Sivu 256/1097
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 8:34 pm
Kirjoittaja Penaalipena
^ En kyllä suostu uskomaan, että Amerikan presidentti olisi antanut Paula Whiten kaltaiselle henkilölle minkäänlaista asemaa hallinnossaan. Niin sekaisin ei voi olla edes Trump. Tämä on oikeasti valemedian huijausta. Pakko olla.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 8:35 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Amerikasta kertoo paljon, että on aina paljon puhuttu siitä, että Presidentti on muuta kuin valkoihoinen protestantti. Kennedy mursi ensimmäisen aidan olemalla katolinen. Obama toisen olemalla mustaihoinen. Hillary naisena ei onnistunut ja varmasti paljolti siksi. Mutta veikkaan, että sukupuolisen vähemmistön edustaja on siellä presidenttinä ennen julkisesti ateistiksi tunnustautuvaa henkilöä. Trump taitaa olla lähimpänä ateistia tähän mennessä valituista, mutta opportunistina omaksui hyvän kielinaisen tueksi uskonnollisten piirien suosioon.
Ja kuten tuolla päin sanotaan, on uskovaisten syntikin paljon makeampaa.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 8:38 pm
Kirjoittaja sikakoira
H.Moilanen
Mielenkiintoinen tilanne!!!

Mielenkiintoinen ja ennen vaaleja jo ennustettu tilanne, totta

Mielenkiintoiseksi tämä tulee menemään kun vilpit alkavat tulemaan ilmi vastoin ETYJ:in tarkkailijoiden raportointia. Paljon on tultu jo kuitenkin julkisuuteen vaalipaikoilta kuinka huijaus on toteutettu. Nyt pitää vain osoittaa hommat toteen.
Median hehkuttelut jostain Bidenin voitosta ovat suuresti liioiteltuja.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 8:48 pm
Kirjoittaja nipsunapsu
Penaalipena kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 8:34 pm
^ En kyllä suostu uskomaan, että Amerikan presidentti olisi antanut Paula Whiten kaltaiselle henkilölle minkäänlaista asemaa hallinnossaan. Niin sekaisin ei voi olla edes Trump. Tämä on oikeasti valemedian huijausta. Pakko olla.
Mikä on "Amerikan presidentti"?
Sinänsä pikku juttu, mutta kun huomasin, niin te molemmat (anaalipena ja harusharakka) puhutte "Amerikan presidentistä"? Amerikka on mantere ja Yhdysvallat on maa (liittovaltio), jolla on se presidentti. Saattuhan näitä.
Et vielä myöskään vastannut tähän:
"
Miksi mielestäsi sen toisen osapuolen olisi järjestettävä vaalit yksin, jotta pystyisivät ainoastaan vaikuttamaan vilpillisesti lopputulokseen?"
Mutta ei tarvitse, kysäisen likeakuulakärkikynältä joskus kun ehtii...
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 8:52 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
sikakoira kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 8:38 pm
H.Moilanen
Mielenkiintoinen tilanne!!!

Mielenkiintoinen ja ennen vaaleja jo ennustettu tilanne, totta

Mielenkiintoiseksi tämä tulee menemään kun vilpit alkavat tulemaan ilmi vastoin ETYJ:in tarkkailijoiden raportointia. Paljon on tultu jo kuitenkin julkisuuteen vaalipaikoilta kuinka huijaus on toteutettu. Nyt pitää vain osoittaa hommat toteen.
Median hehkuttelut jostain Bidenin voitosta ovat suuresti liioiteltuja.
