Unbelievable on nyt ollut mediassa paljon esillä. Se onkin yksi tärkeimmistä ja parhaimmista sarjoista Netflixissä tai muuallakaan. Laitan oheismateriaalia, aiheellisia linkkejä kehiin.
Spoiler-alert. Sen lisäksi, että tosipohjaisessa sarjassa näytetään, miten virkavalta ja Co voisi toimia paremmalla osaavuudella ja asiaan- kuin ihmisiin kuuluvalla koulutuksella hyvin, sen lisäksi näytetään miten eri lailla ihmiset vastaavat traumaan esim. yksi uhri ei kykene selkeästi muistamaan ja vaikuttaa vähäeleiseltä ja etääntyneeltä, toinen uhri taas on toimintavalmiudessa ja innoissaan muistaa ja kertoo kaiken, tai voi sanoa että kaikki ihan ok vaikka ei ole (riippuen mihin verrataan, ok, että on esim hengissä) jne: yhtä lailla selviytymismekanismeja. Eikä juttu siihen pääty, siksi onkin tärkeää ettei jatkokäsittelystä ja tahoista muodostu traumasarjaa.
Siinä ei ammattitaidossa menetetä mitään, vaan nimenomaan päinvastoin, kun koulutukseen liitetään ymmärtämys ja jonkinlainen empaaattisuus uhrien kanssa asioimiseen henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa, se on vain enemmän osaavuutta. Mutta jo perusammatillisuus saattaa krakata, tutkintaa suoritellaan sinne päin tai huonosti, resursseista Suomessakin puhutaan, ei henkkohtaista kenellekäään vaan semmoista meininkiä se.
Sarja on hieno siinäkin mielessä, että se ei ohita uhreja vaan he ovat ihmisinä mukana (eikä nätteinä ruumiina/propseina, kun taustalla soi jtk tuunnemusiikkia) ja sarjan tekijöillä on fiksu suhtautuminen aiheeseen ja ihmisiin.
Erillisenä huomiona kirjoitan sen, kuinka jälleen on nähtävissä halun merkitys taustalla, kun jokin asia on tärkeää, silloin sen eteen todella tehdään. Sarjassa on kohtaus, jossa halun/tahdon merkitystä peräänkuulutetaan poliisilaitoksella.
Oheismateriaalia:
Rolling Stonen artikkelista : " .. But the creators do hope the show shines a light on how sexual assault cases are still poorly handled, and trauma still poorly understood.
“It was a case of an investigation just gone horribly wrong, in contrast to one that was handled with such diligence and brilliance,” Timberman says, “and looking at how that happens so frequently. It is not just this story. It’s a much broader story.” .."
https://www.rollingstone.com/tv/tv-feat ... ew-883592/
Tässä linkissä korostetaan, miten kyse ei ole sukupuolista vaan valistuneisuudesta:
https://www.goodhousekeeping.com/life/e ... ld-police/
ttps://
www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-il ... tositarina
Tässä linkissä tapauksen todellinen "Marie Adler" kertoo, kuinka sarja oli hänen mielestään "excellent" ja se lnosti tunteita pintaan.
https://www.cosmopolitan.com/uk/reports ... elievable/
Suojelusenkelit todellisuudesta, niiksi oikea "Marie Adler" kutsui sarjaraiskaajan keissiiin paneutuneita ja sen ratkaisseita etsiviä.
-------------------------------------
Dortmunder. Dark on erikoinen sarja, sulla on hyvää materiaalia siellä! Darkin suhteen kannattaa oikeasti jaksaa useampikin jakso, sarjasta ei pääse välttämättä parinkaan jakson perusteella kiehtoutumaan. Edit linkki sarjan erikoisuuudesta.
Jokin aika sitten on muuten ilmestynyt markkinoille Gilllian Andersonin tähdittämä
UFO- niminen elokuva v. 2018. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, harmi vaan että sitä ei ole vielä esimerkiksi Netflixissä, onko edes Suomen elokuvateattereissakaan.
https://www.imdb.com/title/tt6290798/
Dazu. Katsoin mainitsemasi 3 jaksoa käsittävän tosipohjaisen Manhuntin/Murhaajajahti-sarjan Areenalta, se oli ok. Asiallista brittituotantoa.
Enkuissa sarjan esittämisen jälkeen kolme uutta rikosepäilyä nousi pintaan.
https://www.bbc.com/news/uk-england-london-46795586