Scarlett kirjoitti:sdude kirjoitti:Tuosta tekotavasta vielä, toki voi olla niin, että on puukotettu rintaan, josta seuraisi tuo asento mistä oli löydetty, ja iso verilammikko alla hangella. Sydämeen ehkä? Mutta kuulemma kurkun leikkaamisesta auki seuraa välitön tajunnan menetys, ja siinä tulee kaikki veri ulos suht. nopeasti. Sitä verta näytti olevan siinä hangella todella paljon, tosin yhdessä kohtaa, eikä roiskunut sinne-tänne.
Ei kun sitä oli puukotettu kurkkuun tai viilletty se auki. Sinne kuitenkin. Tämä kuultu uhrin lähipiiristä.
Scarlettin viestistä pätkäisin viimeisen kappaleen pois, koska se ei omaan asiaani liity enää (pahoittelut :>), mielestäni mukavampaa kun vähän edes lyhempiä lainauksia. Kiitos Scarlettille tiedosta, en näe mitään syytä epäillä sen todenperäisyyttä vaikka toistaiseksi se on pakko laskea "huhupuheisiin".
Panostin tähän tapaukseen itse mentaalipuolella aika paljon kun kahlasin keskustelua läpi ensi kertaa ja jostain tuolta sivuilta se löytyykin, mun ajatus siitä mitä siellä Tesoman valtatiellä on tapahtunut. Olin koko ajan sitä mieltä, että kaulaan sen yhden-kaksi iskua on ollutkin pakko osua. Nimimerkillä
sdude ihan hyvää pohdintaa, mutta terveydenhuoltoalan ammattihenkilönä (ts.jotain ihmisen anatomiasta tietävänä:
korostan, etten kuvittele olevani patologi tai vastaava) voin sanoa, että se "sydämeen puukottaminen" on aika utopistista. Ihmisellä on hiton hieno kroppa, sen tarkoitus on nimenomaan suojata kaikkia elintärkeitä elimiä ja sitä varten(kin) meillä on muunmuassa kylkiluut ja rintalasta. Kylkiluiden väliin jää isollakin miehellä max. joku sormenleveys tilaa, joten akuutissa hyökkäystilanteessa täytyy olla aika ammattitappaja tai tuurimies/nainen + omistaa oikeanlainen väline että sinne saa sohaistua. Toki siellä menee isoja verisuonia, sekä sydämestä suoraan lähtevänä että vatsaontelon puolella, mutta suurin osa niistä on laskimosuonia, joista verta vain valuu kun taas valtimoista sitä tulee suihkuamalla. Tähän hätään en kykene muistamaan yhtään murhatapausta, jossa uhria ei olisi ensin tehty toimintakyvyttömäksi ennen kuin kuoleman on aiheuttanut suoraan sydämeen tehty väkivalta? Varmaan niitäkin on, mutta pääosin tällaisissa rikoksissa uhri on huumattu tai sidottu tai muulla tavalla estetty mahdollisuus puolustautua.
Petrin tapauksessa koko skenaario on kyllä poikkeuksellisen
outo. Olla nyt iltakaljalla ja tulla murhatuksi kotimatkalla, vielä ns. "ihmisten aikoihin". Kaikkein eniten kummastuttaa että miten v-ssä poliisi ei muka pysty löytämään kolmea juippia joista on kuitenkin valvontakamerakuvaa? Ymmärtäisin tämän, jos kyse olisi jostain pilvenpoltosta tai graffititouhuista (tosin niissä keisseissä tuntuu, että syyllinen löytyy aina kun jonkun omaisuutta tuhotaan...) mutta että MURHA. Ja ei muka saada selville mitenkään keitä siinä kuvassa näkyy. Mutta voihan olla, että poliisi jotenkin olisikin löytänyt ne kaverit ja sillä tiedottanut, että lähestytään ratkaisua, mutta sitten tutkinta onkin tyssännyt taas asiaan X.
Silti kuvittelisin poliisin nykyistä tiedotuslinjaa ajatellen, että tämä nuorisojoukko olisi "päästetty pahasta" ja kerrottu, että heillä ei ole rikoksen kanssa tekemistä ja nyt etsitään jotain random pirinarkkarisekopäämielenterveyskuntoutujamaahanmuuttajaa tai mitä lie.
Tämä siitä syystä että ainakin itsellä vahvin olo/teoria/etiäinen on edelleen se, että valitettavasti siinä on jonkun nuoren miehen näyttämisenhalu mennyt överiksi ja tää kyseinen kaveri todennäköisesti istuu jo tälläkin hetkellä jostain muusta rikoksesta Isossa Talossa ja puhuu välillä lomilla otettuaan liikaa viinaa "kavereilleen" siitä että mulle ei kannata kuule alkaa, sä et tiedä mitä mä olen tehnyt. Kai sekin mahdollista on, että elää päällisin puolin normaalia elämää ja tekee mitälie LVI-asentajan hommia puolipimeästi jossainpäin Suomea (tuskin Tre:llä enää).
