Sivu 26/30

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Heinä 31, 2009 10:41 am
Kirjoittaja SharQ
hipsulainen kirjoitti:Jo kahden vuoden ajan Jackson oli nukutettu propofolilla.
CNN:n TV uutisten mukaan tuo propofoli (Diprivan) on osoittautunut Jackon tappaneeksi aineeksi. Jacko todellakin oli kayttanyt ko. valmistetta jo useamman vuoden, kun uni ei muuten tullut silmaan. Oma laakari ei ole ollut ainoa, joka tuohon laakkeeseen on reseptin kirjoittanut. Jacko on saanut reseptin useammalta eri laakarilta kayttamalla tekaistuja henkilollisyyksia, mm. Omar Arnold nimella.

CNN:n sivulta taas loytyy seuraavaa:

Jackon laakarin Conrad Murrayn asuntoon ja toimistoon on tehty kotietsinta, joiden tuloksena on loydetty lukuisia ampulleja tuota Diprivania.

Hyva potilas Jackon tuolle Conradille piti olla. Jackon olisi pitanyt maksaa Conradin palveluksista 150 000 USD kahden kuukauden ajalta, mutta nyt tuo maksu on jaanyt maksamatta ja Conrad on senkin takia lirissa. Conradilla on maksamatta vuokraa 15 000 USD 1,65 miljoonan USD:n arvoisesta asunnosta, verovelkoja, elatusmaksuja, opintolainoja jne.

Conrad Murray on pidatetty aiemminkin, vuonna 1994 Arizonassa, pahoinpideltyaan silloista tyttoystavaansa.

http://edition.cnn.com/2009/SHOWBIZ/Mus ... ef=24hours

LISAYS: CNN:n uutisissa, juuri hetki sitten, kerrottiin, etta tutkimuksissa on huomattu Jackon kayttamien aliaksien maaran olevan 19 eli hurja on tarve ollut saada Diprivania. Viranomaiset, lahinna DEA, selvittaa talla hetkella noita nimia, joita Jacko kaytti.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Elo 01, 2009 6:23 pm
Kirjoittaja cyklon
Maikkelin aliakset:

Omar Arnold
Paul Farance
Paul Farnce
Bryan Singleton
Mike Jackson
Mick Jackson
Mic Jackson
Jack London
Michael Amir Williams Muhammad
Jimmy Nicholas
Blanca Nicholas
Rosalyn Muhammad
Prince Jackson
Faheem Muhammad
Frank Tyson
Fernand Diaz
Peter Madonie
Josephine Baker
Kai Chase

Osa nimistä kuuluu ihan oikeille ihmisille, maikkelin henkilökunnalle ja tietysti omalle pojalle.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Su Elo 02, 2009 10:19 am
Kirjoittaja SharQ
Muutamia tiedon jyvasia viela liittyen tuohon tohtori Conrad Murrayhin.

http://edition.cnn.com/2009/SHOWBIZ/Mus ... index.html

Murrayn palkkasi siis Jackon promoottori AEG tana kesana. Syy, miksi Murray otti tehtavan vastaan nayttaisi olevan raha. Murrayn velat oikeuden dokumenttejen mukaan olivat 435 000 USD ja Jackon/promoottorin maksama 150 000 USD kuukausipalkka auttoi Murrayta kummasti noiden velkojen hoidossa.

Heraakin kysymys, etta onkohan Herra Murray ainakaan tarkoituksellisesti aiheuttanut Jackon kuolemaa? Kaverihan olisi siina vaiheessa 'ampunut' todellakin hyvin lypsavan lehman. No, naita spekulaatioita tahallisuudesta/tahattomuudesta on tallakin palstalla jo kayty.

Viranomaiset ovat tehneet kotietsinnat Murrayn toimistoihin Houstonissa ja Las Vegasissa. Naiden lisaksi myos hanen kotiinsa Las Vegasissa. Toistaiseksi ei ole loytynyt mitaan sellaisia todisteita ko. herraa vastaan, etta syytteita olisi edes nostettu.

Murray oli erikoistunut kardiologiaan ja hanen aiemmat potilaansa Houstonissa ja Las Vegasissa ovat ylistaneet herran tieto-taitoa. Moni potilas on kertonut siita, kuinka 'laakevastainen' tohtori Murray oli ollut omia praktiikkoja hoitaessaan.

