Sivu 26/70

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 10:46 am
Kirjoittaja matlockb
Calleigh Duquesne kirjoitti:Ajattelin, että jospa hätäpuhelu olisikin aito, ja poliisia tms. ei kuulu ja kaverit ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä ja on käynyt vahinko. Porukka on säikähtänyt ja ovat hävittäneet ruumiin muuton yhteydessä tai jo bileiltana/yönä. Tuli mieleen myös hullu ajatus, että onkohan tuon talon kellaritilat tutkittu...
Olisi varmasti kellaeitiloista löytynyt, viimeistään ruumiin haju olisi asian paljastanut.
Voihan se olla että poliisia on todellakin paikalle odotettu puhelun perusteella, sekava (alkoholi ja mahdollisesti huumaavat aineet) soittaja on itse ymmärtänyt mitä on sanonut ja olettanut häken ymmärtävän myös mutta ei ole saanut kerrottua kuitenkaan päivystäjän pyytämiä tietoja. Edelleenkin vain olen sitä mieltä että häke on pahan virheen tehnyt ja ehkä sillä aiheuttanut osaltaan Teemun kuoleman kun ei ole tiettävästi vastapuhelua soittanut asuntoon.
Jostain suomi24:stä ymmärsin että jollain kyseisistä henkilöistä olisi ollut auto käytettävissä ja kaikkea muutakin mielenkiintoista siellä oli, tosin täytyy muistaa tuo s24:n keskusteluiden luotettavuus, sinne on helppo vaikka itseni mennä Teemun omaisen tai ystävän nimessä kirjoittelemaan mitä mieleen tulee, mutta tuota kertomusta kuitenkin pidän uskottavana että jollain on auto ollut käytettävissä ja siihen jotain hämärää liittyi, en nyt jaksa tuota keskustelua hakea, mutta googlettakaa kuka haluaa niin sillä löytyy.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 4:18 pm
Kirjoittaja Mikko82
Missä oli Teemun isä tuolloin kun Teemu katosi? Siitä ei sanottu mitään tossa Kadonneet-ohjelmassa, vaikka toki en häntä mitenkään epäilisikään.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 4:29 pm
Kirjoittaja matlockb
Mikko82 kirjoitti:Missä oli Teemun isä tuolloin kun Teemu katosi? Siitä ei sanottu mitään tossa Kadonneet-ohjelmassa, vaikka toki en häntä mitenkään epäilisikään.
Olen siinä käsityksessä että Teemun vanhemmat ovat eronneet jo ennen Teemun katoamista, isänsä ei paljon ole julkisuudessa ollut, mitä nyt s24:ään on ainakin Teemun isänä esiintynyt henkilö kirjoittanut.
Voihan olla että isä asuu aivan eri paikkakunnalla, mutta ei vain syystä tai toisesta halua julkisuuden huomioita (ehkä uusi nainen ja lapsia?) mutta varmasti toivoo poikansa kohtalon ratkaisua yhtä kipeästi kuin Teemun äitikin.
Isää on mielestäni tosiaankin ihan turha epäillä tässä, tuskin on edes tiennyt missä Teemu on ollut, Teemun teletiedothan viimein saatiin selvitettyä kohtalokkaan illan ajalta ja lähiajoilta eikä missään mainittu että hän olisi isäänsä ollut tuolloin missään yhteydessä.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 6:03 pm
Kirjoittaja Mikko82
matlockb kirjoitti:Isää on mielestäni tosiaankin ihan turha epäillä tässä, tuskin on edes tiennyt missä Teemu on ollut, Teemun teletiedothan viimein saatiin selvitettyä kohtalokkaan illan ajalta ja lähiajoilta eikä missään mainittu että hän olisi isäänsä ollut tuolloin missään yhteydessä.
Jotakin on mennyt multa nyt pahasti ohi. Missä on näin mainittu?

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 8:17 pm
Kirjoittaja matlockb
Mikko82 kirjoitti:
matlockb kirjoitti:Isää on mielestäni tosiaankin ihan turha epäillä tässä, tuskin on edes tiennyt missä Teemu on ollut, Teemun teletiedothan viimein saatiin selvitettyä kohtalokkaan illan ajalta ja lähiajoilta eikä missään mainittu että hän olisi isäänsä ollut tuolloin missään yhteydessä.
Jotakin on mennyt multa nyt pahasti ohi. Missä on näin mainittu?
Kadonneet-jaksossa oli asiasta puhetta, siis teletunnistetiedosta, isästä puhuttiin eri yhteydessä.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: La Syys 25, 2010 4:39 pm
Kirjoittaja delila
Yksi asia alkoi pohdituttamaan yhtäkkiä. En ole aiemmin bilepaikan osoitetta tiennyt, mutta tuolla mainittiin, että Äijänahteentie 30. Google mapsista sen kaivoin, ja siinähän on hotelli Lamminpää? Vai meneekö nro. 30 toiselle puolen Vuorentaustantietä? Eikö siellä ole vain omakotitaloja?

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: La Syys 25, 2010 5:51 pm
Kirjoittaja Bell
Omakotitaloaluettahan tuo on kokonaan. Lähimmät kerrostalot taitaa olla kilsan parin päässä lamminpäässä. Ainakaan bussireitin varrella ei kerrostaloja ole. Itseasiassa koko äijänahteentie näyttää olevan puutaloja ja hieman uudempia aika kalliin näköisiä omakotitaloja. Mulla jäi ainakin Kadonneet-ohjelmasta vahvasti mielikuva kerrostaloasunnosta.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: La Syys 25, 2010 6:25 pm
Kirjoittaja matlockb
Itse olen myös ollut vahvasti siinä käsityksessä että kyse on kerrostaloasunnosta, jospa kyse on 2-kerroksisesta puurakenteisesta pienkerrostalosta joka muistuttaa omakotitaloa?

