuilulle kuulemaan pojan viimeisen vinkaisun ja sitten hiljeni.
Maamassojen tiivistymistömähdykset tapahtuivat äänettömästi ikäänkuin Ulvilan taustanauhalla Huppiksen stepdance. Sekin oli äänetöntä. Ehkä isällä on erikoinen kuulovamma,jossa bassot on vaimentuneet mutta pojan ulvahduksen ääniaallot isä kuulee? (Yleensä kuulovammoissa korkeampien äänien kuuleminen on huonontunutta)
Jep jep. Olemme luoneet täydellisen skenaarion kuinka kaikki Epsanjassa meni. Vapauttakaa iskä, syytön se on. Viimeinen kysymys: kirjoitat sää tästä nettikirjan vai teenkö mää? Koska täällä on kummiski pahoja ihmisiä jotka ei kunnoita narkkisvanhempien suurta surua ja epäilee tätä täydellistä teoriaamme.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:54 pm
Kirjoittaja Lassie
Onko kellään linkkiä siihen versioon kertomuksesta, jossa väitettiin pojan isän olleen täyttämässä kaivokuilua eikä hakemassa polttopuita paellaa varten?
Mä olen ollut siinä käsityksessä (mutta en ole lukenut monia eri medioita, El Paisia esp.kiel. medioista lähinnä), että liikkeellä ei olisi aivan täysin erilaisia kertomuksia siitä, miten tapahtumat vanhempien mukaan menivät?
Kun aloin seurata tapausta, niin siinä vaiheessa oli medioissa se tapahtumienkulku, jossa pojan isä haki polttopuita paellantekoon ja äiti soitti töihin ja samalla sanoi isälle, että tämä pitäisi lasta silmällä, joka sitten menikin tippumaan porakuiluun samalla kun lasta lähinnä oleva serkku ensiksi ryntäsi tämän perään ja samassa pojan isä sinne mutta liian myöhään ja vain itkua kuului vähän aikaa, sitten ei mitään.
Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja
Lähetetty: La Tammi 26, 2019 3:55 pm
Kirjoittaja CSI
JAMPPAsetä kirjoitti:jossain kuvassa holen takana näkyy penkkaa, tenava ollu penkan päällä, isä nähnyt että poika vaarassa, reuna pettänyt ja lapsi tippunut penkalta reikään, irto tavaraa valunut perässä muki ja pussi viimeisenä.
Ilmanmuuta, noinhan se on mennyt! Iskä vielä ehti onneksi kuulemaan porareijältä pojan viime vinkasut ennenkuin tonni maata tulppasi koko reijän ääni- ja ilmatiiviiksi.