Hanella ei kuitenkaan ole ollut oikeuksia hoitaa potilaita sairaalaymparistossa eika kotihoidossa sairaalatasoisilla laitteilla eli mikali Jackon nukutuksissa on kaytetty sairaalatasoisia esim. valvontalaitteita, niin niiden kayttoon tohtorilla ei ollut virallista lupaa.

Murray oli myos kertonut ystavalleen, kuinka helpottunut hanen olonsa oli, kun han vihdoinkin pystyi lyhentamaan velkojaan.

Ainakin henkilokohtaisesti alan olla sita mielta, etta Jackon tapauksessa kyse ei voine olla murhasta sen enempaa kuin tapostakaan. Korkeintaan kuolemantuottamuksesta.

Asianhan voi tietysti muuttua mikali tutkinnan aikana ilmenee jotain raskauttavaa tohtori Murrayta vastaan. Epailen kuitenkn ettei sellaista loydy.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ti Elo 25, 2009 12:55 am
Kirjoittaja aniko
Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan kyseessä olisi siis sittenkin murha (CNN). Ennen kuolemaansa Jackson olisi saanut varsin tukevan annoksen bentsodiatsepiineja plus vielä jotain rauhoittavaa, ja sitten propofolia. Jo pelkästään tuo 10 mg diatsepamia + 4 mg loratsepamia kertoo kyllä jonkinasteisesta toleranssista, ja siihen vielä päälle kahta muuta ainetta.. http://edition.cnn.com/2009/SHOWBIZ/Mus ... index.html

Edit: Niin että siis "No mä jätin sen siihen tippaan kun lähin vessaan ja sit se delaskin, oho.." Juu niin. Siis jos ensin on annosteltu todellakin sellainen annos rauhoittavia (miksi tosin bentsoja jotka eivät toleranssin ja riippuvuuden nopean kehittymisen vuoksi edes ole unilääkkeinä niitä parhaita??) että useimmat potilaat kyllä nukahtaisivat ja varmasti ovat jo jonkinasteissa yliannostuksen vaarassa, niin jumalation, ei potilasta jätetä anestesialääkkeen annostelun ajaksi valvomatta. Ei rimmaa tämä stoori.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: To Elo 27, 2009 3:09 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Piipahdin tuossa Lontoossa ja tuli luettua Daily Mailia. Tiistain 25. päivän lehdessä oli aukeaman juttu Jackon kuolemasta ja melko tarkat yksityiskohdat kuolinsyyntutkijan medialle vuotaneesta raportista lääketieteellisine yksityiskohtineen, toki asioita oli yksinkertaistettu jotta farmakologiaan perehtymättömät lukijat ymmärtäisivät lukemaansa paremmin. Tässäpä Riipperin käännös artikkelista, olkaa hyvät:

Michael Jacksonin henkilökohtainen lääkäri Conrad Murray kertoi poliisille antaneensa lopulta periksi poptähden ruinattua tuntikaupalla lääkkeitä ja erityisesti "yömaitoaan" joksi Jacko kutsui propofolia. -- Myöhemmin Murray löysi popin kuninkaan kuolemankielissä.

Murrayn aiemmin suurelta yleisöltä salassa pysynyt lausunto paljastaa karuja yksityiskohtia poptähden viime tunteinaan ottamasta lääkecocktailista. Lausunto tuli julki L.A:n kuolemansyyntutkijan toimiston vuodettua tiedon, että tähden kuolemaa tutkitaan surmana. (homicide)

Jackon lääkäri Murray saattaa saada syytteen henkirikoksesta. Lääkäri kertoi tutkijoille hoitaneensa Jacksonin unettomuutta kuuden viikon ajan. Murray kertoi antaneensa potilaalleen voimakasta anesteettia propofolia 50 milligramman annoksina iltaisin. Lääkkeen antoreittinä toimi suoniyhteys eli kansankielellä "tippa". Lääkäri tiputti annostusta myöhemmin 25 milligrammaan pelätessään kolmen lapsen "isän" tulevan riippuvaiseksi aineesta. Muita lääkeriippuvuksia kun Jackolla oli riittävästi ennestään. Pöytäkirjan mukaan Jacko otti kuolinaamunaan 25. heinäkuuta suuren määrän eri lääkkeitä. Murray kertoo antaneensa hänelle Valiumia aamuyöllä klo 01.30. Koska lääke ei tehonnut, hän injektoi poppariin rauhoittavaa lorazepamia kello 02.00 tienoilla. Tunnin päästä Jacko oli edelleen hereillä pyytäen jotain lisälääkettä saadakseen unen päästä kiinni. Tällöin Murray antoi hänelle midazolaamia. Muutaman seuraavan tunnin ajan Murray lääkitsi Jacksonia useilla eri lääkkeillä. (Daily Mail ei kerro tästä tarkemmin. Olisi kiva tietää mitä lääkkeitä, mitä määriä, huomauttaa Ripper)