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: La Syys 25, 2010 9:12 pm
Kirjoittaja delila
Google maps ei näytä tuohon edes pienkerrostaloa, joita alueella lähistöllä jokunen on (Vuorentaustantien alussa, ja Ylöjärventien varressa). Itseasiassa Äijänahteentie 30 taitaa olla tuo, joka jää pensasaitansa taakse, mutta se mitä näkyy, näyttää omakotitalolta. Kadonneet-ohjelmassa annettiin kyllä selvästi ymmärtää, että kyse olisi kerrostalossa, eikö jopa mainittu sanatarkasti, että kyseistä ASUNTOA on remontoitu. Ja kun puhuttiin parkkipaikalle menosta, kun mentiin kuuntelemaan niitä musavehkeitä takaluukussa.. Omakotitalojen pihoja harvemmin parkkipaikaksi kutsutaan.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Su Syys 26, 2010 10:03 am
Kirjoittaja matlockb
Empä tosiaan ole itsekkään kulluut että omakotitalojen pihoja parkkipaikoiksi kutsutaan.
Pienellä salapoliisityöllä (mm. kadonneenomaiset-nettisivulta) kuitenkin selvisi että kyllä se ihan pienkerrostalo on, josta Teemu Puumala katosi, oikea osoite on Äijänahteentie 20 (eikä 30) joka on pienkerrostalo, tässä linkki: http://asunnot.oikotie.fi/talo/161849/% ... 20-tampere

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Ma Loka 04, 2010 11:20 am
Kirjoittaja smith
monesti mua ihmetyttää tää suomalaisten rauhallisuus. Omaisilla tarvii olla hirvittävä tuska ja kuitenkin pysyvät rauhallisina. Jos olisi omasta lapsesta kyse tai muusta lähiomaisesta syyllistysin vapaudenriistoo ja lievään pahoinpitelyyn, jotta asia saataisiin joku selvyys. Kun tässä esim. teemun ja antti hanhivaaran tapauksessa on tiedossa että kuka tietää asiasta jotain. En siis yllytä ketään rikokseen, puhun vaan omista hermoistani. Itse en kestäisi katsella kun poliisilla ei ole valtuuksia kaivaa tietoa esiin. Itse kaivaisin kaverit omaan koppihoitoon ja ottaisin asioista selvää. Suomen ulkopuolella tätä omaisten kilahtelua sattuu jatkuvasti. Tai no onhan meillä oma tuliverinen kansa jolla on verikosto, musta on kuitenkin vähän eri asia kostaa kun selvittää joku asia. Tosin suomen ulkopuolelta nähty et helposti jos asiat selviää kääntyy se sen jälkeen kostoksi. :shock:

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Ma Loka 04, 2010 11:37 am
Kirjoittaja matlockb
Ei siinä valitettavasti omaisilla ole suomessa paljon muuta vaihtoehtoa kuin olla rauhallisia, ja poliisilla on hyvin vähäiset valtuudet tehdä mitään ilman aukotonta näyttöä vaikka tekijät tiedossa olisivatkin.
Tästä puuttuu kaikki tarpeellinen näyttö, varsinkin oleellisimmat eli tunnustus, ruumis ja runsaat verijäljet.
Poliisi ei voi kuin peukaloita pyöritellä ja ihmetellä niin kauan, jos joku sattuu tulemaan tunnontuskiin ja kertomaan missä Teemu on, luulen että ruumis on aika lopullisesti piilotettu kun ei ole löytynyt, tuskin enää löytyykään ilman tunnustusta.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Ma Loka 04, 2010 3:08 pm
Kirjoittaja Teme-84
On kyllä pirun harmillista ettei kavereita vastaan ole löydetty konkreettisia todisteita. Ei ole kuin aihetodisteita, joilla ei valitettavasti pitkälle pötkitä. Kadonneiden jälkeen jäi kyllä vahva epäilys että kaverien syytä että Teemu on edelleen kateissa. Oli vielä erään ihmisen näkemä näky, mutta nämä ovat valitettavasti näitä joista poliisi ei ymmärrettävästikään voi vakuuttua.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Ma Loka 04, 2010 5:37 pm
Kirjoittaja smith
nämä molemmat tapaukset hyvin samanlaisia teemu p ja antti h, "kavereiden" kanssa vietetty kostee ilta. Molemmissa tapauksissa kaverit tietää takuulla enemmän kuin antanut ymmärtää. Molemmissa tapauksissa tuo tieto pitäisi kaivaa vain esiin JOLLAIN TAPAA.

Molemmissa tapauksissa myös yhteistä se että mahdollisia tietäjiä useita, jolloin muun porukan painostus niin suuri ettei kukaan ikinä ratkee kertoon mitään koston pelossa.

Re: Teemu Puumala

Lähetetty: Ma Loka 04, 2010 6:10 pm
Kirjoittaja Clyde
Niin valitettavaa kuin se onkin, en usko että tässä vaiheessa enään tapaus saa uutta tietoa ellei joku paikalla olleista puhu :| Olisi kiva tietää, mitä "kaveri"porukka tekee nykyään. Ovatko enää toistensakaan kanssa tekemisissä, ajattelevatko vielä tuota iltaa.. Kunpa joku puhuisi.