Siitä vaan yksittäisiä virheitä etsimään, niitä löytyy varmasti, mutta mittakaavassa niillä ei ole tulokseen mitään merkitystä. Yksinkertaisia lukuja: 51 eri lakia, joilla vaalit järjestetty, reilut 3100 eri vaalia ( piirikunnat) ja satoja tuhansia ihmisiä toteuttamassa noita vaaleja. Ei ole edes mahdollista, että virheitä ei olisi sattunut. Kokonaisuudelle niillä ei ole mitään merkitystä. Nuo Trumpin nyt nostamat jutut ovat juuri epäilyjä tuollaisista. Ne on tarkoitettu vain kannattajille ja aikomus niihin reagoimisesta ei ole hyvä.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:00 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
No siis kyseessähän on nyt ne osavaltiot jotka pelin ratkaisevat joten kyllä ne tullaan loppuun asti tarkistamaan. Tuollaiset satojentuhansien äänet Bidenille samaan aikaan kuin mukamas ei Trumpille ääniä laisinkaan eivät herätä kyllä luottamusta ja siinä se syy miksi ne tarkistetaan ja tarkasti
Täysin turhaa hehkuttaa jotain Bidenin voittoa ainakaan vielä
Otetaan nyt vielä huomioon se tosiasia että Trump näitä johti harvinaisen selvällä äänimäärällä ennen kuin laskijat lähtivät pitämään omaa lomaa ja palasivat sitten toteamaan että Biden jotenkin onkin voitolla
Se ettei tarkkailijoita päästetty tarkistamaan laskennan oikeellisuutta kertoo myöskin paljon prosessista joka on käynnissä.
MAGA 2020
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:07 pm
Kirjoittaja OJ's Glove
Penaalipena kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 6:05 pm
sikakoira kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 5:56 pm
Juu kuten nyt mainittu niin eihän nämä minään yllätyksenä tulleet mutta harmi että selvittelyyn tulee vajoamaan turhaa aikaa kun rehti peli alusta pitäen olisi riittänyt voittajan julistamiseen. Aikaahan tässä nyt siis palaa mutta voittaja on jo tiedossa.
Eli olivatko demokraatit jotenkin mielestäsi päävastuussa vaalien järjestämisestä, kun nyt käsityksesi mukaan ovat näin päässeet lopputulokseen vaikuttamaan?
Kyllä tämä on ihan selvää qAnaalimiehen ja Putinin trollin itkupotkuraivaria eikä mitään muuta.
Tästähän ei ole kysymys. Ääntenlaskentapaikat ovat kunkin alueen vapaaehtoisten pyörittämiä, on alue sitten demokraattien tai republikaanien dominoima. Teoriassa on siis mahdollista vaikuttaa lopputulokseen itse ääntenlaskennassa ja tämän takia kummankin puolueen edustaja toimii vaalitarkkailijana. Kysymyksiä on herättänyt se, että miksi monissa paikoissa republikaanien vaalitarkkailijoita ei ole päästetty lähelle ääntenlaskua, eli toisin sanoen heitä on estetty tekemästä työtään. Tämä on täysin laitonta ja siihen ei pitäisi olla mitään syytä.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:10 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
Juuri näin. Siksi peli ei nyt todellakaan ole niin selvä kuin media antaa ymmärtää.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:19 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Kyllähän tässä myös arvaa, millainen ylläripylläri on vielä tulossa. Tähän astinen vaalipiireistä, osavaltioista, vaa´ankielistä, postiäänestyksestä, huijauksista ja monista muista asioista puhuminen ovat sivuseikkoja. Vaalien kannalta kaikki nämä em. mainitut asiat täytyy käydä läpi, olipa se kuinka uuvuttavaa tahansa. Iso ylläripylläri on kuitenkin erilainen.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:19 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
sikakoira kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:00 pm
^
No siis kyseessähän on nyt ne osavaltiot jotka pelin ratkaisevat joten kyllä ne tullaan loppuun asti tarkistamaan. Tuollaiset satojentuhansien äänet Bidenille samaan aikaan kuin mukamas ei Trumpille ääniä laisinkaan eivät herätä kyllä luottamusta ja siinä se syy miksi ne tarkistetaan ja tarkasti
Täysin turhaa hehkuttaa jotain Bidenin voittoa ainakaan vielä
Otetaan nyt vielä huomioon se tosiasia että Trump näitä johti harvinaisen selvällä äänimäärällä ennen kuin laskijat lähtivät pitämään omaa lomaa ja palasivat sitten toteamaan että Biden jotenkin onkin voitolla
Tuo on kyllä selitetty sinulle aiemmin täällä, mutta laitetaan kuvitteellinen esimerkki lähempää.