Jacko oli edelleen hereillä ja toivoi saavansa "maitoa" eli propofolia. Viimein kello 10.40 aamupäivällä lääkäri suostui Jackon jatkuviin aneluihin ja antoi 25mg propofolia intravenöösisti = i.v. = perifeeriseen laskimoon = suoneen. Murray kertoi lausunnossaan seuranneensa Jackon tilaa 10 minuutin ajan, poppari vaipui viimein rauhalliseen uneen. Tällöin Conrad Murray meni vessaan tarpeilleen. Palatessaan noin 2 minuutin kuluttua huoneeseen, lääkäri havaitsi että Jackson ei hengittänyt. Murrayn puhelintiedoista poliisi on selvittänyt, että hän oli 47 minuuttia puhelimessa kellonaikojen 11.18 ja 12.18 välillä. Puheluita oli yhteensä kolme. (Tästäkään Daily Mail ei kerro tarkemmin. Kuka soitti ja kenelle?) Murray ei ollut lausunnossaan sanallakaan maininnut näistä puheluista

Murray kertoi aloittaneensa heti paineluelvytyksen huomattuaan Jackon elottomaksi. Hän siis kertoi olleensa WC:ssä vain 2 minuuttia ja sitä ennen Jackson oli nukkunut levollisesti. Kun Murray ei painelemalla saanut Jackon sydäntä toimimaan edes sillä tasolla että karotispulssi tuntuisi, hän soitti hätänumeroon. Poliisi saapui Jackon L.A:n vuokrakartanolle kello 12.30 iltapäivällä. Tällöin Jacksonin sydän oli jo pysähtynyt. (bradykardiasta suoraan asystoleen? Ripperin pohdintaa) Jackson todettiin kuolleeksi sairaalassa. Poliisin myöhemmin tutkiessa huvilan tilat he löysivät kahdeksan pulloa propofolia. (ampullaa tai lagenulaa, i.v.-lääkeitä kierrekorkkipulloissa ei juuri ole kontaminaatioriskin vuoksi.) Tohtori Murray oli kirjoittanut reseptit osaan propofolista, muut lääkärit osaan. Muita löytöjä olivat seuraavat reseptilääkkeet: valium, tamsulosiini, loratsepaami, tematsepaami, klonatsepaami, trazodoni ja tizanidiini.

Propofolia löytyi myös Murrayn lääkärinlaukusta. Lääkäri kuitenkin kertoi lausunnossaan, ettei hän ollut ensimmäinen joka oli propofolia Jackolle antanut. Ainakin kaksi tunnistamatonta lääkäriä antoi ainetta Jacksonille Saksassa. Lisäksi kuluvan vuoden maalis- ja toukokuun välisenä aikana Las Vegasilainen anestesialääkäri David Adams käytti "unihiekkaa" sedatoidakseen Jackoa. Näin väitetään. Poliisi on tutkinut ainakin seuraavien lääkärien osuutta propofoliasiaan: Arnold Klein, Allan Metzker ja David Slavitt. Nämä lääkärit suorittivat oman, itsenäisen tutkinnan vakuutussyistä ennen Jacksonin suunniteltuja Lontoon konsertteja -02.

Paljastukset selittävät, miksi toksikologisen raportin julkistaminen myöhästyi ja miksi Murrayn koti ja Houstonin toimisto tutkittiin. Los Angeles Times ja uutistoimisto AP lainaavat Harrisin piirikunnan...

Loppujuttu on minulta valitettavasti hukkunut. Siinä oli selitetty yhdysvaltalaisen oikeusjärjestelmän sisältävän lukuisia eri henkirikosnimikkeitä. Homicide on yleiskäsite näille kaikille, niitähän on 1. ja 2. asteen murhat, manslaughter ym.) Lisäksi oli Jacksonin äidin antama kommentti että perhe luottaa poliisiin ja oikeuslaitokseen täysin ja toivoo että oikeus toteutuu.

