Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Lähetetty: Ke Heinä 15, 2020 8:59 am
https://yle.fi/uutiset/3-11447710 kimmon maasto etsinnät alkaa
Yli 20 vuotta sitten jäljettömiin kadonneen nuoren isän kohtalo selviämässä – miehen ruumista aletaan etsiä maastosta: "Nyt ihmiset ovat puhuneet"
Poliisi on edennyt 20 vuotta vanhan katoamistapauksen tutkinnassa.
15.7.2020 klo 08.47 päivitetty 15.7.2020 klo 10.15
Kouvolan seudulla kesällä 1999 kadonneen Kimmo Ojalan ruumista aletaan etsiä maastosta tällä viikolla. Poliisi kertoi viime talvena, että tapausta aletaan yli 20 vuoden jälkeen tutkia murhana.
Poliisi kävi alkuvuodesta läpi kaiken Ojalan katoamiseen liittyvän aineiston ja valitsi tutkinnalle muutamia suuntia, joita alettiin tutkia tarkemmin. Maastoetsintöjen taustalla ovat kevään aikana tehdyt kuulustelut.
– Meillä on sellaista tietoa, mitä aikaisemmin ei ole kerrottu. Nyt ihmiset ovat puhuneet, ja me lähdemme sen kanssa eteenpäin, kertoo tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Mika Salminen Kaakkois-Suomen poliisista.
Salmisen mukaan tietoja on saatu sekä kokonaan uusilta että jo aiemmin kuulluilta ihmisiltä.
– Siellä on aikanaan parikymmentä vuotta sitten tehty puhutuksia, ja nyt nämä ihmiset on kuulusteltu uudestaan. Lisäksi on laajennettu kuulusteltavien piiriä eli on ihan uusia ihmisiä, Salminen kertoo.
Poliisi ei ota kantaa siihen, missä maastoetsintöjä aiotaan tehdä tai onko poliisilla tapaukseen liittyen epältyä tai epäiltyjä. Maastoetsinnöissä hyödynnetään muun muassa ruumiskoiraa ja uutta tekniikkaa.
Maastoetsintöjen lisäksi poliisi jatkaa myös esimerkiksi kuulusteluja. Mutta miltä näyttää – onko tapauksen ratkeaminen jo lähellä?
– Katsotaan, mihin päästään. Pyrkimys on aina selvittää nämä jutut, mutta aika näyttää, Salminen toteaa.
Katosi kesällä 1999
29-vuotias Kimmo Ojala katosi kesällä 1999. Hänet nähtiin viimeisen kerran 6. kesäkuuta 1999 Ristiinan kunnassa, joka kuuluu nykyään Mikkeliin.
Ojala oli pysähtynyt huoltoasemalle ja tavannut siellä sattumalta kouluaikaisen kaverinsa. Hän kertoi kaverilleen, että oli matkalla entisen avovaimonsa perheen mökille. Koulukaveri näki, kuinka Ojalan näyttävä punainen Ford kaarsi kohti Mikkeliä.
Sen jälkeen Ojala katosi, eikä kukaan kuullut hänestä mitään. Ojala ei pitänyt yhteyttä edes 8-vuotiaaseen poikaansa.Katoamisilmoitus Ojalasta tehtiin kuitenkin vasta puoli vuotta myöhemmin, tammikuussa 2000.
Rekkamiehenä ja kuljetusalan yrittäjänä työskennellyt Ojala saattoi olla tien päällä pitkiäkin aikoja. Useiden kuukausien taukoja yhteydenpidossa ei hänen äitinsä mukaan ollut kuitenkaan aiemmin ollut.
Murhaan viittaavia piirteitä
Tapausta tutkittiin pitkään katoamisena ja sen jälkeen tappona. Hiljattain tutkintanimikkeeksi vaihtui murha.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Salminen kertoi Ylelle helmikuussa 2020, että tapauksessa on murhaan viittaavia piirteitä.
– Poliisin tietoon on tullut tiettyjä aihetodisteita, jotka viittaavat murhan tunnusmerkistöön. Tapaukseen epäillään liittyvän elementtejä, joiden puitteissa voidaan puhua ennemmin murhasta. Siksi viisari on kääntynyt siihen suuntaan, Salminen muotoili tuolloin.
Salminen ei avannut poliisin saamia todisteita tarkemmin. Hän mainitsi kuitenkin, että yhtenä motiivina murhan taustalla on voinut olla raha.
– Motiivin suhteen ei ole tässä vaiheessa uutta esiteltävää, Salminen sanoo nyt.
Tapon syyteoikeus vanhenee 20 vuodessa, kun taas murha ei vanhene koskaan.
Auto löytyi Kouvolasta
Vuonna 2000 tehdyn katoamisilmoituksen jälkeen Ojalan katoaminen nousi esiin mediassa.
Esimerkiksi Ylen Poliisi-tv käsitteli Ojalan katoamista alkuvuodesta 2000. Julkisuus toi silminnäkijähavaintoja.
Ojalan auto, punainen Ford LTD Wagon, löytyi Kouvolan Lehtomäen kaupunginosasta helmikuussa 2000. Se oli parkkeerattu kerrostaloalueelle ja seissyt siellä ilmeisesti pitkään: autossa oli kesärenkaat, ja ikkunat olivat raollaan.
Ojalan viimeisin osoite oli ollut Valkealassa, joka on nykyään osa Kouvolaa. Valkealan osoitteeseen oli auton löytöpaikalta noin kymmenen kilometrin matka.
Ojala oli eronnut vähän ennen katoamistaan, eikä hänellä ollut asuntoa. Lehtomäen kaupunginosaan hänellä ei tiettävästi ollut mitään erityistä yhteyttä.
Tuotu esiin uutinen linkin takaa
-NILS-