Jos Paavo Väyrynen olisi tajunnut tuon Trumpin pelikirjan taktiikan aikoinaan ja saanut ääntenlskun lopetettua heti ensimmäisiin tuloksiin, niin Suomi olisi nyt aidosti itsenäinen EU: sta vapaa valtio, jonka elinikäinen hallitsija olisi Paavo Väyrynen. Myöhään tulleet suurten kaupunkien äänimäärät pilasivat Paavon taipaleen kirkaimmalle huipulle ja sysäsivät Suomineidon globalisaation vapauden syövereihin kauas luontaisen itäisen ystävän suojeluksessa.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:22 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
OJ's Glove kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:07 pm
Penaalipena kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 6:05 pm
sikakoira kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 5:56 pm
Juu kuten nyt mainittu niin eihän nämä minään yllätyksenä tulleet mutta harmi että selvittelyyn tulee vajoamaan turhaa aikaa kun rehti peli alusta pitäen olisi riittänyt voittajan julistamiseen. Aikaahan tässä nyt siis palaa mutta voittaja on jo tiedossa.
Eli olivatko demokraatit jotenkin mielestäsi päävastuussa vaalien järjestämisestä, kun nyt käsityksesi mukaan ovat näin päässeet lopputulokseen vaikuttamaan?
Kyllä tämä on ihan selvää qAnaalimiehen ja Putinin trollin itkupotkuraivaria eikä mitään muuta.
Tästähän ei ole kysymys. Ääntenlaskentapaikat ovat kunkin alueen vapaaehtoisten pyörittämiä, on alue sitten demokraattien tai republikaanien dominoima. Teoriassa on siis mahdollista vaikuttaa lopputulokseen itse ääntenlaskennassa ja tämän takia kummankin puolueen edustaja toimii vaalitarkkailijana. Kysymyksiä on herättänyt se, että miksi monissa paikoissa republikaanien vaalitarkkailijoita ei ole päästetty lähelle ääntenlaskua, eli toisin sanoen heitä on estetty tekemästä työtään. Tämä on täysin laitonta ja siihen ei pitäisi olla mitään syytä.
Se tilanne ei ollut vaalitarkkailijoista, vaan Trumpin oman vaalitiimin tunkemisesta laskenta paikalle. Republikaanien vaalitarkkailijat siellä jo oli. Nyt oli kyse ylimääräisistä henkilöistä, joilla ei ollut oikeutta mennä sille alueelle.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:29 pm
Kirjoittaja teppo
sikakoira kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:00 pm
Se ettei tarkkailijoita päästetty tarkistamaan laskennan oikeellisuutta kertoo myöskin paljon prosessista joka on käynnissä.
USAssa on erikseen laissa säädetty vaalitarkkailijoista. Kyllä kummankin puolueen edustajat pääsevät säädetysti tarkkailemaan ääntenlaskentaa. Molemmat puolueet nimeävät tehtävään henkilöitä, jotka osaavat lukea ja laskea ja hahmottavat vaalien idean. Sen sijaan erilaiset räyhäpetterien laumat, jotka vaativat päästä "valvomaan" laskemista, ohjataan takaisin kadulle.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:31 pm
Kirjoittaja OJ's Glove
Haarahaukka kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:22 pm
OJ's Glove kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:07 pm
Penaalipena kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 6:05 pm
Eli olivatko demokraatit jotenkin mielestäsi päävastuussa vaalien järjestämisestä, kun nyt käsityksesi mukaan ovat näin päässeet lopputulokseen vaikuttamaan?