Ihmettelen Miksi Murrayllä ei ainakaan mainittu olleen adrenaliinia ym. elvytyslääkkeitä hallussaan. Kun suoniyhteys oli olemassa lääkintä olisi hätätilanteessa voitu tehdä nopeasti. Itse propofolin vaarallisuutta osaamattomissa käsissä lisää se, että siihen ei ole toistaiseksi vasta-ainetta. 140 000 dollarin kuukausipalkalla toimitaan näin amatöörimäisesti? Tuolla palkalla tohtorin pitäisi mielestäni varautua kaikkiin mahdollisiin päämiestään kohtaaviin vaaratilanteisiin ja täten edes automaattidefibrillaattori ja intubointivalmius pitäisi olla.

Artikkelissa tosin mainittiin Murrayn totettaneen CPR:ää mutta ei Advanced Life Supportia johon tuo deffa kuuluu. Deffasta ei kyllä ole muuta hyötyä kuin rytmin tunnistaminen sydämen ollessa ASY:ssa joka lienee ollut asianlaita tässä tapauksessa. Ei myöskään mainittu Murrayllä olleen avustajaa. Jo 10-20 minuuttia saa hyväkuntoisenkin elvyttäjän näännyksiin toteutettaessa puhallus-paineluelvytystä yksin.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 8:27 am
Kirjoittaja Chopper
Näitä uutisia riittää varmaan jatkossakin.
Elääkö Michael Jackson? Katso video!
Sanomalehti Expressenin haltuunsa saamalla videolla Michael Jackson nousee häntä kuljettaneesta ruumisautosta ja astelee saattajan kanssa sisälle taloon.

- Videolla näkyy, että Jackson eli yhä sen jälkeen, kun hänen ruumistaan kuljetettiin oikeuslääketieteelliseen laitokseen. Olen tarkistanut rekisterikilven, kertoo videon nettiin ladannut henkilö.
http://www.expressen.se/noje/michaeljac ... el-jackson

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /08/940000

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 2:05 pm
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musii ... on_michael

Jacksonin asunnosta löydetty "heroiini" paljastui marihuanaksi

Edesmenneen laulaja Michael Jacksonin asunnosta löydetty heroiini testattiin.

Perjantaiaamuna monet ulkomaiset uutissivustot kertoivat, että laulaja Michael Jacksonin vuokra-asunnosta olisi löydetty heroiinia ja marihuanaa.

Asiasta kirjoitti muun muassa TMZ.com-sivusto, joka myöhemmin kertoi lähteen paljastaneen, että asunnosta löydetty "heroiini" testattiin. Lähteen mukaan asunnosta löydetty aine ei testituloksissa osoittautunutkaan heroiiniksi.

Jacksonin lähiomaiset löysivät asunnosta marihuanaa, jota luulivat heroiiniksi. He ilmoittivat asiasta poliisille, jonka tutkimuksissa löydetty aine paljastui marihuanaksi.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Elo 28, 2009 11:10 pm
Kirjoittaja Damien
Los Angelesin piirikunnan kuolinsyyntutkija ilmoitti perjantaina Michael Jacksonin kuoleman olevan henkirikos.

Aiemmin kerrotun anestesialääke propofolin lisäksi pääsyynä Jacksonin myrkytyskuolemaan oli suuri määrä loratsepaamia, joka kuuluu rauhoittaviin bentsodiatsepiineihin.

Lisäksi Jacksonin elimistöstä löytyi kahta muuta bentsodiatsepiinia, midatsolaamia ja diatsepaamia sekä lidokaiinia ja efedriiniä.

Jacksonin henkilökohtaisen lääkärin Conrad Murrayn uskotaan antaneen tähdelle propofolia ennen Jacksonin kuolemaa, mutta poliisi ei ainakaan vielä ole asettanut ketään syytteeseen.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Mic ... 5248890067

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Elo 29, 2009 12:36 am
Kirjoittaja Canaris
OT

Kysymykseni menee OT-osastolle, mutta kysyn sen kumminkin. En jaksanut lukea koko ketjua läpi, koska MJ ei ole /ollut niin lähellä sydäntäni. Toivon, että suotte anteeksi laiskuuteni tällä kertaa.

Itseäni kummastuttaa se, että Michael pumpattiin niin täyteen lääkkeitä. Miksi? Myös Elvis oli viimeisinä vuosinaan kävelevä lääkekaappi, mutta se taas ei kuulu tähän.