Iso kiitos nimimerkeille
JustBlack &
Koppakuoriainen kuvasta ja kartasta! Mahtavaa etsiväduunia, vaikka tuskin sillä nyt loppupeleissä sen suurempaa merkitystä keissille on, mutta onpahan taas vähän "lihaa luiden päälle" jota funtsia. Ja kun itselle vielä Tampere ei ole mitenkään tuttu kaupunki niin kartalle sijoittaminen auttoi taasen eteenpäin.
Respectiä siis sinne, mahtavaa tyypit!
Mun on vaikea uskoa, että kukaan murhaaja oikeasti kävisi kirjoittelemassa mitään töherryksiä seiniin omasta teostaan, mutta sensijaan uskon vahvasti, että joku sellainen, joka tietää asiasta jotain tai vaikka on jopa ollut paikalla tapahtumahetkellä voisi niin tehdä. Petrin leijonakoruasioistahan täällä jotain jo pohdittiinkin näiden 200+ sivujen aikana, mutta faktaa en mielestäni ole nähnyt, eli tilanne on nähtävästi se, että on
mahdollista että hänellä sellainen olisi ollut. Tosin niitä nyt varmaan enemmänkin kys. ikäluokan porukassa näkyy enemmän ja vähemmän. Ohops, nyt vasta huomasinkin että nimimerkki
Routalempi olikin leijonakorua käsitellyt ja muutenkin asiallista pohdintaa "poliisin hiekkalaatikosta". Itsekin ihmettelen paremman tiedon puutteessa miten DNA-testailuun valikoituivat alueet, koska niiden laajuus (testien, ei alueiden) oli Suomen oloissa todella poikkeuksellista. Jotain tietoa poliisilla on oltava. Kai.
Routalempi kirjoitti: Jotain tällaista tekstin kaltaista olen odottanut tai toivonut, ihan miten vain. Ihan siitä syystä, että muulla keinoin poliisi ei juttuun pääse enää kiinni. Tekijän psyykeen pettäminen, ja poliisin kanssa tekemisiin joutuminen - mistä vain syystä - olisi hyvä alku.
Tekijän psyyken pettäminen avaisi luultavasti koko rikoksen, jos siis oikeasti "pää hajoaisi". Silloin ihminen ei enää ole kykenevä määrätietoiseen, tarkoitushakuiseen salailuun. Mahdollista toki on, että menee sitten niin sekaisin, että puhuu kielikuvia/metaforia, heittelee niin sekavat setit ettei kukaan tajua mitä yritetään sanoa, mutta pääosin oikeasti hajoilevat ihmiset pyrkivät tuskastaan eroon jonkinlaisen tunnustuksen kautta. Lääkärin/hoitajan salassapitovelvollisuus on monimutkaisempi juttu kuin mitä esim. tällä palstalla monesti annetaan ymmärtää. Käytännössä tilanne on se, että jos ammattihenkilö saa tietää jonkun valmistelevan rikosta, josta voidaan tuomita 6v. vankeustuomio (ns. törkeä rikos), siitä on
AINA ilmoitettava poliisille. Mutta jos rikos on jo tapahtunut, velvollisuutta ilmoittaa ei ole ja esim.
Nuorten Lääkärien Yhdistys kertoo sivuillaan, että tällaisessa asiassa lääkäri voi todistaa vain kutsuttuna todistajana tai asianomaisen potilaan suostumuksella:
Nuori Lääkäri -lehti 03/2012 kirjoitti:Jos poliisi jo selvittelee tällaista tapahtunutta rikosta tai lääkäri on oikeudessa todistamassa, voiko hän silloin antaa tietoja vapaasti?
– Lääkäri ei voi antaa tietoja oma-aloitteisesti poliisille. Esitutkintaviranomaisten tai tuomioistuimen pyynnöstä voi salassapidon rikkoa mutta silloinkin vain ns. kuuden vuoden rikosten osalta. Potilaan suostumuksella voi toki aina todistaa.
Joten vaikka murhaaja X sekoaisi täysin ja joutuisi TAYSiin psykiatrian osastolle jossa tunnustaisi kaiken, en ole ihan varma mitä käytännössä tapahtuisi. Oletan, että ainakin siviilihenkilönä joku katsoisi asiakseen antaa nimettömän vihjeen poliisille, mutta jos on kovin "eettistä" porukkaa duunissa niin
minun ymmärrykseni mukaan ilmiantovelvollisuutta ei ole, ellei kys. kaveri samalla ilmoita, että aikoo murhata pari muutakin tyyppiä. Korjatkaa kiitos, jos lakioppineita on paikalla & puhun paskaa, mutta mun koulutuksellani ainakin on tehty todella selväksi että vain lapseen kohdistuneet rikokset ilmoitetaan (lastensuojeluilmoituksesta on velvollisuus) ja muuten vain ne, jos on syytä epäillä, että asiakas oikeasti aikoo tehdä jotain josta voi saada 6v linnaa. Onneksi ei ole tarvinnut koettaa tätä käytännössä
Noniin. Eksyin taas aika pitkälle spekukiimassani

, mutta ehkäpä joku saa jutun juonesta kiinni. Kettu kuittaa.