Kyllä tämä on ihan selvää qAnaalimiehen ja Putinin trollin itkupotkuraivaria eikä mitään muuta.
Tästähän ei ole kysymys. Ääntenlaskentapaikat ovat kunkin alueen vapaaehtoisten pyörittämiä, on alue sitten demokraattien tai republikaanien dominoima. Teoriassa on siis mahdollista vaikuttaa lopputulokseen itse ääntenlaskennassa ja tämän takia kummankin puolueen edustaja toimii vaalitarkkailijana. Kysymyksiä on herättänyt se, että miksi monissa paikoissa republikaanien vaalitarkkailijoita ei ole päästetty lähelle ääntenlaskua, eli toisin sanoen heitä on estetty tekemästä työtään. Tämä on täysin laitonta ja siihen ei pitäisi olla mitään syytä.
Se tilanne ei ollut vaalitarkkailijoista, vaan Trumpin oman vaalitiimin tunkemisesta laskenta paikalle. Republikaanien vaalitarkkailijat siellä jo oli. Nyt oli kyse ylimääräisistä henkilöistä, joilla ei ollut oikeutta mennä sille alueelle.
Puhun vaalitarkkailijoista, en "siitä tilanteesta" mistä nyt ikinä puhutkaan.
teppo kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:29 pm
USAssa on erikseen laissa säädetty vaalitarkkailijoista.
Sen takia heidän työnsä estäminen onkin laitonta.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:32 pm
Kirjoittaja sikakoira
teppo kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:29 pm
sikakoira kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:00 pm
Se ettei tarkkailijoita päästetty tarkistamaan laskennan oikeellisuutta kertoo myöskin paljon prosessista joka on käynnissä.
USAssa on erikseen laissa säädetty vaalitarkkailijoista. Kyllä kummankin puolueen edustajat pääsevät säädetysti tarkkailemaan ääntenlaskentaa. Molemmat puolueet nimeävät tehtävään henkilöitä, jotka osaavat lukea ja laskea ja hahmottavat vaalien idean. Sen sijaan erilaiset räyhäpetterien laumat, jotka vaativat päästä "valvomaan" laskemista, ohjataan takaisin kadulle.
Niin siis pitäisi vaan kun nyt ei ole niin tapahtunut joten ei kannata ihmetellä miksi prosessi pitkittyy.

Siitähän nyt on kyse ja tietysti selkeistä muistakin huijauksista. Korkein oikeus nämä tulee ratkaisemaan Tepposeni

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Pe Marras 06, 2020 9:35 pm
Kirjoittaja Penaalipena
OJ's Glove kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 9:07 pm
Penaalipena kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 6:05 pm
sikakoira kirjoitti: Pe Marras 06, 2020 5:56 pm
Juu kuten nyt mainittu niin eihän nämä minään yllätyksenä tulleet mutta harmi että selvittelyyn tulee vajoamaan turhaa aikaa kun rehti peli alusta pitäen olisi riittänyt voittajan julistamiseen. Aikaahan tässä nyt siis palaa mutta voittaja on jo tiedossa.
Eli olivatko demokraatit jotenkin mielestäsi päävastuussa vaalien järjestämisestä, kun nyt käsityksesi mukaan ovat näin päässeet lopputulokseen vaikuttamaan?
Kyllä tämä on ihan selvää qAnaalimiehen ja Putinin trollin itkupotkuraivaria eikä mitään muuta.
Kysymyksiä on herättänyt se, että miksi monissa paikoissa republikaanien vaalitarkkailijoita ei ole päästetty lähelle ääntenlaskua, eli toisin sanoen heitä on estetty tekemästä työtään. Tämä on täysin laitonta ja siihen ei pitäisi olla mitään syytä.
Onko tästä faktaa?