OT loppuu

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Elo 29, 2009 12:43 am
Kirjoittaja Damien
Lääkeriippuvuus jonka syntyperäksi on epäilty tuota pepsi onnettomuutta.
Myöskin lukuisat leikkaukset ja stressi omalta osaltaan ovat pahentaneet tilannetta.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Elo 29, 2009 12:47 am
Kirjoittaja Canaris
^
Thanks, Damien. Tuon Pepsi-onnettomuuden olin tyystin unohtanut.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Elo 29, 2009 8:09 pm
Kirjoittaja Lumienkeli
http://www.michaeljacksonsightings.com/

Kommentoikaapas te alan semiammattilaiset noita videoita, joissa ruumis liikkuu ja tyyppi kävelee autosta. Mua kiinnosti lähinnä tuo helikopterivideo, olikohan youtubessa lisäpätkiä siitä, että ruumis näyttäisi liikkuvan ylöspäin. Eli ei siis vain sivusuunnassa tms. mikä voisi johtua ihan siitä, että ruumista siirretään.

Itse haluaisin uskoa siihen, että tämä on vain Wacko Jackon suuri stuntti ennen massiivista comebackia jolla saisi sitten huikeat velat kuitattua :P

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Su Elo 30, 2009 2:24 am
Kirjoittaja aniko
Damien kirjoitti:
Lisäksi Jacksonin elimistöstä löytyi kahta muuta bentsodiatsepiinia, midatsolaamia ja diatsepaamia sekä lidokaiinia ja efedriiniä.
Hetkinen, efedriiniä, joka siis on piriste. Sitä tosin on saatettu antaa anestesian yhteydessä alhaisen verenpaineen välttämiseksi. Tuli vain mieleen että olisiko tämä ollut joku epätoivoinen yritys saada tähti vielä tajuihinsa, mutta tuskin.

No, mulla on tässä osittain samoja kysymyksiä mielessä kuin Ripperillä.. miksi lääkäri käytti noin järjetöntä lääkecocktailia, siis kahta eri bentsoa, sitten vielä unilääkettä ja siihen vielä anestesialääkettä, ilman että käytössä oli mitään keinoa toimia jos yliannostus iskee (intubaatio tai vastalääke, opiaatteja käyttämällä jälkimmäinen edes olisi mahdollista). Ja lääkäri siis _injisoi_ loratsepaamia, mikä vielä tekee sen käytöstä vaarallisempaa kuin suun kautta annosteltuna. Kyllä toi puoskari toimi niin vastuuttomasti ja kaiken lääkärietiikan vastaisesti että joutaisi mun puolesta syytteeseen ja vankilaan. Se on ihan sama miten paljon potilas maksaa ja kuinka paljon ruinaa jotain lääkettä, lääkäri ei saa vaarantaa potilaan henkeä, piste.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Elo 31, 2009 2:34 pm
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200908 ... 0_ul.shtml

Yksin kotona -tähti Jacksonin nuorimman isä
Maanantai 31.8.2009 klo 12.16

Näyttelijä Macaulay Culkinin väitetään olevan Blanket-pojan biologinen isä.

Macaulay Culkin ponnahti julkisuuteen kymmenvuotiaana näytellessään elokuvassa Yksin kotona. Macaulay oli Michael Jacksonin läheinen luottoystävä.

Brittiläinen The Sun -lehti väittää nyt Jacksonin pyytäneen Macaulayta luovuttamaan spermaansa saadakseen vielä yhden lapsen. Huhujen mukaan 29-vuotias Macaulay olisikin seitsemänvuotiaan Blanketin eli Prince Michael II:n biologinen isä.

Macaulay on kieltäytynyt kommentoimasta väitteitä isyydestään.

KATRIINA MÄKELÄ

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ke Syys 02, 2009 7:51 pm
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.iltalehti.fi/viihde/20090902 ... 2_vi.shtml

Michael Jackson haudataan loppuviikosta
Keskiviikko 2.9.2009 klo 11.38

Popin kuningas Michael Jackson haudataan varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa, kaksi kuukautta poptähden kuoleman jälkeen.

Jackson saatetaan hautaan yksityistilaisuudessa Forest Lawn Memorial Park -hautausmaalla Los Angelesin Glendalessa. Jackson saa hautapaikan edesmenneiden Hollywood-tähtien joukosta, sillä samaan mausoleumiin on haudattu muun muassa näyttelijät Clark Gable, Jean Harlow ja Carole Lombard.

Hautajaisiin osallistuu vain Jacksonin lähipiiri. Poliisi aikoo sulkea useita katuja hautausmaan läheisyydestä tilaisuuden ajaksi.

Jackson kuoli 25. kesäkuuta. Kuolemaa tutkitaan henkirikoksena.

STT-AFP